perjantai 5. huhtikuuta 2019

Nuusk, nuusk!

Jujulla on uskomattoman tarkka kuono, eivätkä pienimmätkään ilmakehän arominmuutokset jää siltä huomaamatta. Koska olen viimeisten kuukausien aikana melkein sulautunut Jujun kanssa yhdeksi kissamaiseksi kokonaisuudeksi, kuvittelin lahjakkuuden siirtyneen myös minulle. Asia ei kuitenkaan ollut aivan näin yksiselitteinen, kuten seuraava tarina selventää. 
 
Juju haistaa, että tulossa on nolo sepustus.

Istuskelin eilen illalla läppärini äärellä, kun jostain kiemurteli sieraimiini kummallinen haju. Jatkoin nakuttelua nenääni kipristellen, mutta tietenkään lemu ei mennyt pois. Huokaisin raskaasti, sillä kuvittelin tietäväni, mitä oli tapahtunut: Nuppu oli käynyt hiekkiksellä siinä pystymmässä asennossa, viimeinen nokare oli tarttunut sen lahkeeseen, ja neitonen oli hiipinyt hiljaa ja huomaamatta sängyn alle epätoivoisiin pesupuuhiin. Sysäsin läppärin sivummalle ja kumarruin katsomaan lattianrajaan… mutta huoneessa ei ollutkaan kissoja! Valaisin sängynalusen taskulampulla, mutta kukaan ei ollut myöskään jättänyt minulle ruskeasta ”muovailuvahasta” pyöriteltyä viestiä. 
 
Tämä on niitä postauksia, kun Nuppu haluaisi muuttaa
nimensä vaikka Nubelleksi ja muuttaa Madridiin.

Nuuhkin epäluuloisena ilmaa ja haistoin edelleen varsin epämiellyttävän löyhkän. Ja yhtäkkiä Nuppu olikin vieressäni ja ihmetteli, miksi konttasin lattialla. Nappasin tytsyn äkkiä kiinni ja suoritin sille samanlaisen tarkastuksen, joka tehdään taaperoille, kun harkinnassa on vaipanvaihto.
 
Nostin tyypin ilmaan ja tsekkasin pöksyt. Puhtaat!

Sitten pyörittelin Nuppua sylissäni ja nuuskutin sitä joka puolelta. Ei lemua!

Tätä operaatiota oli saapunut yllättäen seuraamaan Epäilty numero kaksi, ja se survottiin tietenkin saman mankelin läpi!

Villikset hohtivat valkoisina. Check!
Siloinen nukka tuoksui Unelmalta Onnesta!


Nenätuntumakin oli niin hyvä, etten malttanut heti lopettaa.

Loppujen lopuksi nuuskupusutin Jujun läpi ainakin viisi kertaa.

Kun kissat oli todettu puhtaan raikkaiksi ja ihanan pehmoisiksi, palasin alkuperäistä lemun lähdettä jäljittämään. Se ei ollut bioroskis eikä viemäri. Hain miehenkin avuksi, vaikka hän oli aluksi sitä mieltä, että kuvittelin kaiken. Meillä on jo ollut haamuasukas, joten miksei sitten veikeää haamuhajua kokoelmaa täydentämään. Löyhkän voimistuessa mietin, keiteltiinkö yläkerrassa kaalilaatikkoa vai siansydämiä, kunnes lopulta jokin palanen loksahti paikoilleen ja muistin päivällä kuuluneet poranjyrinät! Taloyhtiössämme tehdään saunaremonttia, joka oli luultavasti edennyt jonkinlaiseen maalaus- tai lakkausvaiheeseen. Tämän selityksen mieskin lopulta uskoi, ja me Nupun ja Juju kanssa tuuletimme loppuillan makuuhuoneessa ja kuuntelimme pihalta kantautuvaa linnunlaulua.
 
Kyllä, kevät on tullut!

Eikä Nuppukaan muistellut pepputsekkausta enää pahalla,
kun makkariin räpytteli iki-ihana yöperhonen sitä viihdyttämään.
 
Mitä hajuun tulee, se katosi yhtä huomaamatta kuin oli tullutkin,
joten Hupsuttamossa on taas kaikki hyvin! Sen pituinen se kertomus.

Rentouttavaa ja hajutonta (tai vaihtoehtoisesti ihanantuoksuista) viikonloppua teille lukijoille! :)

16 kommenttia:

  1. Hyvä syy nuuskutella kissoja 😁 Onko teidän kylppäriremontti muuten jo valmis?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ollutkin! :) Ja usko tai älä, se kylppäri ON valmis! :) Mikä autuas helpotus, kun äijät viimein lähtivät romuineen!

      Poista
  2. Haamuhaisu... Teillä on hassuja asukkeja. Ootteko nyt ihan varmoja, ettei teillä kummittele?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tosiaan olla varmoja! :) Kaikenlaista outoa tapahtuu muutenkin, ja poltergeisteja tuntuu pesiytyvän nimenomaan kissakoteihin.

      Poista
  3. Herrasväki on käynyt vessassa ihan siististi ja heti heitä syytetään! :D On varmaan kyllä ilo nuuhkutella puhtaita karvoja. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maailma ei ole aina oikeudenmukainen paikka pienille tai isommillekaan kisuille! :-D Edes niille parhaantuosuisille!

      Poista
  4. Mutta eihän "muovailuvahan" ja maalin/lakan haju ole yhtään samat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis yllättävää kyllä oli! Tokihan nyt puhutaan melko lievästä aromista, koska mies ei sitä edes havainnut ennen kuin meni ilmanvaihtohormin lähelle. Eivätkä ne pöksyissä kulkevat muovailuvahanokareet mitenkään hirveältä dunkkaa, kun ovat kuivia ja meillä syödään raakaruokaa, mikä tekee kökkerströmeistä yleisestikin vähähajuisempia – mutta olen ilmeisesti jotenkin ylivirittynyt epäilyttäville lemahduksille, koska havaitsin aika miedon saastutuksenkin. Nyt on kyllä muuten taas sellainen keskustelu, ettei paremmasta väliä. Tai on ehkä sittenkin! :-D

      Poista
  5. Ihanan rentoja sylityyppejä! <3 Noin pehmoisia ja lötköjä höpsyköitä "joutuu" varmaan nuuskutella varuiksi monen monta kertaa päivässä. ^.^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta – nuuskutarkastuksia on ollut pakko pitää vähän väliä, ihan vain varmuuden vuoksi. <3 Ja räggärit näyttivät näissä kuvissa taas löllön olomuotonsa. :-D

      Poista
  6. Haamuasukas voisi toki päästää myös haamukaasuja... Toivottavasti remontti- tai muut epämiellyttävät hajut eivät jatkossa haittaa ja kissatkin pysyvät raikkaina ja hyväntuoksuisina.

    Meillä sitä vastoin haisi aamulla keittiössä tuhkakupilta. Naapurissa oli ilmeisesti ollut juhlat, eivätkä kaikki korsteenit olleet löytäneet sielustaan tilaa mennä parvekkeelle savuttamaan :/ Ei ollut ensimmäinen kerta, joskaan ei se ihan tavallistakaan onneksi ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yh, jos asialla olikin Pöllö Pönttöpää! Mokoma riesa! Vieläkin on muuten tullut hänelle postia. Yhtenä päivänä yllätin taas postiljoonin itse teossa, avasin oven ja sujautin kirjeen takaisin hänelle. :o) Yksi reissu vähemmän postilaatikolle!

      Ei ole teillekään leijaillut kivoja tuoksuja, mutta onneksi ei ole mikään jatkuva haitta! Savupilvet sucks! :-(

      Poista
  7. Aina meitä kissoja syytetään. Meidän mieshenkilökunta on ihan samanlainen. Jos jossain haisee, niin jostain syystä meidän villahousut tutkitaan ekana, vaikka hajun lähde voisi ihan yhtä suurella todennäköisyydellä olla sängynalla lymyilevä haamukakka :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohdullista, ettei Hupsujen palvelijat ole ainoita epäreiluja villahousukyyliä! Tästä eteenpäin lupaan, että haamuasukkaan haamukakka on aina ekana epäiltyjen listan kärjessä! :-D

      Poista
  8. No mutta tais Nuppu ja Juju loppujen lopuksi tykätä mankelista ja nuuskutuksista, ilmeet on valppaat
    mutta rennot :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle tuli sellainen hytinä, että nuuskumankeli oli molempien mieleen! :) Varsinkin Juju halusi mennä sen läpi niin monta kertaa. <3

      Poista