Pupuilta pupuille

Rakkailla lapsilla on tuhansia lempinimiä, ja Nuppu ja Juju tuntevat kaikki omansa. Nuppu varsinkin saapuu kuuliaisesti paikalle, huutelinpa sitten Embonakkia, Neppurepaletta tai Öpperspöppersiä. Jujukin vaikuttaa reagoivan kutsuihin, jotka on osoitettu niin Juidelle, Ruispuikulalle kuin Bobbyllekin. Yksi yleisimmistä leperryksistäni on vaaleanpunahötähtävä termi ”pupuset”, jolla viittaan näppärästi molempiin mussukoihini. Sana esiintyy puheissani sen verran usein, että olen luultavasti aiheuttanut kissaeläimilleni jo lievämuotoisia identiteettihäiriöitä. 

”Työntää päänsä piiloon, luulee ettei nää, susihukka pientä puuhkahäntylää…” 

Pupuseni olivat yhtä suurta hämmentynyttä nöyhtäpilveä, kun aloin vapun jälkeen puhua, että emo ja iskä ovat lähdössä katsomaan pupusia. Lisäksi kerroin, että vien pupuille tuliaisena pupujen vanhan pupunkuljetuskopan. Lupasin myös, ettei pupumurusten tarvitse enää ihmetellä saati sitten säikkyä jättimäisiä vappupalloja, sillä ne olivat menossa pupujussukoiden talouteen.

 

Juju laski, että edellisessä kappaleessa mainittiin puput… 

 

…ainakin kuusi kertaa!

Tässä vaiheessa pääni päällä välkähti vihdoin pupuvalo ja ymmärsin tarjota pikkuisille selväsanaisempaa informaatiota: olimme lähdössä kylään kummityttöni luokse ja tapaisimme ensimmäistä kertaa perheen uudet jäsenet, ihka oikeat puput. Siis sellaiset kanit (Oryctolagus cuniculus), joilla on pitkät korvat ja töpöhäntä.

 

”Ovatko ne siis tällaisia tunneleita kaivavia söpöpupuja? Oryctolagus tonkimispupus?”

 

”Tai sängyllä lötköttäviä suukottelupupuja? Oryctolagus pinkkimussupupus?”

 

Eivät, vaan ihanan rehtejä maatiaispupuja, jotka tottelevat nimiä Sonja ja Saara.
Luultavasti myös termi ”pupu” on heille tuttu.

Nuppu ja Juju olisivat halunneet lähteä mukaan jänömiittiin, mutta koska lupaa ei emolta tällä kertaa herunut, ne päättivät heitellä porkkanoita rattaisiin. Kun teippiharjasin vanhaa, ajat sitten pieneksi jäänyttä kassia pupuille viihtyisäksi, Jujun oli pakko ängetä sen sisälle. Tiukkaahan se teki, mutta ahtaan paikan kammosta ei näkynyt yllättäen merkkiäkään. Silmäni putosivat madonsyömien omenoiden lailla lattialle, kun kassin kanssa monet kerrat teutaroinut Nuppu varasi sen sisältä seuraavan pönötysvuoron. Katit viestittivät minulle morseaakkosiakin selvemmin, että olin viemässä vieraille pupuille omien pupujeni rakkaimman aarteen. Kassin, joka oli niille emoa ja iskääkin tärkeämpi!

Juju lupasi, että jos kassi vain jäisi, niin Juju nukkuisi siinä
joka ikinen päivä (ja joka ikinen yö)...

 

Nuppu yritti nokkelasti neuvotella, voisiko jänöleille viedä sen ihanan kassin sijaan
 vaikkapa tällaisen palloradan? Tai emon ja iskän sohvan, jota niiden olisi kiva raapia.

Vaikka olenkin melko toivoton lällykkä Nupun ja Jujun suhteen, en antanut tällä kertaa periksi, vaan pakkasin pieneksi menneen kassin matkalle mukaan. Saatoinpa jopa naksauttaa kieltäni ja pyöräyttää silmiäni. Se vain lisäsi vettä myllyyn, sillä kun hain vappupallot olkkarista eteiseen, kummatkin kissat tulivat norkoilemaan niiden ääreen ilman ainuttakaan puistatusta tai pelonvärettä. Ne katsoivat palloja silmät kiintymyksestä kosteina ja tuntuivat yhä muistuttelevan emoa myös siitä PetExpo-retkestä, jolta ei tarttunut lainkaan tuliaisia kotona nököttäville pikku pupuille. Silloin minun oli pakko suukottaa nöpönassuja ja paljastaa, että niille oli jo matkalla ISO laatikko, jonka sisuksista paljastuisi kaikkien aikojen yllätys.

 

Yhtäkkiä Nuppu ja Juju tajusivat, miten suuresta väärinkäsityksestä olikaan kyse.
Ja voi että, miten asia niitä naurattikaan! Totta kai kassi ja pallot joutaisivat
parempaan käyttöön, ja katit lähettivät oikeille pupuille vieläpä hellät hurinaterveiset 

Kissat myös oppivat, että kun jostain luopuu, tilalle voi tulla jotain yllätyskivaa. Illalla ne esimerkiksi saivat heti kuulla hauskoja seikkailuja, joihin niiden vanhat tavarat olivat päässeet:

 

Nupun oli myönnettävä, että sen suuresti fanittama kummityttöni
osasi ottaa kolmospallon ulkoilutuksesta kaiken ilon irti!

Vaikka minusta oli kiva nähdä, kuinka pinkki pallo tavoitteli taivaita,
en voinut olla kyykkimättä välillä maan tasossa, sillä silmiini osui tämä
valkovuokko, joka oli kaunis ja herkkä jujumaisella tavalla.

 

Leskenlehti taas muistutti hyväntuulista, aamuaurinkoista Nuppua.

 

Tämä sisilisko ei muistuttanut Nuppua eikä Jujua, ja vaikka se olikin aika
veikeä, en voisi suurin surminkaan kutsua sitä pupu-lempinimellä.

Niinpä kiiruhdin taas puputtamaan näiden uteliaiden kanisiskosten kanssa.
Jujua ihmetytti kuulla, että myös ne harrastavat naksutinkoulutusta!

Jos oikein tulkitsin, Saara lähetti niin ikään
hempeitä terveisiä takaisin Nupulle ja Jujulle!

Siitä isosta yllätyskivasta kerromme tarkemmin seuraavassa postauksessa, joten älkää ihmeessä missatko sitä! Vinkkinä voin jo kertoa, että lahjasta tuli heti kevään mehevin jättihitti…