sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Uteliaan uutisraportti

Viime aikoina Hupsuttamon lähetyksissä on ollut havaittavissa ikäviä viiveitä. Signaali on ollut heikko, ja Nuppu ja Juju ovat joutuneet ihmettelemään, miksei jokaista niiden kehruuhurausta, puuhkahännän heilausta ja hiekkikselle kahahtavaa kakkaraa raportoida maailmalle. Suurin syy uutiskatveeseen on se, että possujunan rutiinit ovat menneet täysin sekaisin emon ja iskän työpaikan takia. Toimisto nimittäin otti ja muutti pois lähikulmilta kauas suuren cityn keskustaan. Viimeiset pari viikkoa ovatkin vilahtaneet hämmentyneessä olotilassa kaikkea uutta sulatellen. Varttitunnin ripsakan kipittelyn sijaan emo on nyt joutunut joukkoliikenteen sekaan kissapipoineen kaikkineen.

Jujua säälittää kuvitella, miten emo nyyköttää ensin raitiovaunussa ja sitten vielä maan alla
puksuttavassa metropahasessa. Siinä vaiheessa reipas ”iskä” onkin jo lenkkeillyt työpisteelleen.

Nupun mielestä on kaikin puolin jees, että emo joutui keskustaan. Hyvässä lykyssä
sieltä tarttuu hippunen muodikkuutta, ja kohta emollakin on rusetti kaulassaan.

Hupsujen elämä ei ole silti jämähtänyt paikoilleen. Kaikenlaista pientä on koko ajan tekeillä, ja tarkka silmä- ja korvapari on pitänyt huolen, että olennaisin info tallennetaan. Vaikka utelias pikku reportteri on yrittänyt toimia salaisesti, olemme aistineet sen puuhat eritoten ruokaillessamme: yhtäkkiä meistä on tuntunut kuin haukanterävä katse porautuisi lävitsemme, vaikka kukaan ei selvästikään tuijota meitä. Ei varsinkaan Juju, joka on peppu visusti meihin päin:

 
 
Tarkempi analyysi kuitenkin paljasti, että Juju Journalisti tarkkailee
meitä peilin kautta!  Jos kutsun sitä nimeltä, se ei suinkaan käänny
kurkistamaan olkansa yli vaan kohdentaa katseensa peilin kautta minuun.

Juju on kuunnellut korva tarkkana ja painanut mieleensä kaiken,
mitä Hupsuttamossa on parin viikon aikana tapahtunut.

Se on saanut juttuvinkkejä myös nimettömänä pysyttelevältä vakoojalta,
joka on onnistunut tolpan takaa väijymään Hupsujen hulinoita.

Juitsi on ystävällisesti koonnut mehevimmät juorut ja koostanut materiaalin uutislähetykseksi, joka sinkautetaan nyt maailmalle sen kummempia sensuroimatta:


”Hyvät kansalaiset, med börjare...”
Juju hei! Mehän sovittiin, ettei sensuroida!
 
No niin, sieltähän se uutisankkuri tuli näkyviin!
Rullataanpa tuolia vielä hippunen alaspäin...

Kas noin, nyt on virheetön kuva! Vähän ehkä kohinaa, mutta se johtuu
vain kameranaisen säädöistä. Anna silti palaa, Juju!
”Okei. Yks, kaks, kuuluuko? Pari viikkoa sitten Nuppu ja emo siivosivat urakalla
Hupsuttamon peruspölyt pois, sillä läntisestä naapurikaupungista tuli meille
 tärkeä vieras, jonka nenän saamme valitettavasti kutiamaan.  Nuuskuttelin tätiä
mahdollisimman nätisti, ja Nuppu yritti olla varistamatta hilsettä ympäriinsä.”
”Täti ja emo kävivät PetExpossa, mutta eikös emo unohtanut kameran kotiin,
joten tämän parempaa kuvamateriaalia sieltä ei herunut. Eikä muuten tuliaisiakaan,
vaikka kivaa oli kuulemma ollut pupusia, kissoja ja koiria paijatessa! Tsot tsot!”

”Siinäpä kaikki tärkeimmät tarinat! Heipparallaa!”
Jujuuuu, on meille muutakin tapahtunut!
Tutkipa nyt vähän niitä muistiinpanoja.
 
”Ai niin, sellainen uutinen säärintamalta, että auringonpaiste ja lämpö
ovat saaneet banskukärpästen kevätmuuton hyvälle tolalle. Ne ovat
lepatelleet vihdoin keittiöömme, joten terminen kesä on alkanut!”
”Ja arkkitehtonisista uutisista sen verran, että emo
raijasi eilen Hupsuttamoon jännittävän laatikon, josta
rakensimme tämän uuden, upean uutisstudion.”

”Minulle laatikko itsessään oli tärkeintä, ei sen sisältö,
mutta Nuppu, joka on kovin perso raksuille, kuvitteli,
että lähetys sisältäisi pussillisen niitä höttöherkkuja
lohdukkeena PetExpo-tuliaisvääryydestä.”

”Agentti Neppo Nenäsen pettymys oli suuri,
kun laatikosta löytyi vain mustat klohmokengät,
jotka emo kiikutti heti odottamaan
toukokuista ratsastusleiriään.”
”Ja sitten olisi vielä yksi loppukevennys...
Se on vähän arkaluonteinen juttu...”
”Ei kai Nuppu tai muutkaan poliitttiset tahot ole kuulolla?
Aion nyt paljastaa, miksei Nuppu päässyt eduskuntaan...”

”Vaikka Nupulla oli muuten arvot kohdallaan, sen kanta jätekysymyksiin oli
kyseenalainen. Huomasin nimittäin, ettei nätti neiti vetänyt lainkaan veskiä!”

”Kun pällistelimme emon kanssa pyttyä aikamme,
ehdokas saapui itsekin paikalle touhujaan selittelemään.”

”Tokihan se sitten huuhtoi pöntön ja väitti hygienian olevan sydäntään lähellä,
mutta veikkaamme, että tämä hairahdus aivan kalkkiviivoilla koitui neidon tappioksi.
Jos loppusuoralla oli kaksi tasavahvaa ehdokasta, useampi saattoi päätyä äänestäään
sitä, joka muistaa hävittää J- ja i-kikkareensa heti eikä viidestoista päivä...

”Tässäpä kaikki tältä erää. Kiitos ja kummarrus, jos jaksoit
kuunnella uutiset aina tuoksahtavaan loppuun saakka.”

16 kommenttia:

  1. Olipas hyvä uutispläjäys ! Uutisten lukija on aikas söpö tuossa pahvi-teeveessä :)
    Todella sensaatiomainen paljastus tuo Nupun kikkarejuttu mutta kiireessä sitä sattuu...eikun vaan sitkeästi vuoden päästä taas vaalikiertueelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin jaksaisin seurata paljon paremmin tv-uutisia, jos olisi aina noin söpö uutistenlukija. <3 Harmillista, että kakkajupakka sattui juuri vaalien alla, mutta tuleehan niitä tosiaan uusia. :)

      Poista
  2. Kiva pläjäys, "kakanhajuisine" loppukevennyksineen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa mukavaa, ettet antanut aromien haitata lukuelämystä! :-D

      Poista
  3. Aikamonen skandaali, ei voi muuta sanoa. Meidän jengin on sitten turha politiikkaan edes lähteä, kun tuota samaa vaivaa on kaikilla neljällä enkä usko tapojen muuttuvan edes lupauksella valtavista määristä possun ♥.tä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varoittelin vaalien alla Nuppua, että politiikassa pelaillaan likaista peliä, mutta höppänä taisi ymmärtää asian vähän väärin. Nuppua lohduttaa kuulla, että muutkin ovat unohtaneet vetää joskus pöntön. :o)

      Poista
  4. Kiitos uutisista! Ne olivat kissamaisesti oikein laadukkaat. Meillä taitaa olla kevään edistyminen vieläkin jäljessä teihin verrattuna, koska banskukärpäset eivät ole vielä heränneet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olkaapa hyvät! :o) Jujusta oli hauska päästä höpöttelemään oikein kunnolla. Se on vakuuttunut siitä, että iso parvi banskuötököitä on lähtenyt jo muuttamaan pohjoisemmaksikin, joten kyllä ne teillekin pian päätyvät!

      Poista
  5. Olipas teillä paljon uutisia! Ja hieno kuvastudio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ehti jo kasaantua paljon asiaa. Täytyy yrittää tästä eteenpäin raportoida vähän ahkerammin. Studio oli hieno, mutta päätyi silti eilen kierrätykseen. :o)

      Poista
  6. Juju uutisraporttisi oli aivan mahtava, meinaatko jatkaa alalla uutisankkurina? Onneksi meillä ei ola banaanikärpäsiä näkynyt kuin vain sillon ekana vuonna kun tänne muutettiin, viime vuonna niitä ei onneksi enää tullut ja toivottavasti pysyvät tänäkin vuonna poissa! Miten se Nuppu nyt noin jätti huussin vetämättä? Cocollekkin sattuu näitä vaikka se kovasti yrittää, välillä sillä vaan tuppaa olemaan tosi huono sihti :( Ja kadehdin ratsastusleiriäsi jo nyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juju-reportteri lupaa jatkaa kommentaattorin hommia, kunhan saa taas uuden studion. :) En ole kertonut kissoille, mutta sellainen on kyllä tulollaan... =) (Eli päädyin vähän viikonloppuna tekemään tilauksia...) Mä en ymmärrä, mistä ne banaanikärpäset tulla pölähtivät yhtäkkiä, mutta toivottavasti katoavat yhtä nopsasti. Nuppu on tuon pökäletapauksen jälkeen muistanut taas peitellä, ettei tule lisää kohuja. Heppaleiriä odotan kyllä jo kovasti! Vielä täytyy malttaa pari kolme viikkoa. Pakko päästä testaamaan uutta kameraa heppoihin!

      Poista
  7. Hienot uutiset ja ihana uutistenlukija kertakaikkiaan! :D Meillä ei ole kärpäsiä, mutta pieniä mustia muurahaisia pääsee jostain sisälle. Toivottavasti niitä ei ole uudessa kodissa. Vaikka Jamihan niitä innolla jahtaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uutistenlukija kiittää kehuista ja lupaa raportoida myöhemmin lisää. :) Meiltäkin on onneksi banaanikärpäset kadonneet. Luulen, että niiden ilmestyminen liittyi jotenkin kukkien ruukunvaihtoon. Kissoista olivat kyllä kivoja - ottaisivat varmaan mielellään niitä Jamin muurahaisiakin meille! :-D

      Poista
  8. Oooooh, me pöyristyimme siinä kohdin, kun luimme, ettei ollut tuliaisia!!! Tv-studio herätti ansaittua ihailua, teillä on media-alalla kyllä tulevaisuus, tassut!
    - Pipsu ja Miiru -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikamoinen moka oli emolta se tuliaisettomuus! :-o Mutta ensi viikolla tulee kattimateille ISO lähetys. Toivotaan, että Juitsi saa vielä koko media-alan nousuun! :)

      Poista