torstai 30. huhtikuuta 2015

Vappupalloilua

Jujuel Messi on kova poika pallottelemaan. Siinä missä emo vihaa tasapuolisesti kaikkia palloilulajeja lentiksestä keilailuun, Juju rakastaa niin pingistä, minijalkapalloa kuin ilman halki kerien kieppuvaa hiirtäkin. Se on aina valmis pieneen tai isompaankin höntsäilyyn, joten pettymys oli suuri, kun tänään kotiin tuomani pallot pilasivat pienen poitsun vappufiiliksen ihan täysin.
 
Viheriölle kirmaamisen sijaan sporttistaramme livahti pupuna pensaan alle.
 
Erityisen harmillisen Messin reaktiosta teki se, että olin nähnyt niin paljon vaivaa saadakseni pallot kotiin. Ne eivät nimittäin olleet pieniä vanupalloja tai edes helposti syliin solahtavia rantapalloja, vaan retuutin Helsingin sankan vappuhulinan läpi kokonaista kaksi heliumilla täytettyä räikeän väristä folioihmettä:
 
Korkeutta näillä kavereilla on 80 cm kappale. Vaikka ne ovat säyseitä toimistopalloja,
niiden kuljettaminen täpötäydessä metrossa ja suolasillimäisessä raitiovaunussa
ei ole elämys, jota voisin kenellekään suositella.
 
Vapun lisäksi juhlimme töissä muuttoa uusiin tiloihin, ja numero kolme kuvastaa kerrosta, jossa Hupsuttamon palvelusväki päivänsä nykyisin viettää. Lisäksi numero sopii myös Nupulle ja Jujulle, sillä vietämme nyt kolmatta yhteistä vappuamme. Hyvillä mielin valitsin siis ilmapallojen joukosta Nupulle pinkin yksilön ja Jujulle kultaisen, joka sopisi ihanasti sen kinuskiläikkäiseen turkkiin. Näin jo mielessäni, kuinka iloisiksi kissat tulisivat uusista palloista, sillä vuosi sitten ne olivat vallan innoissaan olkkariin asettuneesta leijonastamme. Pidätin hengitystä koko ratikkamatkan, jotta veisin jättipalloineni mahdollisimman vähän tilaa, ja kestin sinnikkäästi virnuilut ja tuijotukset, mutta mikä oli vaivan palkka? Järkyttynyt Jujuel Messi, joka pyysi, että hirviöt huidottaisiin äkkiä ikkunasta ulos.

Nupusta kuoriutui onneksi rohkea pallotyttö, tai sitten olin
onnistunut valitsemaan sen kauneudentajua kutkuttavia värejä.
Nuppu halusi päästä itse ajelemaan palloilla
ja oppikin nopeasti, miten pikku ratit toimivat.

Nuppua ei pelottanut edes silloin, kun kultapallo laskeutui kahisten maton tuntumaan.

Ahaa! Tässäkö siis syy, miksei Nuppu pelkää palloja? Se näkee niissä
kuvajaisen maailman kauneimmasta kissaneidistä!

Jos Nuppu tööttää nenän vastakkain kuvan
kaunottaren kanssa, suloisuus voi vaikka tarttua!

Jujun oli pakko antaa tunnustusta siskolleen rohkeudesta. Poitsukin hiipi vähitellen
lähemmäs, mutta ei täysin kyennyt peittelemään kauhistunutta ilmettään.
Juju joutui keräämään sängyn alla rohkeutta vielä pitkään,
mutta lopulta urheustankit täyttyivät...
...ja Jujuel Messi uskaltautui sittenkin kentälle pallottelemaan!
 
Vapputunnelma nousi taas pallojen kera kattoon, ja toivomme, 
että teillä lukijoillakin on oikein onnistunut ja riemukas vappu!

20 kommenttia:

  1. Voi ihanat Nuppu ja Juju! <3
    Jujuel Messi toimi ihan oikein katsellessaan hieman kauempaa, eihän sitä koskaan tiedä vaikka moiset pallerot olisivat olleetkin vaarallisia :o Nuppu nyt vaan ei voinut vastustaa omaa kuvajaistaan ;)
    Hyvää vappua myös teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :) Juju on oikeastaan ihan oikeassa palleron vaarallisuuden suhteen, sillä tuulessa teutaroidessaan toinen palloista onnistui kiertymään mun kaulan ympärille kolmossakarastaan. :-D Onneksi ei aiheutunut muuta vahinkoa kuin hitusen nolostunut olo...

      Poista
  2. No on isot pallot! Kyllä noita hieman kannattaa varoakin.. Minua ainakin arveluttaa jos ilmapallo räjähtää kuten vuosi sitten. - Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ääk, teillekö kävi niin? :-o Täällä luvataan olla varovaisia pallojen kanssa. Yksin ei kukaan kissa saa mennä pallojen lähelle, ja yöksi ne otetaan makkariin pikku tassujen ulottumattomiin. Ettei tule säikähdystä! <3

      Poista
  3. Pöpökin pelkäsi paria ihan tavallisen kokoista pikkuilmapalloa, ei ihan se reaktio mitä odotettiin :P Hyvä, että Juju rohkaistui ja kyllä Pöpökin muutaman tunnin jälkeen uskaltautui pallojen kanssa samaan huoneeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Pöpöä! <3 Täällä on tosiaan ujo kohtalotoveri, joka lähettää tassunheilaukset. Onneksi jättifanttipallot eivät enää illan aikana ole hirvittäneet. :)

      Poista
  4. En saanut palloa! Enkä serpparii. Mutta pallo ois ehkä pelottanutkin. Ios ja korkeella. Vähän kuin ihminen...

    Kivaa vappua teille kaikest huolimatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä pallot ovat tosiaan aika hurjia, joten ehkä on vain hyvä, ettet joutunut sellaista kohtaamaan! Onneksi iloinen vapputunnelma syntyy ilman härpäkkeitäkin. :)

      Poista
  5. Onneksi tarina sai onnellisen lopun ja molemmat kissakansalaiset löysivät pallojen ilot ;) Hyvää vappua !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :o) Tänään ei ole tarvinnut enää pahemmin pälyillä katossa hengaavia foliopalleroita.

      Poista
  6. Ovatpa Nuppu ja Juju suloisia! Vappupalloista tykkäävät omatkin kissat! :)
    <3: Mettajasaara.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuppu ja Juju kiittävät kohteliaisuudesta ja kävivät kurkkimassa Mettaa ja Saaraa teidän sivuilla! :)

      Poista
  7. Kyllä, Nuppu on kaunottarien kaunotar <3, pallokin sen todisti, pusss!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun kaunis kullanmuru oli vapun kunniaksi ihan superkultainen! ;o)

      Poista
  8. Hui miten isot pallot ei ihmekkään että Juippia vähän pelotti :'3 Mäkin oisin halunnut pallon mutta en saanut :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo meidän pallot eivät töissä näyttäneet yhtään isoilta, mutta metrossa tajusin, minkälaisia järkäleitä ne oikeasti olivatkaan! Eli ei voi tosiaan syyttää Jujua. Olin tosi yllättynyt Nupun rohkeudesta! <3 Ensi vuonna sunkin täytyy kyllä saada pallo! (Odotan yhä sitä päivää, että kasvaisin niin aikuiseksi, etteivät vappupallot yhtään ilahduttaisi... :-D)

      Poista
  9. Aika hurjia palloja teillä. :) meidän kisujen reaktiota en osaa yhtää arvella, voi olla että ne pelkäisivät tai sitten eivät. Hienosti kuitenkin myös Juju uskaltautui pallojen lähelle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pallot olivat kyllä jättimäisiä, joten molemmat katit ansaitsevat rohkeusmitalin, kun uskalsivat niiden lähelle! :) Aina ei osaa arvioida, miten kissat suhtautuvat. Nuppu yllätti nyt reippaudellaan! :)

      Poista