sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Puhdasta rentoutusta

Eilen Hupsuttamossa elettiin hätäännyksen hetkiä, sillä vain tovi sen jälkeen, kun uusimmassa postauksessa oli toitotettu Nupun terveyttä, tilanne heitti häränpyllyä. Neiti yllätettiin kesken kiivaan tassunyrhäyksen, ja oikean etutassun keskivarpaasta oli jo irronnut muutamia haivenia. Tötterö singahti kaapista kuin tikanpoika pöntöstä, ja Öppäpöppäreppana joutui sen vangiksi. Olin jo varma, että Nupulla olisi lusittavanaan taas puolen vuoden kaulurituomio, mutta toisin kävi: kun tönttä otettiin pois ruokailua varten, tassu ei enää kiinnostanut Nuppua koko iltana. Niinpä se sai kohdata yön vapaana kuin taivaan tipunen.

Aamulla olin varma, että Pöppänän varpaat loimottaisivat punaisina kuin joulutontun posket, mutta pelkoni oli onneksi turha. Tassu on oikein kelvollisessa kuosissa! En uskalla silti henkäistä vielä helpotuksesta, sillä kortisonin vaikutus on juuri lakannut eikä olisi ihme, jos kutinat palaisivat. Toivotaan kuitenkin, ettei niin käy, vaan voisimme jatkaa joulunodotusta yhtä leppoisasti kuin hieman aikaisemmin tänään:


”Moi systeri! Oliko sulla joku nuoleskelujuttu aiemmin? Ei kande varmaan lupsutella
sitä tassua kovin paljon, koska mamalle iskee heti neuroosi. Ja sen jälkeen muakin
puristaa ja saattaa tulla seisomapisut. Sitten onkin taas kaikki ihan tillin tallin titityy ja

 täytyy päästää emo ja iskä uudelle hermolomalle Läntiseen Mummulaan. Mutta ei hätää, 
koska tiedän, miten tämän homman saa hallintaan ja kaikki rennoiksi ja onnellisiksi.”
 
”Laita ihan vain simmut kiinni ja ota hyvä asento. Tuntuu vähän vielä jännittyneiltä nämä
 kaulan pienet lihakset. Hengitä levollisesti sisään ja ulos ja paina pää sohvaistuimeen.”
 
 
”Anna kaikkien huolten kadota korvatöhnien mukana. Kuvittele, kuinka tötterökin
keinahtelee joen aalloilla kauemmas ja katoaa äärettömään mereen...”
”Kun painelen nenällä tätä salaista akupistettä, unohdat myös kaikki syksyiset
lääkärireissut, karvaat kortisonit ja ne fileitä saastuttaneet pinkit antibioottitabletit.”
”Nyt puhdistautumisriitti on suoritettu perusteellisesti ja 
tunnet olosi onnellisen levänneeksi. Pus ja namaste!”

”Klääh! Ottipa koville toi hoito! Oisko nyt mun vuki saada vähän rentoutusta?”
  
”Aah, just siitä onkin vähän kutkattanut. Onneksi mama ei tiedä, veisi mut
vaan heti jonnekin lääkäriklinikalle ja antaisi tekohengitystä!”
 
”Oijoijoi... Ihana kohta! Nyt lähtee veri taas kiertämään. Jokin tuke siellä varmasti oli,
mutta älä kerro äiskälle. Se soittaisi ihan turhaan ambulanssin.”

”Khi-hi-hi-hii... Kutittaa! Takuulla merkki Nuppu-allergiasta.
Jos emo kuulee, niin eliminaatiodieetti paukahtaa saman tien.”

”Kiitos, Nuppenduppeli! Tässä sulle mahtihali kiitoksena ihanasta hoitosessiosta.
 Mamakin näyttää kameran takana niin onnelliselta ja rennolta, että se varmaan
luulee, että tässä muka vain putsailtiin toisiamme. Mutta hyvä, että hymyilee taas!”

30 kommenttia:

  1. Toivotaan tassuterveyttä! Ja muutakin terveyttä! Meilläkin on vähän oltu tassunnypintähommissa, mutta ei ihan kamalan pahasti. Toivotaan parasta!

    Ihanat Nuppu ja Juju kun huoltavat toisiansa ja pitävät niin hyvää huolta toisistansa ♥ *purrrrrRRRRRRrrrrrr* teille ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih ja voih meidän nyppiviä katteja. Neuroottinen emo oli valitettavasti jälleen kerran oikeassa... Illalla Nuppuun iski taas yhtäkkiä tassukutka, ja kun se tulee, ei voi muuta kuin laittaa tötterön. Taas tarvittaisiin sitä noitatohtoria, mutta ehkä mä kuitenkin soitan ensin taas eläinlääkärille. Jospa saataisiin jokin troppi ihan soittamalla, koska tätä vaivaa on käyty näyttämässä ainakin 700 kertaa, ja aina näyttää samalta...

      Poista
  2. Ootte niin ihania kun hoidatte toisianne. Tekisi mieli työntää nenä tuonne pörröisyyden ja pehmoisuuden keskelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä aina välillä työnnänkin. :-D Ja mikä parasta, emo otetaan aina hoitopuuhiin mukaan hurinan säestyksellä. <3

      Poista
  3. Hellyyttäviä olette, siellä toisianne hoitaen :)
    Kaveria ei jätetä, niin se vaan on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sydän meni tälläkin emolla sykkyrälle pikkuisia katsellessa. <3

      Poista
  4. Mikä ilme tuossa kuvassa kun Jujulla on ottanut koville :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko oli tosiaan nauraa, kun kameraan tallentui tuollainen kieltä näyttävä luppakorva! :-D

      Poista
  5. Ihanat! <3 Pientä kuittailua kisuilta ;)
    Parempi niin, että huoli tassusta olikin tällä kertaa turha :) Me kaikki toivotaan kovasti, että kutina pysyykin poissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on menossa vastakuittailu, sillä emo taitaa sittenkin tietää, milloin pelastusrengas kannattaa heittää. Kyllä se kutka siis vain tuli illan mittaan uudestaan, ja ollaan taas samassa tilanteessa kuin niin monta miljoonaa kertaa aiemmin. Nyyh.

      Poista
  6. Ihana kuvasarja! Toivotaan että Jujun ja Nupun rituaali vei kaikki pöpöt ja virukset kauas teidän kämpästä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se valitettavasti vienyt, vaan taas on Nupulla töttä päässä, ja kunhan kissaklinikka aukeaa, niin ei auta kuin soittaa sinne jälleen kerran. Voihan harmi.

      Poista
  7. Onneksi Nuppu ja Juju pitävät toisistaan huolta :) Toivottavasti tassun kutinat pysyisivät poissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovat kyllä niin lutuinen hoivakaksikko, ettei mitään rajaa. <3 Tassutulehdus silti palasi. Ääääh. No, ei auta muu kuin yrittää sinnitellä eteenpäin.

      Poista
  8. Eikä miten liikkis postaus, ihana ♥ Toivotaan että tassuhuolia ei tulisi enempää!

    VastaaPoista
  9. Kiitos! ♥ Mutta byääh: taas on tassu punainen, joten kyllä se silti oli orastava tassutulehdus. Ehkä tämä parin kolmen vuoden päästä alkaa selvitä. Siihen asti mun elämä on tötterökissan vahtimista. (Jos tekstistä välittyy lievää epätoivoa, sitä kenties saattaakin olla taas vähän ilmassa...)

    VastaaPoista
  10. Tulipa ihanan rento olo itsellekin, kun katselee näitten pörröisten söpöjen hoitotoimenpiteitä. Harmi juttu, kun Nupulla on taas tassuvaivaa ja toivotaan, että paranisi nopsaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan tosiaan, että tähän kierteeseen löytyisi joskus jokin apu. Sitä ennen mäkin rentoudun näitä kuvia katsellessa. =)

      Poista
  11. Toivotaan ettei kutinat enää ikinä palaa! Voi aaws miten söpöt sisarukset. On se aina vaan yhtä hellyyttävää tuo kissojen välinen lempeys. :) Mutta nuo korvat Jujulla yhdessä kuvassa?? :D Haha!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, ne palasivat jo. :-( Ei auta muu kuin ryhtyä testaamaan seuraavaa lääkettä ja odotella, millaisia vaivoja se tuo tullessaan. On tämä kyllä hiukan piinaavaa. Mutta onneksi on noita hellyttäviäkin hetkiä - ja hömelöitä korvalerpatuksia!:) En tajua, miten onnistuin nappaamaan tuollaisen ilmeen. :)

      Poista
  12. Iiihana hoitaja-Juju! Harmi että teillä on taas tassuongelmia, tsemppiä niiden kitkemiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja suurkiitos myös meilistäsi. <3 Se tuli juuri niin oikeaan aikaan. Vastailen lähiaikoina! :))

      Poista
  13. Harmi että tassuongelmia on ollut taas. Toivottavasti apu niihin löytyy. Hirveän ikäviä kyllä. :(

    Mutta jos yhtään piristää, niin nämä kuvat olivat niin ihanan rentouttavia, että mäkin täällä koneen ääressä aloin melkein kehräämään, noin niin kuin ajatuksen tasolla. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä se piristi! :)) Nämä kuvat kehrätyttävät muakin, vaikka onkin ollut rankkaa Nupun kanssa. Tulee välillä ihan umpikujaolo, mutta eiköhän täältä ole reitti pois, kun olen saanut ihanaa kannustusta ja neuvoja. :)

      Poista
  14. Jaksamista teille, ihanat! ♥♥♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Me koitetaan porskuttaa reippaasti eteenpäin!

      Poista