sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Anopin hellässä huomassa

Viikko sitten maanantaina Nupulla oli jännät paikat, sillä meille oli tulossa vieraaksi tärkeä tyyppi. Sellainen, johon kannattaisi tehdä lähtemätön vaikutus ­­– ja mielellään positiivinen, jotta Nupun lähes pari vuotta kukoistanut nettisuhde pysyisi ihanan rypyttömänä eikä typsy alentuisi koskaan kertoilemaan kenkkuja anoppivitsejä vaan inahtelisi vain hyväksyvästi aina, kun tulisi puhe poikaystävä Rufuksen äiskästä.
 
Painotin, että ensisilmäys on tärkeä ja ehdotin,
että harjaisimme turkin mahdollisimman pöyheäksi.
 
Nuppu itse oli huolissaan, miltä sen villapöksyt näyttäisivät, ja annoin neidin
puunata niitä, koska en vielä tajunnut, että kyse olikin tulehduksesta.

Kun summerimme surahti, kissat saivat perinteisen säpsyn, joka juoksuttaa ne kynnet rapisten sängyn alle. Ei kuitenkaan kestänyt kuin hetken, kun Juju tuli jo eteiseen kuikkimaan, minkälainen se kuuluisa anoppi oikein on. Poitsu sai häneltä heti melko suorapuheisen laihuliinikommentin, mutta tutustuminen lähti silti hellästi käyntiin. Nuppu ujosteli yhä toisaalla, mutta retuutin neitosenkin tervehtimään anoppia ja näyttämään, että peruskäytöstavat ovat meillä kyllä hanskassa.

 
Ja kylläpä kannatti moikata anoppia, koska hän oli tuonut nöpönenille
ihania tuliaisia! Juju ehti jo popsia yhden lohitikun ennen kuvan ottamista.


Nuppu hurmaantui trendikkäistä päärynänpaloista, mutta parasta olivat silti
anopin vaatteista välittyvät vienot ja charmantit Ruffe-aromit.

Minua huvittivat eniten anopin rennot räggäriotteet. Hän kaappasi heti Jujun kainaloonsa kuin minkäkin pikku teddynallen, enkä ole nähnyt Pikkukissiä koskaan yhtä tyytyväisenä uuden ihmisen kanssa.

 
Haleja, suukkoja ja sylissä kököttelyä. Huhuu, Juitsi!
Älä nyt ihan unohda, että mamakin on olemassa...
Nuppukin otti vastaan venytystä, vanutusta, suukkoja ja rapsutuksia.
Huomatkaa, kuinka se vilkuttaa Ruffelle hempeästi varvaskarvoillaan!

Oli mukavaa, että anoppi vietti meillä koko illan ja pääsi näkemään kissojen vekkulimmankin puolen. Juju oli treenannut temppukimaransa viimeisen päälle kuntoon ja näytti, miten hienosti räggäri hoitelee esteet, pujottelun ja vaativammatkin temput. Vaikka Nuppu oli hyvin peppukeskeinen koko illan, sekin innostui esittämään leijonatempun ja vilistämään lelun perässä pörröisenä tykinkuulana. Kaikista eniten anoppia taisi kuitenkin huvittaa Nupun naisellinen Täti Moonika -kävelytyyli.

 
Nuppu tietää, että kun heiluttaa peppua riittävän söpösti,
niin pääsee takuulla taas sylkkään suukoteltavaksi.

Kissojen lisäksi anoppi tarttui reippaasti myös kameraani niin kuin olin salaa toivonut. Hän sääti, rullaili, napsutti ja testasi, ja tadaa: vihdoin pystyn ottamaan kissoista kunnollisia vauhtikuvia! En ole uskaltanut koskea säätöihin sen koommin, jotten taas sekoittaisi niitä perin pohjin, joten aina kun blogissamme on näkynyt parempilaatuisia kuvia, niistä on kiittäminen Marraskuun murusia.

 
Näin hienon vauhtikuvan vieras nappasi meidän ikiomalla pokkarikamerallamme!

Ilta oli kaikin puolin mukava, kun kerrankin sai höpöttää ummet ja lammet kissoista ja vertailla hupsuja ragdollejamme. Paljon löytyy samaa: Nuppu ja Coco esimerkiksi ovat yhtä hömelöitä maakrapusia, kun taas Rufus ja Juju ovat sporttisia lötköpötköjä. Mutta kukapa olisi uskonut, että Jujulla on räggärijengin pisin häntä!

 
Eikös sekin ole ihan ruusukkeen arvoinen ominaisuus?

Kiitos vielä mukavasta visiitistä! Siitä voi lukea lisää Marraskuun murusten omasta blogista. Vastavierailu on jo kovasti haaveissa, ja Nuppu aikoo soluttautua mukaan toppatakin hihassa...


 
Nuppupas tietää jo, mitä Ruffe saa tuliaisiksi, mutta ei tietenkään paljasta salaisuutta...

26 kommenttia:

  1. Kuulostaa kovin kivalta vierailulta, uskon että typeriä anoppi-vitsejä ei tulla teillä kuulemaan ;) Kun menet vastavierailulle, niin poikkeahan myös täällä, ihan viekussa, katsomassa jotain ihan muuta kuin rentoja räggäreitä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kerrotaan vain ihania anoppitarinoita! :) Kiitos kutsusta ihania itämaisia katsomaan! Täytyykin ilmoitella hyvissä ajoin, kun vastavierailusuunnitelmat lähtevät kunnolla käyntiin, jotta buukkaukset onnistuisivat ja näkisin kerralla monta suloisuutta. :)

      Poista
  2. Anopit ne on parhaita...ne tuo yleensä tuliaisia ja rapsuttelee paljon :)
    On näköään ollut kiva päivä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anopit ansaitsevat kyllä hatunnoston - niin mukavia ne oikeasti ovat. :) Oli tosiaan mukavan räggärinen ilta meillä!

      Poista
  3. Hih eikai se Juju ihan kauheasti loukkaantunut mun laihuliini kommentista? Mutta eipä se haittaa vaikka Juju pysyisi sporttisena räggärinä, eipähän ole semmoinen sohvaperuna niinkuin nämä yleensä ;D Ja siitä Juju saa olla ylpeä ♥ Mun on kyllä varmaan pakko sanoa joulukollille, että tuovat tännekkin tommosen esteen, koska onhan tuo nyt ihan mahti! Sitten sillä ei kukaan kuitenkaan leikkisi.. Vähän niinkuin ei kivikissilläkään, joka muuten sai juuri äsken uuden kodin :') No ehkä saisin Ruffen innostumaan esteilystä ainakin toivottavasti! Nuppukin oli niin söpö tätimoonika töpötteliä ettei mitään rajaa ♥ Ihanat hupsut sinulla ja saa tullla ihmeessä käymään! Siitä voidaan sitten mennä yhdessä katsomaan Nipsua, Gebsua ja Bèlaa! Nekin on semmosia hurmaavia tyyppejä että! Rufus ei malta odottaa Nupun tuliaisia, tuolla se pesee itseään komeksi tapaamista varten. Sanoin kyllä ettei tapaamis päivää olla vielä sovittu mutta poika tahtoo olla komeana anopin edessä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei Juitsi loukkaantunut ollenkaan! :-D Itsehän se haluaa pitää linjansa noin suikulaisina, vaikka ruokaa saisi niin paljon kuin haluaa. Sohvaperunuus ei tosiaan ole Jujun juttu.
      Nyt onkin kyllä hyvä hetki jo kirjoittaa joulukollille - eihän sitä tiedä, vaikka Coco ja Ruffe innostuisivat hyppelemään. Nuppukin hyppää esteen yli, kun sen laskee tarpeeksi matalalle. :-D Voi ei, kun Kivikis joutui adoptioon, mutta toivottavasti uudet omistajat mahtuvat paremmin sen sisään. :)
      Voi komeaa Ruffista - olisi kyllä ihana tulla ihan pian teitä moikkaamaan, mutta hetki menee tässä antibioottikuureilla yms. Onneksi Nuppu on voinut hyvin ja on ollut koko viikon ilman töttää. Ehdottomasti täytyy sitten käydä moikkaamassa porukalla Nipsua, Gebsua ja Bélaakin! ♥

      Poista
  4. Voi hyvänen aika, tuolla tavalla voi vieras ihminen nostaa syliin, kääntää ylösalaisin ja venyttäävanuttaa! Kyllä on teidän kissat erilaisista aineksista valmistettu kuin meidän!

    Ja voi ihanuus tuota kuvaa, jossa Nuppu on anoppinsa sylissä! Mitkä ihanat varvastupsut ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän mäkin kyllä ihmettelin, miten lullukoita Nuppu ja Juju olivat. :) Tuo oli jopa räggärimittapuulla aika yllättävä juttu.

      Anopin ja Nupun varvastupsuhalikuva on kyllä niin muisk, että ♥!

      Poista
  5. Onpa teillä ollut kiva vieras! No, mitäs mieltä te nyt olette anopista - tuleeko sen kanssa toimeen?? - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anoppi on ihana! ♥ Melkein ihanampi kuin emo! ♥ T. Juide in love
      Hei, se on MUN anoppi! ♥♥♥ T. Nuppu PS. Tuleehan se taas pian tuomaan Ruffelta pusut?

      Poista
  6. Teillä onkin käynyt jännittävä anoppi-vieras. :) Ihana sportti Juju, ja hauskan kuuloinen vierailu. Nuppukin vaikuttaa niin rakastuneelta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä jännää, kivaa ja hirmuisen hellyttävää! ♥ Oli mahtavaa, että kissat olivat niin innoissaan vieraasta. Marraskuun muruset oli meidän ensimmäinen vakkarikommentoija, joten on ollut mukavaa tutustua ihan livenäkin ja vähän jutella tästä meidän nuorestaparista. :-D

      Poista
  7. Hienosti meni teidän anoppivierailu. Selvästi on kissakuiskaajan vikaa hänessä, ihan kuin meidänkin vieraassa.
    Turun suuntaankin saa tulla käymään, vaikka ei täällä blogirägääreitä olekaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anoppi on ihan ehdottomasti räggärikuiskaaja. :) Kiitos kyläkutsusta! Ei ole ollenkaan poissuljettu juttu, koska Turussa tulee aina välillä käytyä! Olisipa jännää nähdä myös Sofi ja Olga.

      Poista
  8. Ompas Juju onnellisen näköinen päästyään syliteltäväksi <3 Nuppukin teki varmasti hyvän vaikutuksen anoppiin ja päinvastoin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juju oli sulaa vahaa... :) ♥ Täällä taisi olla ilma sakeana sydämistä, ja sama varmasti toistuu ainakin minun puoleltani, kun pääsen Ruffea ja Cocoa pusittamaan.

      Poista
  9. Olipa onnistunut vierailu! Ja kyllä on niin komeat varvaskarvat ettei ole ennen nähty :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kivaa saada kissoja fanittava vieras. Mäkin oikein ihmettelin, miten uljaat tupsut Nupulta löytyy! ♥

      Poista
  10. Nää kissatädit (tai anopit) on kyl mahtavii vieraita, kun aina saapi lelliä ja leluja ja leikitystä! Lisää anoppeja jee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Go, anopit! :-D Meillä tykätään. Toivottavasti Ruffe tykkää myös omasta anopistaan... ;)

      Poista
  11. Ihanat lötköpötköt ja nuo varvaskarvulit <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollaisen rentouden tilan kun löytäisi itsekin! :) Mutta samanlaisia varpukarvoja en silti itselle haluaisi, niin söpöt kuin ne ovatkin! <3

      Poista
  12. Nyt käy kyllä kateeksi! Ei kun tarkoitin, että olipas teillä ihanaa ja kiva lukea ja onnea kuvista.

    Vierailin äskettäin blogimaailman ulkopuolisessa räggärikodissa ja tietysti aikomuksena kieputella kissaa ei luita otuksessa ollenkaan -tyyliin. Emäntä ilmoittikin, että se haistaa Pepin ja Ninnin eikä tykkää muista kissoista ensinkään. Yhyy, mäkin haluan varvashuiskutusta ja nuuskutusta ja pusuja! Monellako kommentilla pääsee vierailujonotuslistalle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas sun tuttavakodissa ollut tarkka räggis. Nämä meidän otukset eivät ole olleet moksiskaan muista kisutuoksuista vaan ovat päätelleet, että kaikki kissoilta tuoksuvat ovat kavereita. Samoin koirilta tuoksuvat. Ja kaikki muutkin. :-)

      Vai että vierailujonotuslista! :-D Apua! Mä varoittelin Murusiakin, etten ole yhtään sitä sorttia, joka leipoo vierailleen omenapiirakkaa ja tarjoilee sen ohessa itsetehtyjä pikku konvehteja trendikkäästä astiastosta.... Harvemmin kutsun ihmisiä siis kylään tuosta em. syystä, mutta jos kestää hyvin tavallista menoa ja kissamössötystä, niin sitä saa kyllä tulla harjoittamaan ihan ilman vuoronumeroa. ;)

      Poista
  13. Kuulostaapa tosi mukavalta vierailulta! Nupun varvaskarvat ovat tosi hurmaavat. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se oli. Saas nähdä, löytyykö sulholta yhtä komeat haituvat varpaiden välistä!

      Poista