sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Heppakirja arvottu!

Hupsuttamossa on vallinnut loppuviikon ajan jännittynyt hytinä, sillä meillä oli käynnissä arvonta, joka oli tälle kissaemolle erityisen tärkeä tapahtuma. Olihan arvottavana ihka ensimmäinen romaanini, jonka kirjoitin viitisen vuotta sitten innosta kehräten ja johon on parhaillaan työn alla kolmas osa. Oli ihana lukea viestejänne ja kuulla, että siellä ruudun toisella puolella on paljon kannustajia ja innokkaita lukijoita – ja niitä, jotka lahjoittaisivat kirjan hepparakkaalle nuorelle! Haluaisin lähettää kirjan jokaiselle osallistujalle, mutta ihan niin paljon opuksia ei kaapistani löydy. Päätin kuitenkin tuplata alkuperäisen panoksen, ja Nuppu ja Juju olivat innoissaan päästessään arpomaan kaksi voittajaa!
 
Olen vihdoin tullut samaan tulokseen kuin Nuppu: kissapipoa ei
kehtaa enää pitää päässä, mutta arvontamyssyksi se sopii mainiosti!

Juju herätettiin kuudelta Onnettareksi, ja Nuppu toimi arvonnan virallisena valvojana. Miehelle jäi videokuvaajan rooli, ja itse häärin tapahtuman organisaattorina viehkeät pyjamanhousut ylläni. Seuraavasta videosta selviää, kuinka arvonta sujui. Ensimmäisen voittajan Juju merkitsee nenällään, kun taas jälkimmäisen lapulle se tallaa pikku varpaillaan:


 
Nupun mielestä Juju suoriutui arvonnasta erinomaisesti,
ja sekin haluaa onnitella Tanjaa ja Ullaa!
 
Juju vetäytyy Unipussiin nukkumaan raskaan raadannan päätteeksi
ja minä otan seuraavaksi yhteyttä voittajiin! :)

Suurkiitos kaikille arvontaan osallistuneille ja postaukseen muuten vain kommentoineille! <3 Toivon kovasti, että voittajat viihtyvät kirjan parissa, ja ehkäpä joku muukin heppafani innostuu etsimään Sonja-kirjoja vaikkapa kirjastosta. Jos hyvin käy ja kolmas osa valmistuu suunnitellusti, saattaa blogiimme ilmestyä ensi syksynä uusi heppa-arvonta.

 
Silloin on Nupun vuoro töpätä voittolappusta karvaisilla varpaillaan!

12 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Juitsiin voi aina luottaa! :-D Nöppö oli muuten vain maskottina. <3

      Poista
  2. Arvontakoneisto oli viritetty äärimmilleen ja toimi kuin unelma 😀
    Onnea voittajille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli mukavaa, että virallinen valvojakin vaivautui paikalle! :-D Sen verran hauskaa tuo arpominen oli, että voisi järjestää tällaisia tempauksia useamminkin.

      Poista
  3. Onnea voittajille ja mukavaa Joulunalusviikkoa ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa joulun odotusta teillekin! :) En voi uskoa, että aatto möllöttää tämän viikon lopussa.

      Poista
  4. Minuakin jännitti huisin dramaattinen ja hienosti suoritettu arvonta, vaikken itse arvontaan ottanut tällä kertaa osaa. Pelkäsin hieman kissapipon saumojen puolesta, kuuluuko armoton riksraks tehokkaan sekoituksen ansiosta. Mutta kaikki meni hyvin, hurraa! -Mirka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissapipo suoriutui viimeisestä palveluksestaan vallan hienosti! :-D No ei, ehkä pipo palaa trendien huipulle vietettyään yhden talven (tai talvenkaltaisen) hattuhyllyllä. Kiitos arvontakehuista! Jännää oli, ja Juitsista varsinkin oli suuri apu! <3

      Poista
  5. Onnea voittajille, olipa hauska arvonta! Mikäli tulee ensi kertaa niin pitää tajuta itsekin osallistua, kummityttö varmasti tykkäisi kirjasta! Lukea ei osaa vielä itse mutta ääneen ollaan monia heppakirjoja jo yhdessä lueskeltu :)

    Ja varmasti lukisin itsekin ensin, nuorempana tuli ahmittua useampi hevoskirja päivässä kun hevoskärpänen oli silloin purrut ja lujaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että sielläkin on entinen heppakirjafani ja uutta sukupolvea inspiroiva kummitäti! :) Täytyykin viritellä lisää arvontoja ja yrittää saada myös kaikki aikuistuneet heppalukutoukat aloittamaan harrastuksen uudestaan. Mä luen kyllä paljon tietty aikuistenkin kirjoja, mutta nuortenkirjoissa on sitä jotain, ja niitä haluan kirjoittaa niin kauan kuin mielikuvitus lentää. :)

      Poista
  6. Me ootetaan kolmatta osaa kovasti koska eka ja toka oli jo niin hyviä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee!❤️ Tällaiset kommentit innostavat kirjoittamaan lisää! Yksi postaus on vielä tulollaan tälle vuodelle, mutta sen jälkeen sukellan Sonjan seikkailujen pariin.

      Poista