Pirskeitä ja pökälekakkua

Viikko sitten oli edessä jännä päivä. Hyppäsin Naukulan Mamman kyytiin, ja kurvasimme moottoritielle, joka vei meidät kissamaiseen valtioon nimeltä Miukumaa. Kaunis kesäpäivä oli omiaan suloisen Olgan 10-vuotissynttäreille, ja samalla juhlittaisiin myös lähistöllä majailevan Penan 5-vuotismerkkipäivää. Ennen kuoharin kilistelyä minulla oli kuitenkin tärkeä missio. Hiivin makuuhuoneeseen, jossa kissatyynyjen keskellä lekotteli hiljattain 13 vuotta täyttänyt kaunotar nimeltä Sofia...

 

Sain osakseni epäluuloisen katseen, ja sille oli hyvä syy: onnittelin toukokuussa
Sofiaa Instagramissa sydänten kera mutta kutsuin sitä OLGAKSI!

 

To-del-la noloa, koska erotan varsin hyvin Sofian ja Olgan!
Olin kuitenkin nukkunut heikonlaisesti euroviisukarsintojen takia,
ja pääni oli pörrössä ja silmät sikkurassa...

Supattelin Sofialle vilpittömät anteeksipyynnöt, ja kivi vierähti sydämeltäni,
kun ystävystyimme ja sain silitellä tätä upeaa kilpparileidiä.

Ja niin kuin tästä kuvasta voitte huomata, Sofia (vas) ja Olga (oik) ovat aivan eri näköisiä.

Keventynein mielin kohotin lasiani, vaihdoin kuulumisia blogikollegojen kanssa ja ihailin kissamaisia koristeluja ja veden kielelle nostattavaa juhlamenyytä.

 

Sulosydämiä ja auringon valossa kimmeltävä kymppi Olgan kunniaksi!

Suuni alkoi napsua, kun näin, mitä kaikkea oli luvassa.

Kun vatsa oli täytetty herkkukeitolla, pöytään kannettiin HIEKKIS ja TORTTU...

Ta-daa! En voinut mitään sille, että hiekkistä lusikoidessani
kuononi kipristyi ihan väkisin. Plöräykset ja paakut olivat kuitenkin
oikein herkullisia – ja Penan torttu vei kielen mennessään!

Herkuttelun jälkeen oli vuorossa tietokilpailu, ja vaikka yritin edustaa Hupsuttamoa parhaani mukaan, jäin auttamatta hännille. Jumbopalkinto oli kuitenkin erittäin inspiroiva, ja lupaan kertoa siitä pian erään ihastuttavan julkkisvieraan kera.

 

Miukumaan juhlat huipentuivat, kun esirippu vedettiin sängyltä,
ja sen alta paljastui juhladaami itse. Tässä on 10-vuotias Olga!

Ilman palkkiota ei vieraskaartia tarvinnut tulla moikkaamaan.

 

Henkeä pidätellen seurasimme, yltäisikö Olga nappaamaan namipalan kaulaa ojentamalla.

 

No totta kai! <3 Sitten synttärisankari vetäytyi taas hellyttäväksi
kohoumaksi päiväpeitteen alle, ja rauha laskeutui Miukumaahan.

 

Juhlat eivät olleet kuitenkaan vielä ohi, vaan jatkoimme matkaa Penan ja Punkun paikkaan. Siellä meidät vastaanotti kaksi vekkulia punanuttua: abessinialainen Pena ja somalikissa Punkku.

Pena teki meihin heti vaikutuksen valtavalla loikalla ovenkarmille!

 

Vastaavaan eivät Hupsuttamon omat räpistelijäräsyt pystyisi ilman nosturia ja turvavaljaita.

 

Näin kauniilta ja gepardimaiselta synttärisankari näytti maan tasalla.

 

Myös Penan kaveri Punkku oli sporttista sorttia!

 

Spurtin päälle piti tietenkin venytellä...

 

...ja tankata vähän protskuja, jotta jaksaisi viihdyttää ihastuksesta huokailevaa juhlakansaa.

 

Kas näin! :) Ihana, pehmoinen Punkku!

 

Kukaan meistä ei olisi pahastunut, jos kotona kassista
olisi putkahtanut esiin pieni punainen salamatkustaja...

Suurkiitos ihanista juhlista ja vieraanvaraisuudesta molempiin

kissakoteihin, ja olipa mukavaa nähdä teitä kanssabloggaajia!

Heinäkuussa toivottavasti törmäillään taas! :)

Jännä jälkitauti

Tämä postaus saattaisi käsitellä fuksiflunssan jälkeistä röhköyskää tai umpeen muurautuvia sieraimiani, mutta säästän teidät voivottelulta ja keskityn kuvailemaan ainoaa mukavaa jälktautiani: yltiöpäistä kissuttelua. Se on ilmennyt paitsi Nupun ja Jujun loputtomana vanuttamisena myös kissabloggaajien ja blogikissojen ahkerana treffailuna. Kissuttelu alkoi lauantaina Hupsuttamosta, kun luoksemme tupsahti sekä Rokkimimmien että Riiviökissojen edustajat.

 

Sekunteja myöhemmin Juju leikki jo olohuoneessa uudella, korealla sulkalelulla!

 

”Kiitos Pate, Rudi, Eddie ja Eppu! Halin tätä riikinkukkoa tosi hellästi!”

”Paitsi aina silloin, kun peto pääsee irti! Ngggh! Ärrrr!”

”Ihan kaikki räggärit eivät kuitenkaan ole yhtä hurjia kuin mä! Tsihihii!”

Nupusta ja Jujusta oli ihanaa, kun niitä kehuttiin ja ihasteltiin. Juju tutki niin innoissaan Riiviökissojen emon reppua, että toko-näytöksemme oli vähällä muuttua pelkäksi nuuskutteluksi. Onneksi pieni bordercollie muisti lopulta, miten temppuja tehdään, ja näytti niin monta ohjelmanumeroa, että pieni masu oli pian nameja pullollaan. Esittipä Nuppukin kuuluisan leijonatemppunsa ihan yks kaks yllättäen!

 

Eniten ihastusta herättivät silti Nupun nätti naama ja pörröinen häntä!

Hupsuttelun jälkeen lähdimme päivän varsinaiseen kyläpaikkaan: Amen ja Tuiken uuteen kotiin, jossa vietimme paitsi tupareita myös Amen syntymäpäiviä - ja jos oikein muistan, ei Tuikenkaan merkkipäivästä kauan ole.

 

Synttärisankari teki ”jujut” eli heittäytyi Riiviö-repun tuoksujen vietäväksi.

 

Ame kurkisti kohteliaasti myös lahjakassiin, ja sieltä löytyi
rapiseva pöllöpussi, jonka uppeluksiin oli mukava sukeltaa!

Kuvaukseen tottuneen blogikissan mielestä oli syytä viritellä kamerat esiin
ennen juhlapöytään siirtymistä.

Se olikin hyvä vinkki, sillä tarjoilut olivat ehdottomasti ikuistamisen arvoisia.

Tee maistui herkullliselta päivänsankarin tähdittämästä mukista!

Minulle oli ehtinyt tulla kova ikävä myös Tuikea, joka hieman ujosteli tällä kertaa.
Namit onneksi kelpasivat, ja pääsin silittämään myös suloista Tuikkua.

 

Kun ahkerasti seuraa pitänyt Amekin siirtyi päiväunille,
tiesimme juhlien lähestyvän loppuaan ja sanoimme heipat.

Voisi kuvitella, että sosiaalinen jälkitautini olisi jo asettunut näin suuresta määrästä kissoja ja bloggaajia, mutta mitä kissoihin ja bloggaajiin tulee, ei mikään ole tarpeeksi! Niinpä etsin maanantaina ihka uuden reitin Ilonan ja Zetorin luokse. Koska lähestyin kissakaksikkoa aivan uudesta suunnasta, seisoin tovin väärän talon rapuilla. Onneksi tulin pian tolkkuihini ja löysin tuttuun paikkaan, jonne Sofian ja Olgankin emo oli saapunut vierailulle! Oli superkivaa höpötellä ystävien kanssa ja leikittää kullanmuruja, jotka selvästi jo muistavat minut. Tällä kertaa näin Ilonan matolla selällään rapsutuksia kerjäämässä, ja pääsin itsekin neitosen samettiturkkia hipeltämään. En vielä masusta, mutta kaulasta ja pehmokyljestä kuitenkin.

 

Enkä onneksi säikytellyt ketään yskimällä!

Toivon kovasti, että fuksiflunssa jäisi pian lopullisesti historiaan, mutta sosialisoinnin otan mielelläni osaksi normaalia arkea. Kiitos siis kaikille bloggarikamuille ja kissoille mukavista tapaamisista!

 

Nuppu täällä jo miettii, kuka tulee halimaan sitä seuraavaksi!