torstai 18. joulukuuta 2014

Joulupuu on valloitettu

Nuppu on tänään onnellinen katti, koska blogin sivupalkissa nököttäneen joululahjaäänestyksen voittivat uudet, viljattomat raksut! Tuloksen tsekattuani aloin tosin epäillä, että Nuppu on itse käynyt takomassa suurella tassullaan kyseistä täppää varmistaakseen, että joulukollikin tietää, mikä olisi neidin ykköstoive. Kakkoseksi tasamäärällä ääniä kirivät kauneuskuvastin, tiara ja pehmopuuhka sekä turkinhoitotuotteet. Nuppu huokaisi helpotuksesta huomatessaan, etteivät ”Poop happens” -kakkapussit olleet tämän kyselyn ääniharava. ”Miss Hammaskeiju” -tittelin Nuppu taas nappaa leikiten muutenkin. Onhan se jo esiintynyt Kanahammastahna Companyn mainosvideolla.

Nuppu haluaa muistuttaa tulevia hammassponsoreita siitä, ettei se suinkaan jätä
talttojaan harjaamatta, vaikka joululahjaksi säkki raksuja pätkähtäisikin!
Jujukin on tänään onnellinen katti, koska joulukukko (joka tulee talouksiin noin viikkoa aiemmin kuin joulukolli) muni tiistaina tupaamme superdeluxe-kameran! Onko perheemme pääluku siis kasvanut yhden Nikon-perusjärkkärin verran? No, ei! Tällä kertaa kamerakaupassa olikin hyvin asiansa osaava nuorimies, joka oli vakaasti sitä mieltä, että tarkoitusperiini sopisi paljon paremmin laadukas, valovoimainen pokkari. En saanut lainkaan virnuilua kissabloggaamisesta, vaan innostunutta opastusta siitä, kuinka voisin parhaiten harrastuksessani onnistua. Koska kamerassa oli kaikki toivomani ominaisuudet ja enemmänkin, päädyin ostamaan sen Hupsuille joululahjaksi. On onni, että Canon PowerShot G16 kotiutui jo ennen joulua, sillä se pääsi heti todistamaan hämmentävää luonnonnäytelmää, jossa sekalainen puna-armeija valtasi kissojen kiipeilypuun:


Juippi heräsi kesken päikkärien, kun joku kuorsata horisti sen kyljessä.
Poitsun nenään kantautui myös savutuprutusta, joka leijui piparkakkutalon piipusta.
Hähää! Hannu ja Kerttu eivät olleet
sivakoineet vielä kovin kauas!
Lapsukaiset ottivat selfien Piparkakkupojan kanssa juuri ennen kuin se hotkaisi ne kitaansa.
Kissamaailman Kerttu saapui paikalle hieman jälkijunassa. Joulupuu oli jo läpeensä vallattu!
Joulunalusaikaan mieli on kuitenkin lämmin ja sydän hellä. Niinpä nämä
kaksi pikku enkeliä mahtuivat hymyhuulin samalle orrelle nukkumaan.

14 kommenttia:

  1. Pakko tunnustaa, että poop happens kuulosti niin hauskalle että taisin käydä sitä painasemassa.. Tiesin ettei kukaan muu sitä kuitenkaan paina niin oli pakko, olise vaan niin hupsu! Kiva, että mieluisa kamera löytyi, iso järkkäri olisi ollut varmaan liian vaikea niinkuin monelle jossei jaksa paneutua asiaan! Pääasiahan on, että olet itse tyytyväinen ostokseesi :---) Seuraavaksi tuohon sitten semmoinen salama niin saa pimeässäkin kuvia ja hurjassa liikkeessä, olkoon se seuraavan joulun juttu! HEH! Teillä on jo söpö joulutunnelma, olisipa meilläkin paljon tonttuja ja härpäkkeitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, syyllinen löytyi! :-D Turhaan siis syyttelin miestä, joka väitti (ilmeisesti siis rehdisti) äänestäneensä tiaraa ja puuhkaa! Mun täytyy tunnustaa, että ajatus järkkärimöhkäleestä alkoi puristaa varsinkin, kun näin niitä jölliköitä siellä tiskissä! Mun Minni Hiiri -käsillä ei jaksaisi sellaista kannatella, ja oikeasti tiedän, etten pysty loihtimaan itsestäni hetkessä mitään valoukuvauseksperttiä. Mulla pyörii edelleen ISOt ja AV:t ja TV:t ja ties mitkä päässä niin pahasti, että loma tulee tarpeeseen. :) Kirjoittaminen on se mulle rakkain juttu, ja tämä kamera hoitaa kuvapuolen ihan takuulla riittävän hyvin. Järkkärikuvia tulen ihailemaan sun blogiin! :) Niin, ja kyselen varmaan sitten lisäohjeita, kun alan sitä salamaa hommaamaan... Viikonloppuna aion päntätä kameran käyttöohjeet, niin että seuraavat kuvat ovat sävyiltäänkin vielä vähän oikeammanlaiset. Intoa ainakin riittää! :-D

      Poista
  2. Itse olen joskus kuvannut Canonin pokkareilla, hyviä kameroita! :) Kyllä niilläkin saa hyviä kuvia. Onneksi riittää intoa! Sillä ne parhaimmat kuvat joka tapauksessa saa. :) Ja mukavaa että löytyi hyvä asiakaspalvelija, joka ei naureskellut vaan auttoi. :)

    Nämä ovat ihania kuvia. Ja voi vitsit kadehdin kissojanne, on joulukollia ja -kukkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Into on takuulla tärkeintä! Jos ei muuten, niin tuo iloa kuvaajan elämään tänä pimeän sateisena vuodenaikana. :-) Hyvä asiakaspalvelija on niin ikään kullanarvoinen. Sain vakuutuksen, että tällä kameralla saan kyllä haluamani kuvat, ja saan mennä takaisin apua pyytämään, jos ei onnistu. Mutta aion nyt viikonloppuna tutustua kameran käyttöohjeisiin, koska oppi menee parhaiten perille, kun käy ohjeet kunnolla omaan tahtiin läpi.

      Kiitos kuvarohkaisusta! :) Meidän asuntomme sijainti taitaa olla hyvä, kun kukot ja kollit löytävät niin hyvin perille! :-D

      Poista
  3. Mäki oon miettiny samaisen kameran hankintaa ku kaveri niin kehuu ! Aina ei jaksais tota järkkärinmöhkälettä raahailla joka paikkaan ja puhelimen kosketusnäytön kanssa säätäminen pistää välillä ärsyttämään, joten tommonen vois olla näppärä. Mun pankkitili vaan ei oo samaa mieltä, se huutaa hädissään aina kun mietin näitä kamerajuttuja...........

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni koko on kyllä melkoinen plussa! :) Mulla oli lainassa aiemmin minijärkkäri, ja tämä oli tyypillinen tapahtumaketju: Kissa tekee jotain hassua -> hiivin hakemaan järkkärin -> ripsautan kamerapussukan vetoketjun auki -> uteliaisuus valtaa kissan -> se lopettaa hassuttelun ja tulee katsomaan, kun otan linssisuojuksenkin pois -> kierrän objektiivin auki ja lukitsen sen oikeaan asentoon -> kissa on jo kyllästynyt säätöön ja lähtenyt sängyn alle nukkumaan... :-D

      Tuo oli yksi monista syistä, miksi Canoniin järkkärin sijaan päädyin. Budjettini oli 500 euroa (tämä on kuitenkin minulle vain harrastus, joten en ole enempää valmis sijoittamaan), ja tämän sain muistikortin kera siihen hintaan (oli alennuksessa Rajalassa). Pro-kuvaajat ovat jo ehtineet kritisoida näitä kuvia: ovat keltaisia ja kännykkätasoa... Mutta se ei ole kameran syy vaan minun! :) Olen varma, että opin tämän kameran kanssa vielä paljon, ja toivottavasti kuvien tasokin vielä sitä mukaa kohoaa.

      Sun blogissa on kyllä aina niin upeat kuvat, että kiva, kun jaksat raahailla järkkäriä! :) Mutta toivottavasti budjetti taipuu jossain vaiheessa myös Canoniin, niin kuvia tulee vieläkin enemmän, kun on kätsy pitää aina matkassa.

      Poista
  4. Teillä on ollut tosi kiva joulukukko, kun on tuonut noin kivan kameran teille! Tosi kiva piparkakkumökki ja hieno tuo toiseksi viimeinen kuva, kun leikitte joulujutuilla. Mutta ettehän te oikeasti syöneet Hannua ja Kerttua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kuvakehuista! Juju vähän vain uhosi, eikä tämän blogin juttuihin kannata kamalasti luottaa. :-D Hannu ja Kerttu hiihtelevät tätä nykyä hyllyn päällä...

      Poista
  5. Ihanan jouluisia kuvia! Kiva, että joulukukkokin päätti uudella kameralla lahjoa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että joulun tuntu välittyi. Joulukukko on kiva tyyppi, mutta tulisi kalliiksi, jos se kävisi munimassa useammin kuin kerran vuodessa. ;o)

      Poista
  6. Järjestelmäkameralla voi kuvata aivan yhtä automaattisesti kuin Canonillasi. Ei mitään eroa siinä. Ero syntyy kun ruuvaat ulkopuolisen salaman kiinni pokkariin, salama kun on usein koko pikkukameran kokoinen, sellaista yhdistelmää ei olekaan helppo kannatella. Järkkärin rungosta saa hyvin kiinni ja yhdistelmä on tasapainoinen, vaikka salama olisi isokin.
    Kuvien laatu riippuu siitä, miten kaukaa niitä katsellaan ja millä välineellä. Ero pokkarin ja järkkärin välillä ruudulta katseltaessa on merkityksetön, vasta kun teet isoja suurennoksia ja niitä katsellaan läheltä, esim 50 cmpäästä, alkaa eroja näkymään. Todelliset erot syntyvät kuvaajan osaamisesta, ei kamerasta koskaan. Kuvasi paranevat heti, kuvasit ne millä tahansa, kun opit pudottamaan pois häiritsevän taustan ja keskittymään kissoihin. Ajattele asiaa seuraavasti. Jos kissa nuolaisee -haluat kuvata juuri sen, mutta haluatko kuvata lisäksi ovenkarmin tai epätarkkoja tavaroita taustalle. Tuskin. Jatkossa opettelet katsomaan kahta asiaa, kohdettasi ja taustaa, silloin kuvat alkavat elämään. Kun kuvaat lähellä kohdettasi voit koettaa kamerasi omaa suoraa salamaa parilla tavalla, voit teipata sen eteen valkoista talouspaperia, kokeille paperilla ja ilman, näet eron. Vaikka salama on pieni voit silti heijastaa sen valon kattoon, teippaa salaman ikkunan eteen 45 asteen kulmaan valkoista pahvia. Salama menee kattoon ja heijastuu sieltä kissaan, juuri niin kuvaisit isolla irtosalamallakin. Pokkarissa sinun pitää lisätä ISO lukua - pikku salama heijastaaksesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kirjaimellisesti valaisevasta kommentistasi! :) Painan jokaisen kuvaamiseen liittyvän seikan mieleeni, ja eivätköhän opit ala vähitellen tarttua nuppiini. Ainakin kehitystä on sitten helppo seurata palaamalla näihin ihka ensimmäisiin kuviin, joiden en aluksi edes tajunnut olevan aivan vääristyneen värisiä. Krhm.

      Olen nyt testaillut kameraa suljinaikaa, aukkoa ja ISO-arvoa säätämällä, ja kyllähän kuvien laatu heti parani. Uskoisin, että jos hankin ulkoisen salaman, en kiinnitä sitä välttämättä aina kameraan (tulisi tosiaan melkoinen mötti!) vaan sijoitan esim. pöydälle. Sellainenkin kun on kuulemma mahdollista. Täytyy myös testata seuraavaksi tuota mainitsemaasi talouspaperikikkaa kameran omalla salamalla! Kiitos vinkistä!

      Kuvan sommittelu ja muu näkemys ovatkin sitten asia erikseen. Olisi hullua edes toivoa, että olisin pian suuri kuvausnero. :) Asiahan vaatii perehtyneisyyttä, treeniä ja ihan vain lahjakkuuttakin. Liian korkealle en rimaani aseta, vaan toivon, että tämän blogin lukijat saapuisivat paikalle kissojeni ja kirjoitusteni takia. Hyvät kuvat olisivat vain sellainen ekstrajuttu, jonka haluaisin tarjota. Aihe myös kiinnostaa ja inspiroi minua, joten siksi otan jokaisen kommentin ilolla vastaan! Toivottavasti piipahdat täällä toistekin ja huomaat hitusen kehitystä! :)

      Poista
  7. Teillä on todella panostettu kissain joulupuuhun, wau! Kyllä tuossa kelpaa Hannua ja Kerttua kouluttaa; mitäs läksivät kuljeskelemaan kissojen maille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvässä lykyssä Hannu ja Kerttu oppivat kertasäikäyksestä, että kannattaa vähän katsoa välillä olan taakse! Joulupuussa riitti hetkeksi tutkittavaa. Nyt pitäisi taas keksiä jotain uutta jännää. :o)

      Poista