¡Nau caramba!

Nupun sukujuuret ulottuvat kauas rapakon taakse, mutta se on syntynyt täällä pohjolassa ja kasvanut suomalaiseen kulttuuriin. Toki pikku beibissämme voi satunnaisesti astia newyorkilaista Broadway-diivaa, mutta suorapuheisuudessaan Nuppu on yhtä kotimainen kuin edellisen postauksen Auran sinappi. Jos se haluaa raksun, se sanoo ”Mmmmihhh!” ja asia on usein sillä selvä. Hieman hämärän peitossa silti on, miksi Nupussa elää vahvasti myös meksikolaisuus. Voiko olla, että neidon isoisoisoemo on tassuttanut aikanaan lomamatkalle Acapulcoon ja ihastunut sikäläisen raksuterian takana serenadeja lurittelevaan kollinretaleeseen?

Herra Herrera lauloi ”Naaaaauuu, Macarena!” ja Nuppumuorilta meni tassut alta!

Ellei joku joskus keksi räggärien aikakonetta, Nupun lattaritaustat jäävät ikuiseksi arvoitukseksi. Mystinen yhteys Meksikoon on kuitenkin totisinta totta, sillä miksi muuten Nuppana innostuisi niin paljon lempiherkuistani, kasvistortilloista?

¡Muchos herkkuos! Mutta emo unohti taas jotakin...

Nuppu ei halua napostella tortilloita, mutta sille on tärkeää päästä ujuttamaan mukaan oma, salainen ainesosansa. Minun mielestäni tortillalätyn sisälle kuuluu laittaa muna-papu-chili-seosta, salsaa, limellä maustettua kreikkalaista jogurttia, avokadoa ja ripaus juustoa. Nupun reseptissä olennaisinta on, että rullan sisälle ja päälle ripotellaan runsaasti kissankarvaa. Se myös tekee kaikkensa, jotta makuelämyksemme olisi täydellinen.

Tämä on Nupun lättyasento. Un, dos, tres, varista karvat!

Meksikolainen intuitio herättää Nupun vaikka syvimmästä unesta valvomaan tilannetta, jossa emo ja iskä täyttävät omia tortillalättyjään. Nupun on oltava silloin tuolilla A tai B, sillä tuolia C ei pieneen keittiöön edes mahdu. Lättyasennossa Nuppu ei lähtökohtaisesti halua tehdä itsestään numeroa. Keskeinen sijainti vain on pakollinen, jotta tortillaa pian haukkaava ihminen joutuisi nostamaan Nupun lattialle ja saisi siinä sivussa kunnon karvakuorrutuksen kastikkeisiin käsiinsä. Sitä kautta herkkuainekset siirtyvät tortilloihin, jotka tässä rahvaassa taloudessa nautiskellaan ilman hopea-aterimia. Jos ihmisystävä tekee Nupun-heivauksen jälkeen taktisen virheen ja pesee kätensä, tytsy hyppää aikailematta takaisin tuolille, jolloin kierre on helposti loputon.

Läträä vain sitä salsaa, emo! Täältä tulee lisukkeeksi varvasnöyhtää!

Nuppu meinasi tosin pahoittaa mielensä, koska emo ja iskä eivät yhtään arvostaneet sen apua, vaan heittäytyivät suorastaan hävyttömiksi. Varsinkin se miespuolinen. Kun nousimme tuoleiltamme, Nuppu loikkasi hyvää hyvyyttään miehen tuolille. Sen sijaan, että mies olisi ilahtunut, mokomakin ryökäle hän houkuttelikin Nupun minun tuolilleni alhaisella ”Mikäs täällä rapisee?”-tempulla, johon sinisilmäinen neiti tietysti lankesi. Onneksi osaan pelata samaa peliä, ja saatuani seuraavan tortillan valmiiksi, laskin sen ovelasti miehen puolelle pöytää...

¡Perfecto! Karvakattia vedettiin taas höplästä, sillä sen oli päästävä
sille puolelle pöytää, missä tarvittiin Nuppusen apua!

Ja näin mies joutui vastaanottamaan  Nupun karvakuorrutteen kätösiinsä.

Olisin mielelläni venyttänyt kuvaushetkeä sen verran, että kamera olisi ehtinyt
tarkentaa hyvin Nuppuun, mutta jostain syystä tapahtuma oli hyvin nopeasti ohi.

Nupusta alkoi tuntua siltä, että se oli jäämässä alakynteen. Temperamenttisena etelän kaunottarena se ei jäänyt kuitenkaan itkemään avokadojen perään, vaan kutsui paikalle apujoukkoja.

¡Kurnauskis, mama! ¿Muchos besos, por favor?

Yhtäkkiä meille oli selvää, että latinokissat olivat voittaneet master chefin tortillaosuuden. Niinpä nielimme tappiomme ja kaksi kiloa irtokarvaa. Mutta olivat ne tortillat silti aikamoisen herkullisia!