Harjaava hattivatti

Niin kärsivällinen ja maltillinen ihmisyksilö kuin olenkin, minulla meni tässä jokin aika sitten hermo. Ei siihen, että kissat ovat uudesta ruokavaliostaan ja Nupun tötteröttömyydestä innostuneina pitäneet hillittömiä moukutemmellyskisoja yön pikkutunneilla, vaan siihen, että lähes parikymmentä vuotta vanha sähköhammasharjani alkoi vedellä viimeisiään. Sitä oli ladattava harva se päivä, ja heti hammaskiilteelle päästyään kierrokset laskivat taas onnettomiin rat-tat-tat-lukemiin. Olin varma, että laiskuuteni johtaisi pian muhkeisiin karieskertymiin, joten sain vihdoin aikaiseksi lähteä hammasharjaostoksille ja löysinkin varsin erikoisen vonguttajan, joka väristää hampaistani irti jokaisen plakkihitusen ja houkuttelee kissat aina takuuvarmaksi harjausyleisöksi. Vain popcornit puuttuvat.

Ääni on ihan vetoava, mutta harjan ulkomuoto epäilyttää Nepponaadia.

Jujun tuomio: Tuoksuu piparmintulta ja kuulostaa sirkkeliltä.

Ei hätää, laitetta ei käytetty oikeasti beigen kissan paksujen poskien puunaamiseen!

Meillä hammashoito on ollut suuressa roolissa jo pitkään, sillä sen jälkeen, kun kissoilla vuosi sitten havaittiin hiukan hammaskiveä, olemme kuuranneet legot joka ikinen ilta. Tekipä Nuppu aikanaan aiheesta oman videopätkänkin, ja Jujulle hammaspesu on päivän paras hetki koulutussessioiden lisäksi. Se on sietänyt purukalustoa rapistelevat harjakset sillä verukkeella, että lystistä saa palkkioksi kananameja, mutta kun emo hankki uuden hammasharjan, Jujukin alkoi vaatia, että sen vanha harja vaihdettaisiin uuteen. Se oli minustakin hyvä ajatus, jotta kissapojan lääkärireissulla kiillotetut hampaat pysyisivät tuliterinä mahdollisimman pitkään.

 

Yäk, miten järsitty basillipesäke tuo vanha harja onkaan!
Levittelee vain pöpöjä suupielestä toiseen!

Eläinkaupassa oli vähintään yhtä erikoisia uutuuksia kuin ihmistenkin hammastuotevalikoimissa. Perinteistä pikku harjaa ei enää löytynyt, mutta minulle suositeltiin huomattavasti modernimpaa vaihtoehtoa: mikrokuituista sormiharjaa, joka sopisi oikein hyvin kissojen päivittäiseen suuhygieniaan. Kuulosti hyvältä, joten iskin roposeni tiskiin enkä malttanut odottaa, että pääsisin puunaamaan naukulaisten purukalustoa upouusin metodein.

 

Pakkaus teki heti meihin vaikutuksen: jos tämä harja sopii noutajille,
se sopii saletisti myös Jujun kaltaiselle lintukoirallekin.

Paketin avaamista seurasi kuitenkin hysteerinen naurukohtaus. Olin kuvitellut, että sieltä paljastuisi sorja ja ohut kangassuikula, jonka vetäisin virtaviivaisesti sormeni ympärille kuin sukelluspuvun tai Mustakaavun viitan (tosin tietty valkoisena). Niinpä yllätys oli valtava, kun ”harja” olikin säälittävä pikku tumppu! Kuin mikrokuidusta tehty kissojen pesukinnas tai hiiripadan uunista poistamiseen suunniteltu kattimattien patalappu.

 

Lintukoiraakin alkoi mietityttää, oliko kyseessä harja vai Hattivatti.

 

Olin varma, että tukehdun ja kuolen, eikä vesissä silmin ulvomista parantanut se, että mies kutsui kapinetta jäniksenkäpäläksi ja Juju odotti vakavana, että harjausoperaatio alkaisi. Kun sain hieman rauhoituttua, asensin tumpun oikeaan etusormeeni ja kiinnitin lenkin ohjeen mukaisesti keskisormeni ympärille. Hihitin koko ajan, mutta uusi hervottomuus iski, kun kostutin tumpun ja pursotin sen päälle hieman kanahammastahnaa. Näky oli yksinkertaisesti niin typerä, etten kestänyt:

 

Tämän täytyy olla pöljintä koskaan! :-D :-D :-D

Ajatelkaa, että jossain joku on käyttänyt työaikaa tällaisen suunnitteluun; varmistanut,
että muotoilu on hyvä, kiinnitysmekanismi toimii ja pinta on ihanan kuohkea!

 

Töllerö toi heti mieleeni tilanteen, jossa olisin onnistunut liiskaamaan sormeni vasaralla.
Hellä ja huolehtiva Nuppu-hoitsu tuli varmistamaan, että olihan tilanne lavastettu.

Täsmensin miehen ”jäniksenkäpälä"-vertausta ja osoitin, että uusi hammasharjamme
pystyisi naamioitumaan Jujun tassuksi niin hyvin, ettei poitsu itsekään huomaisi eroa.

Nuppu ei ollut tuotteen trendikkyydestä aivan vakuuttunut,
joten yritin esittää Hattivatin coolia puolta. Peace and love, Nuppu!

Okei, viesti selvä: Nupun hampaita pitää harjata pelkällä sormella ja unohtaa tumppu.

Kun sain taas pyyhittyä kyyneleet, hierottua vatsaani ja hengitettyä pari kertaa syvään, pääsin oikeasti testaamaan tumppua. Mies tosin opasti vierestä, että kannattaisi sipaista ihan vain hampaan reunasta, ettei Juju-parka tukehtuisi tölleröön, ja lupasin olla varovainen. Yllättävää kyllä harjaus sujui ennakkoluulojeni vastaisesti hyvin! Tunsin näppärästi, milloin osuin Jujun hampaisiin, eikä tarvinnut epäillä, tuliko puhdasta vai ei. Hattivatti siis osoitti meille irvailijoille todellisen mahtinsa!

 

Hattivatti ei ole sittenkään hullumpi kaveri vaan osaa hommansa ja hätistää
Haisulin Jujun kidasta joka ilta! Nupulle täytyy keksiä jokin muu puhdistautumisriitti.

Tai ehkä Nuppukin vielä lämpenee Hattivatille, kun näkee,
miten hienossa seurassa se yönsä viettää...