sunnuntai 1. heinäkuuta 2018

Nuppu ja komea synttärivoro

Vuosien saatossa on muutaman kerran käynyt niin nolosti, että maailman suloisimman kissatytön synttäreitä on vietetty vasta merkkipäivän jälkeen. Tänä vuonna tilanne oli huomattavasti etupainoisempi, sillä valmistautuminen Nupun suureen juhlahulabaloohon aloitettiin vuorokautta etuajassa. Virittelin koko päivän jännitystä kyselemällä Nupulta, kuka kumma mahtaisi viettää pian synttäreitään. Aamuun mennessä neitonen oli keksinyt vastauksen, ja oven takaa kuului: ”Mäh! Mäh! Mäh!” 
 
Aivan oikein! Tämä kissa on täyttänyt juuri kuusi vuotta.

Nupulla oli suuret odotukset juhlapäivän suhteen, ja niin oli minullakin. Olimme siis kaikki täpinöissämme, kun ovikello soi ja silkinpehmoinen postipoika saapui tuomaan lähetyksen, jonka oli tarkoitus saada synttäritypykkä inisemään innosta.

 
Ruusuja ja sidukkaa, miten mahtava yhdistelmä!

Olisi voinut kuvitella, että päivänsankari tassuttelisi heti
sihijuomaa poksauttamaan, mutta postipoika joutui odottelemaan.

Se asetteli kukkia kauniimmin, mutta Nuppu loisti poissaolollaan.

Voiko kukaan syyttää postipoikaa siitä,
että se päätti maistaa aikansa kuluksi vähän kuohuvaa?

Kun juhlajuoma oli hörpitty, postipoika vilkaisi olkansa taa.
Ei, päivänsankari oli kadonnut kuin strutsin pää hiekkaan.

Postipoikaa harmitti, että hyvä ruusuntuoksu meni hukkaan.
Niinpä se veti kuononsa täyteen oranssia kukkaisilmaa.

Sidukan ja siitepölyn yhteisvaikutuksesta postipoika
alkoi saada villejä outside the box -ajatuksia.

”Onko lopulta väliä, kuka juhlii kenenkin syntymäpäiviä?
Eikö tärkeintä ole, että juhlitaan?” se kysyi ponnekkaasti.
 
”Eikö tärkeintä ole kauneus?”

”Tai aito hymy, joka kruunaa juhlapäivän?”

”Tai kissa, joka suostuu kulkemaan emon mieliksi rusetti kaulassa?”

Olin otettu ja ihastuksissani postipojan komeasta ulkomuodosta ja taitavasta juhlalinssiluteilusta mutta samalla tunsin piston sydämessäni, sillä tarkoitus oli kuitenkin juhlia Nuppu Nuppunenä-Nöpperssöniä. Sitä herttaista karvamönkijää, jonka turkin alta rusettia ei edes erota ja joka pyllertää sille päälle sattuessaan kameraa karkuun yhtä yrmeänä kuin siideripullon kyljessä komeileva Grumpy Cat. Laskin kameran hetkeksi käsistäni ja keskityin tunnustelemaan, mitä syntymäpäivätyllerö oikein haluaisi tehdä.


Se mulkaisi kukkia hieman äkeästi, joten vein ne syrjään.

Tyhjäksi ryystetty puteli kiinnosti sitä tasan tämän verran.

Juhlaserpentiini sai aikaan miedon kurotuksen...


...mutta mielipide bileistä oli silti happamehko.  Tämäkö oli se suuri juhla,
jota mami hehkutti jo eilen?!

Lopulta tajusin viedä synttärisankarin lelulaatikon ääreen,
ja sieltä löytyi vanha lelu, jolla saatiin tunnelma kohoamaan.

Touhottava Nuppu muistutti minua kahdesta mukavasta asiasta.
Ensinnäkin siitä, että juhlista pitää aina tehdä päivänsankarin näköiset...

...ja toisekseen siitä, että ikä on vain numero. Vaikka Nuppu on jo
kuusivuotias räggärinpötikkä, se jaksaa yhä kirmata kuin kittanpentu! <3

Onnea, rakas kullannuppumme! Ja paljon, paljon, paljon 
terveyttä, leikkejä, hupsutusta ja iloa tuleviin vuosiin! <3

35 kommenttia:

  1. Supersöpölle superit onnittelut!

    VastaaPoista
  2. Oikein paljon onnea, silityksiä, rapsutuksia ja Pusuja Nupulle ❤
    Joskus käy niin, että sankaria ei huvita juhlia 😹😻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhlahumu ei aina välttämättä tartu päivänsankariin H-hetkellä, niin kuin on huomattu! :-D
      Mutta ehkä Jujun synttäreinä on Nupun vuoro varastaa show. Nuppu kiittää hellistä onnitteluista!❤

      Poista
  3. Voihan ihanuus ja hurjasti onnea Nupulle! <3 Meilläkin vietetään ragdoll-synttäreitä päivä teidän jälkeen, kun Mauri täyttää tänään 2 vuotta! Varmaan on meilläkin melko samanhenkiset juhlat tulossa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnittelut välitetty, ja ne olivat Nupulle oikein mieleen! ❤ Onnea myös melkein-synttärikaimalle, Maurille! ❤ Toivottavasti jokin synttäriaktiviteetti villitsee oikein kunnolla! :-D

      Poista
  4. Nupulle todella paljon onnea! <3

    Vai meinasi tulla huonot ruusu-siiderijuhlat; olisipa ollut kamalaa jos Juju olisi vain juhlistellut ja itse päivänsankari yrmeillyt jossain. :D Onneksi mami pelasti tilanteen lopulta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hirmuisesti kiitoksia Nöpperspöppersiltä! :)
      Oli käydä ihan hassusti meidän juhlissa, mutta onneksi tajusin tehdä korjausliikkeitä. Juhlat taisivat olla loppujen lopuksi tosi kivat, sillä Nuppu on ollut oikein hyväntuulinen tänäänkin.❤

      Poista
  5. Onnea Nuppu! Ps. Eikö serpentiinit ole nyt kuitenkin ihan kivoja? - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, kamut!❤ Kyllä se serpentiini oli ihan jees, vaikka vappu meni jo. Mami taitaa olla sekaisin kuukausissa, vaikka muistikin tällä kertaa mun synttärit. T. Nuppuhuppu

      Poista
  6. Vaikka mitenkä paljon onnea ihana Nuppu ♥
    Ja Juju hoiti postipojantoimensa erinomaisesti! Kyllä en yhtään pahoittaisi mieltäni, jos postipojat olisi tuon näköisiä yleisemminkin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuppu on niin onnellinen, kun se ympäröidään ihanilla toivotuksilla. Kiitos!❤
      Postipoika oli tosiaan niin hurmaava, että lumouduin ihan täysin. Onneksi sentään juhlat saatiin silti palautettua Nuppu-raiteelle.

      Poista
  7. Isot onnittelut söpölle tytölle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Söpöliini kiittää ja miettii, ehtisitkö vaikka tässä jossain loman vaiheessa käydä kurkistamassa sitä livenä. ;)

      Poista
  8. Isot synttärionnet Nupulle ❤❤❤

    VastaaPoista
  9. Hurjasti onnea ihastuttavalle Nuppuselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nuppu ottaa onnellisena toivotukset vastaan.❤

      Poista
  10. Kisutytöt ei oo ikinä liian vanhoja leikkimään. Eikä liian, ihan mitä tahansa, kertomaan mielipidettä omista juhlista. Onnea Nuppu!
    Nelinkertainen eläköön Nupulle: Eläköön, Eläköön, Eläköön, Eläköön
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania hurrauksia Nuppuselle!❤️ Neiti aikoo jatkaa samalla leikkisän päättäväisellä ja suoranaukuisella linjalla. ;)

      Poista
  11. These are such wonderful pictures of your cat! The vivid quality of your photos and the decorations are amazing! Loved checking out this post, thanks for the share. Keep up the posts!
    World of Animals

    VastaaPoista
  12. Paljon Onnea söpölle Nupulle ja komea on posteljooni ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ❤️ Ihanaa, että postipojukin saa huomiota, kun oli sitä niin kovasti vailla. :-D

      Poista
  13. Nuppu Nöpönen, hurjasti onnea <3 <3
    Ps. Jujun postipoikailu ihastutti kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - molempien mussukoiden puolesta!❤️ Nöpöstiinalla on kuukauden päästä tilaisuus poseerata vuorostaan Jujun synttäreillä. ;)

      Poista
  14. Nöpperssön <3 Paljon onnea, vaikka me kyllä onniteltiinkin jo mutta onnea myös täällä. Kuusi vuotias tyttö, tosi hyvä ikä! Ruffekin olisi ollut loppu vuodesta :-( Ehkä Nuppua ei kiinnostanut ruusut eikä skumppa kun Ruffe ei päässyt Nupun kanssa juhlimaan. Kyllä se silti lähetti pusut pilven reunalta ja käväisi päiväunissa Nuppua moikkaamassa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vielä toisistakin onnitteluista! <3 Mullakin kävi mielessä, että Nuppu varmasti ikävöi Ruffea, kunnes tuli ne pilvenreunapusut ja päiväunitreffit. <3 <3 <3

      Poista
  15. Paljon onnea kuusivuotiaalle Nuppuselle! <3 Ei se skumppa aina maistu, mutta onneksi mami keksi jotain parempaa juhlapäivän kunniaksi. :) Ihana tuo viimeinen kuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuppu kiittää ja hurisee onnesta, kun vieläkin tulee toivotuksia ja kehuja. Nöppersön on maailman söpöimmän näköinen, kun se nousee takatassuilleen ja huitoo etutumppuja. <3 :-D

      Poista
  16. Paljon onnea, kehräyksiä ja tulevia vuosia Nuppuselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuppu kurnauttaa kiitokset - miten mukavaa saada vieläkin onnitteluja! :)

      Poista