Suuri sunnuntaihellytys

Juju ei ole mikään mielensäpahoittaja, mutta perjantaina pieni, pirteä kissapoikani harmistui toden teolla. Sen laskujen mukaan edessä piti olla viikonloppu suukkoineen, leikkeineen ja lällytyksineen, mutta yhtäkkiä yläkomerosta laskeutuikin suuri, punainen peto, joka on ennenkin ahminut sisuksiinsa emon vaatteita ja kosmetiikkatuotteita. Jälleen kerran se veti masunsa piukeaksi tavaraa ja kehtasi sitten pummata kyydin ties minne päin Suomea emon heiveröisillä hartioilla. Jujun suunnitelmat menivät kerta heitolla uusiksi. Villasukkapainin ja linnustuksen sijaan tiedossa olikin viikonloppu kolmantena pyöränä iskän ja Nupun seurassa.

Juju on oikea maman pikku ritari. Se yritti viimeiseen asti punkea itsensä punapedon vatsalaukkuun,
jotta pääsisi reissulle mukaan. Loppujen lopuksi matkaan lähti vain ritarin uljas ratsu.

Rautatieaseman edustalla käteeni tuikattiin näyte
uudesta Yuju-juomasta, ja ajattelin, että se lievittäisi ikävääni.
Avasin Yujun heti junassa, mutta se ruikkasikin marjaista
vilvoitusjuomaa farkuilleni! Oikea Juju ei ikinä tekisi niin!

Kotosalla Juju-mussukan elämä yritettiin pitää raiteillaan, vaikka mama olikin viikonlopun poissa. Kissat saivat jopa erityispassin, joka avasi niille pääsyn yön ajaksi makuuhuoneeseen. Niille oli myös järjestetty niin vauhdikkaat pyjamabileet, että Juju oli villiinnyksissään jopa sytyttänyt kattokruunuumme valot!

Mitenkö se on mahdollista? Ihan helposti, kun painaa vain tassulla tuosta katkaisimesta.

Töps vain, ja valkeus tuli! Tosin vain joka toiseen lamppuun...

Sunnuntai-iltaan mennessä mielensäpahoittajasta oli kehkeytynyt taas varsin hilpeä pieni katti. Ja voi sitä onnea, kun emokin vielä tuli kotiin! Juju ei tiennyt, miten se osoittaisi rakkauttaan. Se nuuskutti kasvojani ja vaatteitani (joissa tuoksui niin kummipupu kuin ransumaisen suloinen tuttavahauvakin), pöykkäili hellästi jalkojani ja seurasi minua pikkuruisen magneetin lailla kaikkialle. Tunsin lempeän tuijotuksen koko illan ja sain viereeni maailman pehmoisimman pikku painautujan. Siitä hoksasin, että oli sopiva hetki ottaa harjoitteluun temppu, josta olen haaveillut pidemmän aikaa...

Juju lupasi tehdä ihan mitä emo ikinä vain toivoo. Kunhan saisi vähän nameja palkinnoksi.

Voisikos herra söpöliini mitenkään toteuttaa sen suuren hellytystempun,
joka ei ole koskaan vielä onnistunut?

No joo, tämäkin on aika söpöä, lämmintä ja ihanaa... Mutta mites ne takatassut vielä?

Noin juuri! <3 Nyt emolla on sylissä oma pieni Juju, ja sydän on ihan löllönä onnesta.

Rahalla ei saa onnea, mutta joskus siihen riittää pari pakastekuivattua kanapalaa!