tiistai 6. joulukuuta 2016

Yllätyspuhdas itsenäisyyspoika

Amerikkalaisista sukujuuristaan huolimatta Nuppu ja Juju ovat melko suomalaistuneita kissoja. Vaikka Juju-vaavin ensimmäinen sana oli ”mama” ja se tietää, mitä ”honey bunny baby boy” tarkoittaa, sen emonkieli on silti suomi. Niin myös Nupun, vaikka puhuttelen sitä joskus omana ”little golden baby girlinäni”.

 
Itty bitty kitty boy!

Cutie putie smoothie girl!

Satunnaisia englantihömpötyksiä lukuun ottamatta keskustelemme aina suomeksi. Aamulla ensimmäiset kommenttini kissoille ovat yleensä ”No mutta morientes” ja ”Hui, miten kovalle te väänsitte murinalaitteet!” Mysliä suuhun mättäessäni saatan sanoa ”Nää on emon raksuja”, ja katit ymmärtävät lopettaa kerjäämisen. Kerron niille töihin lähtiessäni, että nyt kannattaa käpertyä lokoisasti kerälle ja asetella häntä puuhkaksi ympärille. Infoilen myös, milloin iskä suurin piirtein on tulossa töistä ja millaisia hiirivainoja voimme käynnistää, kun minäkin pääsen taas sorvin äärestä.

 
Juju osaa pysäyttää tämän Mickey Mousen.
Ja Nuppu tietää, että Mickey Mouse on suomeksi
”se söpö päästäinen, jonka emo toi Elma-messuilta.”

Vaikka juttelen kateille koko ajan niin suomeksi, englanniksi kuin siansaksaksikin, olin unohtanut eilen hoitaa tiedotuksen lähestyvästä juhlapäivästä. Niinpä eräs pieni kissapoika oli erittäin hämmentynyt, kun herätyskello ei kilissytkään kuudelta. Juppepuppe tuli huutelemaan meille oven alta niin sinnikkäästi (suomalainen kun on!), että meidän oli pakko laskea katit makuuhuoneeseen jo aamuhämärissä. Selitin niille, että tänään on itsenäisyyspäivä, joten kaikenlainen möykkääminen ja öykkäröinti on kiellettyä. Molemmat muruseni ymmärsivät heti yskän ja käpertyivät arvokkaasti tyynyjemme väliin nukkumaan. Juju muisti myös erään tärkeän asian: illalla on juhlat presidentin linnassa, joten turkin on syytä olla puhtoinen:
 
Juju silitti krakansa ihanan siloiseksi.

Hansikkaatkin ovat nyt tahrattomat, jotta voi ojentaa tassun
ja sanoa pressalle ja Jennille ”Hyvää itsenäisyyspäivää!”

Frakin etumukseen jäi vielä jotain kummallista vanutöhnää, jota piti karstata perin pohjin.

”Pthyi yäks! Nyt tarttis huuhdella kieli sillä kuuluisalla boolilla!”

Hyvää ja ei vain puhdasta vaan yllätyspuhdasta
 itsenäisyyspäivää teille kaikille!

20 kommenttia:

  1. Juhlapäiviä tulee viettää puhtaana!

    Hyvää itsenäisyyspäivää, ihanat ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Toivottavasti sullakin on juhlapuvussa puhdas itsenäisyyskenguru. :-D

      Poista
  2. Puhtaus on kaiken a ja o :) hyvää itsenäisyyspäivää teillekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Puhtaus on tärkeää, mutta kerjuunau'usta päätellen ei kuitenkaan edes puoli ruokaa. :)

      Poista
  3. Ähh noita Jujun putsuutuskuvia <3 <3 Puhdasta tulee! Ja viimeisen kuvan ilme on niiin hupsua ja tosi höpsöä :) Teillä on nuo hellittelynimetkin aika paljon söpömpiä kuin mun "fancypants" ja "kakkapylly".. :D Hyvää itsenäisyyspäivän iltaa teillekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)) Ei täälläkään ihan aina käytetä noin siirappisia hellittelynimiä. Pohdin tätä postausta kirjoittaessani, että voisinkohan jotenkin yhdistää Jujun eilisen kakkipyllyilyn (syötin sille su liikaa lohisticksiä agilityharkoissa) ja suomalaisuutta ilmentävän Turun sinapin, mutta se olisi saattanut olla vähän liian rajua huumoria tähän saumaan. (Naurattaa vieläkin se teidän blogiin aikoinaan iskenyt huumorisensuuri! :-D) Onneksi nyt ollaan taas ihan siististi fancypantsinä! <3

      Poista
  4. Superhoneybunniet kuulkaa, ihanaa itsenäisyyspäivää teille kaikille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oli kyllä aika untuvainen juhlapäivä. <3

      Poista
  5. Hyvin olitte valmistautuneet Itsenäisyyspäivän viettoon, vikassa kuvassa näyttää kuin eräs olisi jo ottanut ison huikan boolista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä ennen- ja jälkeen huikan -kuvat saattaisivat olla aika identtisiä! :-D

      Poista
  6. Nyt taisi kyllä huomio olla muualla telkkaria katsellessa, kun en bongannut noin puhdasta kissaherraa presidenttien luona! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mekään kyllä bongattu - mutta ei kyllä ihan kaikkia kättelyitä edes katsottu. Ehkä Juitsi-poju päästettiin sisään puhtaiden pulmusten sivuovista. <3

      Poista
  7. Mä haluan teidän kissaksi. Käykö?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ka mikä ettei! Tänne vain joukon jatkoksi päästäistä jahtaamaan! :o)

      Poista
    2. Sit mä saan nukkua noiden kahden vieressä ja kaikki on mulle kilttejä.

      Poista
    3. Sitä ihan varmasti! Lämmin on paikka siinä karvapuuhkaotusten välissä kehräystä kuunnellessa. No, nyt mäkin haluan äkkiä kotiin ja kissaksi...

      Poista
  8. Hienosti tallennettu harras Itty bitty kitty boyn peseytymishetki. Nautinnollinen frakin siistiminen välittyi hyvin tänne asti. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että putsailufiilistelyt ulottuivat sinne maapallon toiselle puolelle saakka! :)

      Poista
  9. Voi miten ihanat kuvat <3 Ja itsenäisyyspäivä toivotukset sinnekkin (myöhässä) sehän meni jo mutta katsoin silti juhlat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Kaikenlaiset kivat toivotukset ovat aina tervetulleita! Mekin katsottiin kättelyitä sen, mitä Jujulta nähtiin. Se kun istua pönötti aina ruudun edessä siistissä frakissaan...

      Poista