Pöhköfantit ruotuun!

Vaikka kutsun Nuppua ja Jujua usein yhteisnimellä ”pöhköfantit”, kissani ovat melko sukkelaälyisiä. Ne tajuavat maailmanmenosta suhteellisen paljon ja aloittivat huolelliset lomavalmistelut heti, kun äitini saapui meille reilu viikko sitten matkalaukkunsa kanssa. Katit auttoivat minua pakkaamaan uimapuvun, hellemekot ja vinon pinon lapsuuteni ponikirjoja ja riemuitsivat jo etukäteen lellilomasta Mummikissin kanssa. Niinpä aamuyön hämmennys oli suuri, kun mummin lämpöiset jalat lähtivätkin liikkeelle ja karkasivat matkalaukun ja emokissin kera maailmalle!

 

”Ei voi olla totta! Emo ja mummi jättivät meidät iskän kanssa opiskelemaan!”

 

”SOS! Äiskäää! Älä jätä mua! Isi ei osaa pestä mun hampaita!
Legot menee viikon aikana töhnään, ja Nuppu-pallero kiusaa!”

Mummiloman peruuntuminen harmitti aluksi Jujua kovasti. Pieni kissanpoika koki jäävänsä kolmanneksi pyöräksi, kun iskä ja Nuppu katselivat sohvalla ohjelmia ja pänttäsivät yhdessä tenttiin. Nuppu oli sentään yrittänyt vähän piristää veljeään imitoimalla emoa ja mummia:

 

”Tältä ne reissaajat näyttivät kolmen jälkeen aamuyöstä!”

 

Ikävä kyllä vitsi nauratti vain Nuppua itseään.

Viikon mittaan Juju alkoi sopeutua uuteen arkeen ja yritti näyttää minulle reipasta kuonoa hotellin wifiin soljuvassa kuvavirrassa:

 

Huitsista paistoi lievä reppanuus, kun taas Nuppu suorastaan huokui tyytyväisyyttä 

Minulla oli valtava ikävä molempia mussukoitani, mutta päivittäistä kissavajettani saapui onneksi liennyttämään kaksi paapottua hotellikissaa.

 

Söpöläiset olivat lojaaleja suomalaisille kollegoilleen ja
ilmaantuivat lähistölleni aina, kun kissakaipuu oli pahimmillaan.

Suomen säitä en sen sijaan ikävöinyt tippaakaan, vaan nautin täysin palkein Teneriffan mahtavista kesäkeleistä. Yritin imeä itseeni D-vitamiinia, lämpöä, värejä ja rentoa elämänmenoa, jotta Suomen kesän odotus ei tuntuisi niin toivottoman pitkältä.
  

Pupilleja hellivää punaa ja palmujen virkistävää vehreyttä!

Uima-altaalla polskimisen ja rannoilla vaeltelun lisäksi
kävimme tutustumassa Teide-tulivuoreen.

Nuppua huvitti ajatus, että mummi ja emo kuljetettiin tulivuoren
huipulle tällaisessa hauskasti keinahtelevassa kantokopassa.

Vasta lentomatkalla kotiin päin tajusin, kuinka korkealla olimme käyneet!

Niin onnistunut kuin lomamme olikin, oli myös ihanaa palata kotiin ja kaapata ensimmäisenä vastaan sipsuttava katti supermahtisyleilyyni.

 

Kuinka ollakaan, se katti oli Juju!

”Nyt jos vielä lähdet johonkin, niin mä tuun mukaan!”

Nuppukin muisti vielä, kuka olen, ja sanoi minulle hellästi ”här här”.

Se alkoi kuitenkin kiemurrella hieman hämillään, kun kyselin, miten on
mahdollista, että neiti oli onnistunut järjestämään itselleen ylimääräisen
ruokintakerran ja oikeudet ateriointiin olohuoneen valkoisella matolla...

Ainoa selitys tuntui olevan, että söpöt luttanat pyörittävät maailmaa.

Kun olemme nyt kaikki taas koolla, yritämme palauttaa löperöksi lipsahtaneen arjen takaisin raiteilleen. Nupun on osattava syödä tästä eteenpäin myös niin, ettei palveluskunnan tarvitse silitellä sitä samalla, kun se puputtaa kissanmössöjä meow-kupposestaan. Possujuna käynnistetään iltaisin hyvissä ajoin, ja peiton alle tullaan möyrimään vasta aamulla herätyskellon piristyä. Onko kaikki selvää, pöhköfantit?

Kuvittelenko vain, vai onko toinen pöhköfantti iloisemman näköinen
ruotuun palaamisesta kuin toinen? Se, jonka hampaat kiiltävät taas puhtaina...

 

...ja joka saa taas nauttia bloggaamisesta oman maman jalkaa vasten!