sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Ei pöllömpää!

Mennyt viikko oli melkoinen jännitysnäytelmä, sillä Hupsuttamon henkilökunta sai kuulla vihdoin YT-neuvottelujensa tulokset. Keskusteluja käytiin kuuden viikon ajan, mutta pöydän toisella puolella eivät kököttäneet Nuppu ja Juju vaan työpaikan johtoporras. Vaikka ajat ovat kovat, kissojen olot pysyivät onneksi lokoisina: maukkaat hiukopalat ovat saapuneet kuppeihin esimerkillisen säntillisesti, leikitystä on riittänyt, suukkosateet ovat olleet sopivan runsaita, eikä Nuppu-neitiä ole kaikkien suureksi helpotukseksi tarvinnut enää pukea lampunvarjostimeen, vaan takana on kaksi vallatonta nakuviikkoa.

Juitsi ei halua, että asiasta puhutaan julkisesti, mutta emon on pakko kehua,
ettei yhdetkään pisut ole lirahtaneet hiekkiksen reunan yli sen jälkeen, kun
siskon tyhmä kauluripörppä piilotettiin lääkekaapin syövereihin. Hieno poika!
 
Ainoa juttu, mistä Nuppu on hieman suivaantunut, on kissaklinikan moka: jatkotutkimus-
pyyntömme ei ollut koskaan päätynyt Saksaan, joten nyt taas odotellaan, odotellaan ja
odotellaan. Onneksi kortisoni tuntuu tehoavan, eivätkä tassut ole vaivanneet Nuppua.
Se on kuitenkin itse vaivannut ahkerasti tassujaan eli tarponut niillä iloisesti kehräten.

Kissat ilahtuivat myös kuullessaan, että ne saavat kirjoittaa pian joulukollille lahjatoiveita samaan tapaan kuin aiempinakin vuosina, sillä kumpikaan meistä palvelijoista ei saanut Hai-saappaan kuvaa takamukseensa, vaan työt jatkuvat tuttuun tapaan. Niin mukava uutinen kuin se onkin, raskas viikko on iskenyt minuun leimansa. Uni ei ole oikein tarttunut ja jos on, niin alitajunta on näyttänyt minulle inhoja painajaisfilmejä. Niinpä olen ollut halloween-kostyymissa jo viikon etuajassa ja haahuillut ympäri asuntoa naama kalvakkana ja silmät pöllömäisinä pyörylöinä, joita kehystävät tummat pandareunukset. Kissat eivät ole onneksi minua säpsyneet, vaan Juju sai pölähtäneestä ulkomuodostani hyvän idiksen: olisiko nyt vihdoin aika esittää se pöllömäinen temppu, josta jo aiemmin vähän vihjailimme?
 
Temppu oli tosi helppo oppia, mutta videointi ja videon editointi olivat emolle vähän
kinkkisiä juttuja. Nyt iMovie on otettu kuitenkin alustavasti haltuun ja leffa valmistui
juuri hetki sitten. Tässä se nyt tulee – pöllö siirtyy onkalon kautta puun oksalle:


29 kommenttia:

  1. Hienoa että työt jatkuu ja tietysti kurjaa niille ketkä joutuvat lähtemään.
    Hieno temppu ja oikein alku- ja lopputekstien kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta - YT:n jälkeen on aina ikävä fiilis, oli lopputulos mikä tahansa. :-( Mutta kiitos videokehuista! Kiva, että planssitkin huomattiin, sillä ei ole ihan selviö, että mun kaltainen antiteknoihminen osaa ihan omin nokkinensa sellaiset tehdä. Yritin katsoa YouTubesta tutoriaaleja, mutta sitten meni hermo ja vain ränkkäsin jotain. Ja kyllähän siitä alkeellinen video tuli! :-D

      Poista
  2. Tosii hieno temppu Juju!! Nuo ihmisten työjutut on tosi rankkoja meille kissoille. Tiedätte varmaan tunteen, kun pitää pohtia saakohan ensi viikolla tai ensi kuussa vielä herkkuja tai muistetaanko seuraavana juhlapäivänä muuta kuin silityksin.. Ne ajat on meille kissoille aika rankkoja; vaikka onkin kiva että isäntä on kotona päivät ja emännälläkin on ollut välillä pidempiiä lomautusvapaita meidän luona, niin se on vähän fifty-fifty että kumminko meistä on parempi. - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, Pepsi ja Max! Meillekin luvattiin, että jos huonosti käy, niin fileiden taso vähän laskee, mutta temppu-, rapsu- ja suukkoaika kasvaa räjähdysmäisesti! Ei olisi ihan paha sekään vaihtoehto, mutta ehkä iskä ja äippis ovat nyt paremmalla tuulella, kun mitään suuria muutoksia ei kohdalle osunut. - Juitsi

      Poista
  3. Wauuuu Juju! Silloin kun jutussa vihjaistiin pöllönonkalotemppuun, kielitieteilijän lapsuuden lukihäiriö nosti päätään. Mikä pöllö olo? Hyvä, että nyt minäkin ymmärrän.

    Työkuviot tuppaavat heittämään kuperkeikkaa. Asun seudulla, missä puolitutun vastaus bussissa mainintaani töihin menosta on: "Onneksi olkoon." Hyvä, että ei teillä kanahammastahna ole ainoa ruoka. Toisaalta vapaatapauksessa höpsöt olisivat voineet innoittaa #NaNoWriMo:on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tässä postauksessa tulivat esille niin pöllöt olot kuin pöllöonkalotkin. :-D Meille kaikki on tuttua. Nykyisin on kyllä onnittelun arvoinen juttu, että on työ. Toivottavasti ajat paranisivat! Ja kyllä mä nanowrimotan (piti tarkastaa, mistä on kyse!) aina töiden ohella. :-D

      Poista
  4. Vau mikä temppu, en mä vaan osais! Meillä isukki on rämpinyt läpi monien yyteiden, eikä niiden odottelu oo yhtään kivaa näin kissan näkökulmastakaan. Mammalla töitä piisaa ja piisaa aina vaan. Terkuin Gebsu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä säkin varmasti oppisit, jos palkintona olisi jokin superherkku! Slurpsis! Vähän oli kyllä stressinpoikasta noissa palvelijoissa, kun odottelua taas riitti - ja kolmas kerta oli jo täälläkin samanlaista show'ta. Mutta jospa ne nyt taas ottaisivat päikkärit meidän kanssa mukavasti kerällä ja rentoutuisivat. T. Juitsipupu

      Poista
  5. Parhaita uutisia pitkään aikaan tämä Nupun tassuasia ja Jujun pissien pysyminen hiekkalaatikon puolella! Kehräämme sille ainakin kilometrin mitalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja tietysti onnea ihmisille työpaikan säilyttämisen johdosta! Kilometrin mittaisen kehräyksen arvoisia uutisia nekin!

      Poista
    2. Kiitos! Nyt jos koskaan on kyllä syytä kehrätä kaikista noista syistä! :) On ollut autuasta, että kissojen kanssa on voinut nauttia ihan vain tavallisesta elämästä ilman tötteröä tai seisomapisuja. Se on ihan parasta elämää se! :) Toivotaan, että saamme sitä jatkaa.

      Poista
  6. Hyviä uutisia kaikilta osin, filettä piisaa siis jatkossakin! :) Kurjia nuo yyteet aina on, vaikka henkkoht kokemusta moisista ei olekaan.. Pöllönonkalokiepautus oli tosi hieno temppu! Ja videokin tosi hienosti toteutettu alusta loppuun. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkien näiden hyvien juttujen kunniaksi voisi kyllä ostaa jotkin ihan kunnon piffit pikkukisusille. :) Ja ties vaikka me intouduttaisiin tekemään toinenkin elokuva, kun tuo ensimmäinen pätkä onnistui oikein planssien kera. Enpä olisi uskonut!

      Poista
  7. Hieno temppu ja hyvä että pissatkin päätyvät laatikkoon asti! Yt:t ovat kyllä aina inhottavia, miehen entisellä työpaikalla niitä oli parhaimmillaan kahdet vuodessa, mutta hyvä että työpaikka kuitenkin säästyi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pöllöpujahdus oli Juidelle helppo nakki - ja onneksi sitä on nykyisin myös pisujen teko sievästi kyykyssä. =) YT-kierteet ovat inhoja, kun ei niihin oikein koskaan voi tottua, vaikka Plan B onkin mietitty jo moneen kertaan.

      Poista
  8. Paljon hyviä uutisia! Hienoa että työt jatkuu, tassu ei vaivaa ja pissatkin sujahtaa oikeaan paikkaan. :) Taitava temppuilija teillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juju on kyllä hieno temppukisu. Täytyy tehdä sen tempuista oikea koko illan elokuva nyt, kun homma alkoi vähän selkiintyä. Toivotaan, että tassu- ja pisuasiat pysyvät tällä mallilla, niin mikäs siinä olisi leffoja filmatessa. :)

      Poista
  9. Onnea täältäkin työhommien jatkumisesta, yt:t vie kyllä henkisiä voimavaroja ihan kamalasti ja vaikka sitten itse saisikin jäädä niin silti suree muiden puolesta, joilla ei käynyt yhtä hyvin.

    Mutta kuule Sandra, nyt tulee respektii isolla kädellä: mä en ole osannut käyttää imovies:ä ollenkaan ! Asiallinen leffa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista! On niin totta, että YT:t imaisevat kaikki mehut ja fiilikset ovat pitkään vähän epämääräiset.

      Mäkin kyllä vähän nyt rispektaan itseäni, kun sain tuollaisen pienen filminpätkän aikaiseksi, vaikka kaikki tekniikka ahdistaa ja kammoksuttaa. Sen verran jaksoin niitä tutorialeja kuitenkin katsoa, että hoksasin muutaman olennaisen asian. Jos malttaisi opetella vaikka edes yhden pienen asian viikossa, niin jouluun mennessä osaisi jo aika monta. =)

      Poista
  10. Hyvä, että työt jatkuvat ja ihmisten sekä kissojen arki saa jatkaa rullaamistaan. Hieno temppu Jujulta videolla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juju kiittää kehuista! :) Nyt kun työt ja videoinnitkin rullaavat, niin eiköhän näitä temppuvideoita tule joskus lisää.

      Poista
  11. Olipas hieno temppu! Misu katsoo kateellisena, se tykkäisi kovasti tuollasesta kiipeilypuusta, jossa olisi kivoja pöllönonkaloita.:) Hienoa, että työt jatkuvat, kissat olisivat kyllä varmaan olleet tyytyväisiä, jos olisitte saneet viettää kaiket päivät niiden kanssa, harmi vaan ettei siitä makseta palkkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Misunkin kannattaisi kirjoitella joulukollille. =) Ja vaikkei onkalollista puuta tulisikaan, niin onneksi Misu voi aina halailla ihan oikeita puita ulkosalla. YT-odottelua helpotti kieltämättä ajatus, että jos pahin olisi tapahtunut, niin kotona olisi kuitenkin ollut aina innokasta seuraa. Harmi tosiaan, ettei kissojen mössyttelystä makseta palkkaa...

      Poista
  12. Hienon hieno pujautus ja mainio video! Meidän mami on ihan onneton noiden videoiden kanssa, kun sen kärsivällisyys ei riitä tutkimaan mitään tutoriaaleja.
    Kiva että tassu-, pisu- ja työjutut on mallillaan. Näin jatkukoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Toivotaan, että hyvä putki jatkuisi. Varsinkin Nupun tassu on ollut iso helpotus. <3 Mä oppisin tekniset asiat paljon helpommin niin, että joku istuisi vieressä ja kertoisi rauhallisesti, mitä pitää tehdä. Yritin ehdottaa miehelle, että hän katsoisi ne tutorialit ja sitten opettaisi mua, mutta ei tullut kauppoja, vaan itse piti sinnitellä. :-D (Kannattaa silti aina yrittää...)

      Poista
  13. Voi kun hieno temppu! Juju, mikä vilimitähti!
    Onnittelut ei-saappaankuvasta. Nykyisin mikään ei oo niin varma kuin epävarma. Miten tää maa on päästettykin tällaiseksi? Pelkkiä harrastelijoita hallituksessa ja eduskunnassa? :-/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Juju-kehuista ja saappaattomuusonnitteluista! :) Ihmeellistä on kyllä meno nykyisin, ei voi muuta sanoa. Kunpa suunta jossain vaiheessa kääntyisi ja asiat saataisiin reilaan!

      Poista
  14. Onpas pöllöä, mä kun luulin että oon jo tänne kommentoinut mutta näköjään en HÖ! Noh nyt sitten kommentoin että; Ihanaa kun saatte Nuppu ja Juippi laittaa kirjettä joulukollille, mitenhän se mahtaa teitä oikein muistaa. Meidän poitsut ei vielä tiedä mitä haluaa paitsi Ruffe Nuppusen, mutta olen sanonut ettei se ole mahdollista :( Jotain korviketta pitäisi siis keksiä! Ja tuo teidän temppu on aika hieno vautsi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei pöllömpää, että kommentti tuli nyt! =) Mutta Ruffelle on pakko pahoitella, etten suostu antamaan Nöppylää tonttujen matkaan, vaan paketeista paljastuu jotain muuta ihanaa. Juju on polleana temppukehuista ja vaikka vaatimaton onkin, niin punaiset verhot olivat sen mielestä piste iin päälle. :)

      Poista