keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Arvotaan Hupsujen hevoskirja!

On kulunut jo yli puoli vuotta siitä, kun tassuttelin ulos kirjakaapista ja tunnustin, että Hupsuttamossa nakutellaan blogitekstien lisäksi myös nuortenkirjoja. Huhtikuussa maailmaan putkahti toinen kissaromaanini, Kesätuulten Cecilia, eikä koneen ääressä kökkiminen ole ollut sen jälkeen ainakaan vähenemään päin. Olen käyttänyt Nupun ja Jujun suloista muusuutta törkeästi hyväkseni ja pusertanut niiden inspiroimana tekstiä sen verran, että ensi syksynä hautomostamme saattaa kuoriutua uusi kirjauntuvikko. Sillä ei kuitenkaan ole pörheää ragdollin häntää tai vaaleanpunaisia anturoita, vaan se laukkaa ja sanoo ”iihahaha”.
 
Aivan oikein! Hevossarjaani on tekeillä kolmas osa!

Kun kirjoitin aikaisemmin postauksen Ceciliasta, sain teiltä lukijoilta paljon ihanaa palautetta ja toiveen, että kertoisin lisää kirjoitusprojekteistani. Mietin pitkään, voiko kissablogiin rönsyillä hevoskirjoista, mutta moni kissafani on höpsönä myös heppoihin, ja Nupulla ja Jujulla on joka tapauksessa tärkeä rooli luomistyössä. Paras flow nimittäin syntyy, kun istun sängyllä läppäri sylissäni, Juju jalkojeni päällä ja Nuppu kerällä vieressäni.

 
Näin söpösti Juju poseerasi vuonna 2014, kun Suokaislan suloinen Cecilia näki päivänvalon.

En ole vielä maininnut kuinka päädyin kirjoittamaan kirjoja, joten kerron siitä nyt muutaman sanan. Olen aina raapustanut mielelläni päiväkirjaa ja kirjeitä, mutta kirjan kirjoittaminen juolahti päähäni vasta viitisen vuotta sitten. Olen ammatiltani suomentaja ja kustannustoimittaja, ja välillä kirjoja työstäessäni haaveilin, miten mukavaa olisi kirjoittaa sellainen itse. Laakson ratsastuskentän ohi hölkätessäni mietin usein, mitä tekisin, jos vastaani tulisi hevonen ilman riimua tai muita varusteita. Ajatus alkoi itää jolkuttelun lomassa, ja lopulta kokeilin kirjoittaa yhden luvun. Sen jälkeen mieleni teki kirjoittaa toinenkin luku, ja lopulta minulla oli valmiina kokonainen romaani. Ystäväni kannustivat minua tarjoamaan käsikirjoitusta kustantamolle, ja tammikuussa 2013 selvisi, että Sonjan hevoskesä ilmestyisi syksyllä ihka oikeana kirjana.

”Äiskä rääkäisi ilosta aika kovaa! Näin kiva kirjasta sitten tuli.”

Koska Nuppu ja Juju olivat saapuneet sulostuttamaan elämääni syksyllä 2012, halusin kirjoittaa seuraavaksi kissoista. Vaikka tarina 11-vuotiaasta Milkasta on fiktiivinen, siitä tuli salaa myös aika omakohtainen. Alkuasetelma yllätyslemmikistä on vohkittu omasta lapsuudestani, ja kirjan ragdoll Cecilia on sekoitelma sekä Nuppua että Jujua. Milkaan olen selvästi upottanut omaa persoonaani, sillä olen saanut kuulla esimerkiksi tulistuvani välillä ”kuin Milka”. Kirjoissa on kissojen lisäksi mukana myös teatterimaailmaa, sillä lapsena halusin kovasti näyttelijäksi. Harmi vain, etten osannut näytellä tai uskaltanut sanoa ainuttakaan vuorosanaa.

 
Romaanin nakuttelu on onneksi ”näyttelemistä”, joka sopii ujollekin.
Huomatkaa kuvassa kosketuslevylle eksynyt kissankarva!
Se paitsi lisää inspiraatiota myös syventää kissatwistejä.
Cecilia-kirjoihin halusin upottaa päätarinan lisäksi myös oikeaa tietoa
kissanhoidosta ja vastuusta, jonka lemmikki tuo tullessaan.

Ensimmäisen Cecilia-kirjan jälkeen oli aika palata Sonjan ja hevosten pariin. Jatko-osassa Sonja ja aaveratsastus kokeilin, osaisinko yllättää lukijat kirjoittamalla hieman monimutkaisemman juonen. Olin monta kertaa umpisolmussa sitä kehitellessäni enkä kirjan puolivälissäkään ollut varma, miten kaikki päättyisi. Yllätin siis ainakin itseni, ja kirjaa oli suunnattoman hauska kirjoittaa. Tuntui kuin hengailisin hevosten parissa harva se päivä, vaikka oikeasti en pääse tallille läheskään niin usein kuin haluaisin.
 
Luen paljon hevosblogeja ja heppailen aina kun mahdollista,
jotta pysyisin ajan tasalla siitäkin maailmasta. Tällä turrikalla viiletin
 pari kuukautta sitten metsien halki hilpeänä kuin hangonkeksi.
Seuraavassa Sonja-kirjassakin on mukana islanninhevonen!
”Psst! Heppojen ja kissojen lisäksi mama rakastaa myös kummitusjuttuja,
joten siinä seuraavassakin osassa on jotain haamumaista...”
Blogissamme on ollut nyt loppuvuodesta aavistuksen hiljaisempaa, koska olen päässyt seuraavan Sonjan kanssa hyvään vauhtiin. Kirjoitusprosessin alkupuolella pystyn kirjoittamaan pienemmissä pätkissä ja iltaisin töiden jälkeen, mutta mitä pidemmälle pääsen, sitä suurempaa sitoutumista puuha vaatii. Niinpä olen viettänyt monta viikonloppua uuden romaanini parissa, ja moni muu asia on valitettavasti kärsinyt. Eivät onneksi kissat, sillä ne osaavat vaatia kiitosta muusailustaan: päivänokosten jälkeen minunkin on pakko pitää niiden kanssa leikkitauko, sillä Juju tulee töykkimään läppärini ruutua ja Nupun oikopolut kulkevat sattumalta juuri näppikseni yli.
 
Tältä näyttää taukojumppahälytys.

En ole erityisen hyvä markkinoimaan kirjojani, mutta haluaisin kokeilla nostattaa pienimuotoista Sonja-innostusta arpomalla yhden kappaleen ihka ensimmäistä romaaniani ”Sonjan hevoskesä”. Arvontaan ei ole pakko osallistua, vaan kommentoida ja kysellä saa ihan muutenkin, mutta halutessaan voit ilmoittautua mukaan kertomalla kommenteissa oman sähköpostiosoitteensa. Kommentoida voi myös Facebook-noston alle! Annan Nupun ja Jujun arpoa voittajan tämän viikon sunnuntaina 17.12. kello 18:00 ja yritän tarvittaessa postittaa kirjan heti maanantaina, jotta se ehtisi perille ennen joulua. Ihan siis siltä varalta, jos joku haluaisi vaikka antaa kirjan lahjaksi hepoista pitävälle nuorelle – tai miksei aikuisellekin. Voin myös kirjoittaa omistuskirjoituksen, jos sellaista toivotaan. :)

 
Tämän kirjan JUURI SINÄ voit pian voittaa! :)

Kuvan kissa ei valitettavasti ole osa arpajaisvoittoa.

Onni on muusa, joka jaksaa aina nauraa äiskän huonoille vitseille! <3

Seuraavassa postauksessa lupaan palata taas kissamaisiin kujeisiin ja aikaistettuun joululahjaan, joka on aiheuttanut Hupsuissa ihastunutta kehräystä ja tassujen tarpomista…

Iloista joulukuun jatkoa ja onnea arvontaan osallistuville!

43 kommenttia:

  1. Toi olis ihan hieno kirja. Kissankin voisin ottaa☺ Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea arvontaan! :-D Nuppu on niin rohkea katti, että haluaisi varmaan päästä kirjapaketin mukana jännittävään reissuun. Mutta en päästä, sillä muusaa tarvitaan jatkossakin.

      Poista
  2. Kyllä osallistutaan!

    Sitä paitsi tuli just sopivasti tallilta ;) Friedekin sai taas hyviä tuoksuja nuuhkittavakseen. Hyvä harrastus, kun tykkää sekä kissa että ihminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiva! :) Onnea matkaan! Oletkin ihan sopivan tuoksuinen ja sopivissa fiiliksissä tähän arvontaan! :-D

      Poista
  3. Te ootte oikeita muusia! Vähän jänskää! Miltä se tuntuu? - Pepsi ja Max ps. me voitaisiin osallistua arvontaan ja antaa se vaikka emännälle joululahjaksi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Pepsi ja Max! Onhan se muusailu aika kivaa, kun voi vain köllöttää rennosti maman viekussa. Tasaisin väliajoin se sitten painaa naamansa meidän turkkiin ja kuulemma hengittelee hyvää fengshuita ja inspiraatiota. Ja sitten taas nakutellaan. Onnea arvontaan! Olisipas hauskaa, jos pääsisitte paketoimaan emännälle kirjalahjan! T. Nuppu ja Pupu

      Poista
  4. Moikka! No osallistun totta kai! Omalle tyttärelle tuli tämä, meilläkin 2 kisua (ja koira).

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että olet mukana arvonnassa! :) Onnea matkaan - ja terkkuja karvaisille kavereille!

      Poista
  5. Kirja menisi nuorelle tytölle joka rakastaa hevosia tosi paljon.Itse olen enemmän kissoja rakastava.Rapsutuksia kissoille.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea arvontaan! :) Minussa yhdistyvät nuo molemmat puolet! Nuppu ja Juju ovat takuulla huojentuneita, etten voi ottaa hevosia kerrostaloasuntoon niiden viereen köllöttelemään. Rapsutukset välitetty ja otettu kehräten vastaan! :)

      Poista
  6. mukana :)
    mariaheinonen1@hotmail.com

    VastaaPoista
  7. Nuorempana tuli luettua varmaan kirjaston kaikki hevoskirjat, ihan parhautta! Nyt en edes muista koska olisin viimeeksi minkään kirjan syövereihin uponnut, mutta osallistutaan silti arvontaan. Jos onni potkaisee, niin korjaantuu tämäkin asia varmasti ;)
    staimioja@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä - kirjastossa ei koskaan ollut riittävästi heppakirjoja! :) Ne oli ahmittava heti, kun käsiin sai. Onnea arvontaan! Olisikin hauskaa saada sut pitkästä aikaa lukutoukkailemaan! :)

      Poista
  8. Kiva arvonta,, muistan ne heppakirjapinot omasta nuoruudestani :)
    Tämä menisi lahjaksi.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Wau, kirjailija bloggaamisen lisäksi ! Respektiä täältä ja tottakai osallistun arvontaan kun on tilaisuus.
    Itse lukisin ensin ja sitten 'lainaisin' tyttärelle kirjan.
    liinukka000@gmailcom

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...ja tietysti @gmail.com (pisteen kanssa) kun jäi tuosta alkuperäisestä pois

      Poista
    2. Jee! Ihanaa, että olet mukana! Toivottavasti kirjan jälkeen katsoisit tyttären heppaa ihan uudesta vinkkelistä. :o) Ja Sonjalla on myös koiraystävä Nalle. Voisit lukea ne pätkät Nerolle ääneen iltasatuna!

      Poista
  10. Tämä voisi olla kiva lahja. Joten osallistun :)

    VastaaPoista
  11. Voi, meidän Ilona rakastuisi tähän. Peukut pystyssä osallistutaan arvontaan <3 Olipa ihana postaus, hyvin mielenkiintoinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peukut pystyyn Ilonan puolesta! :) Ja kiitos palautteesta! Onpa mukava kuulla, että postaus kiinnosti! :)

      Poista
  12. Ehdottomasti osallistun arvontaan! :)

    mimyy93@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Mukaan arvontaan. Kerrassaan ihana kirja veljentyttärelle.
    mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Mukana arvonnassa! markettavesala@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Tyttäreni rakastaisi tätä kirjaa. Innolla mukana.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  16. Elämä on hassua. Mä halusin pienenä kirjailijaksi ja nimenomaan nuortenkirjojen kirjoittajaksi niin kovin, että kirjoitin päiväkirjan täyteen itelleni ohjeita millainen (huom!) kirjasarjan tulisi olla. Kirjoitin päähenkilöt tärkeine tietoineen sekä tietty juonet joka osaan...
    Sulle moinen haave/tarve tuli muutama vuosi sitten ja olet saanut sen hienosti toteutettua. Hienoa ♥ Hih, jos tuonkin joku päivä sulle päiväkirjani, mikä tosiaan on tallessa vielä, ja toteutat mun lapsuuden haaveen. Satu kuin Satu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohoh, olipas sulla määrätietoinen suunnitelma! :) Ehkä sä vielä itse toteutat jonakin päivänä tuon unelman! Kannustan ehdottomasti kaikkia kirjoittamaan! On ihana heittäytyä mielikuvituksen vietäväksi - ja mulle kirjoittamiseen keskittyminen on tietynlaista rentoutumista.
      Pienenä mäkin kyllä aloitin kirjan kirjoittamisen monta kertaa (mun "teokset" muistuttivat aina kovasti L. M. Montgomeryn Annoja ja Runotyttöjä), mutta yläasteella kirjoittamisinto hiipui pois - eivätkä lukio ja yliopisto ainakaan parantaneet fiiliksiä. Nytkään en halua liikaa miettiä asiaa, vaan vain kirjoitan aina, kun siltä tuntuu. :)

      Poista
  17. Nyt tekee kauheasti mieli alkaa lukemaan noita kirjoja! Täältä tällälailla piilomarkkinoin kaikille, että itse olen lukenut nämä kaikki pariinkin otteeseen, joten suosittelen! :D Tuskin maltan odottaa seuraavaa osaa Sonjan seikkailuista! Ja jos kisu olisi kuulunut arpajaispalkintoon, olisin varmasti osallistunut.. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta viestistä! Ihan parasta palautetta tämä sun piilomarkkinointi! <3 Toivotaan, että saan kolmannen osan etenemään suunnitellusti (nyt ainakin tuli huimasti lisäinspistä kirjoittamiseen), niin saat heti syksyllä tietää, mitä Sonjalle kuuluu tätä nykyä. :-D (Nuppu inisee, että se haluaisi tulla arvotuksi Misua ja kumppaneita moikkaamaan.)

      Poista
  18. Tiätkö sä oot tosi ihana! Ihailen muutenkin kirjoittavia ja kääntäviä ihmisiä, koska he tuo mulle paljon iloa jne. mutta sulla on eritysiplussana eläinrakkaus. Ceciliat olenkin jo lukenut, heppakirjoja en vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja kuin myös! <3 Kiitos muuten taas hyvistä kirjavinkeistä! Mulla on nyt tähtäimessä, että lomailen tammikuun lopulla enkä kirjoita sanaakaan vaan vain luen, luen ja luen. Tiedän, ettet halua kerryttää kotiin tavaroita, mutta jos haluat, niin voin piipahtaa jokin kerta teitä moikkaamaan ja saat lainaksi nuo kaksi eri heppakirjaa.

      Poista
    2. Joo, tule vaan, ja kirjatkin saa tulla (lainaksi)!

      Poista
    3. Ollaanpas tästä vielä yhteyksissä. :)

      Poista
  19. Osallistun, ja mielessä onkin jo yksi heppatyttö, joka voisi tuosta tykätä.

    Ja jos kissa nyt vahingossa kuitenkin eksyisi samaan pakettiin, avopuoliso on haaveillut omasta pörröisestä kissakaverista.

    smahof@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että löysit meidät ja tulit arvontaan mukaan! :) Onnea matkaan - vaikkakin mä pidän Nuppua tarkasti silmällä, ettei se mokoma arvo itseään! :-D

      Poista
  20. Sain tästä uutta pontta alkaa etsiä Cecilia-kirjoja. Olisi mielenkiintoista arvuutella, mitä piirteitä olet kissoista kirjaan napannut. :) Mukana ollaan arvonnassa, eihän sitä tiedä vaikka hepoistakin vielä innostuisin.. (Kälyn iäkäs heppa jouduttiin lopettamaan kuukausi pari sitten ja kova paikkahan tuo läheisille ihmisille oli. Kälyn kirjahyllystä löytyy Sonja-kirjat ^.^) -S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, miten kiva ja jännä kuulla, että Sonjat on bongattu ihka oikeasta elämästä! <3 Toivottavasti kirjat tempaisivat mukaansa ja kolmaskin päätyy sinne jatkoksi, kunhan saan sen päästäni lopullisesti paperille asti! Tiedosto on tässä koko ajan auki, mutta jotenkin katse harhautuu vähän väliä tänne blogiin, koska arvontahetki alkaa lähestyä!

      Oman hepan hyvästely sen sijaan on takuulla kamalaa - polletkin kun ovat niin omia persooniaan ja ihan täysillä perheenjäseniä. <3 Jos et löydä Cecilioita, niin hihkaise! Mulla on vielä tekijänkappaleita kakkososasta. :-D Veikkaan, että Mimmi ainakin tunnistaisi kaikki piilevät jujumaisuudet... Niin, ja luulenpa, että meidän blogia pitkään seuranneena saattaisit tunnistaa Jujua, Nuppua ja niiden tupsuvarpaita pussaavaa palvelijaa jopa Sonjan elämästä. ;o)

      Poista
  21. HUOM! OSALLISTUMINEN ARVONTAAN ON PÄÄTTYNYT! JUJU ON NOUSSUT UNIPUSSISTA JA RYHTYY ONNETTAREKSI AIVAN NÄILLÄ NÄPPÄIMILLÄ...

    VastaaPoista