Episodi hajonnut Upo

Pesukoneemme alkoi kenkutella jokin aika sitten, joten kutsuimme paikalle kodinkonekorjaajan. Ajankohta oli sovittu tarkasti, ja valmistelimme käynnin parhaalla mahdollisella tavalla: kymmenen minuuttia ennen korjaajan tuloa kissat oli houkuteltu keittiöstä ja makuuhuoneesta muodostettuun aitaukseen. Reitti pesukoneelle oli ragdolliton ja kaikin puolin turvallinen.

Mutta tuliko korjaaja sovittuun aikaan? Ei tullut. Kiukusta kihisten odotin, odotin ja odotin, kunnes lopulta käämini paloi ja päästin vapautta janoavat kissaeläimet valloilleen. Eikös juuri silloin summeri surahtanut! Aloin kaitsea tassuttelijoita takaisin aitaukseen, ja kun Nuppukin oli lopulta retuutettu telkien taa, päästin mattimyöhäisen sisään. Hän raahusti koneellemme, ja aloin nakutella aikani kuluksi kärttyisää tekstiviestiä. Silloin havaitsin liikettä silmäkulmassani, ja kun nostin katseeni, Nuppu kökötti iloisena edessäni, vaikka makuuhuoneen pariovet olivat yhä visusti kiinni!

En jäänyt ihmettelemään taikatemppua sen kummemmin, sillä aloin huolestua kissasta, jota ei näkynyt! Juju ei ehtinyt olla kadoksissa kauan: bongasin sen saman tien mistäs muualta kuin kylpyhuoneesta. Vaikka Juju on hieman ujo poika, pesukoneen korjaus kiehtoi sitä niin paljon, että se oli onnistunut avaamaan keittiön oven ja hiipinyt velttoilijan kylkeen operaatiota seuraamaan. Valitettavasti konetta ei voitu enää korjata, vaan meille läpsähti vain suuri lasku turhasta käynnistä. Onneksi sain hieman alennusta, kun mainitsin, millaisia ongelmia odottelu oli aiheuttanut. Suurin syy myönnytykseen taisi kuitenkin olla kainalossani sätkivä suloinen kissakaveri vetoavine katseineen…

Juju tekee perustarkastusta uudelle pesukoneelle.

Se pohtii, olisiko uusi kone kannattanut asentaa suihkun puolelle.

Pyykkääminen kannattaisi aloittaa tästä nuhjuisesta pyyhkeestä.

Nuppu tarkastaa, ettei vesihana ole jäänyt päälle.

Ohjelmasäädötkin näyttäisivät olevan kohdillaan.

Valmista tuli! Jos uusi kone alkaa oikutella, tämä tiimi
tarttuu toimeen ripeämmin kuin laahustava Upo-mies.

Nukkuma-ansoja

Nuppu ja Juju ovat höyhenenpehmeitä kissoja. Luulen, että siitä syystä ne myös pitävät untuvaisista nukkumapaikoista. Ne käpertyvät mieluiten sängylle uinailemaan – varsinkin silloin, kun omistajat eivät ole jaksaneet sitä pedata. Myttyinen peitto yhdistyy tyynynrutaleisiin muodostaen jännittäviä luolia, solia ja kanjoneita. Kaarevasti taittuvaa peittoseinämää vasten on ihana nojata, ja jos työntää pään tyynyjen väliseen tunneliin, kukaan ei näe sängyn päällä uinuvaa kissapalleroa.

Käytämme näitä mieltymyksiä joskus hyväksemme, kun haluamme siirtää kissat illalla pois makuuhuoneesta. Rakennamme niille nukkuma-ansan esimerkiksi olohuoneen sohvalle: asettelemme viltin pehmoiseksi pesäksi ja järjestämme tyynyt juuri oikeisiin paikkoihin. Seuraavaksi nostamme kissat sängyn alta syliimme ja laskemme ne yhdessä nukkuma-ansaan. Toistaiseksi ansat ovat toimineet hyvin, sillä kissat todella jäävät niihin nukkumaan. Heikkoina heltymyksen hetkinäni saatan ennen töihin lähtöä muovata erityismukavan nukkuma-ansan sänkyymme ja ilahdun aina, kun kotiin palatessani kotona on kaksi haukottelevaa ja venyttelevää kissaa – ja nukkuma-ansa, joka hohkaa vielä ihanaa kissan lämpöä…

Sohvalle on juuri viritetty uunituore nukkuma-ansa.

Vain hetkeä myöhemmin siihen lankeaa ensimmäinen uhri.

Uhri nro 2 saapuu niin ikään tsekkaamaan ansan.

Harmillista kyllä se on tällä kertaa yhden nukuttava.

Ansatta jäänyt katti löytää onneksi toisen viritelmän sängyn päältä.

Mikä tuuri - tämäkin ansa on lämmin ja untuvainen! Kyllä nyt kelpaa!

Nupun syysretki

Nupulla oli viime viikolla jännittävä päivä. Tai näin jälkikäteen ajateltuna päivä taisi olla jännittävämpi minulle kuin Nupulle. Menimme nimittäin eläinlääkärille, joka tuikkasi Nupun oikeaan kannikkaan tehosterokotteen. Kaikki meni vallan hienosti, vaikka jouduimme taas juoksemaan vastaanotolle ja ehdin jo epäillä Nupulla allergialamaannusta, koska se vaikutti niin tyyneltä ja onnelliselta rokotuksen jälkeen. Toisaalta Nuppu kyllä sai eläinlääkäriltä herkkunamin, joten hyvä mieli taisi selittyä sillä. Tai sitten Nupusta vain oli mukava käydä rennolla syysretkellä.

Olisin toki itsekin ollut tyynempi, ellen olisi muistanut aiempaa kassimittelöämme (ks. blogimerkintä ”Episodi kuljetuskassi”). Ennen reissua jännitin myös sitä, saisinko Nupun käymään hiekkalaatikolla ruokailun ja kuljetuksen välissä. Lauleskelin sille vessan ovella kannustuslaulua, ja Nuppu väänsikin kiltisti kerjäämäni pötkylän. Kassisullonnan hetkellä Nuppu suoritti vain yhden houdinimaisen paon, jolla ei ollut tuhoisia seurauksia aikatauluun. Kiireen sen sijaan aiheutti bussi, joka ei huolinut meitä kyytiin hurjasta huiskutuksestani huolimatta! Olisin varmasti panikoinut, ellei Nuppu olisi järjestänyt minulle viihdettä: se hurmasi kaikki ympärillä olevat ihmiset sinisillä silmillään ja sain kuulla monta mukavaa kissatarinaa seuraavaa bussia odotellessamme.

Nuppu sanoi kerran ”skviik”, kun juoksutin sitä vastaanotolle. Se sanoi ”skvääk”, kun piikki hiukan nipisti. Muuten Nuppu lähinnä vain kehräsi, touhotti ja hymyili. Kotimatka sujui kuin unelma, ja aavistelen, että Nuppu on rehennellyt elämysretkestään Jujulle. Pikkukissa nukkuu nimittäin nykyisin Nupun kuljetuskassissa ja unelmoi päivästä, jona sekin pääsee tutkimaan maailmaa tuulikaapin tuolla puolen…

Ja taas on kassissa VÄÄRÄ kissa! Oh dear.

Hätä ei ole tämän näköinen. Ensin houkutellaan väärä katti kassista pois...

...ja sitten sujautetaan oikea sisään.

Tehosterokotettu Nuppu odottaa bussia kotiin. Johan sitä
ehdittiinkin taas hurmata kaikki lääkäristä bussimatkustajiin.

Jujun unelma syysretkestä toteutuu kuun vaihteen tietämillä.
Siihen asti kun malttaisi odottaa...

Mammanpoika

Juju on meidän kissoistamme se vakavammin otettava. Se käyttäytyy joskus kuin kissa, eli ei välttämättä muka tunnista nimeään tai siirtyy kaksi askelta kauemmas, kun sitä yrittää silittää. Jujun akilleenkantapää olen kuitenkin minä: iki-ihana ”emo”, joka antaa ruokaa, leikkii peekaboota, kiskoo selkä vääränä sturtsihiirtä pitkin asuntoa ja opettaa kaikki syksyn hittitemput kuten kierähtämisen selän kautta ympäri. Juju palkitsee minut osoittamalla erityistä lämpöä ja rakkautta. Se puskee, pötkähtelee, kehrää sylissäni ja seurailee minua piinaavan uskollisesti. Hellyttävin juttu tosin tapahtui viime viikolla, kun menin pesemään hampaitani suljetun oven taakse.

Koska sähköhammasharjani surisi kohtuullisen kovaa, en kuullut Jujun ikävämiukua. Se kantautui kuitenkin mieheni korviin ja sai hänet epäilemään sekä kuuloaan että mielenterveyttään. Juju oli nimittäin huutanut ”mamaa!” ja voin vakuuttaa, ettemme ole harjoitelleet koulutussessioiden aikana puhumista. Jujun sukujuuret ovat rapakon takana, joten minusta on aivan luonnollista, että se sanoi ensimmäisen sanansa englanniksi. Olen erittäin otettu, että Juju puhui minulle noin kauniisti, mutta saatan pyörtyä, jos pieni kissapoikani alkaa vielä laajentaa sanavarastoaan...

Mitä tapahtuu, jos emo katoaa näkyvistä?

"MAMAAAAA! Uu-uu-uuuu!"

I see a little silhouette of a cat...

Superkiva sturtsihiiri

Joskus uusien lelujen keksiminen vaatii runsaasti aivotyötä. Joskus ne taas syntyvät aivan sattumalta kuten sturtsihiiri, strutsin ja hiiren suloinen sekoitelma. Katselin kerran sohvalla televisiota, kun Nuppu tuli nakertamaan aamutakistani roikkuvaa nauhanpätkää. Se oli harmaa, liukas ja pitkä kuin hiiren häntä, eikä mennyt kuin hetki, kun karvapiraijani oli naksutellut nauhan kokonaan irti ja lähti kiikuttamaan saalista sängyn alle.

Nappasin tietysti nauhan takaisin ennen kuin se olisi kissaparan suolistossa ja havaitsin, että Jujukin oli jo rakastunut kyseiseen liehuhäntään. Niinpä sidoin sen lelulaatikosta ensimmäisenä käteen sattuvaan höyhenhuiskaan, ja sillä hetkellä syntyi sturtsihiiri. Siinä on kaikkea, mitä kissa voi haluta: höyhenten peittämä pullea vartalo ja superpitkä, hopeanhohtoinen häntä. Se myös pitää erityisen paljon ragdolleista ja kutittelee mielellään niitä kainalosta ennen kuin pinkaisee  pakoon. Yllättävää kyllä sturtsihiiri on niin kiva kaveri, että huonompikin leikki sen kanssa kelpaa: niinpä voin kerrankin viihdyttää kissoja samalla, kun luen lehteä tai tapitan dvd:ltä tiettyä 80-luvun saippuasarjaa.

Harvinaisen vähän heilahtanut kuva suurista sturtsipeijaisista.

Kiinni on ja pysyy! Nuppu hoiti taas homman.

Leikistä väsynyt Juju ihmettelee, mikä ero on strutsilla ja sturtsilla.