Olen vahvasti allerginen supersankarielokuville. Putoan yleensä kärryiltä heti, kun alkutekstit ja irtokarkit ovat loppuneet. En erota hyviksiä pahiksista ja suljen silmäni mätkintämaratonien ajaksi. Pelkäsin kuukahtavani lopullisesti, kun jouduin muutama viikko sitten elokuvateatteriin Marvelin uutuutta katsomaan, mutta Musta Pantteri olikin oikeastaan aika inspiroiva pläjäys. Tunsin olevani hereillä varsinkin kohtauksessa, jossa Afrikan savannilla kasvavan puun oksilla lekotteli kiiltävän mustia panttereita. Ihastelin näkyä ja valaistuin: kyllä kunnon panttereilla pitää olla kunnon puu – myös niillä espresson ja toffeen värisillä.
Nuppukin lämmittäisi mieluummin ahteriaan ja anturoitaan auringon paahtamalla puunoksalla kuin 80-lukulaisella liedellä.
Mutta liesikin on parempi vaihtoehto kuin tämä surkean ränsistynyt liaaniviidakko!
Tunsin itseni todelliseksi arjen supersankariksi, kun sain klikattua itseni vihdoin ja viimein Triolan linkin kautta Zooplussaan. Ostoskoriin humpsahti paitsi uusi puu myös uusi pieni rapsutustolppa. Lähetys lähti saman tien kohti Hupsuttamoa, ja viikko sitten maanantaina suoritimme kaikki tarpeelliset vastaanottoseremoniat. Mies purki siis vanhan puun, ja Juju roikkui rispaantuneissa tolpissa kuin Mikki Hiiri merihädässä.
Usko pois, Juju! Kaarnapurren käy nyt köpelösti.
Yläkannella on tätä nykyä ihan liian tuulista!
Hyvästit heitettiin myös vanhalle kunnon Idän pikajunalle, joka on levittänyt vuosien saatossa sietämättömät määrät pahvihituja ympäri asuntoa.
Jujua ehkä harmitti, mutta emon päässä alkoi pyöriä biisi ”So long, Farewell, Auf wiedersehen, Good bye!”
Tilalle saapui tällainen kaneliässä, joka oli ihan ookoo...
...mutta ei läheskään niin ookoo kuin loota, jossa se saapui!
Harmi vain, että laatikko koki pian saman kohtalon kuin mato, joka odotteli eteisessä yhä piljettiään tuonpuoleiseen.
Kun puu oli purettu ja sen alta paljastuneet värikynät siirretty takaisin penaaliin, pesin vielä kakkatahran tapetista ja jäin odottelemaan uutta puuta saapuvaksi.
Ilta pimeni pimenemistään, ja jossain vaiheessa tajusin, ettei lähetykseni osa 2/2 saapuisi enää saman vuorokauden sisällä. Kissat möyröttivät loukkaantuneen näköisinä lattiatasossa, ja tunsin oloni hieman syylliseksi. Onneksi PostNordin poika raahasi meille seuraavana iltana selkä vääränä uuden laatikon, jotta saimme istuttaa paljaaksi nyljetylle hakkuualueelle uuden puun.
”No niin remppareiskat! Katsotaas, mitä tämä on syönyt!”
Avasimme yhdessä laatikon ja yllätyimme, miten soman värisiä ja silkin pehmoisia osasia sieltä löytyi.
Nuppu huomasi, että mukana oli myös ruuveja ja muttereita.
Se vieritti niitä lähemmäs, jotta isikissi pääsi rakennuspuuhiin.
Juju huuteli ohjeita, ja niin savannin upein puu alkoi juurtua tutulle paikalleen.
Pantterit testasivat heti lehvästön pehmeyttä...
...ja puunkuoren kynsituntumaa.
Olipa tikkakin hakannut runkoon juuri pantterin mentävän onkalon.
Niin mukavaa kuin rakentelu olikin, parasta oli seurata Hupsujen aitoa riemua valmiista puusta. Ne hyppelivät puuhun ja pois, ja varsinkin Juju kellahteli uusille tasoille ja tömpsytti takajaloillaan ehjää puunrunkoa kuin hirmuinen Hulk. Istuimme vain sohvalla katsomassa kissojen esitystä, enkä tarvinnut edes irtokarkkeja pysyäkseni hereillä. Omien superpantterieni iloa jaksaisin katsoa vaikka sadan action-leffan verran!
Helleviikko on muuttanut minut
laiskanlylleröiseksi lukutoukaksi. Olen vorninut kesälukemistoni ääreltä vain
sen verran, että olen huolehtinut kahdelle karvaturrillemme riittävästi ruumiin ja sielun
ravintoa. Pienistä virikkeistä on virinnyt yllättävän vuolas virta, ja
silmäkulmastani olen saanut seurata, kuinka kahdesta kotikissasta on
kuoriutunut todellisia action-sankareita. Juju the Kid on liitänyt tuli hännän
alla ympäri asuntoa Super-Nuppu kannoillaan. Voisi kuvitella, että moiset
energianpurkaukset saisivat asuntomme hehkumaan, mutta toistaiseksi sisäilma on
pysynyt hyvinkin siedettävissä lämpötiloissa. Niinpä olen jatkanut Nupun ja
Jujun usuttamista aktiiviuralle, jonka tarkoitus on pitää tassufiksoitunut typykkämme kaidalla polulla.
Juju the Kidin supervoimiin kuuluu myös pikalukutaito. Niinpä se kelasi kirjani sekunnissa läpi, jotta voisin keskittyä taas sen leikittämiseen.
Miten pienistä räsynukeista siis saa
räjähtävää voimaa uhkuvia touhupommeja? Meillä kaava on seuraavanlainen: Lelu
potenssiin raksu on yhtä kuin sata kertaa kehräys ja loikka. Turmiolliset palkintokikkareet ovat siis toimineet supersankarien polttoaineena. Aamuihimme
on muodostunut ihka uusi rutiini: Nuppu tulee pöykkäämään minua, istahtaa
eteeni vetoavan näköisenä ja sanoo yhden, maagisen vokaalin, joka on
"ä".
Onpas nätti ja kiva pieni kissa. Mitähän se on vailla?
Voi että se on söpönöpöhöpö! Tykkäisiköhän se, jos sille laittaisi tuonne labyrinttiin vaikka leivänmuruja?
"Ä!" Hui, halinallesta tulikin tyrannosaurus rex. Ei kun tietenkin tyrannosaurus RAX!
Tottelen tietenkin prinsessaamme ja seuraan
sitä kiltisti kaapille, joka sisältää raksupussin. Robottimaisesti kauhaisen
pussista noin 12 raksua ja seuraan Nuppua ruokalabyrintille. Se sanoo uudestaan
"ä!" joten pudotan suurimman osan nameista labyrinttiin. Sen jälkeen
kierrämme vielä piilopaikat: kolme raksua upotetaan kuljetuskassin uumeniin,
yksi asetetaan sohvan kaiteelle ja yksi ikkunalaudalle kissankarkottimen
päälle. Tämän jälkeen saamme lähteä töihin, sillä Nuppu aloittaa aktivoimaan
itseään labyrintin äärellä.
Hetkinen... Lasketaanko tätä aktivoinniksi, jos neiti huijaa velipojan tekemään ns. likaisen työn?
Raksutonta ja sikäli luonnonmukaisempaa
aktivointia on vuorossa iltaisin. Koska Nuppu on ammattitanssija ja yksi sen
supervoimista on vihollisen pyörryttäminen tanssin avulla, päästän sen parketille
kissantanssittimen kanssa. Tässä Nuppu esittää ihailijoilleen Tchaikovskyn Pähkinänsärkijä-baletista teoksen "Makeishaltijattaren tanssi":
Huippuballerinoilta kysytään usein, meneekö niiden pää ihan pyörälle pirueteista. Nuppu vastasi kysymykseen tällä ilmeellä.
Jujun lintukoiravaistot heräävät, kun
esiin kaivetaan sulkavirveli. Se virittää tassuihinsa supersankarijouset,
joilla voi loikata vaikkapa pilvenpiirtäjän yli. Kun emo lopulta taas tilttaa ja palaa
kirjojensa maailmaan, supersankareiden ilta on vasta alussa...
Ellei Super-Nuppu olisi liihotellut äkkiä paikalle, hiirineito olisi luiskahtanut alas kirkontornista.
Juju taas syöksyi apuun, kun hiirineito oli hukkua linnan vallihautaan. Uskomattoman tapaturma-altis jyrsijä!
.JPG)
