Kuuluisat koivet

En ole koskaan tavoitellut julkisuutta, mutta jostain syystä päälläni ja jaloillani on täysin eri agenda. Siinä missä aivoni kehottavat karttamaan kuuluisuuden kiroja, koipeni yrittävät tepsuttaa tielle, joka johtaa tähtiin. Yksin ne tuskin olisivat tavoitteessaan onnistuneet, mutta onneksi niillä on ollut vuosien ajan valmentaja, joka on vanuttanut, lämmittänyt ja joskus jopa leikkimielisesti järsinyt ja potkutellut niitä kohti tuota päämäärää. 

 

Juju on aina tiennyt, että emon rimppakintut eivät ole mitkään turhat vekottimet. 

Poitsuliini on nukkunut niiden päällä vauvasta asti,
ja ne ovat virttyneet vuosien saatossa juuri sopiviksi. 

Jalkani olisivat varmaan tutisseet innosta, jos ne olisivat tienneet, mikä gloria niitä odotti helatorstaina, kun käskin niitä vaappumaan pitkän visiittiputken päätteeksi Elämää ja elämyksiä -blogin residenssiin. Kinttujeni oli nimittäin määrä näyttäytyä neljälle itämaiselle kissalle, joista yksi olisi valitseva parhaan koipiparin itselleen ylhäiseksi vuoteeksi. Voisiko tämä olla jalkojeni tilaisuus ponnahtaa viraalihitiksi?

 

Täällä olisi ainakin mahtavat puitteet!

Vaikka postaukseni saattaa kalskahtaa koipikeskeiseltä, oikea vierailun syy oli Béla-kissan syntymäpäivä. Pepsin tapaan sekin oli saavuttanut 10 vuoden iän, ja pikimustaa kissakomistusta juhlittiin tyylikkään mustavalkoisissa merkeissä. Ihmisten menyy sisälsi paitsi mustaamakkaraa myös mustajuurikeittoa, jota latkin niin antaumuksellisesti, että pohkeideni ympärille kerääntyi pari ylimääräistä pehmosenttiä. Enpä arvannut, että niistä olisi vielä myöhemmin suurta hyötyä.

 

Tähän sopisi potretti päivänsankarista, mutta onnistuin näkemään
Bélasta vain vilauksen mustaa peppanaadia. Vieraiden viihdyttäjäksi
oli kuitenkin valittu hurmaava Gebsu, joka esittelee tässä ruokalistaa.

Istuskelin tyytyväisenä lattialla kissoja ihailemassa ja pullottavaa masuani lepuuttamassa, kun tapahtui ihme! En tiennyt, että jalkojen petikisa oli edennyt finaalivaiheeseen, kunnes Gebsu kapusi yhtäkkiä koipieni päälle. Ihan tuosta vain, kovin lämpimänä ja suloisena! Salamavalot alkoivat välkkyä, ja kissatädit hihkuivat ehkä hieman vihertävinä (teemavärit hetkeksi unhoittaen), sillä kuka nyt ei haluaisi komeaa itämaista viiksivallua sylkkäänsä? Koska kissajuhlissa oltiin, kaikki ymmärsivät, miksen voisi siirtyä kahvipöytään ehkä ikinä, ja tuntui helpotukselta, ettei asiaa tarvinnut sen kummemmin selitellä. 

 

Sori, nyt ei pysty. En hengitä, en liiku - hymyilen vain.

Tällaiseen asentoon jähmetyin hessuhopomaisin ja
ihan vain vähän terassilla pölyttyneiden varpaideni kera.

Gebsu oli kuitenkin sitä mieltä, että sääriini voisi lisätä vielä gramman tai pari, joten se päästi minut patikoimaan kahvipöytään ja santsaamaan lautaselleni vaniljajätskiä ja laktritsikastiketta. Kun palasin raajojeni kera lattianrajaan, Gebsukin teki paluun. Hymyilin taas korvasta korvaan, kun hellepäivänä sain aurinkoakin parempaa lämmikettä, joka valaisi sydämeen asti.

 

Nyt näitä jalkoja ja tätä suloista nassua on vilahdellut blogissa jos toisessakin!

 

Pikkuiselle Jesselle jäi tärkeä tehtävä. Sen piti valita jalat,
jotka saisivat perintökruunun. 

Ei mitään paineita, kultsi! :)

No niin, löytyiväthän ne! Nämä villasukin verhoillut blogitätijalat
kelpasivat nojailuun ja tyynyksi! Kuka tunnustaa ne omikseen? :)

Suurkiitokset vielä Pirkolle ja koko itämaisten ihanalle jengille mahtavista kissabileistä! Kiitos myös kaikille kanssabloggaajille hauskasta seurasta. Olipa mukava toukokuu!

 

Jujua hihityttää, kun äiskän tassut ovat niin kovassa huudossa.

Pojannassikka myös kiittää Gebsua jalkojen lisätyöstöstä.
Nyt nukkuminen niiden päällä on entistä autuaampaa! 

Loppuun vielä Gebsun ihailijakuva
ja terveiset ihanalle pojalle! Aim in laav! <3