Näytetään tekstit, joissa on tunniste Prahan kissakahvila. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Prahan kissakahvila. Näytä kaikki tekstit

torstai 23. toukokuuta 2019

Prahakkaita lomanaukaisuja

Kevään myötä Nuppu ja Juju ovat muovautuneet lähes fyysiseksi osaksi minua. Juju on kuin imukupeilla sääriini muiskautettu söpönöpö ameeba, ja Nuppu on ängennyt usein kanssani vieläkin läheisempiin tunnelmiin. Eräänä aamuna nautimme jatkopalaunet niin, että nukuin kyljelläni Nuppua halaten niin, että sen naama oli masuani vasten ja häntä kutitti poskeani. Heräsin vasta, kun Nupulle tuli kuuma ja se mönki tööttäämään kuonollaan nenääni ennen kuin jatkoi viileämmille Höyhensaarille.
 
Nupun kanssa näkee aina  ihanan pehmoisia höttöunia!

Symbioosimme on saavuttanut tilan, jossa juttelen Nupulle ja Jujulle laveasti kaikenlaisia asioita: arkipäiväisiä höpötyksiä, henkeäsalpaavia salaisuuksia, nokkelia vitsejä ja päivänpolttavaa politiikkaa. Aloin pohtia, olemmeko polskuttaneet jo veteen piirretyn viivan yli, kun lähdin kerran lounaalle ystävieni kanssa ja hätäännyin, kun en ollutkaan muistanut kertoa kateille, mihin olen menossa, moneltako tulen kotiin ja mitä sillä välin kannattaa puuhastella (= ottaa vähän välipalaa, lekotella aurinkoläikissä ja kenties jahtailla sitä toista puuhkahäntäistä olentoa, joka kämpässä käyskentelee). 


 
Juju näytti takuulla tältä tajuttuaan, ettei mama ollut jättänyt toimintaohjeita!
 
Se harhaili luultavasti asuntoa ympäri alahuuli väpättäen...

Tai sitten se vain velmuili saadessaan kerrankin vapaat tassut touhuta mitä tahansa!



Onneksi hämmentävän tiiviiseen yhteiseloomme tuli toukokuun alussa luonteva breikki, kun lähdin äitini kanssa Prahaan tyttöjen reissulle, ja kissat jäivät pitämään Hupsuttamoa pystyssä kaksilahkeisen palvelijan kanssa. Niillä toimi hyvin ruokahuolto, leikitys ja turkinharjauspalvelu sillä välin, kun mama ja Mummi Poppanen ihastelivat Prahan kermakakkumaisen koristeellista arkkitehtuuria, riehakkaasti kukkivia puita ja kevätauringossa liplattavaa Vltava-jokea.

 
Tassuttelimme tietenkin kaikille näköalapaikoille, kuten Petrinin kukkulalle...

...ja Vyšehradin-linnoitukselle.
Kaikkialla oli ”vltavan” kaunista!


Praha on myös upea musiikkikaupunki ja lempisäveltäjäni
Antonin Dvořákin vehreää kotiseutua.

Tanssivilta taloilta (Fred ja Ginger) teimme yllätyskoukkauksen lähikadulle...

...koska siellä sijaitsi yksi Prahan neljästä kissakahvilasta.


Sujautimme sisätossut jalkaan ja bongasimme heti kaikki kahvilan yhdeksän suloista asukasta.


Ihmisten tarjoilut olivat kahvilassa aika köykäisiä,
mutta kissoille oli onneksi paremmat pöperöt.


Juomia katit nauttivat monenlaisista suihkulähteistä...


...ja tämän kisun bongasin myöhemmin nojatuolista
katselemassa virtuaalista takkatulta.


Kissakahvilan työntekijä oli todella mukava ja kertoi paljon
kissoista. Kahvilassa riitti tilaa, ja kissoilla siellä hyvät oltavat,
mutta kovin viihtyisä se ei silti vierailukohteena ollut.


Kun äitini nenää alkoi lisäksi kutittaa, jatkoimme matkaa
ja ihailimme Prahan kissoja hieman toisella tavalla.


Olisin niin mielelläni adoptoinut meille nuo kissatyynyt,
sekä osan yksi että osan kaksi.


Praha on oikea marionettien ja maatuskojen paratiisi...


...mutta nämä olivat ainoita koriste-esineitä, joita innostuin hieman hipelöimään.


Löysin myös kuvan mystisestä Joulukollista, joka on rapistellut porstuaamme monena aattona!


Kissoja näkyi siellä ja täällä...


...mutta onnistuin ohittamaan jopa nämä ihanuudet. Kaulakoruista olisin valinnut tuon
oikeanpuolimmaisen, joka muistutti minua omista perässä roikkuvista kotihupsuistani.


Prahan-kodissamme ei ollut ainuttakaan kissaa, mutta tunsin
itseni sellaiseksi, kun kapusin iltaisin kiipeilypuuhun nukkumaan.


Matkamme oli kaikin puolin ihana ja onnistunut, mutta hymy oli
herkässä myös kotiin palatessa – niin meillä kuin Jujullakin.


Nuppu vähän kyseli, että missäs sitä oikein on luuhattu...


Mutta noin nanosekuntia myöhemmin se kellahti kumoon ja komensi liittymään seuraan!


Ja sitten meitä taas vietiin niille trooppisen lämpimille ja silkinpehmoisille Höyhensaarille...