Lämmöt päälle

Olen aikamoisen innokas kissanleikittäjä. Minusta on kiva hihkua ja juosta asuntoamme ympäri erilaisia hiiriä perässäni kiskoen samalla, kun Nuppu ja Juju tuijottavat minua. Niiden mielenkiinto on yleensä sen verran koholla, että ne seuraavat minua huoneesta toiseen ja mäjäyttävät ahterinsa sen huoneen matolle, missä hiirikabareetani milloinkin esitetään. Aloitan kiertueen aina intoa puhkuen, mutta esiintyvä taiteilija kaipaisi välillä yleisöltään myös vastavuoroisuutta. Jos sitä ei tule, vaarana on, että show lähtee niin sanotusti kaupungista. Se matkustaa sirkusjunassa tai oikeastaan -busissa paikkaan, jossa sanotaan joo menolle ja meiningille.

 

Juhuu, Zetor! Haluatko katsoa aition päältä vai alta,
millaisen härdellin Hupsujen mama pistää pystyyn?

Jee, alpakat ovat menossa mukana
ihan kuin lemmikkimessuilla konsanaan!

Vaikka yllätin Zetorin taas päikkäriaikaan, pieni poika oli heti kiinnostunut ohjelmanumeroistani. Sain itsekin ihailla Zetorin akrobatiaa ja teltanpyöritystä, joten intressit olivat molemminpuolisia. Esitystämme tarkkailtiin innokkaasti myös sängyn alta, ja kun nautimme väliajalla lounasta, paikalle tassutteli muina kissaneitoina myös samettiturkkinen Ilona.

 

Pidättelin hengitystäni, sillä ujo kaunotar oli melkein kesytetty.

Mitä pidempään leikki jatkui, sitä villimpää siitä tuli. Alpakka sai kyytiä, mattoja rullattiin ja onnistuin sipaisemaan Ilonaakin hellästi monta kertaa. Kun palasin kotiin, Hupsut olivat saaneet lepuuttaa laiskoja peppujaan riittävästi unipussissa. Nekin halusivat viihdykettä, ja koska Zetor oli muistuttanut minua, ettei ralleihin tarvita kuin jokin ihan yksinkertainen peruslelu ja roimasti riemukasta asennetta, kävin hakemassa Hupsuille lähirannasta ihan uudenlaisen huiskan, joka on täyttä luomua.

 

Nuppu kysyi, olenko ihan tosissani.

 

Juju jähmettyi leikkimään siepparia ruispellossa.

 

Sanoin ”puutsi puutsi puutsi” ja kutittelin Pöppänää.

 

Nuppu luuli huiskaa hattaraksi ja yritti maistaa siitä palasen.

Mitä pöfföt edellä, sitä suikulat perässä.

Sain valituksia sekä herkkujen mausta että koostumuksesta.

 

Hei pupuseni, onko teillä mielessä muuta kuin syöminen ja pepun junttaaminen mattoon?

Jatkoin jääräpäisesti leikittämistä, ja hitaasti mutta varmasti Hupsujen etanamaisesti rullaavat vauhtimoottorit alkoivat pörähdellä käyntiin.

 

Juju ryhtyi vaanimaan ja tekemään hurjia saalistusloikkia...

...ja Nuppu täppäili kaislanhituja vasta imuroidulle lattialle.

Jähmeän alun jälkeen räggärit vertyivät, ja väänsin leikkihanat täydelle teholle: muistelin Zetorin parasta lelua, punaista alpakkalankaa, ja hoksasin, että mummikissi on jättänyt meille vastaavanlaisen käsityöihanuuden: virkatun kukkatöllerön. Hain sen lelulaatikosta (sillä tokihan kaikki langat ovat kissoilla leluina vain ja ainoastaan valvotusti), ja sen avulla Hupsuttamossakin oli pian käynnissä hurjapäinen narukaruselli.

 

Tässä Juju ei vielä tiennyt, mikä sen pään päällä leijaili...

 

No nyt! Valpas ja tosi virkku pääsivät nypläyksen makuun.

Kissojen spurttailu sai minut paitsi nauramaan ja innostumaan myös ymmärtämään jotakin tärkeää: olen ollut kotioloissa sittenkin vähän huono leikittäjä. En ole käyttänyt riittävästi mielikuvitusta pikkuisia inspiroidakseni, ja olen luovuttanut ennen kuin ne ovat saaneet edes lämpöjä päälle. Onhan vaikkapa lenkille lähtö minullekin hankalaa: lykkään sitä taitavasti ja lasken mieluummin pehvelin penkkiin, mutta parin ensimmäisen kilometrin jälkeen jalka nousee jo kevyemmin. Välillä kivakin asia tuntuu aluksi hankalalta: ei jaksaisi aloittaa kirjan lukemista, mutta ensimmäisten viiden luvun jälkeen onkin niin innoissaan, että hotkii opuksen heti loppuun saakka. Sama taitaa päteä kissoihin, joten yritän hoitaa houkutteluvastuuni tästä lähtien paremmin. Tilkkanen mielikuvitusta, hyppysellinen sinnikkyyttä... 
 

...ja banzai!