maanantai 31. joulukuuta 2018

Makeaa uutta vuotta!

Huomasin aamulla, että jos blogissamme julkaistaisiin tänään vielä yksi juttu, saisimme täyteen maagiset 55 postausta – aivan kuten edellisenäkin vuonna. Kerrottavaa olisikin vaikka millä mitalla, mutta koska nyt on uudenvuodenaatto, haluamme aluksi poksauttaa kissablogitaivaalle Jujun säihkyvän ja ritisevän juhlatervehdyksen:
 
”Rits, räts! Riemukasta uutta vuotta teille kaikille!
Toivottavasti oikeat raketit eivät poksu kovin pahasti!”

”Menikö hyvin, mama? Joko saan vetää kanaöverit?”

Nuppua oli turha edes maanitella höpsöttelylaatikon läheisyyteen, joten vaihdoimme hieman kuvausten tyylilajia. Siihen tarjoutui oiva tilaisuus, kun Ilonan ja Zetorin ihminen kehitteli iloksemme hauskan nimileikin. Ajatuksena on pohtia, mitkä olisivat kissojemme nimet, jos ne olisi annettu lempibändin tai -artistin, lempijuomien, lempikarkkien, lempisäveltäjien, lempisatuhahmojen ja lempivärien mukaan. Vaihtoehtoja olisi tietysti monia, mutta tällaisia uusia nimiä Hupsuille herahteli, kun kiskaisin mietintämyssyn päästäni:

 
Valovoimainen artistimme on tietenkin Mr. Mercury! Ready, Freddie?
”Didodidodee!!!” Mr. Mercuryllä ei ole aikaa epämääräisiin mankibisneksiin.

Moni teistä ehkä muistaa, että pikku Mercurymme laulaa
aina Bohemian Rhapsodya, jos emo sattuu katoamaan...

Nuppu ei missään nimessä halua mitään brutaalia rokkikukkonimeä, joten päädyin pläräämään mielessäni suosikkinaisartistejani. Olen aina fanittanut Madonnaa, mutta niin diiva kuin Nuppu onkin, se on aivan liian pehmoinen, viaton ja epäsporttinen Madonnaksi. 
 
Tosin... ”True blue, baby, I love you!”

Ristisin silti kultapupuseni Jennieksi ruotsalaispoppari Jennie Abrahamsonin mukaan.

Jos nimeämisessä käytettäisiin lempijuomiani, jompikumpi kissoista joutuisi tottelemaan jotakin kahvimerkkiä. Koska Juju on innokkaampi osallistumaan aamukahvin keittoon ja kiekuu häirikkömäisesti kukonlaulun aikaan, se saisi nimekseen Kaffa Rooster. Otin valtuudet hieman säätää nimen kirjoitusasua hassutusta maksimoidakseni. Juju veti leikin vieläkin pidemmälle ja päätti imitoida mamaa ennen ja jälkeen aamukahvin:
 
”Saako painaa torkun päälle?”

”Tsädäm och go'morron allihuuppa!”

Olisi hienoa, jos Nupun juomanimeksi tulisi Champagne, Cava tai edes Prosecco, mutta valitettavasti en ole kovin innokas ryystämään hienoimpiakaan kuplajuomia. Vettä sen sijaan lipitän siinä määrin, että sain juuri joululahjaksi uuden juomapullon, josta ei pitäisi liueta kummallisuuksia juomista jaloimpaan.

 
Tässä uuden, ihanan vesipullon kanssa poseeraa tyttökisuni HooKaksOo.
 
Nuppu raivostui nörtistä robottinimestä!
Se haluaa olla Salmiakkikossu tai Jägermeister.

Muistutin Nuppua, että tämä on ihmisten leikki, eikä emo voi huijata.
Sitä paitsi: vesi on KAUNEIN voitehista, joten H2O it is.

Lempikarkkeja jouduin miettimään ihan tosissaan, sillä herkkujen suhteen en ole lainkaan nirso. Kaapistamme kuitenkin löytyy lähes aina yksi suosikkipötkö, joka olisi ilman muuta sopivin inspiraatio Jujun nimeksi.
 
Bisbis bus bussissa?
 
Nuppu olisi ehdottomasti jotakin suklaata. Tekisi mieli sanoa
Suklaarusina (monessakin mielessä), mutta ehkä kuitenkin Geisha,
ettei nöpösöpöläiselle tule paha mieli.

Lempisäveltäjieni perusteella meillä tassuttelisivat Haydn ja Dvořák. Tai jos olisi sallittua, niin haluaisin muuttaa Haydnin feminiinisempään kirjoitusasuunsa ”Haydniina”, sillä iloisten melodioiden mestarin nimi menisi toki ensipupullemme Nupulle. Monisyisempi ja syvällisempi Dvořák taas kuvastaisi Pikkukissin arvoituksellista sielua.
 
”Dvořák-kulta, Dvořák-kulta, herää jo, herää jo...!”
 
Mysteeriksi jää, kuinka helppoa tai vaikeaa olisi huudella herkkukaapilla ”Dvořák, Dvořák, Dvořák!” - ja samanlaisia haasteita saattaisivat tuoda myös ranskankieliset satuhahmonimet. Suosikkipiirrettynihän on tietenkin Aristokatit, joten niiden inspiroimina Jujusta tulisi O'Malley ja Nupusta Marie.

 
O'Malleyn mielestä tarinassa on parasta svengaava musa, Mariesta taide ja pariisilaisromantiikka.

Jos katit olisivat saaneet nimensä lempivärieni mukaan, liikuttaisiin ehdottomasti lämpimissä sävyissä - vaikka Nupun ja Jujun silmät edustavatkin maailman lumoavinta sinisyyttä. Yksinkertaisuudessaan Nupun ja Jujun nimet olisivat Pinkki ja Beige, mutta en malttanut olla tutkimatta Tikkurilan maalivärikarttaa, joista näiden sävyjen suosikeiksi nousivat Karamelli ja Toffee.

 
Pinkki Karamelli tuumii, että maman taitaa tehdä taas mieli nameja.

Ihan ensimmäiseksi aion hotkaista tämän Beige Toffeen. Nam, nam, maiskis ja slurps!

Kiitos kaikille teille lukijoille jälleen yhdestä yhteisestä vuodesta!
 Nähdään taas tammikuun puolella - ja oikein ihanaa ja onnellista vuotta 2019!

8 kommenttia:

  1. Hi hii, teillä olisi tosi hassut nimet :D Toki osa kyllä sopisi kuin nenu kissan päähän. Me päätettiin tämän jutun jälkeen varata Marie-muki aina teidän eomolle kun saamme hänet meille valtiovierailulle!
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Rokkimimmit! :) Nyt varmaan ymmärrätte, miksi Marie-muki oli meidän mamalle niin superosuva valinta! T. Aristoräggärit

      Poista
  2. Iloista uutta vuotta teille kaikille!

    Hyvät nimet on teillekin mietintämyssystä saatu vedettyä. Mutta tokihan Nuppu voi olla Salmiakkikossu jos oikein haluaa? Eihän noin ihanalta söpöltä sinisilmältä voi kieltää mitään, ei edes kammottavaa nimeä? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :) Kyllä Nuppu saa mitä vain, jos Nuppu haluaa! <3 Tänään se oli tosin ihan Suklaarusina, kun pitkiin peppukarvoihin oli tarttunut juurikin se! Ja mikäpä olisikaan herttaisempi tapa aloittaa uusi vuosi?! :-D

      Poista
  3. Hih, hauskoja. Tästä sain jopa virikkeitä itsekin. Olin ajatellut ihan tylsästi ja yksinkertaisesti, mutta nyt tämän luettuani peräti saattaisi keksiäkin nimiä :D

    Kumminkin se piti sanoa enimmältä, että Jujun komeat kasvot pääsevät kyllä paremmin oikeuksiinsa viimeisessä kuvassa kuin ensimmäisessä! Vaikkei ekassakaan mitään vikaa ole, tietenkään, koska Jujuhan se siinäkin on ♥ Nupulle kans ♥ , ettei tule paha mieli kun Jujua kehutaan. Nätti tyttö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä ehditte tehdä nimileikkipostauksen! :) Tuleekohan Figosta tai Friedestä Gandalf? :o)

      Ja Juju-komistusta saa ilman muuta kehua aina, kun siltä tuntuu.♥ Välillä tuntuu, että Nuppu kerää esim. Instassa enemmän kehuja ja tykkäyksiä, vaikka Juitsikin on niin hirmuisen kaunis ja ihana. ♥

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Ihanaa, kun tätäkin postausta on kommentoitu. ♥ Mietin, että olivatkohan Salmiakkikossu ja Jägermeister liikaa! :-D

      Poista