perjantai 24. heinäkuuta 2015

Kattimatit mielikuvitusmatkalla

Minä ja mieheni olemme hyvin saman sorttisia matkaajia: pidämme herttaisista pikku hotelleista, joissa on vanhan ajan tunnelmaa. Emme pane pahaksemme, jos aamupalalla hovimestari kehuu munakasvalintojamme adjektiiveilla ”lovely” ja ”perfect”, ja matkakohteelta toivomme idyllistä leppoisuutta. Haluamme päästä tutustumaan kauniiseen luontoon ja paikalliseen kulttuuriin, ja mitä enemmän ympärillämme on eläimiä, sitä parempi. Varsinkin minun mielestäni...
 
Iloisesti kirmaava connemaravarsa toi mieleeni Jujun.

Tämä vasikka vaikutti Nupun kaltaiselta pehmonallukalta.
 
Niityllä bongasimme lauman kauriita – ja myöhemmin metsässä vielä itsensä metsän ruhtinaan
 pojan. Bambi hämmästyi maagisesta kohtaamisesta aivan yhtä paljon kuin mekin.

 
Kun en voinut paijata Nuppua ja Jujua, vietin hempeän hetken tällaisen heppaystävän kanssa
ja toivoin sydämestäni, että se pääsisi työpäivän päätteeksi kirmaamaan vehreille nummille.

Matkakuvia peratessani en voinut olla miettimättä, millaisia reissaajia Nuppu ja Juju olisivat, jos ne saisivat oman pikku passin ja selkäänsä interreilaajan repun. Minne niiden söpönenut ja karvatassut osoittaisivat? Olisivatko sinisilmäiset enkelini energisiä bilettäjiä, taideaarteita janoavia pikku salvadordaleja vai emon tapaan aaseille ja lampaille vilkuttelevia höppänöitä?

 
Matkamies Juju olisi takuulla lentokentällä jo kolme tuntia ennen lähtöä. 

Kukaan ei saa sitten kertoa Nupulle, että julkaisin kuvan sen passista.
Neiti ei nimittäin ole täysin tyytyväinen palleroiseen kuvaansa.

Kun asiaa oikein tuumin, saattaisi olla niin, että Nuppu tahtoisi matkustaa Havaijille. Se köllöttelisi söpönä bikineissä ja lipsuttelisi Ben & Jerry'sin ”Chunky Raxu-Monkey” -jäätelöä. Eikä missään nimessä vasta parantunutta tassuaan!

 
Eksoottinen drinkkikin saattaisi maistua.

Juju taas kaipaisi villiin luontoon, jossa se saisi edetä yksin kaikessa rauhassa. Kukaan ei hoputtaisi sitä, kun se venyttäisi itsensä pitkulaiseksi pötköksi, nuuskisi ilmaa silmät suurina, höristelisi tarkkoja korviaan ja kiikuttaisi ylävartaloaan ylös, alas, ylös, alas... Kun Juju saisi tutkia maastoja omaan tahtiinsa, se uskaltautuisi varmasti moneen jännittävään paikkaan, esimerkiksi Macchu Picchulle, Niagaran putouksille ja Grand Canyonille.


 
Mutta rohkenisiko Pikkukissi hiipiä sisälle haamuja kuhisevaan vanhaan linnaan?

Jos oletetaan, että Nupun ja Jujun täytyisi reissata kahdestaan Irlannissa, ne löytäisivät varmasti ainakin muutaman molempia kiinnostavan kohteen. Yksi ilta kuluisi esimerkiksi perinteisissä laukkakisoissa: 


 
Juju tarkkailisi täysiverisiä ratsuja ja pikkuruisia jockey-ukkeleita oppimismielessä.
 
Se ottaisi aikaa ja painaisi mieleensä parhaat ponnistuspaikat...

 
Lopuksi Juju säntäisi itse mukaan viimeiseen estelähtöön...

...ja voittaisi ison pokaalin! Mutta Juju, mihin jockey jäi?!

Nuppu keskittyisi voittamaan kisojen tyylikkäimmän daamin tittelin.
Se olisi helppo nakki, sillä vastassa olisi vain tällaisia tärkättyjä tätejä.

Kissakaksikkoni haluaisi varmasti myös matkustaa taivastelemaan Irlannin dramaattisinta nähtävyyttä, Moherin kallioita. Parisataa metriä korkeat kiviseinämät laskeutuvat pärskyvään Atlanttiin, ja varmaa on, että Juju kiikkaisi ylös ja alas ja ylös ja alas aitojen turvallisella puolella.

 
Nuppu sen sijaan hivuttautuisi tähän tapaan aivan kielekkeen reunalle
ottamaan itsestään selfieitä blogiin, Faceen ja Instagramiin.

Kaupunkivilinääkin kissaduo lähtisi katselemaan. Pikku höpönassut leikkisivät Aristokatteja Dublinin öisillä kaduilla, ja Nuppu tahtoisi etsiä baarin nimeltä O'Malley's. Sille tosin kelpaisi myös PS. Rakastan sinua -leffan kulissina toiminut Whelan-pub:

 
Juju voisi vetäytyä hämärään nurkkaan Guinnessia ryystämään.
 
Nuppu taas laulaa luikauttaisi somalla äänellään  irkkuklassikon Molly Malone.


Kun maa tulisi tutuksi, molemmat katit voisivat viettää loppuloman
 kuuluisassa seurassa rempseän Oscar Wilden kanssa.

Tällä sedällä olisi varmaan aikaa rapsutella Nuppua ja antaa Jujulle vinkkejä,
kuinka sekin oppisi kirjoittamaan nokkelia näytelmiä ja viiltävää runoutta.


Lisäsin vielä yläpalkkiin hömppähenkisen kyselyn, jossa udellaan,
minkälaiselle matkalle te voisitte kuvitella reissupoika Jujun
 lähtevän, jos se saisi itse päättää asiasta!

26 kommenttia:

  1. Ihana matkaraportti. Meillä on koko perheella Irlanti vielä kokematta, suunnitelmissa kyllä. Mutta ei kisuille ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Irlanti on kyllä niin monimuotoinen, hyväntuulinen kohde, ettei siellä voi olla viihtymättä. Jatkakaahan siis suunnitelmia! =) (Ja kyllä se Moherkin kannattaa katsastaa, vaikka sitten vähän kauempaa!)

      Poista
  2. Oi kuinka ihana postaus ♥ Teillä on ollut hieno matka enkä nyt yhtään pysty kuvittelemaan mitään kun olen tämän postauksen lumoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista! ♥ Onpa mukavaa, että tykkäsit. Tästä saattoi ehkä huomata, että olen yhä vähän tohkeissani reissusta. :)

      Poista
  3. Kamala Irlanti-kuume iski! Damn you woman! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih hii! :-D Siihen kuumeeseenpa ei ole muuta apua kuin pikaisesti reissulippuja buukkaamaan!

      Poista
  4. Hienosti toimitettu matkakertomus aiheessa eli kissoissa pysyen :-)))

    Voi voi, oishan sitä maailmassa niin paljon nähtävää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :-D Voitaisiin yrittää päästä mukaan aasinsiltojen mestaruuskisoihin... Jos olisi hurjasti aikaa, rahaa ja rohkeutta, niin näkeminen ei varmasti tässä maailmassa hetkessä pääsisi loppumaan.

      Poista
  5. Hienoja kuvia, matkakuume iskee tännekin! Nupussa ja vasikassa on tosiaan jotain samanlaista hellyyttävää hupsuutta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ja eikö vain ollutkin nuppumainen pikku vasikka! :-D

      Poista
  6. Wau miten upeasti kirjoitettu! Ja hienoja kuvia! Ja nuo passit ovat niiin hauskat!! - emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos! :) Kehräilen täällä. Hauska, että passit naurattivat. Vähän saatoin nauraa niitä askarrellessa ja mietin, että on tämäkin tapa viettää lomaa. Toiset grillaa ja mökkeilee, ja mä teen kissoille passit...

      Poista
  7. Kaikki onkin jo kehuneet matkakertomuksen toimitustapaa. Siinä on lisäksi kuvia hevosista, kissoista ja lehmälapsesta ♥ Upeista maisemista myös. Ja kaikesta. Mutta erityisesti hevosista, kissoista ja lehmälapsesta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)) Kamerasta löytyy vielä lisääkin eläinkuvia (yleensä mun kamerassa ja puhelimessa ei juuri muita olekaan), joten täytyy välillä vielä sujautella niitä sopiviin kohtiin. ;)

      Poista
  8. HIenoja reissukuvia, varsinkin nuo eläinaiheiset ovat kivoja! :) Hah, ja nuo kissojen passit ovat ihan parhaat...! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :-D Olisi hauska nähdä passintarkastajan ilme, kun nämä tulisivat vastaan... Yritin koko loman ajan ottaa kuvia aaseista, mutta näin niitä aina bussista ja viime hetkellä niin, etten ehtinyt näpätä kuvaa. Yhden meinasin saada satimeen, mutta se katosi kuin tuhka tuuleen sillä välin, kun kävin eräässä luostarissa ihan pikimmiltäni. Pöh.

      Poista
  9. Ihan mahtava blogiteksti! :D Noilla passeilla pääsisi varmaan joka maahan ja ilman viisumeja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurkiitos kehuista! :)) Haluaisinpa kyllä kokeilla rajan ylittämistä kissojen ja passien kera!

      Poista
  10. Täytyy oikeasti todeta, että sulla on loistava mielikuvitus :D Miten saat matkakertomuksenkin koskemaan Nuppua ja Jujua?! :D

    Me itse asiassa juuri tänään puhuimme mahdollisesta Irlannin matkasta. Häämatka Irlantiin voisi olla ihana ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :-D Tunnustan, että mielikuvitusta on välillä liikaakin, ja se liitää välillä tosi outoja reittejä - mutta siitä on arvaamatonta hyötyä, kun haluaa toitottaa Irlanti-ylistystä kissablogissa. 8-)

      Irlanti olisi kyllä romanttinen häämatkakohde, joten pitäkää ihmeessä se mukana suunnitelmissa! :) Me ihastuttiin kaikkein eniten Kerryn kreivikuntaan, joka oli tosi vehreää ja idyllistä. Connemara ja Burren taas olivat karummalla tavalla kauniita.

      Poista
  11. Kivasti kirjoitettu, kyllä! Irlanti olisi oiva kohde, ja se onkin toiveiden listalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :))) Kannattaa pitää Irlanti listoilla ja vaikka nostaa sen kärkeen! (Mulle pitäisi kohta tulla jo kiitoskirje Irlannin valtiolta, koska puffaan heidän maataan niin kovasti... :-D)

      Poista
  12. Olisipa yhtä hyvä kirjoittamaan, nämä sun postaukset on aina yhtä ihania<3

    En näyttänyt Nupun passikuvaa Rufukselle ettei vaan tyttö pahastu moisesta. Passikuvat kun on aina vähän mitä on, niissä kun ei saa edes poseerata.. Ihania kuvia ja eläimiä jajajja kaikkea. Tahtoisin joskus nähdä itsekkin laukkakisat!! :----)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sun kommentit on aina yhtä ihania ja piristäviä! :))) Kiitos!

      Onpa hyvä, ettet näyttänyt Ruffelle Nupun kuvaa... On se kumma, miten varsinkin tyttöjen passikuvat menevät usein pieleen. Nuppukin on livenä paljon suloisempi ja hoikempi. :) Sama vääristymä on myös mun omassa passissa. Yöks!

      Laukkakisoihin kannattaa joskus mennä, koska ne olivat kuin matka menneisyyteen: jazz-bändi soitti, monet olivat tälläytyneet tuollaisiin huvittaviin hörhelöihin ja katsomossa hihkuttiin täysillä, kun hevoset kiitivät radalla. Vauhti oli jotain ihan käsittämätöntä! Yhden kerran onnistuin valitsemaan voittajahevosen, mutta rahaa en ollut laittanut likoon. En edes tiennyt, että Killarneyssa oli suuret laukkakisat, mutta tutustuimme junassa pohjoisirlantilaiseen pariskuntaan, joka oli menossa niihin ja suositteli tapahtumaa. Ja pitihän se edes kerran elämässään nähdä!

      Poista
  13. Tykättiin. Paljon ! Ja aikamoiset passit :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, kiitos! :))) Jujun passin mukaan huomenna onkin tärkeä päivä! <3

      Poista