lauantai 27. toukokuuta 2017

Kadonneen kanapalan arvoitus

Rakastin pienenä Neiti Etsivä -kirjoja. Niissä nokkelaakin nokkelampi Paula Drew ratkaisi esimerkiksi Krokotiilisaaren arvoituksen, koikkelehti kummitussillalla, bongasi lentävän lautasen ja löysi inkojen aarteen. Ei hullummin ihan tavalliselta koulutytöltä! Itse en ole kummoinen salapoliisi, mutta onnekseni haikara toi minulle aikoinaan näppäränenäisen Juju Drew’n, joka seikkailee kadonneiden jäljillä joka ikinen ilta.
 
”Ei tehtävää liian suurta tai kanapalaa liian pientä!
Juju Drew on aina valmiina!”
Vaikka Hupsuttamon keittiö on kovin pieni ja suippo, sinne katoaa joka ilta useampi viaton kanapala. Kaikki mysteerit sattuvat aina samoihin aikoihin, joten Jujusta on alkanut tuntua, että hammaspesuilla ja kidnappauksilla on jokin mystinen yhteys. Niinpä se päätti eilen olla erityisen skarppina harjauksen ajan. Mutta vaikka Juju kuinka keskittyi, putsaustoimenpiteiden jälkeen Hupsuttamon seinälle ilmestyi taas huolestuttava ilmoitus:




”Ou nou! Taas yksi Coucoun herkku on teillä tietämättömillä!”
Juju Drew'n pienet mutta tehokkaat aivot alkoivat puksuttaa täysillä, ja keittiö oli pian mietintäsavusta sakeana. Kun käry vihdoin hälveni, ratkaisu paloi kirkkaana lamppuna pikku etsivämme pään päällä: kaiken takana on takuulla hammaspeikkojen häijy iskuryhmä. Ne vihulaiset piilottavat Juju Drew'n palkintonamit, jotta herra etsiväherra masentuisi ja luopuisi säntillisestä suuhygieniastaan. Hammaspeikot eivät kuitenkaan tiedä yhtä tärkeää juttua: Juju Drew'n mielestä kunnon etsintäsessio on itsessään palkinto, joka tekee hammaspesusta entistä hauskempaa! Kjähhäh!
 
”Täältä se Coucou-kimpale kidnapattiin!”

”Ilmassa lemahtaa yhä karies,
joten hammaspeikot kipittivät tuonnepäin...”

”Tässä ne nousivat pieneen helikopteriin ja kiikuttivat
kanareppanan korkealle kallionkielekkeelle.”


 
”Ei hätää! Juju Drew astelee pelottomasti kalmantikkaille
ja pelastaa pikku Coucoun pulasta.”
 
”Hiiiiiop! Hyppää vain tähän kuonon päälle,
niin vien sut turvallisesti takaisin sinne pussiin.”

Valitettavasti meillä ei ole kuvamateriaalia kanapalan riemukkaasta kotiinpaluusta, mutta Juju Drew vakuutti, että kohtaaminen sai kaikkien silmäkulmat kostumaan. Kanapalaa ja sen sankkaa sukua myös ilahduttaa, että Juju Drew lupasi etsiä ne jatkossakin hyppysiinsä ihan mistä vain: niin imurin päältä, patterin alta, kallioluolasta kuin Siniparran huoneestakin.

 
Tämä urhoollinen poika lähtee namin perässä vaikka kummituskaruselliin!
Jotta kenellekään ei jäisi epäselväksi, onko Juju Drew kyvykäs pitämään lupauksensa, lataamme nyt näkyville videomateriaalia Jujun etsintäretkeltä:

20 kommenttia:

  1. Vai että kariekselle tuoksuva hammaspeikko...hehe :)
    Juju-etsivä on tosi taitava ja niin söpöläinen , jopa piippu suussa ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ihmisnenään ei tuoksu tuo karies yhtä vahvasti. :) Juju Drew on niin suloinen, että tämän kissaemon polvet ihan notkuvat. Mies tosin huomautti, ettei sisällä saisi polttaa, oli kuinka suloinen tahansa.

      Poista
  2. Ihana kirjoitus (taas) - ja aivan loistavaa etsivätyötä. Täällä ahertaa kaksi nenää arkiaamuisin ja yksi odottaa, että kananpalatippuisi eteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Ahertavat nenät ovat söpöjä - mutta niin ovat myös toiveikkaat odotuskuonot. Joskus kanapalat kierähtävät kalliolta ihan yks kaks yllättäenkin!

      Poista
  3. Oi miten jännittävä tarina, mutga luotin kyllä Juju Drew'n taitoihon jo heti alusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juju Drew on kyllä aika vakuuttava näky, ja onhan täällä kieltämättä ollut vihjeitä Huitsin vihikoirataipumuksista ennenkin. :)

      Poista
  4. Neiti etsivät olivat niin parhaita!! Mutta on tämä herra etsiväkin loistava!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvoituksia ja mysteereitä ei ollut koskaan lapsena liikaa! Luin myös Viisikot, Dana-tytöt, Nummelan ponitallit sun muut - mutta kyllä Juju Drew on ihan paras! <3

      Poista
  5. Hienoa työtä! Hammaspeikkojen juonet eivät ollenkaan pysty fiksuihin ja filmaattisiin kissaetsiviin. Hah, siitäs saavat, mokomat peikot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hähää, karies kalahti peikkojen omaan nilkkaan! :) Juju kiittelee kehuista vähän viikset mielihyvästä väpättäen.

      Poista
  6. Neiti Etisvät olivat kyllä tosi mukavaa lukemista :)

    Juju Drewkin on kyllä erittäin ihana etsivä. Meillä etsivät tietävät hyvn, mikä on herkkukaapin ovi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissaetsiviltä ei herkkukätköjä niin vain piiloteta. Kuono ja tassut vievät hetkessä oikeaan paikkaan! :o)

      Poista
  7. Jujun nenä on tarkempi kuin H.Poirotin harmaat aivosolut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myös neiti Marple jäänee Juitsi Drewn'n varjoon. :o)

      Poista
  8. Onpa suloinen ja nokkela etsivä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juju pokkaa kiitoksen etsivänhattu söpösti kallellaan! <3

      Poista
  9. Hyvää Nenätoimintaa Juju, tosi hienosti meni! Coco ei saa paljoa herkkuja koska sitten iskee ribbe.. Yksipäivä annoin varmaan 5 tonnikalaherkkua ja seuraavana päivänä se nähtiin. Onneksi yksi herkku pitää myös mielen iloisena :--)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohoh, Juju ei huomannutkaan, että täälläkin oli muruskommentti! :o) Ja voi miten poitsua ilahdutti lukea kehuja nyt!

      Voi ei Cocon herkkäribbeilyä! Meilläkin taiteillaan makupalojen suhteen hyvin kapealla trapetsilla. Onneksi iän myötä Juidehuiden masu on vähän terästynyt, joten kanapaloista ei onneksi mene pötsi sekaisin (mä teen yleensä silti niin, että pilkon joka palan moneen osaan niin, että saadaan mahdollisimman monta temppua irti yhdestä palasta).

      Poista
  10. Ei tää oo ainakaan tosi höpsö, kun täähän on tosi fiksu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla fiksulla pikku etsivällä välähtää yhäkin joka ilta! :)

      Poista