Skotlannin hupsutuuraajat

Lomareissulle lähtiessä saamme aina aikaan matemaattisen vinouman. Mummi Poppanen, jolla on normaalisti nolla kissaa, huomaa yhtäkkiä omistavansa kaksi keskimääräistä pörröisempää ja luttanampaa räggäriä. Me taas tajuamme viimeistään lentokoneessa, että elämästämme puuttuu kaksi maailman rakkainta silkkipalleroa, joita ilman pitäisi pärjätä reilun viikon ajan. Ajatus olisi lohduton, ellemme tietäisi, että Nuppu ja Juju viettävät ihanaa laatuhellittelyaikaa mummin huomassa ja elävät kuin karvaiset kuninkaalliset.
 

Menkää jo äiskä ja iskä! Mummi paapoo meitä kyllä aamusta iltaan ja illasta aamuun.

Tämänvuotinen kesälomareissu vei meidät Edinburghiin, josta olemme haaveilleet jo vuosien ajan. Sumuisten nummien ja viileän sadevihmonnan sijaan meitä odotti aurinkoinen kaupunki, jossa soitettiin säkkipilliä ja ilahdutettiin kissavajeesta kärsiviä matkailijoita mahtavimmalla koirakattauksella, jonka olen kuunaan nähnyt. Alusta asti oli selvää, että skotlantilaiset rakastavat hauveleitaan, ja ne kulkivat mukana kaikkialle kahviloista hotelleihin, uimarannoilta urheilukentille ja kaupoista puistoihin. Vuhkut olivat priimasti käyttäytyviä luppanoita, jotka eivät tehneet numeroa itsestään ja vaikuttivat harvinaisen tyytyväisiltä elämäänsä. 

 

Kuka nyt ei viihtyisi tällaisissa maisemissa?!

Vietimme yhden autuaan kesäpäivän Portobello Beachilla, ja arjen stressit ja kiireet unohtuivat, kun katsoimme vedessä ja rannalla leikkiviä karvaturreja. Meitä nauratti, kun valkoiset länsiylämaanterrierit Billy ja Molly tassuttelivat varpaidemme yli, mutta kaikkein eniten meitä sykähdytti seuraavissa kuvissa seikkaileva haukkunaukku, joka halusi muuttaa lemmikkeihin liittyvää matemaattista vinoumaamme...

 

Tässä hän on hieman elämää nähneen tennispallonsa kanssa!

 

Katselimme hymyillen, kuinka innoissaan hauveli haki palloaan.
Harmi vain, että koiran omistaja alkoi höpötellä ystäviensä kanssa
eikä enää huomannut jalkoihinsa pudotettua palloa! 

Niinpä Hurtta Hurttanen tepsutti meidän luoksemme
tämän näköisenä ja pudotti pallon isikissin jalkoihin.

 

Sitten anova ilme naamalle, ja totta kai tajusimme, mitä piti tehdä!

Viuuuuh! Sinne lensi pallo taas kerran!

Leikkiä jatkui hyvän aikaa, eikä pallo kadonnut kertaakaan kuuman brittiautiomaan hiekkaan.

Lopuksi oma hauvelimme kömpsähti miehen jalkojen päälle kuin
Pikkukissi konsanaan, ja kissiemokin sai osallistua rapsutteluun.

Harkitsimme laajamittaista koirakidnappausta, mutta päätimme silti jättää sen tekemättä, koska emme mitenkään voisi tarjota ystävällemme yhtä hyviä olosuhteita täällä koto-Suomessa. Päättelimme, etteivät Nuppu ja Juidekaan välttämättä arvostaisi, jos saapuisimme kotiin koira kainalossa. Niinpä tyydyimme nauttimaan hauvapaljoudesta vain penkkiurheilijoina.

 

Tunsimme itsemmekin reippaiksi uimareiksi, kun katselimme tämän spanielin menoa.

Se loikki vedessä pallon perässä kuin paraskin Loch Nessin monsteripupu.

Arthur's Seatin näköalakukkulalla seuraamme liittyi tällainen ylämaan karvakorva.

 

Hotellin aamupalalla katsoin niin intensiivisesti tätä saksan-
paimenkoiraa, että sen omistaja kutsui minut rapsuttelukäynnille.

Suloinen Zeus nuolaisi nenänpäätäni, ja Nuppu ja Juju olivat
lähellä saada parivuotiaan schäferin isoveljekseen.

Olette varmaan jo huomanneet, että tämä kissaemo on myös armoton koirafani, eikä eläinrakkauteni suinkaan rajoitu vain näihin kahteen lajiin, vaan tallensin matkan varrella pupillit sydämenmuotoisina kameraan myös monia muita ihania luontokappaleita, jotka helpottivat hetkeksi pahinta hupsuikävää.

 

Ylämailla kävimme puistossa, jossa asusti hienoja sarvipääbambeja.

Osa bambeista oli hieman jyhkeämpää sorttia, ja niillä oli hieno otsatukka.

Mmmmööööh! <3

Laitumilla vaelsi upeita ylämaanponeja. Minusta niitä oli niin paljon,
ettei kukaan olisi huomannut, vaikka olisin kaapannut pari kainalooni.

Esimerkiksi nämä kaksi, jotka sukivat toisiaan
ihan kuin Nuppu ja Juju.

Jos asuntomme kosteusprosentti suinkin olisi riittävän suuri,
olisin voinut tuoda tämän kurnuttajan Jujulle agilitykaveriksi.

Tämä tipunen taas sopisi loistavasti Nupun aamupiipityskuoroon.

Aivan loman lopuksi näimme ensimmäisen kissan,
ja silloin miukukuume yltyi vallan kauhistuttavaksi!

Koko kotimatkan haaveilin siitä, miten upottaisin nenäni pehmoiseen räggärinvillaan ja nuuskuttaisin Nuppua ja Jujua niin hurjasti, että ne pötkähtäisivät mussutteluasentoon. Ja niin juuri kävikin! Mummi Poppanen oli sikeästi unten mailla, kun saavuimme kotiin yhden jälkeen yöllä, mutta sekä Nuppu että Juju kuikkivat meitä rinnatusten, kun avasimme välioven. Ne ottivat vastaan kaikki hellyydenosoitukset ja olivat ihanan hyvävointisia ja tyytyväisiä lomaviikon jäljiltä. Vihdoin matemaattinen vinouma väistyi, ja meillä oli taas kaksi ikiomaa kattimattia, joita edes sadat koirat, peurat, ylämaanlehmät, ponit, sammakot tai tirpat eivät voi korvata.

 

Vaan mitä Hupsut tuumasivat Skotlannin-tuliaisistaan? Se selviää seuraavassa postauksessa. 

 

Luvassa on myös lisää lomakuvia, jos jaksatte niitä vielä vähän katsella?

 

Vaikka tämä Yoda toi mieleemme ihanat joululahjahiiret,
se ei ollut missään vaiheessa vaarassa päätyä matkalaukkuuni...