tiistai 31. joulukuuta 2019

Uudenvuodenpörriäinen

Vuoden viimeisenä päivänä Nupun ja Jujun äiskä on ollut melkoinen rähmäräpylä. Tallasin aamulla vahingossa Nupun hännälle (onneksi typsy rääkäisi ”mmmäh!” ennen kuin ehdin vierittää varpaille yhtään painoa!), unohdin lompakon kotiin ensimmäisellä kauppareissulla, missasin ostoslistan tärkeimmän reseptiainesosan toisella kauppareissulla ja pudotin kolmannen ostoskiekan jälkeen vitamiiniporetabletit lattialle niin, että ne murenivat pitkin keittiötä. Vähän hirvitti kaivaa esiin kameraa, mutta kun tarpeeksi monta kertaa mokeltaa, sähläyksen vastapainoksi jonkin ohjelmanumeron on kerrassaan pakko onnistua. Niin kävi virallisen uudenvuodenkuvauksemme kanssa, ja sain supersuloista kuvamateriaalia kullanmuruistani, jotka ovat tuoneet iloa elämääni joka ikinen päivä tänäkin vuonna.
 
Päivänsäde numero yksi: Ihana Nuppu, joka ei tarvinnut tötteröä kertaakaan koko vuonna!

Ja maman kultapusupoika Juju, joka oppi taas vuoden aikana paljon uljaita temppuja!

Kun viralliset potretit oli otettu, päästin Hupsujen uuden suosikkilelun vauhtiin...

”Kiitti, Mummi! Tää on tosi kiva!”

Juju pyydysti otusta kieli keskellä suuta.

Välilä näytti siltä kuin Jujulla olisi ollut IIISO riippanenä. 
 
Mutta eihän se mikään nenä ollut vaan söpö uudenvuodenpörriäinen!

Kun Nuppu huomasi pöristeliijän, se lipaisi söpösti huuliaan. Oliko suunnitelmissa suukko?
 
No ei tod!!! Vaikka Nuppu näyttää kävelevältä pehmolelulta,
se on oikeasti savannien hurja saalistaja! GRRAUH!

Pöfföleijona houkutteli pakenevan pörriäisen tassuetäisyydelle...

...ja sitten seurasi se piirretyistä tuttu mätkiminen, minkä takia muuten niin
söpö ja harmiton filminpätkä saa K7-väkivaltamerkinnän. HAJAA! THUMP!

Ennen kuin Hupsujen uudenvuodenjuhlat yltyvät yhtään hurjemmiksi, haluamme hempeyttää
 menoa viiksikarvan verran ja kiittää teitä lukijoita kuluneesta vuodesta.

Siihen on mahtunut paljon kaikenlaista, mutta päällimmäiseksi on
jäänyt mieleen kissablogiyhteisön lämpö: toisia tuetaan niin iloissa
kuin suruissakin - Bloggerissa, Instassa, Facessa ja mikä parasta
Ihan Oikeassa Maailmassakin. Olette ihania ja tärkeitä! <3

Me Hupsut lähetämme teille nyt pehmoisia, helliä kehräyksiä
ja toivotamme hyvää oloa, toiveiden täyttymistä, lämpöä ja rakkautta
niin ihanien eläin- kuin ihmisystävienkin seurassa!

 Ihanaa uutta vuotta 2020! Pysyttehän meidän seurassa vastakin?

18 kommenttia:

  1. Hyvää uutta vuotta teille kaikille! ♥
    No kyllä pysytään, jos vain pysymme vauhdissanne ;-)
    Savannin kauhulla on kyllä hurrrjan söpöt nököhampaat ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!♥ Ja niin ihanaa, että pysytte mukana - ragdollit ovat sen verran pömpelöisiä, ettei ylinopeusrajat rikkoudu. :-D
      Savannin kauhu kiittää - näitä nököjä harjataan juuri tällaisia takaa-ajotilanteita varten.

      Poista
  2. Räiskyvää uutta vuotta ! Varmasti pysyn lukijoissa, harmittaa kun moni bloggaaja siirtyy kokonaan faceen ja instaan . Toivottavasti Hupsut sentään pysyvät täälläkin !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Aah, niin mukava kuulla, että olet meidän lukija nyt ja jatkossakin! Vaikka postaustahti on vähän harventunut, niin kyllä bloggaus on yhä meidän ominta alaa ja täällä aiotaan pysyä. Varsinkin, kun teitä lukijoitakin vielä on!♥

      Poista
  3. Oikein hyvää tulevaa vuotta sekä vuosikymmentä koko jengille. Taatusti pysymme teidän seurassa vastakin ♥ Kuulumisiin söpöt hurrrjat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Rokkimimmit ja -pojat! ♥ Ihan huippua, että pysytte Höpsöjen aalloilla!

      Poista
  4. Mehän ei teitä unohdeta, älkää edes yrittäkö! Hauskaa vuodenvaihdetta! - Pepsi ja Max ps. kivan näkoinen pörriäinen teillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, ettette unohda meitä!♥ Luvataan, ettei edes yritetä! :)
      Joo, toi pörrinkäinen on kyllä hauska! T. Nuppu
      Ja ihanan värinen! T. Juju

      Poista
  5. Oikein ihanaa uutta vuotta! Ja vaikka tuleekin nykyään ihan liian harvoin kommentoitua blogeihin, niin kyllä täällä mukana ollaan vuodesta toiseen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!♥ Ja teille myös! Ja ihan samat sanat - käyn lukemassa kaikki teidänkin postaukset, mutta puhelimella kommentointi on niin hiiiiidasta, että se jää harmillisen usein. Täytyy terästäytyä! :)

      Poista
  6. Iloista uutta vuotta! Seurataan teidän jokaista liikett- eiku päivitystä nyt ja myöhemmin. :D

    Kassisella ja Sepolla on tuo sama lelu. Aluksi oli hyvä mutta nyt ei enää... Miten teillä voi kiinnostaa? :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että vakoillaan puolin ja toisin! :-D On täysin mystistä, mitkä lelut alkavat inspiroida ja milloin. Tällä pörriäisellä on leikitty aatosta asti, mutta nyt alkaa olla jo vähän sellaisia merkkejä ilmassa, että jotain uutta olisi taas hyvä kehitellä... Harva lelu kestää kiinnostavana viikkoa pidempään. Ja ymmärtäähän sen, koska ei sitä itsekään katso samaa leffaa monena iltana peräkkäin.

      Poista
  7. Kaverit, kiitos teille viime vuodesta ja kiitän jo etukäteen tulevastakin vuodesta, koska mukana ollaan - tietenkin ♥
    Kamalasti pelottavia petoja täällä kyllä oli tässä postauksessa, pussaisin..eiku siis pelkäisisin kamalasti ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos myös teille - koko ihanalle jengille!♥ Tiiviisti jatketaan puolin ja toisin! :)
      Hupsut pedot täällä pörhistelevät kehuista polleina. Saa pussatakin, jos uskaltaa! (Varoitus: saattaa tulla lipaisu nenään!)

      Poista
  8. Oho, kylläpäs Nuppukin on melkoinen jellona tarpeen tullen, hui sentään!

    Kiitos menneestä vuodesta ja onnea tulevaan. Erityisen ilolla luemme, että Nuppu ei tarvinut lainkaan tötteröä koko vuonna! Toivottavasti ei tarvitse tulevinakaan vuosina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!♥ Mekin ollaan ihan älyttömän helpottuneita ja onnellisia, että tötsä on saanut pölyttyä kaapin perukoilla. Toivottavasti jää sinne ikuisiksi ajoiksi - hurjalle leijonalle ei tule sitä ikävä, eikä meillekään!

      Poista
  9. Kertakaikkisen ihanat kuvat! Mutta sähän semmoisia nimenomaan osaatkin ottaa.
    Meil jäi kuvat täällä Terhossa ottamatta, kuules. Jännittävä peli vei huomion! Uusiksi joskus.

    Hyvää alkanutta vuotta teille kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kuvakehuista ja toivouksista!♥♥♥
      Hih, seuraavan kerran otetaan ehdottomasti kuva meistä kiperien selitysten ja Marcon mystisiksi jääneiden yllätysten parissa! :-D

      Poista