Sankarikissa Nuppu

Vuosittain jaetaan mitaleita rohkeille lemmikeille, jotka ovat pelastaneet omistajiaan vaikka minkälaisista pinteistä. En ole varma, hoksaisivatko Nuppu ja Juju suojella minua, jos vessanpöntöstämme kömpisi asuntoomme kaksimetrinen krokotiili tai keltahampainen rotta, mutta yksi asia on varmaa: Nuppu on todellinen sankari. Nimittäin sarjakuvasankari!

 

Kuka tarvitsee Ressua, Pollea tai Karvista, kun meillä on kuvankaunis Nöppis?

Se loikoilee ihanan pinkin koirankoppinsa katolla... vai tulppaanipellolla?

Ja rouskuttaa ahnaasti kauraa... tai siis lasagnea... ei kun possunsydäntä!

Sarjakuviin Nuppu sujahti viikko sitten, kun kummityttöni ja hänen perheensä oli meillä kissoja paijaamassa. Nuppu-neitokaista tarkkailtiin visiitin ajan taiteilijan silmin, ja hetki ennen yhteisen päivän päättymistä saimme lukea seuraavanlaisen loistosarjiksen:

 

Mistä tämän lehden voi tilata? Ja onko sen nimi Nuppuhullu, Villinuppu vai Nöppönen?

Sarjista on luettu Hupsuttamossa monen monituista kertaa, ja aina se vain naurattaa ja hellyttää, sillä mukaan on saatu jotain niin kovin nuppumaista. Eikä Juitsikaan ole jäänyt paitsioon, sillä saimme tuliaisena toisenlaisen taideteoksen, jossa pieni poikamme on tällä kertaa muutenkin kuin piilossa sängyn alla:

 

Maalauksessa Jujulla on ihana pipo, jonka Nuppukin varmasti hyväksyy!

Saakohan Juju lainata Nupun punaista laatikkoa lentoretkilleen?

Suuret kiitokset taiteilijalle näistä huippuihanista taideteoksista 

ja luvasta julkaista ne täällä blogissa! Kuinka moni teistä 

lukijoista haluaisi ahmia lisää Nuppu-sarjiksia? :)

Reportaasia odotellessa

Hupsuttamossa on sattunut ja tapahtunut taas kaikenlaista jännää: Juju on oppinut uuden tempun, verhotanko on rojahtanut lattialle (ihme kyllä ilman kissain avustavia töppösiä), Nöppis on penkonut keittiönlaatikoita ja pöydälle ilmestyivät uudet, yltiötrendikkäät Muji-tabletit, mutta missä viipyy raportti? Sitä sopii miettiä. 

Eikä auta kuin odotella. Hopi, hopi, äiskä!

Ei ihme, jos lopulta tulee iso haukotus tai ”häyyyssihiiri”
niin kuin meilläpäin sanotaan!

Katit kauhujen kammiossa

Olen ollut viime aikoina hurjan kiireinen, ja vaikka olen omistanut kaiken kotonaoloajan Hupsuille, en ole ehtinyt kuvata niitä yhtä paljon kuin ennen. Tänään kaivoin kuitenkin kameran esiin, ja mitä muistikortille tallentuikaan? Ei ainakaan pehmoisia, hyväntuoksuisia räggärinpalleroita vaan melko nuhjuisia mörrimöykkyjä, jotka olivat omiaan nostattamaan Hupsuttamon halloween-kertoimia.

 

Kamera ihan särähti, kun rähjäinen Nuppu-neiti lösähti sen eteen.

Juitsikaan ei ollut komeimmillaan, vaan turkki lemahti hiukan tunkkaiselta.

Niin hauskoja kuin haamut ja hajut halloweenina ovatkin, halusin kuitenkin jättää juhlapyhän taaksemme raikkaissa merkeissä. Niinpä karvamonsterit joutuivat puikahtamaan yksi kerrallaan kauhujen kammioon, jossa lotisi ja vaahtosi.

 

Kuurasin Jujun melkein näkymättömäksi!

Kuivaushuoneessa käyskenteli kummituksia kahdella jalalla! 

Käkättipä siellä kammottava noitakin!

Föönauspisteellä hillui päätön pupu!

Noidan kattilasta nousi onneksi herkullinen rohkeusliemen lemu...

 

Juitsi kulautti ryypyn kitusiinsa, ja heti tuntui paremmalta. Huh!

Seuraavaksi Nupulla oli edessään kauhujen kammio, mutta sillä oli toisenlainen taktiikka kuin Jujulla: se järjesti emolle sarjan erikoisia halloween-säpsyjä. Ensimmäinen koitti heti lotinan alkaessa. Nuppu roikotti oikeaa etutassuaan onnettoman näköisenä. Kun törppäsin tassua etusormellani, se heilui velttona kuin ylikypsä spagetti. Ehdin jo pelätä, että tassu oli mennyt sijoiltaan tai peräti irronnut, mutta silloin Nuppu yhtäkkiä jännitti lerppatassunsa, tarttui sillä leggingseihini ja hinasi itsensä reiteni päälle! Nupun akrobatiataidoilla temppu on verrattavissa nuorallakävelyyn pilvenpiirtäjästä toiseen, joten olin äimistynyt – ja litimärkä, sillä vasemman käden suihkusihtaukseni meni säikähdyksestä pahasti pieleen. Lopulta onnistuin muiluttamaan Nupun takaisin lattialle huuhtelua varten, mutta helppoa se ei ollut.

 

Eikä Nuppu päässyt vieläkään pois kauhujen kammiosta!

Neitokainen ei ollut hetkeäkään paikoillaan, kun föönasin sitä. Se kiehnäsi minussa
kiinni niin tiiviisti, että loputkin vaatteistani vettyivät.

Lopuksi Nuppu väänsi kummitusimurin täysille ja siivosi hammajaiset kylppäristä.
Olimme märkiä mutta helpottuneita.

Paras hetki koitti, kun ovi avattiin, ja kaksi puhdasta kissaa kohtasi toisensa.
Eikä meillä haiskahda enää ollenkaan halloweenilta!

Iloista pyhäinpäivän jälkeistä aikaa ja talven alkua teille lukijoille! <3

Huomaa minut!

Elämäni on ollut alkukesästä asti melkoista vyörytystä. Uudessa työssä riittää valtavasti opeteltavaa ja ihmeteltävää, mikä on johtanut erääseen kissojen kannalta nihkeään ilmiöön: liian niukkarituaaliseen kotiutumiseen. Sen sijaan että kyykistyisin pitkiksi ajoiksi Nupun ja Jujun kanssa eteiseen kuonokkain, saatan vain huikata niille pikaiset moit ja ryhtyä pälpättämään kuulumisiani miehelle. 

 

Varsinkin eräs pieni poika kokee tällaisen käytöksen erittäin kurjana.

Onneksi mies on noina hetkinä minua herkempi huomaamaan Jujun eleet ja ilmeet ja rientää aina hylätyn Pikkukissin avuksi. Hän on keskeyttänyt useammankin kerran puhetulvani nostamalla paitsioon jääneen karvapallon aivan silmieni eteen, niin että tajuan tehdä pikaisen korjausliikkeen.

 

”Huomaa minut!” Juju anelee, ja tietysti huomaan!

 

Kaikki höpinät jäävät sikseen, kun otan pienen reppanan syliini pusutettavaksi. Rapsutan sitä leuan alta, nuuhkin sen turkkia ja kysyn, nukkuiko se työpäiväni aikana hyvät päikkärit ja mitä se haluaisi seuraavaksi puuhailla. Vastaus on melkein aina sama: agilitya, vaanimisleikkejä, yhteisruokailua ja lopuksi rentoutumista maman jalkojen päällä. Ja sehän sopii, sillä mitäpä en tekisi hyvitykseksi törppöilystäni!

 

Kun Jujun nassulle palaa veijarimainen hymy,
tiedän, että Hupsuttamossa on taas kaikki hyvin.

Pelejä ja synttäripää

Valkoinen kani koikkelehti jälleen kultakello kaulassaan Hupsuttamon läpi – toisin sanoen blogimme Hupsu ja tosi höpsö täytti sunnuntaina kokonaiset kuusi vuotta. Vaikka tämä nukkavieru kissiemo yritti kaapia oman henkilökohtaisen ikäkriisinsä maton alle, julma totuus on, että vanheneminen kolahti jälleen kerran myös omaan nilkkaani. Niinpä pidimme yhteiset synttärit sekä minulle että blogillemme, ja vanhenemisen voivottelu kääntyi onneksi ihastuksen kiljahteluksi, kun sain mieheltä juhlateeman mukaisen lahjan, joka selitti, miksi päätäni oli mittailtu vain muutamaa päivää aikaisemmin:

Paketista paljastui uutuuttaan hohteleva pyöräilykypärä!

Tästä eteenpäin Nutcasen avaruuskissanpennut suojelevat vaka vanhaa kuuppaani!

Juju kysyi, rakastaako emo herneen kokoisia aivojaan enemmän kuin Juitsia,
mutta lohdutin, ettei se voisi olla mitenkään mahdollista. I love my Juju more.

Olin niin ilahtunut uudesta turva-asusteestani, että pidin sitä päässäni melkein koko illan. Jännitin hieman, mitä Nuppu tuumaisi kapistuksesta, sillä se on tunnetusti perheemme fashionista eikä koskaan hyväksynyt esimerkiksi mauttomia kissapipojani.

 

Aluksi Nuppu vaikutti vaivaantuneelta, kun paparazzit
saivat yhteiskuvan siitä ja uudesta, hämmentävästä objektista.

Nuppu kuitenkin suostui arvioimaan, kuinka pahasta tyylimokasta tällä kertaa oli kyse.

”Tiiätkö mitä, äiskä? Ei hullumpaa. Aika coolia, itse asiassa!”

 

Juitsi ei halimiseltaan edes huomannut,
että emon päässä oli jotain ylimääräistä.

Vaihdoimme vielä parit eskimopusut, eikä Juju hoksannut kypärää silloinkaan.

Otin lopulta uutuustuotteen päästäni, sillä seuraavaksi oli vuorossa inspiroivaa synttäriohjelmaa: päätimme pelata koko Hupsuttamon jengin kesken ihanaa kissapeliä, jonka sain lahjaksi kummitytöltäni. Koska kyseessä oli noppapeli, kissatkin pystyivät pelaamaan sitä henkilökunnan avustuksella: minä heitin Jujun puolesta noppaa, ja mies hoiti Nupun pelivuorot.

 

Tässä peli on, ja olemme kaikki aloitusruudussa. Minä olen punainen tötsä,
mies sininen, Juju vihreä ja Nuppu pinkki – tietenkin!

 

Johdin koko pelin ajan, mutta Nuppu-parka oli joukon hännillä.
Niinpä se tuli tarkastamaan, oliko emo virittänyt nappulaansa laittomasti.

Hei, epistä! Nuppu kolkkasi emon pelilaudalta! Onneksi tuomari huomasi vilpin! 

Nuppu käänsi meille selkänsä, mutta huomasin kyllä, mitä se teki yhä hännällään!

Johdin peliä loppuun asti, mutta olimme sopineet, että maaliin pitäisi päästä tasaluvulla.
Siitä ei tullut millään, joten lopulta Isikissi voitti ja Juju kiri toiseksi. Minä päihitin
Nupun loppukamppailussa, joten huijari joutui tällä kertaa tyytymään jumbosijaan.

Peli oli jännittävä myös siksi, että sen varrella sattui kaikenlaista yllättävää. Onnistuin esimerkiksi saamaan heti alkumetreillä kaksi kissaa ja pääsin neljä askelta eteenpäin. Mies löysi kissat sohvan alta, ja molemmat kissat unohtivat, mikä päivä oikein oli. Lopulta me kaikki kuitenkin muistimme, että on meidän blogin syntymäpäivä!

 

Se ilahdutti Nuppuakin. Huomatkaa sopuisa hymy! Niinpä se lupasi
antaa vielä tarkemman lausunnon emon uudesta kypärästä.

 

Kaikkein ihaninta vekottimessa on...

...tämä pieni täplämasuinen kissanpentu, jota Nuppu haluaa silittää!

...ja tietenkin pussata! Muiskun muiskun! 

Kiitos teille lukijoille näistä vuosista ihanine kommentteineen!

 Vaikka tahtimme on vähän hidastunut, starttaamme innokkaina

 seitsemänteen vuoteen ja toivomme, että te kaikki pysytte

 Hupsujen matkassa edelleen! <3

Kissakodissa ja kissojen kodeissa

Hupsuille on vuosien saatossa kertynyt ihanan paljon kissablogikamuja, joiden kanssa emme temmellä pelkästään bittitantereella vaan ihka oikeassa maailmassakin. Kesällä Pepsin ja Maxin ja Rokkimimmien emot järjestivät mukavan mutta myös silmiä avaavan blogitapaamisen Hämeenlinnassa. Vierailimme kissakoti Kattilassa, jossa en tajunnut edes kaivaa kameraani esiin, sillä järkytyin sen verran pahasti kodittomien kissojen määrästä ja ihmisten ajattelemattomuudesta. Kattilassa omaa kotia odottaa noin 80 kissaa, enkä voi kuin nostaa hattua vapaaehtoisille, jotka paiskivat hartiavoimin töitä eläinten hyvinvoinnin eteen. Matkatoverini Taru laati Kattilasta erinomaisen postauksen, jossa myös kerrotaan, miten meistä kukin voi auttaa kissakodin asukkaita.

 

Nuppu ja Juju lahjoittivat Kattilaan ruokaa, ja emo teki tilisiirron verkkopankissa. 

 

Sydäntäni riipi nähdä kodittomia kissoja, mutta vastapainoksi oli ihanaa viettää aikaa Triolassa, jossa useampikin rescue-kissa viettää nykyisin hemmoteltua, onnellista kissanelämää.

 

Tässä niistä yksi! Herra Nilsson on melkoinen pusukullanmuru satunnaisista öykkäröinneistä huolimatta! <3

Ihastuttava Madame toivotti minut lempeästi tervetulleeksi valtakuntaansa.

Matzonkin kanssa löytyi yhteinen hellyttelyaaltopituus...

 

...ja suloinen Elli oli taas rakkautta täynnä! Kunpa kaikilla kissoilla olisi onnelliseksi tekevä koti!

Koska olen suuri Trio MiuMaun ja herra Nilssonin fani, palasin porukan luo elokuussa Roopen ja Ilmon palvelijan kanssa. Kissapäivämme tosin alkoi täältä Hupsuttamosta, ja hupaisa selonteko Nupun ja Jujun vieraanvaraisuudesta löytyy aussikamujemme postauksesta. Triolassa pääsin tällä kertaa seuraamaan kissanelikon mani- ja pedikyyriä, mutustamaan herkkumuffinssia ja laulattamaan kameraani:

 

Börje oli löytänyt vekkulin vilvoittelupaikan.

Nisu kirmasi tuhatta ja sataa juoksupyörässä mutta malttoi vähän poseeratakin.

 

Mimmissä ja Nupussa on paljon samanlaista
hienostunutta hellyyttä, johon olen ihan hupsuna.

Ja Elli... Katsokaa nyt, miten ihana hän on taas kerran! En kestä! <3

Jos kuvittelitte, että fanikerhotapaamiset päättyivät tähän, olette aivan väärässä, sillä kävin moikkaamassa myös ikisuosikkejani Ilonaa ja Zetoria. Ihana kaksikko oli päässyt paluumuuttamaan omaan kotiinsa remppojen jälkeen ja jaksoi leikittää tätä höpsöä kissatätiä!

 

Miten kovasti olinkaan ehtinyt ikävöidä pientä Zet-poitsua...

...ja sametinpehmoista Iltsu-kaunotarta!

Pallot kierivät, langat liehuivat ja silittääkin ehdin molempia!

Nii-in, Ilonaakin! <3

On ollut mahtavaa päästä käymään näissä ihanissa kissakodeissa (Kattila mukaan lukien) ja tavata suuri määrä kissaihmisiä, jotka pitävät niin hyvää huolta omista pienokaisistaan ja välittävät jatkuvasti eteenpäin tärkeää sanomaa vastuullisesta kissojen ja toki muidenkin eläinten kohtelusta. Kiitos kaikille teille siitä – ja tietenkin ihanista tapaamisista ja yhteisöstä ylipäänsä!

 

”Just noin, mama! Veit naukaisun mun kuonosta! Jatketaan samaan malliin!”