torstai 29. marraskuuta 2018

Laumanvaihtoviikot

Moi! Nuppu ja Juju täällä! Me päästään tosi harvoin tassuiksi tähän näppikseen, niin kuin ootte ehkä huomanneet. Me kyllä yritetään ”kaksytviis seittemän”, mutta emo tönii meidät aina pois. Nyt saatiin kuitenkin töpätä läppärin kansi ihmeen rauhassa auki ja loggauduttiin tänne blogin puolelle kuulumisia kertomaan. Niitä on kertynyt aika paljon, mutta äiskä sanoi, ettei niitä kaikkia saa miukulörpöttää kerralla. Sekin kuulemma haluaa jakaa asioita ja valokuvia, mutta ei oikein saa vielä aikaiseksi. Sen polla kun on tyhjentynyt laumanvaihdon myötä, eikä aivoissa leiju kuin pari pakkasesta sähköistynyttä karvatuppoa. Räggärinöyhtää kuulemma. 
 
Me ei tiedetä, mistä semmoinen voi olla peräisin. 

Emollahan on ollut sellainen lievästi laitostunut päivälauma jossain kaukana kotoa. Kun me on jääty tänne iskän kanssa opiskelemaan, niin mami on räpistellyt päivälaumansa luo. Ne on syöneet toimistolla raksuja, tehneet jotain kirjoja ja kakoneet ehkä karvapallon tai pari. Mutta viime viikolla kävikin niin, että se koko lauma teki yhdessä ihan uusia juttuja: pakkasi laatikoita, kirjoitteli alle papereita ja kiipesi alas sieltä yhteisestä kiipeilypuusta viimeistä kertaa.
 
Niillä oli plurrikakkaleivoksia… 

…ja ne rapistelivat yhdessä vielä isompaan kiipeilypuuhun,
jonka laella ne hörppivät vähän kuplavettä. 

Äiskä sanoi, että niitä työtyyppejä tulee kyllä ikävä. Olihan se jahtaillut hiiriä ja rottatouilleja niiden kanssa jo kolmetoista vuotta ja neljä kuukautta. Ja kyllä se kuulemma jää kaipaamaan jotain piirroshahmojakin, mutta me luvattiin olla niin ihania Aristokatteja, että se unohtaa ne muut pian ihan kokonaan. Toistaiseksi onkin mennyt hyvin sillä saralla, ja ollaan saatu emo kehräämään aamusta iltaan.
 
Tämän lauman jäsenenä saa venyttää ja vanuttaa aamupötkötystä ainakin ysiin asti!

Kun lauma on nassuttanut aamupalan, on aika vetäytyä lepäämään.
Lisukkeena on ipadia, kissaa, Netflixiä ja joulusuklaata...

Emolla on ollut tosi söpöstyttävää meidän kanssa, ja se on muistuttanut, että lähilauma muokkaa kaltaisekseen ja siksi on tärkeää olla parhaassa mahdollisessa seurassa. Niinpä me syödään yhdessä, leikitään yhdessä, nukutaan yhdessä ja mietitään yhdessä syntyjä syviä. Kuten että mikä emosta tulee isona...
 
...ja miksi Nuppu näyttää ihan huuhkajalta.

”Hu-huu hu-hu-hu!”

Kaikkein hassuin juttu tässä kaikessa on se, että meidän äiskä ja iskähän ovat siis peräisin samasta työlaumasta. Ja kun sitä laumaa ei enää ole, niin isikissikin kävi hankkimassa monon kuvan pehvettiinsä.


No niin, dädi-ou! Miltäs kuulostaisi pesti juoksupoikana?

Vaikka täällä nyt on sattunut ja tapahtunut, niin mitään hätää ei tietääksemme ole. Ruokakupposet ovat täyttyneet, nameja on näkynyt ja leikityskäyrät osoittavat ylöspäin. Loppuvuosi otetaan kuulemma iisisti - iskä tekee opinnot loppuun ja emo haaveilee uusista urista.
 
”Mä oon esittänyt tähdelle toiveen, että mama ryhtyisi
vapaaksi kissakirjailijaksi. Mutta aika näyttää...”

Miten teillä kavereilla menee? Onko laumassa kaikki hyvin? :)

maanantai 19. marraskuuta 2018

Karvatassu on puhunut!

Reilun viikon ajan täällä blogissa ja Facebookissamme sai osallistua Hupsujen emon kirjoittaman uunituoreen hepparomaanin arvontaan. Ilahduin, kuinka moni otti siihen osaa, ja haluaisin lahjoittaa jokaiselle Sonjan ja lumen hevosen. Arvottavana oli kuitenkin vain yksi romaani, ja päätin jättää voittajan valinnan kahden innokkaan karvaturrin tehtäväksi.

”Joko saa arpoa? Joko, joko, joko?”

Olin asettanut osallistumistakarajan sunnuntai-iltaan, ja kun kello lähestyi vihdoin kahdeksaa, molemmat pikku Onnettaret olivat taantuneet unen lämpimiksi lölleröpalleroiksi. Kun kaivoin arvontamyllynä käyttämäni kissapipon esiin, Nuppu käänsi vain kylkeä. Juju saapui sentään venytellen katsomaan, minkälainen muotishow oli alkamassa. Eipä se arvannut päätyvänsä itse töihin, ja kenties siitä syystä tämänkertainen arvontamme on melko velttoa katsottavaa. En ottanut selkoa Jujun epämääräisistä nuuhkaisuista, pusuista ja liikehdinnästä ja olin jo luopumassa toivosta, kun pikkupoika yhtäkkiä kohdisti katseensa ja täppäsi erästä arpalipuketta niin varmasti, ettei voittajasta jäänyt mitään epäselvyyttä. Katsokaapa vaikka:



Lämpimät onnittelut Pinjalle! Otan pian yhteyttä, 
ja kirja lähtee matkaan nyt alkuviikosta! <3 
Valtavan suuri kiitos myös kaikille muille osallistujille!

keskiviikko 14. marraskuuta 2018

Välkyt miumaut

Marraskuun kaamos ja yyteen viimeiset viikot heittelevät synkkiä varjoja maailman ylle. Kun aamulla polkaisee pyörällä pimeään, kylmään ja sateeseen, saattaa muuttua itsekin mustanruskeaksi mutapaakuksi. Jottei niin kävisi, Hupsujen emo on päättänyt paitsi näkyä ja kuulua myös pysyä lämpimänä. Ja sen kaiken voi tehdä totaalisen kissamaisesti:
  
Äitini neuloi minulle ihanat lapaset, joista heijastuu sinisimmuinen
Juju kuin peilikirkkaan lammen hennosti väräjävästä pinnasta.

Älä pölli niitä, kulta! Ne on emon lapaset! Sulla on karvatumput omasta takaa!

Lämpimien kissalapasten lisäksi on ehdottoman tärkeää varustautua kunnollisella lampulla. Ostin sellaisen lokakuussa työmatkaltani Frankfurtin kirjamessuilta, eikä kyseessä olekaan ihan mikä tahansa tuikku vaan kissa-led, joka tuijottaa vastaantulijoita säkenöivillä silmillään ja naukuu kaikki tupeksijat syrjään reitiltäni.

 
Kun välkkyvä miukumauku ei ole hommissa, se lojuu Jujun rahilla...

...ja leuhottaa hämmästyttävällä pimeänäöllään.

Jujua vähän hirvitti, kun sen paikan oli vienyt musta, sliipattu kolli.

Onneksi Nuppu tarttui tunkeilijaa korvasta ja antoi pienen kurinpalautuksen.

Askartelin teille pienen videon, jotta saisitte paremman kuvan Frankfurtin ihmeestä työn touhussa. Siinä näette myös Nupun ja Jujun ensireaktion, kun ne kuulivat kollegansa puhuvan saksaa:


 


Työmatkapyöräilyni sujuu siis loistavan lämpimissä ja naukuvissa merkeissä. Ja koska olemme tänään niin kovin välkyllä päällä, Nupun mieleen putkahti yksi muistutusluontoinen asia:

 
Heppakirja-arvontamme on käynnissä sunnuntai-iltaan 19.11. asti.
Vielä ehtii osallistua edellisen postauksen alle!

Valoisan välkkyjä kaamospäiviä teille lukijoille. Muistakaahan laittaa kissaheijastimet heilumaan! :)

keskiviikko 7. marraskuuta 2018

Voita ”Sonja ja lumen hevonen”!

Joitakin viikkoja sitten postiljooni raahasi meille vapisevin hauiksin laatikon, joka sisälsi viisitoista Nupun ja Jujun muusuuden hedelmää. Niitä oli odotettu pitkään ja hartaasti, ja meille kaikille tuli kovin epäuskoinen olo, kun loota vihdoin saapui. Ennen avausseremoniaa Juju halusi nousta hetkeksi kukkulan pörröturkkiseksi kuninkaaksi:
 
Mitä ihmettä laatikosta paljastuisi?!
Helpotus oli suuri, kun ”Pörröturkkien rallin” sijaan boksissa nökötti
tekijänkappaleita uunituoreesta romaanistani ”Sonja ja lumen hevonen”.

Vinkkasin teille lähes vuosi sitten, että Sonja-sarjaan oli tekeillä kolmas osa. Kirjoitin romaania joululomalla, nakutin sitä kylminä tammi- ja helmikuun iltoina, jatkoin tarinointia pääsiäislomalla ja valoisina kevätviikonloppuina, kunnes vihdoin ja viimein sain käsikirjoituksen valmiiksi. Puunasin romaania kesälomallakin, ja kun luin elokuussa taittovedoksen, ymmärsin, miksi tekemistä oli riittänyt: seikkailua oli hersynyt 339 sivun verran!
 
Ei lopu Nupultakaan lukeminen kesken!

Nyt kirja on siis valmis, ja olen jopa bongannut sitä kirjakaupoista. Tuntuu paitsi jännittävältä myös hiukan pelottavalta nähdä oma hengentuote hyllyllä miljoonien muiden opusten ohessa. Ostaakohan joku oikeasti minun kirjani? Ja onnistuuko tarina ilahduttamaan lukijaansa? Saankohan vielä kirjoittaa neljännenkin osan?
 
Muusat ainakin lupaavat jatkaa inspiroivaa kehräystään!

Koska olemme arponeet kirjojani blogissa aiemmin, haluaisin tehdä niin tälläkin kertaa. Arvottavana on siis yksi kappale ”Sonja ja lumen hevonen” -kirjaa, ja kuka tahansa saa osallistua kommentoimalla tämän postauksen alle tai Facebook-päivitykseen. Muista laittaa mukaan sähköpostiosoitteesi (jos emme tunne ennestään), niin saan yhteyden, jos voitto osuu kohdallesi. Vaikka romaani on Sonja-sarjan kolmas osa, se ei vaadi aiempien osien tuntemista, ja lukijaksi sopii kuka tahansa, joka pitää eläimistä ja jaksaa lukea pidemmänkin tarinan. Mukana on jännitystä, joulukatrilli, lunta, aaveita, seurustelusuhteita, kaverisolmuja ja tietenkin hevostelun ihanuutta. Osallistumisaikaa on sunnuntaihin 18.11. klo 20:00 asti, ja arvonnan suorittaa H-hetkellä fiilisten mukaan joko Nuppu tai Juju. Ilmoitamme voitosta viimeistään seuraavana päivänä, ja romaaniin on mahdollista saada omistuskirjoitus.
 
Kirjan esilehdelle on painettu omistuskirjoitus rakkaalle heppaystävälle,
joka on esiintynyt usein tässäkin blogissa ja jonka ansiosta Sonja päätyy
uudessa osassa issikan kyytiin....

Ja tässä on se hurmaava hymy, josta puhun! :-D

Sonjasta saa ilomielin kysellä kommenteissa (ei ole pakko ilmoittautua arvontaan) - ja olisi huippukiva kuulla, jos olet sarjaan joskus törmännyt ja ehkäpä siitä pitänyt.

Onnea kaikille arvontaan – ja mukavia marraskuun päiviä!
 
Meidän kalenterikuu on omistettu Marraskuun murusten Ruffelle,
joka on sydämessämme nyt ja ikuisesti. Tässä kuvassa Nuppu lähettää
suukkoja ja ikävämihhausta pilven päälle.

lauantai 20. lokakuuta 2018

Leikin monet muodot

Nupun ja Jujun lokakuu on ollut mukavan leppoisaa aikaa. Hupsuttamo on viilentynyt sen verran, että katit ovat siirtyneet sulavasti talviaikaan. Nupun tapauksessa se merkitsee sitä, että se rapistelee oven takana muutama hetki ennen herätyskelloa ja kiiruhtaa herättämään minut ininällä ja kevyellä nenähieronnalla. Sitten se tunkeutuu peittoni alle ja möyrii tyytymättömänä, kunnes suostun lopulta vääntäytymään selälleni niin, että se saa havittelemansa paikan koukkuun hinattujen jalkojeni alta. Näin muodostunut maja kiinnostaa ymmärrettävästi myös toista aamuviileydestä kärsivää kattia, jolle ei kuitenkaan ole siellä enää tilaa.
 
Juju tietää, mitä tarkoittaa sana ”occupado”. Silti joudun aina välillä todistamaan väitteen
 nostamalla peittoa ja näyttämällä, kuka ehti tehdä ensimmäisen varauksen. 

Onneksi meitä peittoihmisiä on kaksi, joten Jujukin saa useimmiten oman lämpimän katoksensa. 

Aamun lämpöisistä mössöhetkistä on tullut minulle entistä houkuttelevampia, sillä yksi domino liukastui banaaninkuoreen ja mätkähti mahalleen muiden palikoiden seuraksi: työpaikallamme aloitettiin jälleen kerran YT-neuvottelut. Proseduuri ei ole vieras, sillä onhan tämä jo viides kerta, mutta epätietoisuudessa eläminen on silti viheliäistä. Kuusi viikkoa tuntuu loputtoman pitkältä ajalta kärsimättömän ihmisen elämässä, mutta onneksi työpäivän jälkeen kotonamme käynnistyvät aina LT-hurjastelut.


 
LeikkiTuokion aluksi vedetään vähän Chiquitaa nenuun...

...ja sitten käynnistetään hervoton luikerojahti!

”Jahuu! Emo muisti vihdoin käydä hakemassa Mimmin ja Alfredin suositteleman matosen!”

”Se on pinkki ja maistuu luultavasti vadelmahattaralta...” 

”Mums, mums, mums...”
 
”Lussun, lussun, lurts...”

Nupun suukot kutittivat matoa, ja se luikersi karkuun!

Nuppu lähti hurjapäiseen jahtiin....

...ja sai emon ymmärtämään Ed Sheeranin biisin
”I'm in love with the shape of you” entistä syvällisemmin.

Pehmeän perunamaisten muotojen lisäksi emoa ihmetyttivät
neitokaisen 180 asteen kulmaan taittuvat tassut.

Nuppu huitoi, mätki, hyppi ja inisi...

...ja kova työ tuotti tulosta! Hyvä, Nupperspuppers!
 
Kun Nuppu natusteli tyytyväisenä saaliinsa häntää, emo keksi lisää hassutusta...
 
Juhuu! Tältä näyttää räggärinhäntämato! :-D Kiitos pöhköstä ideasta, Ame ja Tuike!

Ohoh! Paikalle eksyi toinenkin naavaparta!

”Tosi vitsikästä äiskä! Mutta jos se helpottaa sun oloa, niin saat höpsötellä toistekin.” 

”Kunhan leikitään vähän luikerollakin!”

lauantai 6. lokakuuta 2018

Kei Lai Lee

Kirjoittelin teille viimeksi dominopalikoista, jotka pyörtyilivät iloisessa letkassa ja aiheuttivat Hupsuttamossa monenlaista hämminkiä. Kumoon kellahtelu ei ole suinkaan loppunut, mutta se on onneksi muuttanut muotoaan varsin veikeään suuntaan. Siitä taas on kiittäminen Hupsuttamon uutta itämaista vahvistusta, silkinpehmoista poikakissaa nimeltä Kei Lai Lee.
 
Dominot ovat homekorvien kotkotusta! Nyt kaatuilevat kana- ja tonnikalatornit!
 
Kein kanssa ei tule tylsiä hetkiä, sillä se haluaa keilata joka ilta.
Poppi soimaan, purtilot radalle ja kuono kohti kaatoja!

Äh! Eka kuonokierre meni kouruun, mutta semmoista sattuu kaikille!
Kei ei onneksi anna tunnelman latistua, vaan kertoo vitsin tai pari.

”Tiedättekö, miten sanotaan kompastumisvaara japaniksi?
Näin: Iso kisu taka nasi! Hih hih hii!”

”Ja kuka tietää, mikä on ripuli japaniksi? Mäpä kerron!
Seko Siko Kisu Masu.”
 
Naurunremakka oli korvia huumaava, mutta porukassa oli yksi
huumorintajuton tyyppi, joka alkoi höykyttää Keitä.

Idän poika sai maistaa lännen tytön tassua, joka lämähti kunnolla leukaperään.

Korvat vain lerppuivat avuttomasti, ja vitsien sijaan
hallissa lenteli vain tuppoja karvaisista keilapalloista.

Lopulta keilahallin vartija saapui erottamaan rymyeetut toisistaan, eikä ketään naurattanut.

Kei Lai Lee on kuitenkin perushyväntuulinen hemmo, joten se ei jäänyt murehtimaan pientä rysyä. Se tassutteli takaisin radalle ja suoritti monta täyskaatoa, jotka tallentuivat onneksi keilahallin valvontakameroihin:

 

Kuten videolta käy ilmi, Kei keskittyi radalla vain ja ainoastaan keilojen tönimiseen. Hienon suorituksen jälkeen se tassutteli Shanghain yöhön ja jätti identtisen kaksoisveljensä keilarataa vahtimaan.

 
Ladies and gentlecats, tässä on Hui Lai Lee!

Parasta Huissa on, että se uinailee sulassa sovussa
myös Keh Räi Leen kanssa...
 
Löytyykö teidän lukijoiden joukosta innokkaita keilailijoita tai keilailevien karvaturrien omistajia?