maanantai 27. toukokuuta 2019

Pumpulituppoilua

Ragdollien karva on yksi maailman mahtavimmista materiaaleista. Se on untuvanpehmoista, ja kun sitä vasten painaa poskensa, murheet ja huolet leijailevat tuulen matkaan kuin kesäiset voikukanhahtuvat. Nupun ja Jujun turkin magia ilmenee myös siten, ettei karva tai varsinkaan karvanlähtö lopu koskaan. Ei, vaikka pörriköitä furminoisi aamusta iltaan ja illasta aamuun kokonaisen auringonkierron ajan.
 
Ehkä se johtuu siitä, että siinä missä maa kiertää aurinkoa...

...karvapallerot kiertävät karvapalleroita...

...ja tarttuvat kutitellen niiden viiksiin ja turkkiin!

Viime viikkoina Hupsuttamon ulkopuolellakin on ollut meneillään melkoinen tupposhow. Ilmassa on leijunut valkoisia hattaroita, jotka ovat näyttäneet oikealta pumpulisateelta. Höytyviä puhallellessani olen pohtinut, porhaltaako jostain pian nahistelevia ragdolleja, vai onko kyseessä vain haapojen keväinen karvanvaihto-operaatio.



Tämä niittypläntti oli naamioitunut meidän eteisenmatoksi.

On turha edes toivoa, että karvatilannetta saisi räggäritaloudessa koskaan hallintaan, mutta olemme silti yrittäneet parhaamme. Jujulla on kestovaraus Hipsun hiusstudiolle, ja olemme keksineet tavan tai pikemminkin paikan karstata myös Nuppua.


 
Tervetuloa Hapsun harjaussalonkiin, jossa loihditaan virtaviivaisia kampauksia kiireisille asiakkaille!

Nupusta tuntuu kuin ei harjattavana olisikaan, kun voi touhuta samalla omiaan,
kuten pyydystää kursorin nuolta ja töpsytellä häntä pystyssä ruudun edessä.

Toisinaan löytyy jokin niin hyvä kohta, että silmät menevät melkein kieroon....

Silloin kannattaa kempsahtaa nurin vastaanottamaan masurapsua.

Nuppu kääntelee pullervoista vartaloaan kuin kesäinen kuutti aurinkoisella luodolla.

Sillä on tietokoneen välkkeessä hauskempaa kuin rullaluisteludiskossa!

”Irrota kaikki inhat irtokarvat, parturisetä!”

 
”Här, här, här... Ömmömmöö!”

Rag Advisorissa suitsutettiin Hapsun harjaussalonkia,
joten Hipsukin tuli testikäynnille ja sai hienon tuulitukan.

Sen hentoja pikku haivenia suittiin niin kauan, että näytönsäästäjä meni päälle.

 
Parasta uudessa kampaamossa oli, että tutustumistarjoukseen
kuului harjauksen jälkeinen leikkihetki hupparinnaruilla!
 
Viisi tähteä ja karvakattimerkki tälle puljulle!

 
Juitsi on tehnyt kestovarauksen myös Hapsun harjaussalonkiin
niin kauaksi aikaa kuin palvelu suinkin pelaa...


...eikä frisyyri näytä tältä!

Onko teillä kavereilla jo kesäkarva valmiiksi vaihdettuna?

16 kommenttia:

  1. Teillä on kyllä loistavasti kaikki palvelut Höpsöttimien lähellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on panostettu sijoitteluun! :-D Ihanaa, että sijoitit myös itsesi tänne vähäksi aikaa! <3

      Poista
  2. Miten te keksitte näin hyvät ja osuvat tekstit kuviin?! Tavoite onnistunut: tässä yksi kissoista pitävä, jolle tämä blogi on tuottanut suurta iloa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa ihana kuulla, kiitos! <3 Nuppu ja Juju ovat niin hassuja, että ajatuksia pompahtelee päähän niitä katsoessa. Usein en edes kuvatessa huomaa, mitä kaikkea hassua tallentuu, ja kuvia koneelle siirtäessä alkaa naurattaa kissojen ilmeet ja asennot. :-D

      Poista
  3. Meilläkin harjattiin tänään. Noi on tottuneet siihen, että kun tepsuttavat peräkkäin mun luo vessaan, niin aina sieltä joku veto aukeaa. Pitäähän sitä, kun toiset tulee hakemaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No pitää! <3 Nämä harjaamo-rapsuttamo-palvelut ovat kissoille niin tärkeitä. Ja onhan se palvelijallekin terapeuttista, kun näkee niin tyytyväisiä ilmeitä ja kuulee hurinaa.

      Poista
  4. Jos tuo maassa oleva pumpuli on "jumalan napanöyhtää" niin ovatko Juju ja Nuppukin siis napanöyhdällä kuorrutetut? Jumalaisia kun selvästi ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Brr, mutta ihan looginen ajatusketju ja varsinkin selitys! :) Ei kerrota sitä silti Nupulle, koska napanöyhtä EI voi olla trendikästä.

      Poista
  5. Talvitakkia riisutaan meilläkin. Toisin kuin voisi kuvitella, Mörkö varistaa turkistaan enemmän haituvaisia kuin pitkäkarvainen Mymmeli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hassua, että menee noin päin, mutta meilläkin tuntuu, että Jujulla on suurempi karvanlähtö. Se myös kakoo helpommin karvapallon kuin Nuppu, jolla karvaa on enemmän ja joka myös puunaa turkkiaan paljon huolellisemmin. Mystistä!

      Poista
  6. Meidänkin pihalla on lennellyt niitä höpsyköitä ja luulin että tulee voikukista, olisko sittenkin Hupsuttamon tuotoksia lentänyt meille asti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hyvin voi olla niin, että Hupsuttamossa on nahisteltu ja tuuli on pölläyttänyt tupot Neron hoodeille! :-D Pehmoisin terveisin Hupsu ja tosi höpsö! :-D

      Poista
  7. Eteisen matoksi naamioitunut niittypläntti :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :-D Näkyi muuten ojanpientareitakin samassa valeasussa!

      Poista
  8. Hoo, meilläkin on nykyisin harja tietokoneen ääressä, kun kissat tulevat tähän välillä touhuamaan ja siinä on samalla kätevä harjata muutama veto. Lisäksi terveisiä isikissille, että täälläkin tykätään pelata Heartstonea :) (tai no mies tykkää, itse en ole siihen päässyt oikein sisälle)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :-D Terveiset on välitetty, ja terveisiä takaisin sinne aussikissi-isille myös! Ja hyvä bongaus - tuo pelihän miehen ruudulla usein välkkyy. Mä en tajua mitään niistä korttien lätkimisistä, mutta hauskaa se tuntuu olevan. Mä tarvitsen itse selkeämpää menoa, kuten Plants vs. Zombiesin Vase breaker endlessiä... :-D

      Poista