Kodissamme tykätään kaikenlaisista otuksista suihkussa partioivasta Nestori-hämähäkistä isoihin pörröisiin pötkyläkatteihin, jotka kulkevat nimillä Nuppu ja Juju. Nekin innostuvat kaikenlaisista karvakavereista, mutta työorientoituneelta kissaemolta on aivan jäänyt raportoimatta eräs episodi, joka paljasti jälleen kerran Hupsujen loistavat koirasuhdetaidot.
 |
Kaiken A ja O on sfinksimäinen rauhallisuus. |
Meille saapui joululomalla kylään kummityttöni perhe, joka oli kasvanut yhden koiranpennun verran. Pikkuinen Zorro ei ollut vielä kohdannut ainuttakaan kissaa, ja olimme kaikki sitä mieltä, että Nuppu ja Juju tarjoaisivat takuulla paitsi lempeän myös hempeän ensikosketuksen kehräävien puffieläinten maailmaan. Niinpä pikkuinen hauveli kiikutettiin Hupsuttamoon valjaissa ja valvottuna, ja siitä alkoi pitkä odotus, sillä katit olivat yllättävän pitkillä päiväunilla buduaarin puolella.
 |
Siinä se Zorro nyt on kaikessa suloisuudessaan, mutta missä Hupsut? |
Kissaemo oli ihastuksissaan pikku sheltistä ja sai siltä paljon pusuja ja hännänheilutuksia, mutta mitä pidemmälle visiitti eteni, sitä enemmän kuului kyselyitä kissoista, jotka oli tilattu paikalle mutta joista ei näkynyt viiksikarvaakaan. Huhuilin vienosti yläkerran suuntaan, että voisivatko katinretaleet piipahtaa sen verran näkyvillä, että Zorro saisi yhdistettyä nuuhkut naamoihin. Lopulta odotus palkittiin, kun huomasimme, että kiinnostuneen näköinen kinuskipantteri tutkaili meitä portaikon puolelta.
 |
Pikkuinen Zorro ihan tärisi innosta, mutta malttoi antaa kissakamulle aikaa. |
Juju mittaili Zorroa kuonosta hännänpäähän mutta luikahti sitten kaikkien harmiksi takaisin yläkertaan. Onneksi se kävi kuiskuttamassa jännät uutiset siskolleen, sillä jonkin ajan kuluttua itse Nuppu Nöpönenä Nöpperström tassutteli niin ikään portaikkoon, jossa se ensin katseli innosta vikisevää hauvelivauvelia ja eteni sitten olohuoneen puolelle. Kerran Nuppu säikähti - ei suinkaan Zorroa vaan rapsahtavaa paperikassia - mutta kaikkien yllätykseksi se palasi apajille entistä rohkeampana. Se oli kääntänyt koiranpentukuiskausasetuksensa kaakkoon, tepasteli hyväntuulisesti aivan Zorron eteen ja antoi sille ihanan kissapusun:
 |
”Muisk, söpö pikku hauva! Tiesitkö, että kissat ja koirat ovat hyviä kavereita toisin kuin elokuvateollisuudessa väitetään?” |
 |
”Ja muisk! Tässä vielä toinenkin pusu, että muistat nämä jutut.” |
Kun koiranpentukuiskaus oli onnistuneesti suoritettu, Nuppu hypähti tuolille tassujaan pesemään ja näytti oikein tyytyväiseltä, syystäkin. Olihan se saanut taas uuden koiraystävän ja tehnyt hyvää työtä turhien ennakkoluulojen kukistamiseksi. Toivottavasti Zorrollekin jäi yhtä lämmin ja iloinen mieli ensimmäisistä kissakavereista, ja niitä toivomme pikkuiselle paljon lisää!
 |
Joulu on näemmä koiranpentukuiskaajien säkenöivintä sesonkia! |
 |
Mutta kyllä täällä keväisinkin kuiskitaan! Vuh ja moi! |