perjantai 10. huhtikuuta 2015

Kauneus on kalan silmässä

Jos Jujulta kysytään, kala on kaikkinensa kaunis otus. Sillä on ihanan näppärät evät, joilla on hyvä pulikoida pienen kattimatin vatsaan. Niinpä Jujulla ei ollut mitään sitä vastaan, että osoittaisimme tänään kunnioitusta kaloja kohtaan katsomalla maailmaa fisujen vinkkelistä.

Tämä kuva on selvästi monnin näkökulmasta.
Niillähän on isot viikset ja karvoihin mätsäävä jättikuono.

Kultakalat taas katsovat tällä lailla anovasti kerjätessään lisää levää ja kalanruokaripotetta.

Kai jäälautoilla köllivät merileijonatkin lasketaan kaloiksi?

Lopulta Jujua alkoi naurattaa emon kamerapelleily niin,
että se meni ihan kaksin kerroin kikatuksesta.

Nuppu sen sijaan ei ole innostunut kaloista saati niiden evistä tai perspektiiveistä. Se suostui kuitenkin poseeraamaan kalansilmäobjektiivin edessä, kun kerroin, että tätä lähemmäs Linnanmäen Vekkulaa se tuskin tänäkään kesänä pääsee...

Onko se sittenkään Nuppu vai jokin capybara tai muu jättijyrsijä?

Kissoja huoletti, että te lukijat saatatte nyt pelätä, että kuvissa hassuttelevien räggärien nassu jähmettyi vinksalleen vähän samaan tapaan kuin silmät saattavat jäädä kieroon varsinkin, jos tuulee. Niinpä lupasin laittaa postauksen loppuun todistusaineistoa siitä, että oikeasti Nuppu ja Juju näyttävät yhäkin henkeäsalpaavan kauniilta:

Tällainen nätti vonkale jäi emon suukkohaaviin.

Ja tällaisen unisen pikku sintin haen seuraavaksi kainalooni koko yöksi,
sillä vietän viikonlopun kolmestaan pikku kultakalojeni kanssa.

Ihanaa viikonloppua kaikille, 
ja hauskoja messuja PetExpoon suuntaaville!


14 kommenttia:

  1. Ihania kaloja sulla ihan suukkohaavin ulottuvilla <3 Ihanaa viikonloppua myös teille kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tällaisia pikku muikkuja on kiva saalistaa. <3

      Poista
  2. Haha, veikeitä otuksia :) Tuo jyrsijä oli ihan aidon näköinen !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö? :-D Vähän Nupussa häivähti myös vompattia.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kuka olisi uskonut, että kalatkin voivat olla niin söpöjä. :-D

      Poista
  4. Hah hah, päivän naurut tuli! :D Vitsit, miten hauska asetus, oliko ihan kamerassa itsessään vai? Kieltämättä kisuihin tuli kalamaisia vaikutteita, enää ne evät puuttui! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla! :-D Kyllä mäkin virnuilin noille otoksille. Päätin alkaa opiskella tosissaan tuon kameran käyttöä, ja heti löytyi sekä hyödyllisiä että ei niin hyödyllisiä mutta hauskoja ominaisuuksia. Asetuksista toden totta löytyi tuollainen kalansilmäobjektiivi. Löytyipä sieltä paljon muutakin, joten täytyy lähiaikoina pitää enemmänkin kuvaussessioita. ;)

      Poista
  5. Haha, Jujuhan on oikea kameleontti niin sujuvasti matkii kalalajia kuin kalalajia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jujulla on näemmä taipumuksia myös näyttämötaiteeseen. Ja akvaariotaiteeseen. :o)

      Poista
  6. No oltiin kyllä _huolestuneita_, ei saa liikaa hassutella kissojen kanssa. Me ollaan herkkiä kaunosieluja. Hyvä kun Nuppu ja Juju on kunnossa <3, ne on niiiiiin kauniita. Ja me ei ymmärretä, miks emäntää nauratti noi valokuvat kovastikin; kissojen kustannuksella tommoista. Meillä nyt ihan viikset pörhistyy ^.^!
    - Pipsu ja Miiru -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoittelut vielä kuminaamailusta! :-D (Jim Carrey on vihreänä kateudesta...) Ihanaa, että Pipsa ja Miiru pitävät Nupun ja Jujun puolia, kun ihmisillä on ihan kummat hihittelyt. Että nyt vakavista aiheista väännetään vitsiä. ;) Juju ei tosin voinut ihan pitää pokkaansa nähdessään kuvat, mutta Nuppua huolestuttaa, miten sen malliuran käy. Lupasin ladata seuraavalla kerralla näytille vain kaikkein kauneinta antia...

      Poista
  7. :DD Ahhaha nauroin Nupun kuvalle, miten voi niin nätti kissa näyttää noh noh.. tuolta :'D Onneksi Ruffe ei ole näkemässä, näytän sille huomenna vain tuon viimeisen kuvan ettei poika ihan järkyty ;---) Ihana postaus jälleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :-D Ei Nuppukaan ymmärrä, mitä oikein tapahtui. Se otti nätin Nuppu-ilmeensä, ja räps! :-o Lohduttelin sitä aamulla, ettei karmiva otos päädy saastuttamaan Ruffen silmiä. Ruffeo saakin vain ihailla Ruususen lailla uinuvaa kaunotartaan...

      Poista