perjantai 13. marraskuuta 2015

Hupsujen kotieläinmessut

Viikko sitten Messukeskuksen valtasivat monenmoiset otukset haisunäädistä alpakoihin. Menossa mukana oli myös traktoreita, Kivikis-myyjiä, raksudiilereitä, lapsiperheitä, hevosenkenkäseppiä sekä bloggaajia. Monet viimeksi mainituista olivat tajunneet hankkia blogipassit ja suunnitella päivän huolella toisin kuin Hupsujen emo, joka pölähti paikalle niin ex tempore, että oli unohtanut ladata kameransa akut. Punaisen hälytysvalon vilkkuessa ei paljon kuvia näpsitty, mutta onneksi messupäivä oli muuten antoisa kiitos ihanien eläinten ja mukavien bloggaajakollegoiden!

 
Ilman muuta messuilla on aina mukavaa!

Velloin holtittomasti valtaisien ihmismassojen virrassa, mutta päädyin lopulta silläkin keinolla aika mukaviin kohteisiin:


 
Olin esimerkiksi kannustamassa tätä komistusta voittoon,
kun valittiin vuoden parasta 1-vuotiasta suomenhevosorivarsaa.
Aallot huuhtoivat minut myös ponipuolelle.

Kaikkein eniten nauroin näille röhkyleille, joista toinen antoi
kämmenselkääni yllättävän töpselikärsätöppäyksen.

Riemastuin ajauduttuani aasien alueelle, mutta mitä tapahtui, kun käytin kameran
viimeisiä akunjämiä?! No, aina ei voi olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan...

Koska kuvasaalis jäi kovin laihaksi, päätin lihottaa messupostaustani järjestämällä lemmikkikarnevaalille jatkot Hupsuttamon puolella. Samalla pystyisin tarjoamaan kissoilleni ainutlaatuisia elämyksiä ja ymmärryksen siitä, millaista olisi kuulua messujen tähtieläinten ylvääseen kaartiin.
 
Nuppua huoletti, koska sekään ei ollut tajunnut tilata bloggaripassia.
Se pääsi kuitenkin ilmaiseksi sisälle, koska osasi inistä niin vetoavasti.

Ensimmäiseksi vuorossa oli alpakka-agilitya. Oikeilla messuilla olin kuullut, että alpakat ovat Andeilta kotoisin olevia laumaeläimiä, jotka ovat luonnostaan pomppaavaa sorttia. Niille rakennettiin siellä koirien agilityrataa muistuttava esterata, jossa piti ylittää renkaat, pujotella tolppia, seisoa paikoillaan matolla ja hypätä esteitä. Kaikkein omituisin (ja ilmeisesti vaikein) tehtävä näille pakoeläimille oli seistä matolla samalla, kun ohjaaja kyykistyi niiden jalkoihin nostelemaan palloja sankoon! Ei kovin jännittävää katsottavaa, ja kun siihen lisättiin alpakoiden lievähkö perässävedettävyystaipumus ja sääntö, jonka mukaan jokaista estettä sai yrittää kolme kertaa, ei tämän emon kärsivällisyys riittänyt kuin kahden suorituksen seuraamiseen. Mutta miten kävi Hupsuttamon alpakka-agilityssä?


Alpakka näytti varsin tyytyväiseltä ja jopa laiskalta karsinassaan.

Radalle päästyään se muuttui kuitenkin oikeaksi alpakkaraketiksi,
joka ylitti jokaisen esteen ensimmäisellä yrityksellä. Tätä alpakkaa
eivät koirasudet (joita messuilla myös näkyi) niin vain nappaisi!

Alpakoiden jälkeen agilityradalla nähtiin myös
Suomen estepupuyhdistyksen taitureita.

Hengästyttävän estefinaalin jälkeen oli aika siirtyä näyttelyalueelle. Toinen toistaan trimmatummat fifit tepsuttivat jakkupukuisten omistajiensa vierellä rinkiä ympäri, ja kuohkeaksi puunattuja rotukissoja venytettiin maailmalta matkustaneiden tuomarien silmien edessä.

 
Ringissä 1 esiteltiin ragdoll-rodun parhaimmistoa. Saimme onneksi myös esittelijän,
joka on paitsi alansa huippu myös julkisuuden henkilö ja Nupun rakas anoppi:
bloggaajapassilla Hupsujen messuille saapunut Marraskuun murusten emo.
 
Taka-alalla himmailevien tuomarien ilmeet ovat epäileväisiä, mutta
päätin jo ennen näyttelyn alkua, että lähdemme kisaan leikkimielellä.

Ringissä 2 kauneuttaan pääsivät demonstroimaan pehmoiset supikoirat,
joista esittelijä varmasti tykkää siinä missä susikoirista ja koirasusistakin.

Venytetyistä näyttelypötkylöistä mieleeni juolahti siirtyä herkkuosastolle ostamaan pussillinen metrilakuja. Onneksi niitä oli tarjolla myös meidän hupsuilla kinkereillämme:

 
Salmiakkivadelma oli päässyt loppumaan, mutta
onneksi toffeevaniljaa oli vielä ainakin kaksi metriä.

Päivän jännittävin osuus oli ilman muuta palkintojen jako. Taitavimmat ja kauneimmat eläinystävät saivat tunnustuksena mukaansa hienot ruusukkeet, joita kelpaa esitellä samalla, kun kertoo tarinoita kaikkien aikojen parhaista lemmikkimessuista!


Voittaja-alpakka oli sen verran ujo saaliseläin,
että se piilotteli sorkkiaan esteiden takana.

Lopulta pitkäkoipinen otus saatiin hinattua palkintopallille.
Ties mihin tämä laaman sukulainen vielä urallaan yltää!

Messujen kaunein pörröeläin sai niin ikään hienon ruusukkeen.

Se taisi olla paitsi kisojen kaunein myös ahnein turrikka...

22 kommenttia:

  1. Tekin pääsitte Nuppu ja Juju messuille! Ei me vaan päästy. - Pepsi ja Max

    Hyvän näköistä metrilakua, oliko myös hyvän makuista? - Emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Messuja voi onneksi järjestää milloin vain, kun teilläkin on tuo alpakkaeste! :) Ja kyllä se metrilaku maistui ihanalta - aion mussuttaa sitä taas tänä viikonloppuna. :-D

      Poista
  2. Voi että kun harmittaa kun en päässyt paikalle! Olisi varmasti ollut paljon katseltavaa ja ihasteltavaa, varsinkin alpakka-agility ooisi ollut varmasti näkemisen arvoinen... Kyllä Juju ja Nuppu näyttelyissä pärjäisivät, niin hienoja kisuja ne ovat molemmat, ja mitä agilityyn tulee, voittaisi Juju kaikki alpakat ja puput mennen tullen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ehdin jo toivoa, että olisit tullut. Näin muuten vuohiyhdistyksen ständin, mutta ei ollut ainuttakaan vuohta missään. :-/ Kyllä siellä olisi tarvittu Viliä ja Lilliä. Alpakat olivat ihan hauskoja, mutta ne taisivat olla vähän hämillään uudesta paikasta ja ihmismäärästä. Meno oli nimittäin niin hidasta, ettei siitä meinannut tulla mitään, kun on tottunut Jujuun, meidän pikku alpakkarakettiin. :)

      Poista
  3. Mielettömät messut teillä, ainakin noi jatkot!

    VastaaPoista
  4. Kivan kuuloiset messut ja vielä kivemman kuuloiset messujatkot. :D Teidän kotialpakka vaikuttaa oikealta este taiturilta. Ja hienot näyttely poseeraukset molemmilla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näkemistä ja tekemistä tosiaan riitti! :) Kotialpakka on ihanan säpäkkä - ei tarvitse paljon odotella, hyppääkö se esteen yli vai ei. Enpä arvannut, että meidänkin kissat saa noin hyvin näyttelyasentoon. Olin ihan että wau! :)

      Poista
  5. Oli siellä tosiaan paljon nähtävää ja upeita eläimiä. Messujen Alpakalle tosin suosittelen kampaajan vaihtoa :)
    Hienot näyttelyposeeraukset ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alpakan tukka oli kieltämättä vähän tuollainen 80-luvun käkkäräpermis. Pari rullaa oli selvästi pyöritelty myös korvakarvoihin. :-D Mäkin olin vaikuttunut Nupun ja Jujun näyttelyllisyydestä. Maman kauniit pikku pötkyt! <3

      Poista
  6. Alpakat ♥ Koska niitä käytetään myös terapian apuna, olen sitä mieltä, että kaikki ihmiset on sen verran terapian tarpeessa, että pieni määrä alpakkaterapiaa olisi paikallaan.

    Upean värinen tuo suokkiori! Ja poni näyttää olevan ihan hitusen takakorkea ;) (vaikka taitaa kyllä kuva lisätä oman osansa...)

    Näyttelyjatkot on selvästi olleet myös antoisat ja mukavat, ja osallistujat mitä taitavampia, kauneimpia ja komeimpia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinkin tämän aamun uutisten jälkeen koko maailma tarvitsisi terapiaa. Mä olen terapoinut itseäni näiden kotialpakoiden kanssa. ♥

      Se suokkiori oli tosiaan aivan upea kaikin puolin. Hienon ilmavat liikkeet, söpön pieni koko ja mikä parasta, sillä oli pilkettä silmässä. :)

      Täytyy pitää näitä kotimessuja useamminkin, kun oli niin hauskaa.

      Poista
  7. Jatkothan on aina parhaita, niin näköjään Hupsuttamossakin! ;) Vauhdikasta menoa Juju-alpakalla aituuksien yli ja Nuppu osaa kyllä tuon söpöilyn taidon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noiden jatkojen ei olisi halunnut loppuvan, mutta lopulta vauhtialpakka ja söpönassu sippasivat. Onneksi jatkoja voi jatkaa milloin vain! :)

      Poista
  8. Mäkään en ollut tajunnut tuota bloggaajapassi-juttua, mut onneksi kaveri antoi lipun.
    Mitä useampia messujuttuja luen, sitä selvemmin huomaan, että en nähnyt messuilla mitään.
    Onneksi nää kotimessut nyt tuli eteen, korvaavat kyllä osan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mäkään onneksi joutunut maksamaan sisäänpääsystä, mutta bloggaajapassilla olisi saanut ihanan kissakassin! :)) Hyvä, että messukokemukset täydentyvät näin jälkikäteen, kun lukee eri kokemuksista. Ja tekinhän voitte myös pitää omat Elmat Ilonan ja Pikkutraktorin kanssa. ;)

      Poista
  9. Olipa kiva olla teillä messujen jatkoilla, täytyy tulla taas uudestaan! :) Harmi etten nähnyt messuilla polleja, koska he näyttävät varsin söpöiltä. Aasiinkin olisin voinut tutusta vaikka hän onkin vähän hävytön poseeraaja.. Possutkin näyttää söpöiltä pinkkeine peppuineen <3 Paljon jäi kyllä näkemättä mutta ehkä sitten ensikerralla! Teillä on kyllä maailman söpöin alpakka Juju ja supikoira Nuppu, ei epäilystäkään etteikö voitto olisi mennyt oikeaan osoitteeseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jatkot oli kyllä ihan parhaat, ja tervetuloa uudestaan kylään! :) Voi ei, sun ois kyllä pitänyt päästä moikkaamaan possuja, poneja ja pisuaaseja. Mäkin ihastuin niihin pinkkeihin pulleropeppuihin, vipattaviin saparohäntiin ja hellyttäviin töpselikärsiin. :) Ja niiden röhkytys oli ihan hurjan hellyttävää. Mutta kyllä räggärit vain ovat niin paljon pehmoisempia silittää. :-D

      Poista
  10. Oooh, ai siellä oli oikeasti lehmiä ja possuja ja alpakoita? Jotenkin kuvittelin, että paikalle tuotaisi vain pieneläimiä, mutta näköjään sinne Messukeskukseen saa kaikennäköistä rakenneltua :)

    Ihan mahtava tuo hyppykuva Jujusta! Mistä tuollaisia esteitä saa hommattua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, alakerran halleissa oli maatalousmessut samaan aikaan - löytyi sieltä traktoreitakin, mutta niitä ei huvittanut kuvata. :-D Katsoin muuten myös esitystä, jossa bordercollie paimensi lampaita, ja sekin oli kyllä jännän näköistä puuhaa. Taitavia koiria!

      Me ollaan ostettu Jujun este Zooplussalta Sieltä pikkukoirien harrastepuolelta löytyy vaikka mitä kivaa. Harmi vain, että meillä on pieni asunto eikä lainkaan pihaa. Ehkä sinne teidän uuteen asuntoon mahtuisi nyt jokin agilitysetti! :)

      Poista
  11. Teillähän on ollut hienot messut! Alpakkaraketti. :D ♥

    VastaaPoista