lauantai 20. kesäkuuta 2015

Kylvyssä Tuhkimon kanssa

Juju kestää pieneksi kisuksi yllättävän paljon leikkimielistä kiusoittelua. Se ei suuttunut, vaikka sen taannoisesta pisukömmähdyksestä kerrottiin laajalla levityksellä, eikä se pahastu, vaikka emo aina välillä kirjoittelee blogiin lällyköitä mammanpoikajuttuja. Tänään Jujun mitta tuli kuitenkin täyteen erään kauan aikaa ilmassa lennelleen vitsin suhteen, ja se marssi tarmokkaasti kylppärin oven eteen naukumaan.


Juju ei kuuntele enää ”maman pikku liimaletti” -hupsuttelua
vaan tahtoo puhtaan ja kuohkean kuontalon!

Juju vihtoi itsensä viimeksi puhtaaksi joulun tienoilla, joten ei ole ihme, että sen turkkiin on kertynyt kuukausien aikana rasvaa, pölyä ja nöyhtää. Puolessa vuodessa karvakerämme toffeekuosiin on läpsähtänyt myös aika monta pusua, ja tiukoissa agilitytreeneissä dödökin on joskus saattanut pettää. Niinpä tämä pikku töhnämakaki oli jo totta tosiaan puhdistuksen tarpeessa.

Leuan alla oli selvästi nukkaantunutta turkkia,
jota on kiehnutettu antaumuksellisesti maman sukkiin.

Pukeuduin Nupun järkytykseksi pyöräilyshortseihin ja pikkutoppiin sekä sutaisin hiukset invisibobblella päälaelleni. Sitten vedin pari kertaa syvään henkeä, pökkäilin muotierheistäni nalkuttavan Nuppu-pörrykän pesutiloista ulos ja kutsuin Juiden elämykselliseen spa-hoitoon.

 
Hupsujen Tropiclandiassa oli kaikki niin kuin ennenkin: päivän tököttinä
oli jälleen Paul Mitchellin laatusampoota ja pyyhkeenä joululahjaksi
saatu superimukykyinen pehmofrotee.

Mutta hetkinen? Henkilökuntaan oli saatu uusi kesäharjoittelijablondi,
joka piti vielä sylissään edellistä asiakasta.
 
Jujun mielestä tyttö oli tosi nätti. Ihan niin kuin emokin. Vaikka emo onkin
ihan tyystin eri tavalla nätti. Samaa ripsaria tämäkin beibe silti käyttää.
Pesutuokio jännitti Jujua jonkin verran etukäteen, joten se halusi
rauhoittua harjoittelijan sylissä ja pyytää puudelilta vinkkejä pesun sietämiseen.
 
Tulokkaat osasivat selvästi hommansa, sillä pian Juju ilmoitti olevansa valmis.
Olihan mikrofonit kytketty ja vesi säädetty sopivalle lämmölle?
Tässä kohden postausta ei ole kuvamatskua, sillä kaikki 50 kättäni olivat ylityöllistetyt. Kuin ihmeen kaupalla pystyin pitelemään näpeissäni suihkua, sampoopulloa ja Jujua samalla, kun työnsin päätäni suihkukaapin ovea vasten niin, ettei se avautuisi ja laskisi vaahdotettua supermouruajaani pakoon. Todistin huiskuttelun aikana, kuinka Juju venyi satametriseksi Sukulakuksi, ja kuulin kaskelottien kummaa kurkkulaulantaa. Lopulta koettelemus oli onneksi ohi, ja Juju pääsi taas Palatsin Palleroksi.

Emo otti tylysti kameran esiin, vaikka Juju oli ilman rihman kiertämää!

Onneksi Tuhkimo sentään riensi paikalle, antoi Jujulle nameja
ja kietoi reippaan pikku komistuksen lämpimästi froteeseen.

Tuhkimo föönasi uuden eläinystävänsä melko kuivaksi, mutta lämmin
puhallus oli lopulta Jujulle liikaa. Niinpä se antoi Tuhkiksen
poskelle hellän suukon ja kalppi sitten tiehensä, vaikkei
kovin viimeisen päälle puunatulta vielä näyttänytkään.
Jujun oli pakko nuuhkia itseään moneen otteeseen kylvyn jälkeen.
Kyllä kuninkaalliset tietävät, millä aineilla turkista tehdään freesi ja kukkaisa!

Nuppua harmitti, kun se ei päässyt Tuhkimon pesulaan!
 Niinpä se purki pahastumistaan ripsuttamalla nojatuolia.
Neiti rauhoittui vasta, kun lupasin, että sekin pääsee prinsessakylpyyn heti,
kun uskallan luottaa tassun parantuneen. Siihen asti Nuppu voi hyvin
 hoitaa turkkinsa itse. Tuhkimo jaksaa kyllä odottaa!

Ihanaa juhannuspyhien jatkoa teille kaikille! Pysykäähän 
puhtaina ja kuohkeina! Lisää Jujun spa-kuvia 
löytyy Facebook-sivultamme.

20 kommenttia:

  1. Apua! Kissa on yritetty liuottaa ja sulattaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! On sula ihme, että Jujun kaltaisesta sokeripalasta jäi mitään jäljelle! :o)

      Poista
  2. Mikäs se juhannuskylpyä paremmin tunnelman tuo? Pöpöllekin pitäisi kohta taas varmaan tarjota vastaava spa-elämys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juju on ollut selvästi hyvällä kesätuulella, kun on ihanan puhdas juhannusturkki. Tsemppiä söpölle Pöpöllekin koitokseen! :o)

      Poista
  3. Kaskelotteja.. Näitkö sinä niitä Juju? Mutta olipa nätti tuhkimo sua hoitamassa! - Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selkeitä muistikuvia ei ole, mutta joku jättikaskelotin kaltainen lauloi taas ”pieni kissanpoikanen uiskenteli veessä” -biisiä. T. Juju

      Poista
  4. Meidän kisujen kanssa ei kyllä sujuisi noin kivuttomasti kylvettämistoimenpide... Hyvä kuitenkin, että teillä sujuu noin hienosti, voi olla että Misukin leppyisi, jos tuhkimo sitä hiukan komentaisi... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Disney-prinsessat ovat niin hakoja eläinten kanssa, että saavat villeimmätkin pedot syömään marjoja kämmeneltään.Joten jos saatte esim. Lumikin tai Tähkäpään pesukaveriksi, niin Misulla, Missellä ja Pipsalla tuskin on mitään pikku vaahdotusta vastaan. :-D

      Poista
  5. Ihana Juju! :D Mä en oo koskaan pessyt Jamia, kun ei oo tuntunut kauhean likaiselta. Mitähän mahtaisi sanoa, jos mami sen raahaisikin kylpyyn joku päivä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla, että Jamilla olisi jotain sanottavaa pesuun liittyen! :-D Ei Jujukaan oikeasti kovin likainen ollut, mutta olen sinnikkäästi pessyt kissat kaksi kertaa vuodessa. Kyllä eron sitten huomaa, kun turkki on putipuhdas. :)

      Poista
  6. Sitä ihmettelen, että missä ne 50 ylimääräistä kättä ja 100 metriä pitkää sukkulaa on spa-hoitojen välissä ?

    :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmillisesti niitä 50 kättä ei näy kuin äärimmäisissä hätätilanteissa. Silloin ne kasvavat kuin piirretyissä konsanaan ja katoavat yhtä nopeasti kuin tulivatkin. Sukulakua (vai liekö Bis Bis!) näkyy kyllä aina silloin, kun tapahtuu jotain jännää ja pitää vähän kurotella. :o) Sukkulana taas viiletetään ainakin sen jälkeen, kun on talletettu kikkareita hiekkaklosettiin. :)

      Poista
  7. Oi kuinka kaunis prinssikylpytarina ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovin puhtoinen ja hellä! :o) Ja raikas on tuoksu vielä tänäänkin.

      Poista
  8. Komea on kylvetettävä mutta myös komea kylpylä, ihan sävy sävyyn ja niin pehmoisen suloista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Meillä oli nyt panostettu väreihin, pehmoisuuteen ja henkilökuntaan, jotta pikku komistuksen kylpy olisi mahdollisimman miellyttävä.

      Poista
  9. Juippaa jouduitkö kylpyhommiin, voi ei :( Onneksi seuraava kylpyreissu on vasta jouluna. Meidän pitäisi ostaa uutta shamppoota kun vanha loppui viime pesukerralla. Ja Coco varmaan joutaa häntä pesulle, siinä on vähän rasvaa tyvessä :( Ihana tarina ja ihanat kuvat ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Hyvin on Juju toipunut koettelemuksesta ja vaikutti tyytyväiseltä lopputulokseen. Eikä herra alkanut vihata emoakaan, vaan yhteinen räpiköinti taisi vain lähentää, sillä Juju on viihtynyt entistä enemmän äiskän kainalossa. ♥

      Poista