perjantai 29. maaliskuuta 2019

Mörrimöykyt parturissa

Kevään valoa ei suotta moitita julmaksi. Sälekaihdinten raoista tunkevat auringonsäteet paljastavat sumeilematta niin ikkunaan painetut kuononjäljet kuin kotonamme leijailevat kissankarva- ja pölypalleropilvetkin. Kirkkaassa päivänvalossa tein myös huomion, että pitkä talvi on mörrimöykkyistänyt kauniita kissojani aika tavalla, ja asialle oli tehtävä jotakin.
 
Mikäs rönttäpuli tämä tässä on?
 
Ja kuka unohti kammata kaulurinsa?

Juju on ollut kissoistamme aina se epähygieenisempi. Se ei törsää arvokasta aikaansa turhaan puunaamiseen, vaan nuolaisee pari kertaa vasenta kylkeä ja kerran oikeaa, ja pesu on sillä hyvä. Nuppu taas käyttää siistinä tyttönä paljon aikaa turkkinsa sukimiseen, mutta silti molemmilla kissoilla on tätä nykyä sama ongelma: liian pitkiksi venähtäneet kaulurikarvat, jotka luikertelevat kuin itsestään niiden suuhun. Haivenet kiertyvät kattien kieleen, kastuvat ällöttäviksi kuolasuikaleiksi ja jäävät kuivuessaan tönöttämään kuohkeasta kaulurista kuin kurjat risut.
 
Tässä vielä kokonaiskuva kiusallisista kuolapatsaista.

Fakta tietenkin on, etteivät edes kitalaessa uiskennelleet karvat saa ragdollien kauneutta katoamaan, mutta helläsydämistä emoa on riipinyt katsoa, kuinka tuhmat tupot kiusaavat kullanmurujani. Jouduin vähän väliä kiskomaan kaulurihuituloita takaisin kuivalle maalle, joten lopulta päätin loihtia molemmille kissoille kevyemmät kevättukat. Siihen tarvittiin vain sakset ja kaksi lisäosaa:

Juju houkuteltiin parturin penkille kuivatun kanapalan avulla...
 
...ja Nupun päähän sujautettiin pörppä eli tötterö estämään piraijamaista
hampaiden naksuttelua, jota saksien esiinmarssi aina aiheuttaa.

Jujun kanssa askaroidessani pystyin käyttämään hieman taiteellista silmääni. Poitsu istui nätisti aloillaan, kun ohensin pörheimpiä leuanalustuppoja ja lyhentelin pisimpiä huituloita tyylikkääksi polkaksi. Nupun parturointi oli kuitenkin hektisempää. Se räpiköi miehen sylissä ja käski heittämään sakset (ja emon) jorpakkoon. Pysyin silti rauhallisena ja silppusin karvaa kuin mikäkin Saksikäsi-Edward. Lopputulos onnistui sikäli, ettei Nupun tarvitse enää käyttää suurinta osaa päivästään karvatuppojen syljeskelyyn, mutta uuden lookin trendikkyydestä voi olla montaa mieltä.
 
Ei tullut ainakaan mitään tasaista pottaa!

Mutta ei tämä mikään Instagram-kampauskaan taida olla...
Onneksi Juju lupasi hoitaa kuvausbisnekset, kunnes Nupun kauluri
kasvaa takaisin ennalleen tai neiti oppii käyttäytymään kampaajalla.


Onko teillä muilla pitkäkarvaisten kissojen omistajilla vinkkejä,
 miten kaulurin saisi trimmattua nätiksi?

18 kommenttia:

  1. Kampausvinkkejä ei, mutta voihan Nupsun tupsu! Ei-instagrammattava kampauakuva purskautti sellaisen hohotuksen blogin ja Suomen kanssa puoli päivää touhunneesta Ninnin ja Pepin patjasta, että kissaparat loukkaantuivat ja pötkivät pakoon asiattomasti kiemurtelevalta patjalta.

    Ihana Nuppu noin juuri maailmanluokan kaunottaret näyttävät kieltä paparazzeille Mieluummin kieltä kuin mitään muuta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä vähän järkytyin, kun näin Nupun parturoidun kaulurin tuosta vinkkelistä! :-D Ei sen ihan noin pahalta pitänyt näyttää! Onneksi kasvattaja kiiruhti apuun tämän postauksen nähtyään ja valaisi, että kauluri kuuluisi NYPPIÄ! Niinpä tietenkin! Nupun lempinimi on Nypnyp, mutta silti ei tullut rähmätassuemon mieleen. :o) Onneksi Nuppu on tosiaan niin cool lady, että kantaa tämän sahalaitakuvionkin kunnon asenteella! :o)

      Poista
  2. Jujusta tuli oikein komea käytännöllisen kaulurinsa kera! <3 Nuppu tuota öö. Karvoja on lähtenyt näköjään joo. :'''D Sen siitä saa kun venkuloi eikö anna emon parturoida rauhassa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jujun kanssa karva-asiat ovat niin paljon helpompia, ja tällainen keltanokkaturkinhoitajakin saa onnistumisen elämyksiä. :) Nyppiähän nuo kaulurit olisi pitänyt, mutta ei juolahtanut mieleenkään, että se voisi auttaa. Nyt olen harjoitellut sitä Nupun kanssa vähän ”damage control” -hengessä. :-D Näyttää jo paremmalta!

      Poista
  3. Huh huh! Meillä on pitkäkarvainen kissa, jolla on samaa ongelmaa. Joka aamu harjaan kissan ennen kuin päästän fleksissä terassille ihmettelemään. Siitä huolimatta päivän aikana saattaa tulla takkuja ja vieläpä sellaisia, joita en syystä tai toisesta saa aamuharjauksella kuntoon. Manni on tällä hetkellä mielestäni kujakollin näköinen. Toisessa kyljessä on takku, joka on parista karvasta kiinni, mutta sitä ei saa leikata. :D Tassusta tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Mannin kevätlookkia! :) Toivottavasti takkuaika menee pian ohi ja turkki on taas siloinen. Meillä nuo suussa uiskennelleet karvat kyllä kampautuvat helposti pois, mutta kohta on taas uusi tuppo kielessä kiinni! Nyt olen siirtynyt kasvattajan vinkistä nyppimään kaulureita, ja yllättävää kyllä molemmat kissat suhtautuvat asiaan hyvin tyynesti silmät lurpallaan! :-D Kokeilin myös ohentaa vähän villapöksyjä samalla tekniikalla, ja hyvin sujui onneksi sekin. :)

      Poista
  4. Nupun kampaus ei ole lainkaan niin punk kuin Triolan Mimmin ;) Ja sitä paitsi Nupun kauneutta ei kyllä minkäänlaisella kampauksella saa pilalle.

    Ja Juju on Juju ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta, että Mimmi räväytti vielä aika paljon rokimmin! :-D Nuppu esitti silti toiveen, että emo pysyttelisi tästä lähtien kaukana saksista ja opettelisi nyppimään niin kuin oikeasti kuuluisi tehdä. Lupasin yrittää! :)

      Juju täällä kehrää ja heiluttaa karvaista pikku koipeaan!♥

      Poista
  5. Ihan on parasta insta-materiaalia tupoilla ja ilman :)

    VastaaPoista
  6. Eihän noin näteistä kissoista saa .. eh, ongelmallisen näköisiä millään. Pieni parturointi välillä tehnee kuitenkin hyvää! Keventääkin elämää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :-D Ties vaikka Nuppu olisi nyt entistäkin söpömpi! Ainakin se on tyytyväinen, kun ei mene kauluritupot suuhun – ja olen saanut nyppimällä pahimmat sahalaidat tasaisemmiksi. :)

      Poista
  7. Nupun suloiseen karvapupulookiin tulee lisää särmää, kun kampaus on epäsymmetrinen. :) Ties vaikka ens kesän trendi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, Nupussa on kyllä trendsetterin vikaa! <3 Meidän muodikas karvarokkipupu! :-D

      Poista
  8. Mä toki voisin antaa vinkkejä, mutta Mimmi sanoi, etten saa.
    Meidän parturoinnit on niin kamalaa katsottavaa ;) . Siksi voinkin sanoa, että teillä on oikein hyvä kampaaja Hassuttamossa, oikein hyvä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teidän parturointi ei olekaan mitään tavan pulliaisten pikku niperrystä! :-D Mun saksinnat eivät onneksi enää näy, kun tajusin nyppiä kauluria – ja Nuppu kasvatti kiireesti tuuheita tupsuja tilalle! :)

      Poista