lauantai 27. kesäkuuta 2015

Pylleröiden pyjamabileet

Kaikki tietävät, että kun kissa on poissa, hiiret sambaavat pöydillä. Tämän saman logiikan mukaan hauskuutta on luvassa myös silloin, kun mieheni on toisella paikkakunnalla ja me kolme Hupsua jäämme kotiin keskenämme. Rio de Janeiron karnevaalihumua emme ole kaksioomme sentään loihtineet, mutta päätimme pistää kerrankin pystyyn pyjamabileet!
 
Nuppu ei ole koskaan aiemmin ollut yökylässä, joten se otti homman kovin kirjaimellisesti:
neiti veti pyjaman ylleen ja kävi nukkumaan, vaikka aurinko killitti vielä kirkkaalta taivaalta.
 
Juju tiesi huhuilla Nupulle keittiöstä, että bileissä viiletetään Nakupelleinä ja Nakupirkkoina,
 kunnes pakolliset ohjelmanumerot on käyty läpi ja kaikki ovat ihan tillin tallin.
Nuppu viskasi flanellit ripsakasti syrjään ja päätti vääntää musat kaakkoon. Se oli helpommin sanottu kuin tehty, sillä kaikki sähköiset järjestelmät olivat jättäneet Hupsuttamon ”iskän” lähdettyä. Langaton verkko ei toiminut, Spotify oli sekaisin eikä Sonoskaan suostunut soittamaan Nupun suosikkeja. Kilautimme monta hätääntynyttä puhelua miehelleni, kunnes saimme systeemit taas auttavasti toimimaan ja bileet jatkumaan.

Nupun biisivalinnat eivät silti miellyttäneet kaikkia tanssilattialle kammenneita jytäkatteja...
Nuppu ymmärsi yskän ja antoi veljen valita humpat taustalle soimaan,
kun vuorossa oli huiman jännittävä tyynysota!
Nuppu teki hienoja karateliikkeitä, joten tyynyt hävisivät sodan 100-0!
Jujusta ohjelmanumero oli yllättävän viihdyttävä, mutta se oli valmis siirtymään jo seuraavaan.

”Ihhhh-anaa!” Nuppu mihhasi, kun emo sanoi aloittavansa kauneushoidot uusilla tuotteillaan.

Jujun mielestä emo tuoksui vaarattomasti suklaalta mutta näytti silti pelottavalta!
Samalla siis hoitui myös pyjamabileiden mörköilyosio, eikä kenenkään tarvinnut
 enää kertoa selkäpiitä väristäviä kummitusjuttuja.

Itseä puunatessaan emo innostui myös järjestämään korutelineen.
Jujun avulla tietenkin, koska Nuppu suostuu kajoamaan vain aitoihin timanttikoruihin.
 
Iltasaduksi kateille luettiin Kilpikonnan hidasta valssia, jota emo on valssannut
eteenpäin niin hitaasti, että kilpikonnatkin olisivat lukeneet kirjan nopeammin...
 
Pitkäveteinen tarina alkoi ramaista Nuppuakin, joten se kävi vaihtamassa ylleen
jotain kaunista, siroa, pientä, hohtavaa ja kepeää: ikioman satiiniyökkärinsä.

Sitten pieni kiiltomatonen kävi tyynyjen päälle Nukkukattia odottamaan...

Juju tietää, että Nukkukatti saattaa tänään viipyä, sillä iskän poissa ollessa
emon vuorokausirytmillä on aina tapana pyöräyttää iso ja kömpelö kuperkeikka...

22 kommenttia:

  1. Oooiiiiii-iih, mitkä bileet! Peppi ja Ninni lukivat jutun varmaan ennen minua, sillä herättivät puoli viideltä sunnuntaina, jotta varmasti ehtisin laatia kaikki järjestelyt meidän omiin kemuihin. Ne pitää pitää kuulemma heti tänään klo 18.30-.

    Pancol ei tosiaan ole mikään hotkaisukirja, mutta sen imuun, tai minkä etanoista muistuttavan kuvan tähän nyt keksisi, pääsee kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohoh, onpa siellä aloitettu juhlajärjestelyt varhain! :-o Toivottavasti Peppi ja Ninni saivat paljon hyviä vinkkejä ja teilläkin on oikein hulvattomat bileet tänään. Laittakaahan sitten raporttia blogin puolelle! :-D

      Olen päättänyt antaa kilpikonnille vielä mahdollisuuden, sillä Krokotiilin keltaiset silmät tempaisi minut mukaansa ja oli juuri se kirja, joka mun piti talvilomallani palmun juuressa lukea. Otin oikein kuviakin parista lauseesta, jotten unohtaisi niitä. :) Mutta tämä jatko-osa on nyt tökkinyt, osittain siksi, etten ole nyt lomalla (toisin kuin ykkösosan aikaan) ja ehdin lukea luvun silloin toisen tällöin. Mutta en ole vielä edes puolessavälissä, joten ehkä etanaimu vielä yllättää! :)

      Poista
  2. Oi mitkä pyjamabileet! Meidän emännällä ei ole tuollaista korutelinettä, mutta samanlainen musta kissakaulakoru sillä on. Se toi sen Epsanjasta. Mutta eikö se ole hienoa timangia, Nuppu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuppu kiinnostui heti Epsanjan tuliaisesta! Emon kissakorvikset on ihan vain täältä Helsingistä. Nuppu testasi niitä hampaallaan, mutta karaatteja ei ollut läheskään tarpeeksi. (Mokomakin hiemohelma! T. Emo) :o)

      Poista
  3. Ohhoh, teillähän on tapahtumien täyteistä ollut! Hyvää ja huonoa musiikkia, pelottavan näköinen mutta ei tuoksuinen ihminen, erilaisia yöpukuja! Yleistä pyjamabiletystä. Se tästä selostuksesta kyllä puuttui, että oliko herkkuruokia ja nameja kans?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijoi, nyt löysitte meidän kemujen Akilleen kantapään! Ne muonat nimittäin... Ei ollut naksuja, raksuja tai namia. Kateilla ihan vain peruspöperöt ja emolla kanafetasalaattia... Eihän tuollaisista kehdannut raportoida. Mutta katit antoivat puutteen emolle anteeksi, sillä keskiviikkona on luvassa herkkuja, kun Nuppu täyttää vuosia. :)

      Poista
  4. Oon hengesä mukana näin jälkikäteen, koska IHANAT bileet!

    VastaaPoista
  5. Hyvä meno pyjamabileissä, silkkisissä yöpuvuissa.
    Emo on kieltämättä aika pelottavan oloinen vampyyri tuossa naamiossaan :)
    Hyvää sunnuntaita ja toipumisia bileistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emo oli ihan kamala suklaazombi! Mutta nyt on iho yhtä silkkinen kuin Nupun yöpuku! :-D
      Juhlat olivat niin riehakkaat, että nukuimme kaikki kuin tukit. Vasta kuudelta sain ekan herätyssuukon nenälle, ja senkin jälkeen jatkettiin unia pari tuntia. Nyt jaksaa taas temmeltää! :)

      Poista
  6. PYJAMABILEEEET, ihan parhaat ! Vähänkö hei teillä on ollut hyvä boogie, just hyviä juttuja olette puuhastelleet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :-D Näitä täytyy järjestää useammin! Sen verran metkaa meillä tosiaan oli. Yläkerrassa oli kilpailevat kutsut - mitä ilmeisimmin pianistitädin baby showerit - mutta meillä oli boogimpi meno! :-D

      Poista
  7. Olipas teillä kivat pyjamapartyt!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä seurassa on aina kiva järkätä pirskeitä! :o)

      Poista
  8. Ooh mitkä pyjamapileet! Tilaan nuo kaksi bilettäjää tänne meille huomiseksi juhlimaan mun synttäreitä. Luvassa on syömistä, tanssahteluja, kissojen leikittelyä ja leipomista. Harmittaa viettää synttärit yksin kun ystävät asuu muualla ja mies on töissä iltaan asti BYÄää!! Onneksi Ruffe ja Coco piristää ♥ Voisi pitää kissakuvauspäivän :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein ihanaa synttäriä ja hirmuisesti onnea, aurinkoa ja iloa! :) Ties vaikka Nuppu ja Juju olisivat jo matkalla teille bilettämään! :) Onneksi sulla on siellä tuota pörröistä hurinaseuraa, niin ei mene synttäripäivä ihan omissa oloissa. Illalla sitten oikein kunnon juhlinta käyntiin! :) Odotan jo synttärikuvia!

      Poista
  9. Niin ihanat juhlat <3! Satiinia, melkein-timanttikoruja, voittoisa taistelu; suklaamörköilyä; siis täydellistä laatuaikaa.

    Ja kerrottu niin erinomaisen viehkeästi ja taitavasti; sulavaa sanankäyttöä kuten aina. Niiaamme ja kumarramme kunnioituksesta.
    - Pipsu, Miiru ja emäntä -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iih, miten ihanan piristävä viesti! :) Kiitos!! Viikko alkoi nyt kyllä kehräten. Nupun ja Juistun kanssa tulee väkisinkin vietettyä laatuaikaa, kun ne ovat niin mussukoita ihan vain olemalla läsnä.

      Poista
  10. Ihanat pyjamabileet teillä! Te osaatte ottaa ilon irti hetkestä jos toisestakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat kieltämättä auttavat nauttimaan pienistäkin hetkistä olemalla niin loputtoman hupsuja ja söpöjä! :o)

      Poista
  11. Ompas teillä ollut hauskat bileet! Tyynysota oli varmasti kaikkien suosikki osio... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki muut tykkäsivät tyynysodasta paitsi tyynyt, jotka jäivät ihan alakynteen! :) Keskiviikkona juhlitaan taas, sillä Nupulla on merkkipäivä! :)

      Poista