Näytetään tekstit, joissa on tunniste kissapipo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kissapipo. Näytä kaikki tekstit

tiistai 16. huhtikuuta 2019

Hämärät negamonsterit

Nuppu ja Juju ovat ihania, positiivisia kissoja, jotka osaavat nauttia elämästään. Ne eivät turhia negistele, joten kuvittelin, ettemme voisi osallistua Amen ja Tuiken keksimään negatiivitempaukseen. Tarkoitus oli näpsiä kissoista kuvia, joissa musta olisi valkoista, sininen keltaista ja vihreä punaista, mutta minulla ei ollut aavistustakaan, miten se toteutettaisiin. Niinpä Hupsut saivat hyristä niin optimistisina kuin ne suinkin halusivat. Vaan mitä sitten tapahtuikaan?!
 
Olohuoneeseemme laskeutui loistavin diskovaloin varustettu avaruusraketti,
jonka sisältä mönki ulos kaksi karheaa ja tummaturkkista hurjimusta.

Taustalla oleva hirviö oli selvästi rohkeampi, ja se töni ujomman lajitoverinsa esittäytymään meille.

Pahatapainen mörökölli oli nimeltään Uppun, ja se murisi meille varsin tuimasti.


Massiivisella vararavintokerroksella varustettu Ujuj oli vieläkin ärhäkämpi.

Olin tietysti helisemässä vieraiden kanssa, sillä ne olivat tyystin erilaisia kuin meidän omat kullanmurumme. Ne jähmettyivät sylissäni suolapatsaiksi, jaksoivat leikkiä vimmatusti ikivanhoilla leluilla, eikä niiden turkista irronnut lainkaan karvaa! Kun visiitti venyi, päätin tarjota negamonstereille pientä välipalaa.

 
”Ei kiitos!” Uppun mörähti ja siemaisi nirsosti kurkkuvettä.

Ujuj taas ei lopettanut syömistä, vaan joutui hölläämään vyötään ja hotki lopuksi kupinkin.

Eväspaussin jälkeen Uppun keksi uutta huvitusta: se alkoi jahdata Ujuj-parkaa ja naksutteli tuppoja sen villapöksyistä!
 
Ujuj ei ole mikään mammanpoika, joten se vetäytyi kyläpaikan miehen kainaloon.

Uppun keksi pian parempaa tekemistä ja kaivoi kaapista kaksi suosikkiasustettaan.
Valkoiset kissapipot todistivat, ettei avaruussankarittarella ollut kovin häävi maku.

Niin urhea kuin Ujuj olikin, saimme pian selville, että toinen puoli siitä oli silti hieman uj-uj-ujo. Osaatteko arvata, kumpi puoli avaruusmörrikästä hypähti, kun kattilankansi lipesi rähmäkäpälistäni tiskipöydälle?

 
No tietenkin tämä etuosa!
Takapuolisko taas oli niin reipas, että se olisi uskaltanut pakittaa
vaikka kylppäriin asti. Harmi, että etuosa jäkitti vastaan!


Nuppu ja Juju katsoivat aivot vinksallaan, kuinka Uppun hyppeli esteitä, pujotteli jaloissa ja tanssi cancania. Ujuj sen sijaan ei suostunut edes harjattavaksi, ja kävi ilmi, että sen hajuaisti oli lähes olematon.
 
”Täällä tuoksuu joko kukka tai kakka!”
Ujuj myös rakasti viulumusiikkia niin paljon, että söi lopulta koko vinguttimen.

Mielestäni visiitin oli aika päättyä, joten tuupin negamonstereita avaruusalusta kohti. Uppun sujahti kiltisti sisään, mutta Ujuj viritti rohkeat takajalkansa oviaukon molemmin puolin niin, että lähtölaskenta viivästyi. Lopulta raketti kuitenkin ampaisi kohti negisten kotiplaneettaa, ja Hupsuttamossa valkoinen oli taas valkoista ja musta mustaa.
 
Nenänpää oli pinkki, silmät siniset ja korvanympärykset kinuskia.

Nuppukin saattoi painaa tumman kuononsa valkoiseen kauluriin
ja ottaa pienet, positiiviset päiväunet!

sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Heppakirja arvottu!

Hupsuttamossa on vallinnut loppuviikon ajan jännittynyt hytinä, sillä meillä oli käynnissä arvonta, joka oli tälle kissaemolle erityisen tärkeä tapahtuma. Olihan arvottavana ihka ensimmäinen romaanini, jonka kirjoitin viitisen vuotta sitten innosta kehräten ja johon on parhaillaan työn alla kolmas osa. Oli ihana lukea viestejänne ja kuulla, että siellä ruudun toisella puolella on paljon kannustajia ja innokkaita lukijoita – ja niitä, jotka lahjoittaisivat kirjan hepparakkaalle nuorelle! Haluaisin lähettää kirjan jokaiselle osallistujalle, mutta ihan niin paljon opuksia ei kaapistani löydy. Päätin kuitenkin tuplata alkuperäisen panoksen, ja Nuppu ja Juju olivat innoissaan päästessään arpomaan kaksi voittajaa!
 
Olen vihdoin tullut samaan tulokseen kuin Nuppu: kissapipoa ei
kehtaa enää pitää päässä, mutta arvontamyssyksi se sopii mainiosti!

Juju herätettiin kuudelta Onnettareksi, ja Nuppu toimi arvonnan virallisena valvojana. Miehelle jäi videokuvaajan rooli, ja itse häärin tapahtuman organisaattorina viehkeät pyjamanhousut ylläni. Seuraavasta videosta selviää, kuinka arvonta sujui. Ensimmäisen voittajan Juju merkitsee nenällään, kun taas jälkimmäisen lapulle se tallaa pikku varpaillaan:


 
Nupun mielestä Juju suoriutui arvonnasta erinomaisesti,
ja sekin haluaa onnitella Tanjaa ja Ullaa!
 
Juju vetäytyy Unipussiin nukkumaan raskaan raadannan päätteeksi
ja minä otan seuraavaksi yhteyttä voittajiin! :)

Suurkiitos kaikille arvontaan osallistuneille ja postaukseen muuten vain kommentoineille! <3 Toivon kovasti, että voittajat viihtyvät kirjan parissa, ja ehkäpä joku muukin heppafani innostuu etsimään Sonja-kirjoja vaikkapa kirjastosta. Jos hyvin käy ja kolmas osa valmistuu suunnitellusti, saattaa blogiimme ilmestyä ensi syksynä uusi heppa-arvonta.

 
Silloin on Nupun vuoro töpätä voittolappusta karvaisilla varpaillaan!

perjantai 4. elokuuta 2017

Kurkistus Tolkkisten kissataloon

Nuppu ja Juju ovat hemmoteltuja ja onnekkaita kissoja. Niitä on rakastettu ja paapottu siitä saakka, kun ne putkahtivat maailmaan pieninä vaaleanpunaisina nyytteinä. Niiden kasvattaja piti niistä hyvää huolta ja varmisti, että ne saisivat turvallisen kodin. Niinpä meille saapui aikoinaan kaksi pientä karvakerää, joilla oli suuri luottamus ihmistä kohtaan. Tuntuu todella pahalta, etteivät kaikki kissat voi sitä luottamusta kokea, ja jokainen koditon kissa saa minut järjettömän surulliseksi. Siksi minua hieman huoletti, miten minulle kävisi, kun näkisin niitä Tolkkisten kissatalossa, jonne suuntasimme kissabloggaajien kesäretken päätteeksi.
 
Lahjoitin Nupun ja Jujun Prima Cat -lahjakassin Tolkkisten
asukkaille. Monet kokeneemmat kissatalokävijät olivat tajunneet
ottaa mukaan myös paljon muuta lahjoitettavaa.
Seuraavalla kerralla minäkin olen fiksumpi!

Meidät toivotettiin lämpimästi tervetulleiksi Tolkkisiin, ja huomasin heti, että olin jännittänyt turhaan. Vaikka minua tietenkin riipi nähdä kodittomia kissoja, olin helpottunut siitä, miten hyvissä käsissä ne olivat. Talossa oli oma huone eläinlääkäriä varten ja kissoillakin varsin mukavat tilat.


 
Tällaisessa huoneessa viihtyisin itsekin, jos olisin kissa:
on kaveri, kiipeilypuu, tunneleita ja ihanat puutarhamaisemat.

Tuollaisella retroviltillä olen tainnut itsekin vauvana köllöttää.

Tämä kissaäippä sai imettää pienokaisiaan kaikessa rauhassa.
Kuva on otettu zoomilla, ja lepertelin ihan hiljaa kuiskaamalla.

Tämän vekkulin kettuhuoneen söpö asukas
taisi löytää kodin visiittimme aikana!
Kissoille on myös tarjolla kirjallisuutta Waltarista Rowlingiin
ja Montgomerysta Austeniin. Nämä teokset minäkin tahtoisin lukea.

Ainoan surun vihlaisun tunsin, kun näin tämän kissan, jota ei ollut vielä varattu.
Kunpa se saisi pian oman, rakastavan kodin. <3

Vierailuun mahtui onneksi monia iloisia hetkiä, kun seurasimme lasin takaa esimerkiksi kissanpentujen leikkejä. Sydäntäni lämmitti, kun yksinään löydetty pentu oli päässyt osaksi melko samanikäistä poikuetta ja vaikutti porukan hyväntuulisimmalta menijältä.

 
Juhuu! Hetkeäkään ei pieni kissa malttaisi olla aloillaan.
 
Hoitajan turvallisissa otteissa oli kuitenkin hyvä nököttää!

Toivottavasti tätä mussukkaa odottaa ihana elämä!

Samaa toivon myös tälle pörröläiselle
ja tietenkin kaikille talon asukkaille.
Vaikka suurin osa kissoista oli karanteenissa, kaksi sympaattista kissakaveria liikkui talossa seuranamme. Viiru ja Karri nauttivat täysin siemauksin silittelyistä, ja ihan yhtä ihanaa oli meillä rapsuttelijoillakin.

 
Hellyydenkipeään Karriin ei voinut olla rakastumatta! Se osoitti myös selvästi,
että löytökissasta voi todellakin tulla lempeä ja luottavainen halittelija.
 
Viirukin otti mielellään vastaan paijausta, vaikka vetäytyikin lopulta sohvan alle.

Minua harmitti, etten voinut tarjota kotia kissoille, mutta onneksi Tolkkisten kissatalossa pystyi tekemään ostoksia eläinten suojelun hyväksi: yläkerrassa on kirppis nimeltä Viirun vintti, ja alakerrassa myydään ihan uusia tuotteita. Uskollisimmat lukijamme tietävät, että fanitan pipoja, joten tokihan minun oli pakko saada pirtsakan pinkki Porvoon eläinsuojeluyhdistyksen heijastinlogolla varustettu päähine.



Nyt Nupunkaan ei tarvitse enää hävetä erästä tiettyä 
kissapipoa paitsi sitten, kun säät taas viilenevät...

Jujukin halusi pipomuotikuvauksiin. Tai sitten mammanpojan
tarkoitus oli vain santsata läheisyyttä ja Suurta Rakkautta.

Tähän päättyvät kissabloggaajien kesäretkestä kertovat postauksemme, mutta toivottavasti kokoonnumme taas pian. Kiitokset vielä Tassulinnaan onnistuneen päivän järjestämisestä - ja kaikille muille mukana olosta. Kiitos myös Porvoon kissamuseon ja Tolkkisten kissatalon väelle!
 
”Äiskä, herätä mut sitten, kun sä kerrot taas jotain meidän touhuista.”