keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Talvipesän rakennusta


Talvi tekee auttamatta tuloaan, joten Hupsuttamoa on alettu muovata horrosvalmiuteen. Kun lumi, sohjo ja pakkasviima saapuvat, meillä on (ainakin teoriassa) vaihtoehto: lokoisat talviunet upouutukaisessa pedissämme, joka saapui tasan viikko sitten ihastuttamaan meitä ihmisiä ja ihmetyttämään kissoja.
 
Nuppu ei yhtään hoksannut, mistä on kyse, kun vanhaa sänkyä alettiin purkaa.
Sen mielestä oli vain hauskaa surfata patjalla, kun lokit kirkuivat ja tyrskyt löivät rantaan.

Pian aallot ja meri kuitenkin hävisivät kokonaan,
ja pikku kolumbukset huomasivat, että Maa on litteä.
 
Tutkimusmatkailijat sullottiin hetkeksi kylppäriin, ja
sillä aikaa golf-virta kuljetti olkkarin matolle jotain uppo-outoa.

Jopa Nuppu saapui ihmettelemään haaksirikkoutuneita laivanhylkyjä.


Myönsin kissoille, että niiden tulkinnassa oli jotain perää. Olimme nimittäin tilanneet meidän ihmisten ”Zooplussalta” itsellemme M/S Nuppu of the Seasia vastaavan nukkuma-aluksen.

”Tosi hyvä tämä teidän uusi sänky”, Juju tuumasi hoksattuaan, mistä oli kyse.

”Mutta missä on buffetti ja karaoke?” Nuppu kummasteli.
Vaikka kissat olivat uuteen ”sänkyyn” enemmän kuin tyytyväisiä, minä heitin kapuloita rattaisiin. Vaikka vanhassa sängyssä suustani pääsi sellainenkin sammakko kuin ”Mikä tahansa peti on parempi kuin tämä natiseva romu!” en suostuisi silti viettämään öitäni pahvilaatikossa. Niinpä mies ajoi kissat makkarista ja alkoi ruuvata jalkoja runkopatjasänkyihin, jotka olimme käynneet koelöhöämässä edellisenä viikonloppuna.

 
Nupusta puiset koivet olivat erittäin epäilyttävät. Jujutsua hirvitti.

Kun kissat laskettiin lopulta takaisin makuuhuoneeseen, Nuppu hyppäsi uuden sängyn päälle kuin mikään ei olisi muuttunut. Juju sen sijaan kiikutteli uuden huonekalun ympärillä pitkään ja hartaasti ennen kuin se uskalsi kokeilla uusien patjojen joustoa ja vasta pestyjen lakanoiden kuohkeutta. Me ihmiset olemme nukkuneet yömme autuaina uudessa pedissä, emmekä ole ainoita, jotka näyttävät peukkua ylöspäin, kun kysytään, oliko ostos hyvä:

 
”Mikäs tässä on köllötellessä, kun voi valita, haluaako kiinteälle vai puolikiinteälle puolelle.”

”Petiin on asennettu myös lavuaari, jossa voi pestä naaman.”
 
”Hih, iltasatukin kuiskitaan korvaan. Nyt on hyvä!”

20 kommenttia:

  1. Pahvilaatikot on näköjään ihan kaikkien kissojen mieleen. :D Misu on heti ryntäämässä pahvilaatikkoon, jos sellainen on näköpiirissä, ja mitä Misu edellä, sitä Misse ja Pipsa myöhemmin perässä... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahvilootat ovat niiiin kissuuden ytimessä! <3 Ihanan vaatimatonta! :)

      Poista
    2. No mut eikös kissat ole kuuluisia vaatimattomuudestaan? Eiks vai? :-0
      Sata puoltoääntä pahvilaatikoille eniveis!

      Poista
    3. Kissat seilaavat ihanasti vaatimattomuuden ja luksusvaatimusten välillä. :-D Nyt kun sänky on paikoillaan, niin Nuppu haluaa nukkua selällään sen keskellä. Muu väki voi sijoitella itsensä reunemmas. <3

      Poista
  2. Taitaa uusi alus olla ihan kelvollinen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan selkeästi! :) Mielellään tulevat otukset aamuisin viekkuun, ja Nuppu on kuiskutellut ja hurissut myös mun korvaan. <3

      Poista
  3. Meilläkin pahvilaatikot ovat suuressa suosiossa, mutta palvelusväki haluaa silti jostain syystä nukkua sängyssä. - Mörkö ja Mymmeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me palvelijat ollaan niin kranttuja! :-D Onneksi te kissat tulette myös sänkyyn kainaloa lämmittämään!

      Poista
  4. Onpas nyt hieno laiva! Tarvitseeko paljon pisteitä, raksuja tai kahisevaa, jotta pääsee talviristeilylle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole tämä mikään kaarnapursi! (Toisin kuin se vanha!) :-) Plussapisteillä ei mukaan pääse (Nupun pöksyissä yksi jo kannelle kantautui!) mutta kaikki kauniisti kehräävät poimitaan kyllä kyytiin. <3

      Poista
  5. Ihanaa huolenpitoa noissa viimeisissä kuvissa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulin hellytyksestä, kun pääsin seuraamaan noin söpöä pesuhetkeä. Sen päätteeksi tosin tuli vähän jotain painikähinää. Mutta sitten Hupsut kävivät päikkäreille peput vastakkain, mikä oli taas lutuista. :-)

      Poista
  6. Ihanaa saada uusi nukkualus ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä oli odotettu! :)) Ihan aina ei voi uutuutta aamuisin pedata, koska kannella köllöttelee pikkuisia karvamursuja. <3

      Poista
  7. Jee, upouusi Love Boat! Ainakin viimeisten kuvien hellyyshetken intensiivisyydestä voisi päätellä, että kyseessä on luksusristeilijä eikä mikään Sinkkulaiva. Kyllä nyt Nupun ja Jujun kelpaa köllötellä, ehkä ihmisetkin vielä sekaan sopivat.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellainen pusupaatti se tosiaan on! <3 Monet kerrat olen jo päässyt Nupun hoivattavaksi Aloha deckillä. :o) Saatiin myös 20 cm lisää leveyttä, jotta mahdutaan kaikki paremmin mukaan!

      Poista
  8. Uusi sänky on kyllä ah niin ihana <3 Varmasti nyt nukutte paaaljon paremmin kuin ennen kun on ihan patjatkin valittu omien halujen mukaan! Onnea uudesta pedistä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kyllä on nukuttanut ihanasti, mikä on aamuisin vähän paha juttu. Tekisi vain aina mieli kääntää kylkeä ja vetää peitto korvien yli. Eikä auta, kun Nuppu mönkii kylkeä ja Juju jalkoja lämmittämään. <3

      Poista