KonNuppu ja siivouksen taika

Hupsuttamossa monilla tavaroilla on oma vissi paikkansa. Vaahtomuoviesteet nököttävät vaatekaapin päällä, naksutin on keittiönkaapissa namipussin vieressä ja tassupeti lojuu alkovin kulmalla. Toisaalta asuntoomme on tuutattu myös paljon sellaista epämääräistä tavaramassaa, joka seilaa seilaamistaan eikä löydä koskaan paikkaansa saati käyttötarkoitustaan. Tursuilevasta kodista on oikeastaan mahdotonta löytää mitään, joten päätin vihdoin ja viimein tutustua kiitosta niittäneeseen KonMari-metodiin.

 

KonNuppu lupasi auttaa emoa tässä elämääkin suuremmassa projektissa.

 

Jos joku ei ole vielä KonMariin törmännyt, kyseessä on japanilaisen Marie Kondon ”siivouksen elämänmullistava taika”. Sen perusajatus on, että asunto ja samalla elämä pyöräytetään kerralla raiteilleen. Ensin luovutaan kaikesta, mikä ei tuo iloa, ja sen jälkeen etsitään järkevä paikka jäljelle jääville tavaroille. Näin kodista tulee ihana hyvän olon tyyssija, sillä kaikki ahdistava ja turha on poissa. 

 

Kukapa meistä ei haluaisi olla rento ja tyytyväinen?

 

Olin hieman skeptinen, miten homma alkaisi toimia, mutta haalasin esiin kaikki vaatteeni niin komerosta kuin vaatekaapistakin ja ryhdyin perkauspuuhiin.

 

Jujun mielestä komeron fengshuit olivat jo kohdillaan.

Kuten KonMari-kirjassa povattiin, järkytyin vaatemäärästä, jota hilloan kaapeissani. Vaikka rättejä oli sylikaupalla, en löydä aamuisin yleensä mitään järjellistä päällepantavaa. Syykin selvisi, kun arvioin jokaisen vaatekappaleen erikseen ja pohdin, pidinkö siitä oikeasti. Tein todella rehellisen analyysin, ja vaatekaappiini pääsivät takaisin vain ne vaatteet, jotka virittelen ylleni hyvillä mielin. Oli aikamoinen shokki huomata, että hämmentävän avariksi muuttuneille hyllyille palasi kokoelma toisiinsa sointuvia vaatteita, jotka paljastivat todelliset mieltymykseni.

 

Poistopinoihin joutuneet vaatteet häiritsivät
trendikkäänä tunnettua Nuppua yllättävän vähän!

Ehkä se johtui siitä, että ne toivat röhönaurua Nupun elämään?

Aloin vähitellen ymmärtää, miksi KonMari-metodi muuttaa ajattelua laajemminkin. Kun jouduin pohtimaan jokaista vaatettani, päädyin pitkälle ja kiemuraiselle muistojen polulle. Syyt monien ikivanhojen rytkyjen säilyttämiselle olivat hyvin tunnepitoisia. Onnistuin silti hyvästelemään esimerkiksi ankkurikuvioidun mekon, jonka ostin ylioppilaskirjoitusten jälkeen Mallorcalta ja jota olen pitänyt ehkä noin kolme kertaa. Vilkutin heiheit myös monille näennäisen kivoille vaatteille, jotka maailma on todistanut totaalisen vääriksi hankinnoiksi.

 

Nuppua huvittaa, miten emolle kävi esimerkiksi tämän sinapinvärisen tunikan kanssa...

En ole koskaan ollut mikään tyylilyyli, joten kävin muutama vuosi sitten pukeutumisneuvojalla. Sain kuulla olevani väreiltäni syksy, joten sievien pastellien sijaan minun kannattaisi korostaa olemustani murretuilla sävyillä, vaikka en oikeasti tunne oloani niissä kotoisaksi. Noudatin kuuliaisesti ohjetta ja hankin itselleni sinapinvärisen tunikan, joka sopi nätisti ruskeisiin silmiini. Ja olin tosi kaunis ja fiini, eikö niin Nuppu?

 

”Emo oli nääääääääääääin tyylikäs!”

Puin sinappitunikan kesällä ylpeänä päälleni, kun olimme lähdössä mieheni kanssa Ikeaan. Korostin vyötäröäni leveällä, mustalla vyöllä, ja olin kokonaisuuteen oikein tyytyväinen. Peilailuun kului kuitenkin niin pitkä tovi, että jouduimme lopulta juoksemaan ilmaisbussiin. Ehdimme siihen juuri ja juuri, mutta ainoat vapaat paikat olivat viho viimeisessä penkissä. Kun olin kävellyt koko pitkän catwalkin bussin perukoille, istahdin ikkunapaikalle ja tajusin pukeutuneeni aivan sävy sävyyn bussin verhojen kanssa! Ne oli jopa kiinnitetty leveillä, mustilla nipsuilla. Mies uumoili saavansa syytteen verhovarkaudesta, kun meidän tulisi aika poistua bussista, eikä kommentti ainakaan helpottanut hysteeristä nauruhepuliani. Arvaatte varmaan, olenko pystynyt enää koskaan pukemaan kyseistä sinappitunikaa ylleni.

 

Niinpä! Tänään oli aika kiittää tunikaa hauskasta Ikea-reissusta ja jättää hymyilevät hyvästit.

Vaatteiden jälkeen kävin läpi myös kirjani sekä kylpyhuoneen kaapin tavarat. Jouduin ihmettelemään, miksi olen esimerkiksi säästänyt vanhaa ripsentaivutinta, naistenlehtien välistä napattuja voidenäytepusseja, pahantuulista pupuavaimenperää ja ikivanhoja korvakoruja, jotka ovat niin painavat, että ne venyttävät korvalehteni olkapäille saakka. KonMarittamiseen kului koko päivä, vaikka prosessi on yhä alkumetreillä. Silti minusta tuntuu jo nyt huomattavasti helpommalta hengittää. Kun tavaraa on vähemmän, tilaa riittää enemmän myös kahdelle otukselle, jotka tuovat elämääni ihan hurjasti iloa, valoa, hassutusta, hellyyttä ja onnea:

 

Intuitio sanoo, että tämän pojan haleista menee pää pyörälle ja sydän sykkyrälle...

...ja arjen huolet väistyvät, kun ottaa kainaloonsa tämän hellästi hurisevan kullanmurun! <3 

Oletteko te lukijat kokeilleet KonMarin vinkkejä, 

ja onko taikoja tapahtunut?