torstai 23. kesäkuuta 2016

Suuri eläinlääkärivuodatus

Puoli vuotta saimme kyyristellä kaukana maailman kummallisimmasta lahkosta, eläinlääkäreistä. Kaikki oli ihanan kevyttä söpöhöttöä ja kissanpito merkittävästi helpompaa kuin heinänteko. Nupun atooppinen tassu oli saatu kuntoon ihan vain kuivaruoat pois jättämällä, raakaruokaa lisäämällä ja asunnon ahkeralla siivoamisella. Kaikki oli siis niin kuin pitikin, kunnes tämän viikon alussa Nupun vasemman takakoiven sisäsyrjään ilmestyi tämännäköinen karvaton pläntti:
 
Neiti on joko opetellut sheivaamista, sillä haaveissa siintää
häämatka Ruffen kanssa Balille, tai sitten allergiat jylläävät taas.

Samaan syssyyn hoksasin, että Nupun oikean etutassun varvaspinnoilla oli tuttua punoitusta. Puhdistimme tassun, minkä jälkeen Nuppu meni makaamaan lättänänä veskiä vasten. Sydämeni riekaloitui sadaksi liuskaksi, sillä kyseinen asento merkitsee ”Okei mami, laita se töttä, jos on ihan pakko”. En pystynyt kaivamaan kauluria kaapista, vaan jätimme Nupun vapaaksi kuin taivaan tipunen ja toivoimme parasta. Päätin soittaa aamulla eläinlääkärille ja setviä asiaa, kunnes saisimme kunnollista apua.


 
Se ken pystyisi pujottamaan tämän näköiselle Neppa-
reppanalle tötän päähän, nostakoon heti kätensä!


Aamulla heräsin jännittyneenä katsomaan, onko tytsykän tassu irronnut, mutta yllättävää kyllä tilanne ei ollut muuttunut mihinkään. Uskalsin siksi jättää Nupun päiväksikin ilman pörppää. Soitin kuitenkin heti eläinlääkärille – tavallista napakampana. Varasimme ajan parin päivän päähän ja vaadin, että tällä kertaa lääkärin täytyisi oikeasti tutustua kaikkiin Nupun taustoihin. Meillä on lähes joka käynnillä ollut eri lääkäri, ja olen joutunut itse aina korjailemaan asioita ja selittämään, mitä on jo tutkittu ja kokeiltu. Joka ikinen lekuri haluaisi ratkaista Nupun ongelman superpikaisesti antibioottikuurilla ja tassuvoiteella. 


  
Ei, ei, ei, ei! Kokemus on osoittanut, että tassu paranee
ilman salvoja ja kuureja mutta tulehtuu heti uudestaan.


Seuraava ratkaisu eläinlääkäreillä on kortisoni. Ei, ei ja vielä kerran ei. Varmasti se toimii monelle kissalle, mutta herkkä pikku Nuppu sai lääkkeestä tulehduksen, joka olikin sitten vaarallisempi juttu. Kohtu jouduttiin ultraamaan kahdesti, ja Nöpönessun oli popsittava kahden viikon ytykuuri antibiootteja. Atopica-litkun Nuppu taas suihkutti kasvoilleni kuin säpäkkä sirkusnorsu.

 
Siis suloinenhan tämä karvaelefantti silti on!

Itse olen sitä mieltä, että kissan hyvinvoinnissa ruokinta on keskeisimmässä roolissa. Kokemus tukee tätä väittämää, sillä raakaruoka sopii molempien herkkävatsaisten räggärieni pötsille täydellisesti. Masu ei mene löysäksi, pötköt ovat hajuttomia ja uljasmuotoisia, katit itse ovat virkkuja ja leikkisiä, ja viimeksi raakaravinnon lisäys sai Nupun tassun kuntoon paremmin kuin ainutkaan lääke. Ja tekeehän se myös hyvää virtsan pH:lle ja nestetasapainolle. Ainoa ongelma raakaruokinnassa on, että kaikki ravintoaineet täytyisi osata laskea tarkasti, enkä luota, että minä matemaattisesti lahjaton ihmisrukka kykenisin siihen – varsinkin, kun Nupun varastopunkkiallergia hankaloittaa tilannetta entisestään. 


 
Nuppukin on joutunut pohtimaan näitä juttuja aika monta kertaa. Pientä kissaa
ihmetyttää eritoten se, miksi punkkien pitää sukellella raksupusseihinkin!


Kun olen ruokamietteistäni eläinlääkäreille puhunut, olen saanut niin omituisia vastauksia, että huuleni ovat pyöristyneet 360-asteiseksi rinkulaksi. Lääkäri numero 1 oli sitä mieltä, että rotta on kissan ruokaa, ja jos en sellaisia pysty tarjoilemaan, on aivan sama, mitä sapuskaa kissoilleni syötän. Eläintenhoitaja X taas paheksui syvästi raa’an lihan syöttämistä kissalle, vaikka olen hygieeninen ja pakastan kaiken raa’an lihan ennen tarjoilua. Hänen mielestään en myöskään voi syöttää Nupulle mitään valmisruokaa, koska ihan kaikessa on käytetty kuiva-aineita, joissa taas on aina varastopunkkeja. 

Eli hoitaja X:n ohjeilla Nuppu voisi vain juoda vettä,
lipoa suupieliään ja hengitellä ilmaa! Ei taida tulla kauppoja.


Ennen kuin kerron, mitä eläinlääkäri numero 2 sanoi, täytyy palata päivään, jonka Nuppu vietti ilman tötteröä. Olin itse töissä poikkeuksellisen myöhään, mutta olin vannottanut miestä infoamaan minua Nuppulaisen tassutilanteesta. Sainkin kännykkääni valokuvan tyytyväisen näköisestä typsystä, jolla oli edelleen neljä tassua. Eikä Nuppu kuulemma nörkännyt töppöstään ollenkaan. Ensin mietin, mahtaako mies vain huijata, jotta pystyisin keskittymään töihin, mutta ei. Nuppu odotti kotona tyynenä ja tyytyväisenä, ja tassu oli jo paljon parempi. Teimme silti suursiivouksen, johon kuului lattioiden ja muiden pintojen luuttuaminen. Lisäksi Jujun raksut loppuivat, eli viimeisetkin asunnon paheet katosivat, emmekä ole enää tuulettaneet siltä varalta, että Nuppu sittenkin olisi jollekin siitepölylle allerginen. Voiko olla, että nämä toimenpiteet ovat heti auttaneet?

 
Yksi punkinpallero Nuppua silti riivaa ja tulee niin liki,
että ahdistaa. Vai onko se sittenkin De Puippi?!


Tilanne oli hyvä vielä seuraavanakin aamuna, joten soitin eläinlääkärille ja peruin Nupun ajan. Tuntui hullulta, että veisin sen taas kerran pällisteltäväksi saman asian takia varsinkin, kun pulmaan ei ole koskaan ennenkään lääkärin avulla ratkaisua löytynyt. Pyysin kuitenkin apua ruokinta-asioihin, koska haluaisin siirtää Nupun yhä enemmän raakaruoan pariin. Mutta niin, mitä kyseisestä ruokavaliosta sanoi eläinlääkäri numero 2? Hänen mukaansa Euroopassa on kaksi (2!) spesialistia, jotka ymmärtävät riittävästi kissojen ravintoasioista kyetäkseen muodostamaan pätevän raakaruokavalion! Pyöreät huuleni tipahtivat lattialle ja kiemurtelivat sitten kysymysmerkin muotoon.

 
SIIS ANTEEKSI MITÄ!?!?!

Ähkin ja röhkin puhelimessa enkä osannut sanoa mitään nokkelaa. Taisin todeta, että no onpa melkoista salatiedettä ja harmi, että niin tärkeitä asioita tuolla lailla pantataan. En ole mikään valmisruokien vastustaja, vaan tokihan tiedän, että moni eläin elää täysin terveen ja pitkän elämän ihan peruspöperöillä, mutta siinä vaiheessa, kun omistaa esim. varastopunkkiallergisen kissan, joka ilmeisesti reagoi pelkkään varastopunkin varjoon, on ihan pakko etsiä muita ruokintamalleja. Kyseisessä tilanteessa on tosi kurjaa, jos Euroopassa on muka vain kaksi tutkijaa, jotka kykenisivät neuvoja antamaan. En saanut selville heidän nimeään tai kansallisuuttaan, mutta voi vain kuvitella, kuinka kiireisiä nuo jättiaivoiset neropatit ovat. Eipä heistä siis taida olla Hupsuille apua.
 
Nämä kaksi einsteinia ovat onneksi aina lähellä! <3

Summa summarum: Nupulla on tilanne taas hyvin hallinnassa. Se on levollinen, vaikka tassuissa on nyt selvästi vähän enemmän kutinaa kuin yleensä. Olemme kuitenkin luvanneet sille, että siivoamme parin päivän välein kunnolla, emmekä enää tuuleta yhtä huolettomasti kuin ennen. Aion myös juhannuksena pestä päiväpeitosta siitepölyjen jämät.



 
Sitten on taas hyvä kölliä sängyn päällä!


En todellakaan usko väittämää, että kissan ravitsemuksesta tietäisi vain pari harvinaislaatuista gurua, vaan ihan varmasti löydän meille vielä joskus henkilön, joka osaa laatia Nupulle täysipainoisen raakaruokataulukon, jossa otetaan huomioon sen erityisherkkyydet. Siihen asti toivon, että pärjäämme näillä keinoilla. Hupsuttamo päättää megapitkän postauksen tältä erää tähän ja valmistautuu suureen juhannussiivoukseen. 

 
Iloisia, valoisia ja kesäisiä pyhiä teille kaikille!

30 kommenttia:

  1. A-a-aaa! Kuulisittepa, mitä hurinoita Ninni sylistäni lähettää ja nipistelee samalla minua, jotta (kyllä: olen atoopikko ja ajattelen ihollani. Kaikenkattavaa ja pinnallista!) myös näyttäisin myötätuntoisesti laikukkaalta.

    Olemme kaiketi valinneet väärän alan. Nyt tarvittaisiin Hivenaine-Eläintihtoria, mikä se mies olikaan, joka näytteli? Voiko Juju tehdä jatko-osan, kun varmaan osaat ohjata?

    Ja kyllä me aina täällä ollaan ja luetaan, jos ei joka kerta kommentoidakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, ettei täällä kommenttiosiossa ole ääniraitaa, jotta voisimme kuunnella Ninnin hurinat! :) Nuppu arvostaa myötätuntolaikkuja. Täytynee munkin kehittää vähintään jokin nenänpääfinni, jotta ollaan sitten neitosen kanssa samaa sarjaa.

      Hmm. Mikähän tohtori se on ollut? Se pähkähulluko, jota Eddie Murphy näytteli? :-D Joo, me tehdään siitä jokin jatko-osa. Jujulle vain valkotakki niskaan, niin kyllä siitä hyvä tulee. :o)

      Ihanaa, että luette meidän hupsuiluja - ja teidän kommenteista tulee kyllä aina niin hyvälle mielelle! :)

      Poista
    2. Eddie Murphy justiinsa! Se joka oli pikkupojasta asti ymmärtänyt eläinten puhetta, eikö niin. Kiitos, kun palautit mieleeni. (Olet Sandra varmaan mua paljon nuorempi, mutta kummasti tunnet vuosikymmenten taikaista kulttuuria. Tai no kulttuuria ja kulttuuria mutta siis lauluja ja leffoja ja... Aikoinaan suomenlehtorini väitti, ettei sitten Vänrikki Ståhlin ole kansakunnalla ollut yhteistä muistia; hän suomenlehtorimiehensä kanssa kisaili siitä, että kumpikin oli koulussa oppinut koko kirjan ulkoa mutta eri suomennokset.)

      Poista
    3. Kun blogin nimi on lainattu fiksulta ja filmaattiselta ”Nuija ja tosi nuija” -leffalta, voi vain olettaa, että Pähkähullu professori on katsottu myös. :-D Ei täällä ihan untuvikkoja olla - ja elokuvia katsellaan harva se viikonloppu. Myös välillä vähän fiksumpiakin kuin nuo edellä mainitut leffat. :-D On kyllä vähän harmi, että maailma sirpaloituu niin kovasti. Mutta onneksi samanhenkisiltä ihmisiltä löytyy yleensä yhteistä muistiakin!

      Poista
  2. Oho, johan on teillä ollut lääkärit! Ei oikein vakuuta. Voi kun nuo teidän tassuvaivat nyt menisi ohi :(
    Meillä on annettu ihan järkeviä neuvoja kyllä, tosin kortisoni käy meidän kissoille. Atopica ei käynyt. Valmisruokia eläinlääkäri suositteli eliminaatiodieettiin toisena vaihtoehtona ja raakaruokaa toisena vaihtoehtona.

    Me niin toivotaan sydämemme pohjasta, että teillä nuo tassuongelmat rauhoittuisi. Se tuskastus on niin, noh, tuskastuttavaa, että sitä ei toivo kenellekään. Jaksamista, rakkaat ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta viestistä ja tsempeistä! ♥ Se on kyllä ihan kamala tunne, kun huomaa, että taas ollaan lähtötilanteessa. Mutta en onneksi tirauttanut tällä kertaa kyyneliä, vaan syttyi sellainen raivo, että nyt kyllä käännän joka kiven ja kannon, että saataisiin apua.

      Ei ole tosiaan meillä ollut onnea eläinlääkärien suhteen. Ollaan käyty kolmessa paikassa, ja kaikkialla on tällaista epämääräistä. Kun käytin Jujua blogitaukomme aikana silmätulehduksen takia päivystyksessä kolmannessa, uudessa paikassa, siellä oli ihan kumma setä. Se yritti saada ujon pikku poitsulin ulos boksista kallistamalla lootaa ihan hillittömästi! Kiiruhdin äkkiä väliin ja irrotin sen kansiosan... Ei meidän Puippia kyllä valuteta tuolla lailla ulos! :-((( Vähän nätimpää kohtelua vaadimme.

      Täytyy nyt katsella, pysyykö Nupun tilanne tällaisena, että oireet alkavat helpottaa. Jos ei, niin mä soitan kyllä kaikki eläinlääkärit ja poppatohtorit läpi ja haastattelen huolellisesti ennen kuin suostun edes varaamaan aikaa. Toivotaan kuitenkin, että tilanne rauhoituisi taas, kun välissä oli jo 6 hyvää kuukautta.

      Poista
  3. Hupsuttamoon paljon terveyttä, iloa, onnea, rakkautta ja hupsutuksia myös juhannuksen tienooseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Hupsutusta ja rakkautta varmasti riittää - toivottavasti myös iloa ja terveyttäkin lisää! :)

      Poista
  4. Ai että Balille! Siellä on varmaan romanttista! - Pepsi

    Ps. Piivi varmaan osaisi auttaa tuossa vitamiinien rakentamisessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Balilla räggärit rötköttävät palmun juurella yhteisessä aurinkotuolissa varjon alla... T. Nuppu

      Totta, Piivi varmaan osaisi auttaa, mutta hän ei tunne meitä, enkä yksinkertaisesti kehtaa kysellä yksityishenkilöiltä niin suurta apua kuin tarvitsisin. Nupullakin kun on tuo varastopunkkijuttu, eikä edes lääkäri tiennyt, voiko esim. psyllium-jauheessa olla niitä. Sen takia vähän pelkään ravintolisiä ja vitamiinejakin. Kunpa vain nyt saataisiin tilanne haltuun pidemmäksi aikaa, niin esim. talvella uskaltaisin vähän varovasti kokeilla, reagoiko Nuppu niihin vai ei.

      Poista
  5. Olisiko teille apua löydettävissä täältä blogistaniasta tuon ruokavalion suhteen? Ainakin muutamassa blogissa on erityisesti raakaruokinnan asiantuntijoita, jotka varmaan mielellään jakavat osaamistaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä niitä blogeja tutkinut, mutta on hankala soveltaa oppeja Nuppuun, kun sillä on niin paljon ravinteita. Viiruvarpaat ovat meitä hurjasti auttaneetkin, mutta en tosiaan kehtaa yksityisihmisiltä kysellä kovin paljon apua. Ja on vähän epäreiluakin sälyttää vastuuta, kun nämä Nupun punkkijutut sun muut ovat niin kummallisia. Olisin kyllä valmis maksamaan, jos jostain jonkun pätevän ruokinta- ja punkkiterapeutin löytäisin.

      Poista
  6. Kurjaa, kun kaikki asiantuntijatkin ovat keskenään ihan eri mieltä. Toivottavasti Nupun tassu tasoittuisi terveeseen tilaansa, eikä äityisi pahemmaksi. Varastopunkkijuttu vaikuttaa kyllä kinkkiseltä, niitä kai melkein kaikista kuiva-aineista voi löytyä, en tiedä. Jaksamisia ja hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä ja juhannustoivotuksista! :) On tosiaan aika ahdistavaa ja ärsyttävää, kun kukaan ei oikein tunnu tietävän noista punkeista sun muista. Kunpa Nupulla vain pysyisi nuoleminen sen verran hallinnassa, ettei tarvitsisi kaivaa sitä kamalaa tötteröä esiin.

      Poista
  7. Voi Nuppua! :( Toivotaan, että kutina pysyy hallinnassa. Ja mitä ihmettä - 2 raakaruokagurua vain? Pah, sanon minä, enkä usko hetkeäkään. Ei se nyt niin rakettitiedettä voi olla.
    Jaksamisia teille ja hyvää juhannusta harmituksista huolimatta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Pah, pöh ja krääh kuului myös mun suusta. Ehkä tässä on nyt lääkärien puolelta muista asioista kyse, mutta vähän hassua silti. Toivotaan tosiaan, että saadaan kutinat kotikonstein kuriin. Tänään pilkoin taas herkkusydämet pakastimeen. :)

      Poista
  8. En ollut tullut ajatelleeksi, että kakka voi olla _uljasmuotoista_, mutta siis voihan se.
    Kaikkee oppii kun lukee Oikeita Blogeja :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kakka nimenomaan voi parhaimmillaan olla uljasmuotoista. Peppukarvoihin jäävä töhnäpallero ei sitä esim. ole, eikä ole moussekaan. Mutta sellainen kiinteän kaunis lakritsipiipun muotoon kaartuva pötky on Uljasmuotoinen. =) Ja kiitos Oikea Blogi -arvonimestä! :-D

      Poista
  9. No voihan kipeä tassu sentään, toivottavasti oikeanlainen apu löytyy pian ja tötsäpää on kaukainen muisto vain.
    ihanat kuvat taas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Toivottavasti töttää ei tarvitsisi ikinä enää käyttää. Se on meidän kaikkien mielestä ihan viho viimeinen härveli. Onneksi ollaan saatu vietellä juhannusta ilman sitä.

      Poista
  10. Mä en oikein jaksa ymmärtää noita teille sattuneita eläinlääkäreitä, joita näyttää kiinnostavan ainoastaan ...ei mikään ammattiin kuuluva uteliaisuus ainakaan ?????
    En tiedä, oletteko jo Evediensia Felinassa käynyt? Mä suosittelen sieltä Teija Viita-Ahoa. Meidän ell ja ainakin Teija on todella kiinnostunut ammatistaan.

    Toivottavasti tassu ei tuotmuutu kuin parempaan !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huuh, ihanaa, että joku muukin saa kierrokset tästä! :)) Ei olla käyty vielä Felinassa (on vähän hankalan matkan päässä, kun meillä ei ole autoa), mutta tuo sun suositus on visusti korvan takana. Kiitos! :) Vaikka ollaan tuolla edellisessä paikassa saatu hyvääkin palvelua, niin mua rassaa kerta kerralta enemmän ne Royal Caninin ja Hill'sin mainoskuvat. Ymmärrän, että mainosmaailmasta tulee raha, ja raha pyörittää maailmaa ja niin edelleen, MUTTA kyllähän se ainakin ammattitaitoa tosiaan syventäisi, että ottaisi tällaisessa tilanteessa vähän lisää selville ruokintapuolesta ja niistä hemmetin varastopunkeista.

      Nuppu on toistaiseksi yhä ok, ja toivotaan, että tilanne rauhoittuu kokonaan. Neitonen on kyllä niin mussukka, että en voi ymmärtää, miten lääkärit eivät halua nähdä vaivaa sen hyvinvoinnin vuoksi. Kyllä mä siitä avusta maksaisin, mut jos ei, niin ei. Seuraavaksi kilisee puhelin Felinassa. :)

      Poista
    2. Kyllä se Teija on kova. Oikeesti.

      Poista
    3. Kuulostaa lupaavalta, kun on jo tuplasuositukset! :)

      Poista
  11. No jo on kummia lääkäreitä... Ihan ihme touhua, kun ei kiinnosta eläinten ruokinnat ollenkaan noita eläinlääkäreitä. Onneksi Nuppu nyt kuitenkin on voinut paremmin ja kyse olikin balille lähdön sheivauksesta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä niin helpottunut, että ollaan pärjätty ihan omillamme nyt. Ennen kuin vien Nuppua enää yhdellekään lääkärille tämän vaivan takia, aion kysellä etukäteen hyvin tarkasti suhtautumisesta ruokintaan... Sheivaus alkaa onneksi olla jo siedettävämmän näköinen. Toivottavasti Nuppu antaa tästä lähtien karvan kasvaa ihan luomuna. <3

      Poista
  12. No jopas nyt on eläinlääkärit. Hesariinkin välillä tulee näitä tämän tyyppisiä todella yksipuolisia kirjoituksia http://www.iltasanomat.fi/lemmikit/art-2000001044716.html jotka saavat pään kiehumaan. Oletko kokeillut kissaklinikoita, onko niissä mitään eroa verrattuna pieneläinklinikoihin? Toki tuo ruoka-asiantuntemus on melko uusi juttu lemmikkien osalta, mutta varmasti kyllä raivostuttavia tuollaiset virheelliset, välinpitämättömät kommentit.

    Oma kokemukseni kissojen raakaruokinnasta on se, että alussa olin tosi huolissani kissojen hyvinvoinnista ja oikeasta ravintoainesaannista ja laskin ja mittasin päivittäiset ravintoaineet melkein mikrogrammoilleen. Pian kumminkin totesin, ettei tuo oikein käytännössä toiminut ja esimerkiksi tällä ohjeella: http://pikkupeto.blogspot.fi/2012/12/meidan-barf-suunnitelmat.html olisin päässyt jo alusta alkaen yhtä tarkkaan lopputulokseen kuin laskeskelemalla itse ravintoaineita (no, ehkä siinä jotain oppi, mutta kuitenkin). Tietysti teille voi olla ongelmallisia nuo lisäravinteet, kun niitä säilötään pidempään, mutta varmaan niistäkin voisi löytää mahdollisimman vähäpunkkisia vaihtoehtoja. Toivottavasti tassuongelman visiitti oli pikainen ja Nupun vointi taas parempi!


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytin kissoja aluksi meidän lähimmällä eläinlääkäriasemalla, jossa esim. molempien leikkaus sujui oikein mallikelpoisesti, mutta heti kun tuli monimutkaisempi pulma, jossa sivuttiin ruokintaa, niin sain sen verran ylimielistä kohtelua, että halusin vaihtaa kissaklinikalle.

      Kissaklinikalla onkin ollut ihan eri meno, ja pääosin hoitajat ja lääkärit ovat olleet mukavia, auttavaisia ja ystävällisiä. Pari poikkeustakin on tosin ollut. Kissoja on kohdeltu nätisti, mutta en ole tyytyväinen siihen, että joka kerta asialla on eri lääkäri, joka ehdottelee niitä konsteja, jotka on jo kokeiltu moneen kertaan. Itse joutuu olemaan skarppina ja kartalla kaikesta, joten tule vähän "hakuammuntaolo". Ja tämä ruokajuttu on heille tietysti ihan punainen vaate. Tuo Iltsun juttu on ilmeisesti asennettu mikrosirulla monen eläinlääkärin päähän.

      Koska biologia/ravintotiede/matematiikka/jne. eivät tosiaankaan ole ominta alaani, niin ainakin mä olen vähän ulalla, ketä pitäisi kuunnella ja uskoa, kun kaikki ovat niin vahvasti puolesta tai vastaan. Mä taas en vain yksinkertaisesti tiedä/ymmärrä asioista tarpeeksi, ja valitsisin siitä syystä mieluiten kultaisen keskitien, jos suinkin mahdollista. Nupun kanssa vain horjutaan välillä vähän rajoilla herkkyyksien takia.

      Olen kyllä noita Piivin taulukoita moneen kertaan tutkinut, mutta päädyn aina vain hyperventiloimaan. Kaikenlaisia jauheita ja lisiä on tosi paljon, ja ne ovat tosiaan kuiva-ainetta, eli mahdollisesti aiheuttavat Nupulle varastopunkkiallergiaa. (En tiedä, onko olemassa mitään keinoa selvittää, mikä olisi vähäpunkkisempaa - ja veikkaan, että yksikin punkin jalka aiheuttaa Nupulle reaktion...) Pelkään myös, että Nuppu on kanalle ja kalkkunalle allerginen (tämä pitäisi selvittää eliminaatiodieetillä), joten meidän lihatarjonta ei mitenkään voisi olla noin monipuolinen. Enkä sitten enää tiedä, mitä lopputulemaksi saadaan, jos alan vaihdella kovasti lihoja.

      Koska Nuppu tuntuu nyt olevan ok (et usko, miten kiitollinen siitä olen!!), niin jatkan nyt tällä linjalla, että se syö pääravinnokseen Ziwin märkäruokaa (joka on mun näkemysten mukaan tosi hyvälaatuista) ja saa lisäksi päivittäin jotain raakaruokaa. Jos ongelmia sitten vielä tulee, niin meidän täytyy varmaan viritellä jonkinlainen eliminaatiodieetti. Tai sitten voi olla, että Nuppu reagoi sittenkin johonkin siitepölyyn, ja silloin ruokinnastakaan ei juuri apua ole. Viheliäisiä juttuja nämä allergiat!

      Poista
  13. Hyvä että Nuppu on parempi! Meillä on näemmä varsin samansuuntaisia kokemuksia eläinlääkärien ruokintaneuvoista. Mitäköhän eläintenhoitaja X:n mielestä kissalle pitäisi syöttää jos raakaruoka on paha ja valmisruoat on paha? :D Jos tarvitset apua ruokinnassa, mulle voi aina laittaa viestiä! Se kannattaa tosin mielummin tehdä FB:n keskustelujen kautta, muistan vastata niihin paremmin kuin esim. sähköpostiin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Milla! :) En ole raaskinut sua ahdistella, kun tiedän, miten kiirettä on pitänyt.

      Nyt Nuppu on kuin ihmeen kaupalla ollut taas priimakunnossa, vaikken ole muuttanut ruokavaliota mitenkään suuresti. Onkin tullut mieleen, että Nuppu on saattanut nyt kesällä reagoida joihinkin ulkoa kantautuviin pölyihin. Tuntuu nimittäin, että ahkera siivoaminen on auttanut. Ja nyt siitepölyaika onkin onneksi ohi, joten toivon, että neitokainen voisi olla ilman kutinoita.

      Poista