keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Johan suhahti!

Työpaikkamme muutti keväällä uusiin tiloihin, ja vaikka olen pääosin sopeutunut uuteen toimintaympäristöön, eräs asia saa minut joskus hieman marmattamaan: ylös jätetty wc-pöntön rinkula! Haitta aiheutuu siitä, että trendikkäässä toimistossamme ei ole erikseen miesten ja naisten vessoja. Se on kovin tasa-arvoista ja modernia, mutta aavistuksen ”ngjääh”. Kun kommentoin asiaa kotona, sain yllättäen Nuppusesta vuolaan urputuskaverin.

 
Nupun mielestä wc-tiloissa täytyisi olla aina raikasta. Se kertoi, että tyttökisujen
asioinnin jälkeen hiekkiksellä leijailee aina ruusunnuppujen tuoksu, kun taas
poikakisut löyhäyttävät ilmaan epämääräisiä katkuja.

Tajusin, että Nuppu inisee varmasti täyttä asiaa, joten päätin tehdä sen ainoan jutun, jonka voin. En nakuttanut kissojen veskien päälle kylttejä, koska kumpikaan murusistani ei ole päässyt vielä aapisen opiskelussa kirjaimiin M ja N, mutta päätin puhdistaa molemmat hiekkaklosetit perin juurin. Kaikki vanhat hiekat heivattiin pois, ja jynssäsin astiat niin puhtaiksi, että niissä olisi voinut melkeinpä keittää aamupuurot. Sitten pöläytimme mieheni kanssa uudet hiekat paikoilleen ja hymyilimme machomies Juitsille, jonka piti päästä heti kastelemaan Saharan autiomaata.



Näkeväthän kaikki, että JUJU menee nyt pisulle JUJUN pisupaikalle?

Mutta kuten kirjoituksen alussa vihjasin, tytöt ja pojat ovat hiukan erilaisia, ja ymmärrän Nuppua nyt yhä paremmin. Yllätin nimittäin Jujun myöhemmin hieman nolosta tilanteesta: se seisoi toisen puunatun veskin vieressä ja yritti hämmentyneenä peitellä osittain laarin ohi lirahtanutta pisua! Hiekka vain ropisi lattialle, kun Juitsi lappoi santaa haudankaivajan ottein. Liityin ilman muuta poitsun vakavahenkiseen seuraan (tosin hieman eri keinoihin turvautuen), eikä asiaa kommentoitu sen kummemmin. Tapauksen jälkeen se oli kuitenkin otettava varovasti puheeksi. Mielestäni on ihan ok (ja suorastaan välttämätöntä) merkata uudet hiekat seisomapisulla omaksi reviiriksi, mutta pyysin, että voisiko Herra Maanomistaja seuraavan kerran kyykistyä tuoreesta hiekasta huolimatta edes sen verran, ettei tällaista ikävää reunanylityssuhausta enää pääsisi käymään...

 
Ihan vain siksi, että sillä tavoin meidän kotimme unicat-veski olisi
hivenen miellyttävämpi myös eräälle kukantuoksuiselle neidille...

20 kommenttia:

  1. On teillä kyllä super-siisti Tualet ! Kelläpä se ei joskus lirahtaisi ohi, teidän kisulit sentään yrittää korjata tilanteen lapioimalla hiekkaa perään...:)
    Kivaa Juhannusta teidän hauskalle poppoolle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jujun kunniaksi on kyllä sanottava, että se teki ehdottomasti parhaansa vahingon minimoimiseksi. <3 Kiitos jussitoivotuksista, ja ihanaa keskikesän juhlaa myös teidän hupsuilujengille! :-)

      Poista
  2. Kissojen unisex -tualet :) :) :) Meillä on kissoille vain tyttöjen veski, tietystä syystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, pelkkä tyttöveski! :o) Nuppu saattaakin jatkossa tulla vierailemaan siellä, kun tulee asiaa tualettiin.

      Poista
  3. Pepille kävi kerran niin, että kun se kömpi laatikkoon, häntä unohtui ulkopuolelle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä kapistus se häntä! Vaikka se on pepussa kiinni, niin silti sen saattaa unohtaa toisaalle. :)

      Poista
  4. Siis pojat vessassa.. huoh! Peitelläänkin ne "jutut" niin kehnosti, että on pakko mennä perässä ja peitellä ne paremmin ja tuijottaa samalla emäntää, että eikö se voisi tehdä jotain. En kestä! - Pepsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Pepsi, kohtalotoveri! :) Onneksi pääsit käymään Tammereella tyttöporukassa, niin oli tämä tualettijuttukin ojennuksessa.

      Poista
  5. Tää oli NIIN hauska! ;D
    Onneksi meillä on erikseen vessat tytöille ja kastraattiherroille.. Ei meinaan todellakaan aina kukkasille tuoksahda poitsujen toiletti..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos piristävästä kommentista! :) Kustomoidut vessat ovat melkoista luksusta. Poitsut tuoksutelkoot keskenään! :-D

      Poista
  6. Minusta teillä tuoksuu hyvälle. Paitsi ehkä silloin odöörit olivat menneet hieman pieleen, kun vierailin teillä ekaa kertaa pikkukissoihin tutustumassa, ja eteisessä oli aromaattinen, maanläheinen vivahde :)
    t. Mirka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :-D Jostain syystä kisuista on kiva toivottaa uudet kyläilijät joskus tuolla tavalla tervetulleeksi. :o) Oikeasti pitää kyllä pitää vähän Juitsin puolia, sillä ei se oikeasti ole mikään haisuli. Sille vain kävi pieni merkkipisulipsahdus ja siinä kaikki. <3 Nuppu ja emo ovat ihan kamalia kukkaiskiusotteluineen.

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Noin mä Jujuakin lohdutin, kun oli selvästi pahoillaan tapahtuneesta. <3

      Poista
  8. Kiitos tästä oivalluksesta, koska nyt mekin tajutaan olevamme todella trendikkäitä kun meilläkin on unicat-veskit !! Ja joskus vaan voi lirahtaa väärään paikkaan, niin se vaan on .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikenlaista sattuu ja tapahtuu. :) Mutta trendikkyys ennen kaikkea. Tai tiedä sitten, kuinka trendikästä unicat-vessa enää vuonna 2015 on, mutta ainakin Ally McBealin aikaan se oli cooleinta ikinä.

      Poista
  9. Voi juippa minkä teit! Jos meillä olisi tommonen hiekkis missä ei ole kattoa olisi hiekkaa ympäri ämpäri asuntoa. Rufus välillä peittelee hiekkaa niin kovalla voimalla että sitä saattaa lentää vessan aukosta metrien päähän. Hiekkaa löytyy vaikka mistä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä lentää ihmeen vähän hiekkaa yli laidan. Rikkaimurilla pitää välillä tuhistaa hiekkiksen lähiympäristöä, mutta muualta en ole hippusia löytänyt. Me todettiin, etteivät Juju ja Nuppu oikein tykkää kuomullisesta veskistä, joten otettiin näköesteet pois.

      Poista