Näytetään tekstit, joissa on tunniste hupsuja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hupsuja. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 27. lokakuuta 2024

Rakkautta ja riippuliitoa

Nuppu ja Juju ovat tunnetusti ragdolleja eli kavereiden kesken ”räsyjä”. Harvemmin tulen sitä tavallisessa arjessa miettineeksi, sillä lajinmääritys on meidän Hupsujen kesken hyvin epämääräistä ja tehdään lähinnä koon mukaan. On ”pikku elukoita” ja ”isoja elukoita”, ja isommat tietenkin pitävät huolta pienemmistä ja ottavat niiden fiilikset ja toiveet parhaansa mukaan huomioon myös paijausbisneksissä.

Tällaista nallukkaa on ihana pitää hyvänä!


Ja tällaista myös, turha edes sanoa.

Niin suloisia ja pehmoisia kuin kullanmuruseni ovatkin, pyrin silti aina malttamaan mieleni rakkaudenosoituksissani. Vaikka minusta olisi ihanaa silittää ja pusuttaa katteja aamusta iltaan, en halua tehdä sitä koskaan yksisuuntaisesti. Niinpä olen alkanut kuunnella tässäkin suhteessa niiden toiveita yhä tarkemmalla korvalla. Silitän kisuja vasta, kun ne tulevat sitä pyytämään, ja pyydän aina lupaa syliin nostamiselle: asetan kädet kissan molemmille puolille sitä koskettamatta ja odotan, pysyykö se paikallaan vai astuuko se eteenpäin.

”Vähän kuin sylkkyliikennevalot!”


Varsinkin Juju näyttää hyvin selvästi kehollaan ja eleillään mielipiteensä: jos se astuu eteenpäin, lykkään suosiolla sylihaaveita, mutta jos se jököttää paikallaan, minulla on lupa kaapata se yläilmoihin. Maailman söpöintä on, kun Juju retkahtaa välillä täysin veltoksi käsissäni, ja tuo erittäin ragdollmainen ele saa sydämeni aina sulamaan. Juju osoittaa silloin selvästi, että se haluaa olla sylissä. Se tuntee olonsa turvalliseksi ja painaa pienen karvaisen päänsä usein kasvojani vasten. Kun läheisyyttä on ladattu tarpeeksi, pikkukissi ottaa pontevamman asennon ja haluaa, että lähden liikkeelle ja kuljetan sitä ympäri taloa niin, että se saa katsoa ikkunoista ulos, tarkastaa kaikki hyllyt ja kurkistaa jopa jääkaappiin. Ja kun se haluaa lopettaa, lasken pienen riippuliitäjän heti turvallisesti maanpinnalle.

”Isikissi on liikenteessä samoilla säännöillä!”


”Ja ihan parasta on, kun systerikin joskus pyytää luvan
ennen kuin käyttää mua tyynynä.”

sunnuntai 6. marraskuuta 2022

Nupun kokoista elämää

Talvi tekee tuloaan, ja eilen Itäisen Hupsuttamon ylle tuiskutti ensilumi. Me emme valitettavasti olleet sitä todistamassa, sillä pakkasimme pari viikkoa sitten katit bokseihin ja hurautimme ihmettelemään pääkaupunkiseudun vilinää. Vaikka autoilu harmitti Nuppua aluksi, se alkoi matkan edetessä selvästi miettiä, mahtaisiko se ehkä sittenkin päästä paikkaan, joka on sille niin kovin tuttu, turvallinen ja rakas.
 
Kyllä vain, Nuppuseni! Kotona ollaan!

Kun kissat pääsivät bokseista, ne lähtivät häntä pystyssä hiipparoimaan ympäri asuntoa. Kaikki oli paikoillaan, ja yhtäkkiä meistä kaikista tuntui kuin emme olisi koskaan poissa olleetkaan!
 
Nähtiinkö me vain unta, että Hupsuja käytettiin yhtä aikaa pihalla?
 
Se uni oli aika hassu, koska siinä Juitsi söi pöydän ääressä niin kuin ihmiset!

Ja Nuppu pelasi jalkapalloa!

Me palvelijat olemme toki rampanneet Helsingissä tuon tuostakin, mutta yleensä vuorotellen. Silloin kaupunkikoti ei kuitenkaan ole tuntunut lainkaan kodilta, koska koti ei ole kiinni paikasta vaan siitä, kenen kanssa sen jakaa. Läheisyyttä täällä riittääkin, sillä neliöitä on sen verran naftisti, että koko ajan lähellä on joku. Eikä Nuppu voisi kuvitella mitään ihanampaa!
 
Nuppu saa osallistua koko ajan kaikkeen
korvakorujen valitsemisesta sängyn petaamiseen.

On ollut hellyttävää seurata, miten pieni koti sopii pienen Nupun pieneen elämään. Se tuntee olonsa selvästi äärimmäisen rennoksi, kun olemme kaikki koko ajan kylki kyljessä. Se hurisee, köllöttelee selällään, tarpoo tassuillaan ja siristelee silmiään niin onnellisena, ettei kenellekään jää epäselväksi, onko Nuppu onnellinen kissa.
 
On se! Bite-size koti on parasta ikinä!

Jujulla sen sijaan on ollut vähän toisenlaiset ajatukset. Vaikka vanha koti on tuttu ja kiva, se on vähän liiankin tuttu. Leikit eivät maistu täällä läheskään yhtä hyvältä kuin maalla. Missä portaat? Missä palloiluhalli? Missä jännittävä kellarikerros, jota pääsee välillä tutkimaan? Entäs sitten piha ja ikkunanäkymät tipuineen ja oravineen?
  
Natisevassa puutalossa halloweenkin tuntui jännemmältä!

Onneksi kaupunkikodissakin on silti emon lämpimät jalat, joiden päälle voi käpertyä nukkumaan ja odottamaan ensi viikkoa, jolloin Juitsi pääsee taas vipeltämään kartanonherrana.

    
”Sitä odotellessa, mama...”

Ja Nupulle olemme luvanneet viettää maallakin enemmän aikaa samassa huoneessa yhtä aikaa ihan lähellä toisiamme.

 

”Tai sitten jäädään tänne ihan lähekkäin. Miltäs kuulostais?”

Ihanaa alkavaa talvea kaikille. Pysykäähän lämpiminä! <3

sunnuntai 14. elokuuta 2022

Justus juhlavana

Miten voi olla jo elokuu? Vastahan lumet sulivat ja paljastivat Itäisen Hupsuttamon pihalta pienen sammakkolammen – ja ihanhan siitä on vain hetki, kun Juju ihaili kevään ensimmäisiä perhosia vienosti ikkunan takaa. Sitten piha pöhähtikin reheväksi ja kutsui pienen Jujun suuriin viidakkoseikkailuihin. Meillä kävi paljon kivoja vieraita, välillä satoi mutta useimmiten paistoi – ja kerran pihan vierestä pyyhälsi trombikin. Heinäkuun lopulla Nuppukin imaistiin ulkoilun makuun, ja palveluskunta on löytänyt itsestään ihan uusia tasoja pihaa tonkiessaan. Vaikka emme olekaan blogia ehtineet juuri kirjoitella ja päivät, viikot ja kuukaudet ovat vierineet vauhdilla, yhtä asiaa ei silti tänäkään vuonna unohdettu: Juitsin syntymäpäiviä, joita vietettiin elokuun yhdeksäntenä.

 
Okei, tunnustetaan: ihan aamusta en sitä vielä muistanut,
mutta Juju oli niin riemukkaalla päällä, että yhtäkkiä kesken
aamupalan tajusin että pieni poikahan oli synttärisankari!


Laulu raikasi täyden kympin kissavaaville, ja se hurisi iloisena huomiomylläkän keskellä. Kävin jopa poimimassa sille omalta mehiläisniityltämme kimpun luonnonkukkasia.

 
”Onneksi näille ei käynyt samalla tavalla kuin sille daalialle,
jota unohdit ihan kokonaan kastella, mama!”
 
”Ja miten hyvä, ettei näitä rehuja kohdannut sama kohtalo
kuin niitä viiden euron samettikukkia, joita et niin ikään...”

 
Kiitti Juitsi! Eiköhän se jo riitä meidän pihanhoitoprojekteista. :)


Parvekkeettomassa kerrostaloasunnossa majailleelle kissaemolle on ollut aavistuksen haasteellista muistaa, miten paljon hoivaa kukkaset, yritit ja marjapensaat kaipaavat, mutta onneksi kissojen kanssa on toisin. Pikku mussukoita on paapottu tuttuun tapaan, ja Juju pääsi synttäreinään jahtaamaan kissanminttukalaa, napostelemaan raksuja (Kyllä! Mutta älkää kertoko Nupulle) ja sporttailemaan.
 
Esteet löytyvät nykyisin täältä idempää,
ja tilaakin on paremmin niiden hyppelyyn!
 
Juhlissa oli iloinen tunnelma ja vieraillakin kuono hymyssä.

 
”Lisää tällaisia päiviä, pliis!” Juitsi pyysi,
ja emo lupasi niitä tietenkin sylin täydeltä. 

 
 Onnea vielä kerran meidän sanoin
kuvaamattoman söpölle omalle, rakkaalle Jujulle!💝

maanantai 18. huhtikuuta 2022

Pehmot pehmossa

Kerroimme viime postauksessa Nupun ja Jujun ikiomasta palloiluhallista: tyhjänä kumisevasta olohuoneesta, jossa on nyt pääsiäisenkin aikana kiidetty häntä viidentenä tassuna. Totaalisen autio Hupsujen jumppasali ei kuitenkaan ole, vaan sen nurkassa nököttää iki-ihana Läntisestä Mummolasta tuotu lököpehmounelma. Sen oli tarkoitus tarjota henkilökunnalle tilaisuuksia levätä ja nauttia kissojen tarjoamista show-elämyksistä, mutta heti asennuksen jälkeen kävi ilmi, että pehmotuolista tulikin kissojen uusi valtaistuin ja nukkumalandia.

Ensimmäisenä tuolin pehmoiseen huomaan humpsahti Nuppu.

Ja vain hetkeä myöhemmin seurasi vallanvaihto. Tuoli lisättiin
virallisesti Hupsujen lepopaikkojen top ykköseksi.


Jos pehmopedin sattuu joskus näkemään tyhjänä,
on parasta kiiruhtaa sen syleilyyn tuhatta ja sataa.

 
Mutta turha luulo, että paikan voisi pitää ihan vain itsellään.


Jonoa alkaa muodostua välittömästi, ja kun lopulta joudut siirtymään toisaalle...

 
...vaihtopenkillä uinuu jo seuraava onnellinen nautiskelija.

lauantai 5. kesäkuuta 2021

Reissukissat Nuppu ja Juju

Hupsut eivät ole koskaan olleet suuria maailmanmatkaajia. Jos emo ja iskä ovat tarvinneet maisemanvaihdosta, karvapalleroille on hommattu aina vakihoivaajaksi Mummi Poppanen. Viimeisen puolentoista vuoden aikana sekin vaihtelu on hävinnyt kuin karvatuppo tuuleen, koska Hupsuttamossa on pidetty yhtä matalaa profiilia kuin muuallakin maailmassa. Juuri missään ei ole piipahdettu, eikä meilläkään ole vieraita poikennut. Yksi uusi perheenjäsen meille tosin saapui… Kuka haluaa kertoa lisää?
 
”Ai, joo. Se on harmaa, ja sillä on kumiset tassut.”
”Ja sekin hurisee ja pörisee. Vähän niin kuin me.”

Vaikka hankimme auton melkein vuosi sitten, Hupsuille koko juttu oli silkkaa urbaania legendaa aina helatorstaihin saakka. Vasta silloin pörrykät nimittäin vietiin ensimmäiselle ajelulle, jota oli valmistettu huolellisesti jo pidemmän aikaa. Boksi ja kuljetuskassi olivat olleet näkösällä yli viikon, niitä oli sisustettu kotoisaksi ja niissä oli tarjoiltu herkkuaterioita.
 
”Let's go!” Juju sanoi kärsimättömästi, ja kieltämättä meillä muillakin oli jo kova matkakuume.

Herkkähermoisena emona olin stressannut jonkin verran, miten kaikki sujuisi, mutta saimme katit helposti bokseihin ja turvavöihin, ja menin vielä itse takapenkille henkiseksi tueksi. Sitä tarvittiin ainakin Lahteen asti, sillä Jujun kuonosta karkaili tasaiseen tahtiin mourahtelevia ääniä. Lauloin Pientä ankanpoikasta ja muita Jujun lempilauluja, ja lopulta se uskoi, ettei välitöntä vaaraa ollut. Nuppu oli jo monta kertaa nukahtamassa, mutta lopulta Juitsi aina herätti siskon kysymällä, oliko vielä pitkä matka.

Ja kyllä muuten oli!


Lopulta kuitenkin koitti se suuri hetki, kun saavuimme itäiseen Mummilaan! Nuppu ja Juju eivät olleet käyneet siellä sitten ensimmäisen joulunsa, mutta tuntuivat muistavan vielä paikat ja tietenkin tutut ihmiset. Nuppu kiersi heti kaikki huoneet läpi lasitettua parveketta myöten, mussutteli Mummin kanssa, moikkasi pappaa ja meni sitten sohvalle sukimaan reissussa rähjääntynyttä turkkiaan.

Nupulla alkoivat heti todelliset kissanpäivät.


Mummikin oli jo ikävöinyt pikku turrikoita. <3


Olin kuvitellut, että Juju ei uskaltautuisi ollenkaan kassista ulos, mutta tällä kertaa pieni punanenäpoitsu sipsutteli melko rohkeasti heti näytille. Se tutki varovasti paikkoja, jumittui joksikin aikaa sohvan taakse mutta hiippaili sitten muiden seuraan. Se kävi jopa Mummin vaatekaapeissa! Kaikki sujui täydellisesti, kunnes jatkosuunnitelmat löivät varsinkin Nupun ällikällä: pyydystimme sen ja Juitsin uudestaan bokseihin, sillä jatkaisimmekin matkaa vielä vähän: olimme nimittäin varanneet meille huoneistohotellista perhehuoneen, jossa voisimme levittäytyä ihan rennosti kimpsuinemme, kampsuinemme ja tietenkin katteinemme. Ja Nupun mielestä se oli kaamea vääryys! Se olisi halunnut jäädä Mummilaan, mutta onneksi Mummi lähti saattamaan pieniä kisuja uuteen paikkaan.
 
Se oli huoneistohotelli Marja Mikkelin kasarmialueella!

Emme olleet koskaan aikaisemmin olleet hotellissa kissojen kanssa, mutta vastaanotto oli lämmin ja paikka vaikutti juuri meille sopivalta:

Meille oli kaksi huonetta ja kylppäri - ja tilaa Nupun ja Jujun omille tavaroille,
kuten veskille, pedille, raapimakaktukselle ja punkeromaiselle kissanhoitorepulle.


Perhehuoneessa lapsille oli tietenkin kerrossänky,
jossa oli hupaisat Itse ilkimys -lakanat....

 
...ja leikkisät nokkamukit!


Katit tosin päätyivät käyttämään enimmäkseen näitä hauvakuppeja.

 
Maisematkaan eivät olleet lainkaan hullummat!


Hotellissa Jujusta kuoriutui hurjan rohkea reissukissa. Se oli selvästi innoissaan ja tutki paikkoja siinä, missä Nuppu mökötti yhä sängyn alla ja kantoi meille kaunaa, kun ei ollut saanut jäädä ikuisiksi ajoiksi Mummin luo. Onneksi se kuitenkin antoi kaiken anteeksi päästessään nukkumaan viereemme koko yöksi. Aina välillä heräsin siihen, kun Nuppu mönki naamani yli, mutta muuten kissat osasivat käyttäytyä melko hyvin. Paitsi Juju, joka herätti meidät ensimmäisenä aamuna antamaan ruokaa viiden maissa!


”Ootko mama koskaan kuullut aikaerorasituksesta eli jet lagista?”

Vietimme Mikkelissä kokonaista kolme yötä, ja kissat tykästyivät majapaikkaamme. Ne olivat ihanan reippaita, ruoka ja leikit maistuivat - ja tuntui hellyttävältä lomailla kerrankin niin, että pikkuhöppänät olivat mukana menossa ja virkistyivät siinä missä palvelusväkikin.

Tältä näytimme vain sinä ekana aamuna, kun heräsimme viideltä!

 
Ensin piti lepäillä arjen väsymykset pois.

 
Sitten jaksoi katsella historiallisia rakennuksia ja vilkutella pörriäisille.

 
”Äiskä, voidaanko me muuttaa tänne?”


”Ai ei? Miksei?”

Jujunkin mielestä paikka oli ihan kuin Hupsuille tehty,
sulautuihan se näppärästi osaksi huoneistohotellia
 
Nukkumapaikoissa oli ihanasti valinnanvaraa. Ja kuvittelenko vain, vai...

...oliko Nupun naamalla muikea kestohymy?

Virkeys ja tyytyväisyys paistoivat myös Juitsin nätiltä nassulta!


Loma hujahti ohi ihan liian pian, mutta näin jälkeenpäin tuntuu siltä kuin olisimme saaneet jo viettää kesälomaa pitkästikin. Viimeisenä aamuna katit päättelivät teippiharjaamisesta ja muista siivoustoimenpiteistä, että kotiinlähtö koittaisi pian. Kumpikaan ei olisi halunnut joutua boksiin, mutta niin se vain on, että kaikki kiva päättyy aikanaan. Kotimatkalla ei kuitenkaan ollut tavanomaista konserttia, vaan molemmat reissaajat käyttäytyivät ihanan rennosti. Kun pääsimme kotiin, Jujun nenä ei ollut yhtään punainen, ja vaikka Hupsuttamo ei ole puoliksikaan niin jännä ja eksoottinen paikka kuin hotelli, kissat hölköttelivät iloisina ympäriinsä ja tuntuivat taas arvostavan eri tavalla oman kodin rauhaa.

Mutta arvatkaapas mitä? Kesälomaan ei ole enää kuin pari viikkoa,
ja koska Hupsut olivat niin mukavaa matkaseuraa, ne pääsevät
mukaan reissuun seuraavallakin kerralla!