Gaselli pullerokuurilla

Hoksasin eilen, että hiekkarantasesonki on nyt parhaimmillaan. En uskaltanut heittää vielä talviturkkiani, mutta villatöppöset sentään huljutin Suomenlahden kesäisiin aaltoihin. Uimarannan lähistöltä löytyi jäätelökioski, josta kävimme hakemassa miehen kanssa jäätelötötteröt, ja kermaisen makeaa herkkua lipoessani mietin, ettei teko varsinaisesti edistänyt bikinikuntoon pääsyä. Olo kuitenkin viileni ja mieli virkistyi, mikä oli kaikkein tärkeintä. Samalla koin myös antavani hyvän esimerkin Jujulle, joka passitettiin toukokuun puolenvälin paikkeilla niin sanotulle pullerokuurille.
 

Otapa, Juju, vähän emosta mallia! Herkku päivässä pyöristää somasti!

Kevään mittaan Jujusta on irronnut rekkalavallinen karvaa. Turkin alta ei kuitenkaan paljastunut muhkeaksi pumpattua gladiaattoria, vaan ankeriasmainen pikku gaselli, joka sai emon huolestumaan virtaviivaisesta ulkomuodosta. Höyhensarjalaisiakin toki tarvitaan, mutta missä menee hoikkuuden ja ruipeluuden raja? 

 

Ehkä siinä, jos muistuttaa enemmän konepestyä villasukkaa kuin muhkeaa kissaa?

Tai kun jalat ovat virttyneet auringossa seitsemänmetrisiksi?!

Juju ei ole koskaan ollut tyypillinen ragdoll. Sillä on aina ollut pitkät raajat ja vinttikoiran fysiikka, ja eläinlääkäri on kuvaillut sitä hoikaksi pojaksi. Koskaan en ole saanut ohjetta lihottaa sitä, mikä olisikin vaikeaa: Juju syö hyvällä ruokahalulla mutta vain sen verran kuin on tarpeellista. Jopa lempiruoissa tulee seinä vastaan, eikä Jujun helmasynti ole ainakaan mässäily. Oletan, että pikku kuikelomme on kuitenkin kunnossa, sillä se ei oksentele kuin satunnaisia karvapalloja, ja touhuaa ja spurttailee tavanomaistakin riehakkaammin. Ei siis varmaan ole ihme, että painostakin on karannut parisataa grammaa, mutta Jujulla ei olisi vara yhtään hoikistua, joten emo otti tehtäväkseen palauttaa painon ennalleen.

 

Tässä on kaksi hyvin erikokoista kissaa, mutta ne molemmat painavat lähes saman verran! 

Nupun ihannepaino on 4,6 kiloa, ja se on pysynyt lähes grammalleen näissä mitoissa koko aikuisikänsä. Vyötärölle ei ole muodostunut makkaroita, eikä neitiä ole koskaan tarvinnut patistella ruokakupille. Herkkäkuonoinen Juju on sen sijaan toista maata. Se on hyvin tarkka ruokavaliostaan eikä hyväksy kupposeensa esimerkiksi ravintopitoisempaa penturuokaa.

 

Eihän Juju ole mikään vauva vaan iso poika! 

Nuppu taas on pieni tyttö, jolla on iso peppu. <3 Terveisiä Cocolle!

Tuhdeimmillaan Juju on painanut reilut viisi kiloa, mutta silloin kissoilla oli käytössään 24 h -Alepaa muistuttava raksubaari. Papanoiden napostelu oli molempien kissojen lempipuuhaa, mutta sen jälkeen, kun Nupulla todettiin varastopunkkiallergia, meidän oli pakko poistaa lähes kaikki kuivamuonat asunnostamme. Siirtyminen märkä- ja raakaruokaan teki selvästi hyvää: Nupun allergiaoireet helpottivat, molempien kissojen turkin kunto koheni, ja mussukoista tuli kaiken kaikkiaan elinvoimaisempia. Painon laskeminen oli varsinkin Nupun kohdalla hyvä asia, mutta Jujulle toivoisin edes jonkinlaista vararasvakerrosta. Niinpä tartuin vinkkiin, jonka sain Nupun anopilta: voisin hankkia lampaanrasvaa ja plurtsauttaa sitä vähän Jujun kuppiin ruokahalua kasvattamaan. 
 

Rustiikkisen herkun etiketissä on Jujun lajitoverien kuva. Vaikuttaa lupaavalta!

Ajattelin, että pieni huomaamaton rasvatujaus saattaisi onnistua, mutta vaikka ujutin uutuutta Canaganin sekaan vain muutaman milligramman, Jujulta meni fiilikset. Se haistoi heti, että annoksessa oli jotain mätää, ja olin jo vähällä luovuttaa. Onneksi keksin vielä yhden keinon: dippauksen. Turautin rasvaa kämmenelleni ja kostutin kuivattua tonnikalapalaa ihraliemessä. Juju epäröi hetken, mutta tämän herkun vetovoima oli suurempi kuin lampaanrasvan luotaantyöntävä vaikutus. Niinpä sain sisäänajettua lampaanrasvan Jujun makumaailmaan. Nyt olemme jo päässeet tilanteeseen, jossa Juju nuolee loput rasvat kämmeneltäni, ja liekö rasvan vai emon kannustavien sanojen ansiota, mutta parin viime viikon ajan Juju on halunnut santsata oikeaa ruokaa. Eräänä aamuna se jopa oli niin kylläinen hyvästä ZiwiPeak-aamiaisesta, ettei se jaksanut raahata pullottavaa masuaan edes Hipsun hiusstudiolle! 
 

On mukavaa, että Juju myös itse muistuttaa, milloin on rasvauksen aika.

Sen saranat suorastaan narisevat,
ja pieni koipi huitoo jäykästi ylös ja alas.

Pienen öljyämisen jälkeen Juju on entistä ehompi.
Sen turkki on kiiltävämpi ja emo helpottuneempi.

Ilokseni voin tämän päivän punnituksen jäljiltä kertoa, että Juju on jo saanut takaisin ne parisataa kadonnutta grammaa! Tavoitteeni olisi, että saisimme kesän aikana ylitettyä viiden kilon rajapyykin. Kun Juju täyttää elokuussa aikuismaiset kuusi vuotta, vauvapainonkin soisi olevan historiaa.
 

Jäätelöä kissat eivät meillä tietenkään syö, mutta Jujun kuuluu saada nuuhkia
kaikkea uutta, mitä asuntoomme eksyy. Tämä nuuskuu mansikalta ja kaloreilta.

Kumman kesäherkun sinä mussuttaisit ensin? :-D