Näytetään tekstit, joissa on tunniste Elukka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Elukka. Näytä kaikki tekstit

lauantai 28. lokakuuta 2017

Huipulla tuulee!

Lumen tulo on hidastanut vauhtiani merkittävästi. Jouduin jättämään pyörän torstaina ensimmäistä kertaa kotiparkkiin ja survomaan itseni toivottoman verkkaisesti klonksuttavaan raitiovaunuun. Vauhdin määrä maailmassa on kuitenkin vakio, joten siinä missä minä olen muuttunut etanaksi Jujusta on tullut valoakin nopeampi turbogepardi.
 
Hän liikkuu nykyisin vain juoksemalla.

Toisinaan hän myös hoppaa...

...yli kivien, kantojen ja igluputkien.

Hän metsästää....
 
...vilkuttelee pikkulinnuille..  

...ja levittelee lelut ympäri lattiaa.
Niin söpö kuin meidän vauhdikas jupardimme onkin, se on keksinyt myös hieman arveluttavia kanavia pulppuavan syysenergiansa purkamiseen. Jos emo ei heti ensi naukaisusta tajua käynnistää leikitys- ja koulutusmylläkkää, Juju alkaa räyhätä. Se istahtaa vaatekaapin eteen ja mätkii ovea etukäpälillään kuin mikäkin nyrkkeilymestari. Juju Tyson myös naksauttelee Nuppu-neidin villahousuista karvatuppoja, joita se tulee mässyttämään silmieni alle niin, että asiaan on pakko puuttua. Kun lähden liikkeelle, Juju hölkkää jaloissani ja tunkee pienen kuononsa niin jääkaappiin kuin lusikkalaatikkoonkin. Onpa kissanpoikasella myös uusi, eksoottinen aluevaltaus:

 
Kuka tarvitsee uuden kiipeilypuun, jos voi hopata liesituulettimen päälle?!

Jujuu...? Mehän ollaan jo ihan riittävän korkealla, eikös vaan?

Mutta edes Empire State Building ei riitä tälle tappiinsa viritetylle pikku viiripäälle!

Hops, hops! Nyt Elukka saa luvan jatkaa matkaa!
Koska Jujulla riittää hörhöpörhöenergiaa, olen pidentänyt sen agilitytuokioita, ja välillä yksinkertaisesti vain juoksen ympäri Hupsuttamoa namit tassussani ja häärägepardi tiiviisti kannoillani.
 
Leikkilaatikosta on kaivettu esiin kaikki vanhat suosikit,
ja toisinaan isosysterikin intoutuu leikkeihin mukaan.

Vaikka Juju on koetellut mielikuvitukseni rajoja ja muutaman hassunkurisen kerran ehkä hermojanikin, suurimmaksi osaksi sen touhut vain naurattavat. Hellyyskäppyrät kääntyivät pystysuoraan nousukiitoon, kun eräänä kylmänä alkutalven iltana tapahtui se, mitä olen jo kauan odottanut: pieni velmu kissanpoikanen kiikkasi aikansa olohuoneen pöydällä, hyppäsi sitten vatsani päälle ja käpertyi siihen nukkua tuhisemaan.

 
Kun patterit latautuvat, tämä pieni touhottaja keksii takuulla uusia kujeita!

 

Onko muissa eläinkodeissa koettu vastaavanlaista 
vilkastumista ja söpöä alkutalven pörheyttä?

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Nemoa popsimassa

Voin kokemuksesta kertoa, että ragdollit ovat pääosin kilttejä ja herttaisia kissoja. Ne eivät moukaroi huonekaluja lommoille, spraymaalaa seiniin kissanviiksiä tai näytä omistajalleen keskivarvasta. Suurimman osan ajasta ne ovat hellyyttä uhkuvia pehmopalleroita, joiden pään päällä hohtaa kirkas sädekehä. Mutta mitä kulissien takana tapahtuu niinä nanosekunteina, kun räggäreistä tuleekin raggareita?
 
”No ehdottomasti pahin juttu, minkä oon tänä kesänä tehnyt on se,
kun tupeerasin peppukarvoja ja niihin tuli ekaa kertaa niin iso takku,
että sen sai pois vain leikkaamalla”, Nuppu kertoo.
 
”En tykännyt yhtään, kun emo kaivoi sakset esiin. Louskautin hampaitakin
yhteen nipsimisen aikana, mutta nyt kelpaa taas esitellä siistejä villapöksyjä.”

Vaikka Nuppu luulee, että se on aina kiltti ja ihana, se osaa välillä olla myös tuhma ja ihana. Nälän yllättäessä kultaiset käytössäännöt törkitään tassulla maton alle ja Nupusta tulee jääräpäinen iilimato. Se kiinnittyy imukuppina tietokoneen näyttöön, inisee korvan juuressa kuin menneen kesän hyttynen ja ripsuttaa huonekaluja selkä sinnikkäästi köyryssä. Paras kurinpidollinen keino on ohjata kärttäjättären huomio vaikkapa leluhiireen, kunnes käytös palautuu taas enkelimäiseksi, ja neito palkitaan runsaalla ruokakupin täytöllä.
 
Onko Nupun ruokakuppia täytetty liiankin hövelisti, vai
vääristääkö kuvakulma neidin muodot kovin pyöreiksi?

Siinä missä Nupun karvaisesta päästä sojottaa sarvipari vain nälän tullen, Juitsipuppana transformoituu sietämättömäksi pehmopaholaiseksi paljon useammin. Silloin sitä kutsutaan hellittelynimellä Elukka.
 
 Elukka osaa samanaikaisesti sekä kerjätä ruokaa,
näyttää söpöltä että rääkätä kilttiä systeriään.
Karva pöllyää, ja Neppo-raasu vikisee.

Elukka hei!! Nyt saa riittää. Nuppu ei tykkää liian rajuista leikeistä.

Nupulla on parempaakin tekemistä kuin inahdella veikan potkupussina.

Jälkikäteen Elukkaa usein ihmetyttää, mikä meni vikaan.

Jos Elukka ei saa huudattaa Nuppua, se keksii uusia konnankoukkuja, jotta mama huomaisi sen. Juju kirnuttaa, minkuttaa ja mouruaa, ja jos sekään ei auta, se hyppää emon kirjan, iPadin tai tietokoneen päälle ja pönkkää pienellä päällään pingispallon kokoisen kuhmun emon otsaan.
 
Elukka osaa tarvittaessa järsiä puuvärejä ja parkkeerata keskelle värityskuvaa.
 
Viikkauslaudan päältä löytyy myös keskimääräistä parempi jumituspaikka.

Ehkä Elukka voisi ottaa vähän siskosta mallia ja auttaa joskus laskostamisessa?

Elukka tietää, että iskän saa parhaiten liikkeelle kiipeämällä leffatykin päälle, ja emo taas nostaa pehvelinsä penkistä heti, kun Puippa vilauttaa hammaskalustoaan lampun johdolle. Välillä pikku naskalit naksuttavat helliä reikiä myös palvelusväen pohkeisiin, kantapäihin ja varpaisiin.

Eikä unohdeta sitäkään, että Elukka on loputtoman utelias. Se seikkailee mikron päällä...
 
...ja valtaa vaatekaapin heti, kun silmä välttää.

Elukalla on toki aina hyvät perustelut touhuilleen, ja jos kupissa on hyvää ruokaa (eli ei mitään perusmössöä vaan jotain, joka herra Nirppanenulle sattuu juuri sillä hetkellä maistumaan), agilityrata on viritetty valmiiksi tai Jujua luvataan wuu-juoksuttaa asuntoa ympäri, ei Elukkaa näy mailla halmeilla. Sen tilalla käyskentelee vain elämäänsä tyytyväinen kollinkutale:


”Mmm, tuoretta meribassia!”
 
”Ettei mama vain olisi pyydystänyt sitä omin kätösin Sea Lifesta?”

”Jos keksin hyvät kepposet, niin ehkä saan seuraavalla kerralla narskuttaa
sen huonomuistisen välskärikalan siitä uudesta Nemo-leffasta...”

”Sen Dorin. Tai kyllä mulle Nemo ja Marlinkin kelpaisivat.”

Älä pahastu, Nuppu-pieni. Se oli Juitsin huumoria. Kuka nyt piirrettyjä söisi!