Kujeileva kevätkukka

Pääsiäinen on mämmin ja tipujen kulta-aikaa, mutta meillä on panostettu tänä vuonna suklaamuniin ja pupuihin. Käkättävät noidat eivät ole aiheuttaneet ainakaan toistaiseksi hämminkiä, vaan silkkipallerot ovat saaneet nauttia hauskoista leikeistä, joita ne loihtivat keväisen toivomuskukan avulla.

Juju lumoutui, kun se tajusi, että emo oli suunnannut kohti
toista leskenlehteä oikealta ja poiminut sen mukaansa!

Tämä se on! Alempi on silkkaa hämäystä.

 

Kun tuli aika esittää toive, Jujulle tuli paineita ja se meni sängyn alle.

Niinpä paikalle houkuteltiin kylmähermoisempi kissanroikale.
Nuppu tuhahti, kun ojensin sitä kohti vahingossa hämäyskukkaa!

Onneksi se tiesi itse, kumpi rehu oli oikea toivomuskukka
ja puhalsi sen sammuksiin. Samalla se sulki
siniset silmänsä ja toivoi ikiomaa pääsiäismunaa.

 

Ja kappas! Siinä samassa Nupun kainaloon putkahti Kinder!

Juju yritti elvyttää toivomuskukkaa, mutta Nuppu oli valitettavasti näännyttänyt sen.

Nuppu hautoi hetken munaa kevätauringon porotuksessa,
ja sieltä (tai emon tukasta) tiensä ulos nokki iki-ihana hiuslenksu!

Sellaisen Nuppu olikin aina halunnut!

Pääsiäistyllerömme sinkoili lenksun kanssa ympäriinsä...

...kun joku toinen reppana oli ihan ilman leluja.

Nuppu ei ehtinyt pohtia Jujun tilannetta, sillä se oli
keksinyt yhä hauskemman leikin lenkkariboksissa.

   

Juitsi pyyhki kyynenleensä tai ainakin viiksensä ja tuli kysymään, saisiko sekin osallistua.

 

Eikä Nuppua turhaan pupuksi kutsuta, sillä totta kai se jakoi lelun pikkuveikan kanssa.

Kun lenksu alkoi menettää tenhoaan, Nuppu kuiskutti Jujulle,
että se oli toivonut kukalta Jujullekin omaa Kinderiä.

 

Pieni poika lönkötteli Kinder-jahtiin, ja pian aarre jo löytyikin!

 

Koska Juju on poika eikä siksi haudo, se antoi Kinderinsä emolle.
Ja tällainen pikku apina herkun sisältä sitten putkahti! 

Jujusta apina oli ihan ookoo, kunnes poitsua alkoi kutittaa ihan kamalasti!

 

Äääh! Kutka, kutka, kutka!!! Päällään seisova rontti olikin oikea kirppusäkki!

 

Nuppu korjasi toivomuskukan läimäyttämällä sitä karvaisella avotassulla.

 

Sitten se esitti uuden toiveen: lisää hyviä ja kirputtomia leluja paitsi
Nupulle ja Jujulle myös kaikille teille kissakamuille ruudun toisella puolen!

 

Täällä näyttää jo oikein hyvältä – toivottavasti sielläkin! Ihanaa pääsiäistä! <3

Juhlat nupullaan!

Hupsuttamossa on fiilikset korkealla, sillä herätyskellon kilinää ei tarvitse kuunnella kuukauteen! Aamutunnelmaa ei latistanut tänään edes kimakka ininä, joka kantautui oven takaa jo kello kuuden maissa. Se oli nimittäin lähtöisin synttärisankaristamme Nupusta, joka täyttää tänään viisi vuotta.
 

Nyt on helppo näyttää tassulla, kuinka vanha oikein onkaan!

Lauloin Nupulle ”Paljon onnea vaan” ainakin viisi kertaa, ja sen jälkeen se on saanut puuhata kaikkea kivaa, koska ”eläviitijookoNuppu”-tyyliset lausahdukset ovat tänään juhlan kunniaksi pannassa. 

 

Nuppu on saanut kanniskella hiuslenkkiä valvotusti koko aamun.

Nuppu on räplännyt kukkaa ja renkuttanut kaihtimia.

Liinavaatekaapissakin on ollut trafiikkia.

”Nyt saa tuoda namit tarjottimella sänkyyn!”

Vaikka Nupulle ei voi allergioiden takia pyöräyttää herkullista raksukakkua tai kananmaksapiirasta, se saa kuitenkin paljon kivoja lahjoja. Ensimmäinen synttärilahja oli aineeton: isikissi antoi Nupulle uuden lempinimen: Parta-Potso. Ja voi, miten kovasti meitä kaikkia naurattikaan! 

Nuppu tietää, että rakkaudesta ne isikissitkin potkii!

Vaikka asiaa olisi vielä paljon, tästä postauksesta tulee nyt harvinaisen pekkatöpöhäntäinen, sillä olen lähdössä hakemaan bussiasemalta Nupun virallista lahjaa: ihmistä, joka on luvannut pitää Nupulle seuraa ensi yönä. Luvassa on siis taattu kainalopaikka ja paljon rapsutuksia. Mitäpä muuta sitä viisivuotias karvatypsykkä voisikaan toivoa?

”No kyllä mä haluaisin Rufukselta suukon ihan livenä. Ja se vähän
säikähtäneen näköinen Popo Copskin saisi kyllä piipahtaa kylään.”

Nupun karkelot jatkuvat siis koko viikonlopun, ja niistä tulee vielä lisää materiaalia blogin puolelle. Tulossa on myös tarina siitä, kuinka Juitsi heitti speedot nurkkaan, ja lomalla luulisi meidän ehtivän kissabicatakin!

Näin synttärisankari tekee haarahyppyjä!

Iloisia kesäpäiviä kaikille! Ja high fivet 

muillekin lomansa aloittaneille!

Hupsujen yksivuotiskarkelot

Tasan vuosi sitten Nuppu ja Juju painoivat ensimmäiset viralliset tassunjälkensä bittiavaruuteen. Epävirallisia digihurinoita oli pöristelty Facebookin täydeltä jo lähes vuoden ajan, mutta ikioma blogi räpsäytti silmänsä auki vasta sunnuntaina 1.9.2013. Ensimmäisiä postauksia oli testiluetettu lähipiirillä, ja sormet tutisten painoin lopulta Bloggerissa näppäintä ”julkaise”. Mitä sitten tapahtuikaan? Roikuimme Nupun ja Jujun kanssa ruudun äärellä ja odotimme. Maapallo ei kääntynyt radallaan, ikkunamme alle ei kerääntynyt suurta kollikissojen ihailevaa laumaa (vaikka Nuppu salaa niin toivoi) eikä meitä myöskään kärrätty roviolle vääräuskoisista kissahöpinöistä. Vaikka Blogger väitti satojen lukijoiden käyneen blogissamme, Google Analytics paljasti, että tosi asiassa vain uskollisimmat ystävät ja sukulaiset olivat saapuneet paikalle kannustamaan uutta kanavavaltaustamme.

Tämä on Nupun ja Jujun virallinen vuosipäiväkuva.
Sen perusteella blogin nimi voisi olla Nätti ja tosi söpö.

Aika kului, ja koska Nuppu ja Juju pitivät huolen siitä, että blogiin riitti materiaalia, sitä ei kuopattu heti hiljaisilla alkumetreillä. Kun sivuillemme ilmestyi ensimmäisiä tuntemattomien kommentteja, olimme kaikki kolme tikahtua riemuun. Mikä parasta, kaikki vuoden aikana tulleet viestit ovat olleet kannustavia, ilahduttavia ja vastahupsuttavia! Ventovieraista on tullut bittituttuja, joiden kanssa on ilo vaihtaa kuulumisia ja kissavinkkejä. Seuraamme itsekin innokkaasti monien karvakaverien tempauksia, niin kissojen, koirien, kilien, heppojen kuin pupujenkin. Onpa ilmassa ollut jopa romantiikkaa, sillä Nuppu löysi itselleen netistä hurmaavan poikaystävän.

Näin kissat deittailevat vuonna 2014. Ruudulla komeilee Nupun ihastus, Rufus.

Ensimmäiseen blogivuoteemme on mahtunut monenlaista touhua. Halloweenina kissat kalistelivat kettinkejä, jouluna Juju rakastui Jujun värisiin villasukkiin, helmikuussa Nuppu kruunattiin Miss Ragdoll Worldiksi ja kesän tullen kissat pääsivät ensi kertaa ulkoilemaan. Asunnossamme on vuoden aikana tapahtunut myös perin kummallisia juttuja: infrapunakamera tallensi olkkarissamme pingisperhosen toukan, kissat päätyivät vaatekaapista Narniaan ja opiskelivat viuluvirtuooseiksi Paganinin tapaan. Hassutusten lisäksi blogiin päätyi huolta Nuppu-paran tassusta, joka oireili moneen otteeseen. Eilen sain taas kunnon säikäyksen, kun Nuppu tuuttasi kirjainpökäleiden sijaan hiekkikselle hiuslenkin! Naru luikersi onneksi jouhevasti raittiiseen ilmaan eikä aiheuttanut tukosta tai muuta harmia pienen kultamurusemme suloisessa suolistossa. Nuppu ei ole ikinä aiemmin yrittänyt järsiä saati sitten popsia lenksuja, joten emme olleet edes tajunneet, että tällaista voisi käydä. Tästä lähtien lenksut varataan vain valvottuihin leikkihetkiin, jotta molemmat blogin päätähdistä pysyvät hyvässä iskussa.

Emo oli huolesta mutkalla, mutta Nuppu ei ollut hiuslenksukeissistä
moksiskaan. Kyseessä oli luultavasti vahinko: lenksu katkesi leikeissä
ja päätyi räggärin kitaan. Tämä olkoon varoittava esimerkki, etteivät
edes metallittomat lenksut ole sopivia kissan leluiksi. Sen opimme
ei kantapään vaan sen vielä taemman pään kautta.

Olen viime aikoina miettinyt kovasti, mitä jännittävää voisimme keksiä blogimme yksivuotissynttärien kunniaksi. Nupulla oli heti vastaus pähkäilyyni: se tahtoi päästä Jujun kanssa Facebookiin. Siellä ovat kuulemma kaikki muutkin. Niinpä perustin räggäreilleni ikioman sivun, jota kaikki halukkaat saavat mielihyvin käydä kurkkimassa. Tarkoitus on ilmoitella siellä, milloin blogia on päivitetty, ja tarjota välillä myös ennen näkemätöntä kuvamateriaalia sekä minimuotoista hupsutusta. Mutta mikä tärkeintä, blogi jatkaa taivaltaan nyt toiselle vuodelle ja toivomme, että juttuja ja teitä ihania lukijoita riittää vielä pitkäksi aikaa!

Tällainen on Nupun ja Jujun profiilikuva.

Kissat ja blogit ovat siinä suhteessa samanlaisia, että molemmat vaativat koko ajan
jotain uutta ja jännää. Sen ei tarvitse olla mitään järisyttävää, vaan esimerkiksi
kiipeilypuuhun parkkeerattu pallorata voi tuottaa suunnatonta riemua.

Mutta kuten neidin makoisasta haukotuksesta voi päätellä, vitsi vanhenee ennen pitkää...

Ha haa! Mitäs pienet räggärit sanoisivat, jos pallorata ilmestyisi kattoterassille?

Viihdettä saatiin taas koko rahalla. Eikä tässä vielä kaikki:
tarkkasilmäisimmät saattoivat aiemmin bongata palloradan
vielä kolmannestakin paikasta...

Dyson tuli taloon

Meidän perheeseemme hankittiin kesäkuussa uusi jäsen, johon me ihmiset olemme lääpällämme. Jujun mielestä tulokasta voi joten kuten sietää, mutta Nuppu on vakuuttunut sen epäaitoudesta ja salaliittoiluun taipuvaisesta luonteenlaadusta. Uusi kaveri tuli vähän liian leuhkana ja kiiltävänä. Se on nyt mielin kielin kaikille ja esittää oikeaa joka kodin pelastajaa, mutta annas olla, kunhan se pääsee näyttämään todelliset karvansa. Ei varmasti emoakaan sitten naurata, kun pikku räggärit on popsittu pedon hurjaan kitaan!

Onneksi Nuppua ei niin vain hämätä. Sen sinisilmät porautuvat tulijan sieluun terävinä kuin timantit.

Tyypin nimi on Dyson, ja jos minulta kysytään, se on tullut jäädäkseen. Se on sininen, tuhisee aika kovaa ja omistaa melko lyhyen hännän, mutta sen kärsä on valtavan tehokas: kaveri on jo lyhyessä ajassa repinyt karvasedimenttien alta esiin muinaisen kylän, joka asuntonammekin tunnetaan. Vaikka vanha, punainen Hooverimme yritti parhaansa mukaan höplätä irtokarvaa matosta, sen hönkäilyt saivat karvamassat vain värisemään kuin kaislat kesätuulessa. Toista se on nyt, sillä matoista ovat kadonneet paitsi karvat ja pölyt myös erinäiset lelut. Nupun ja Jujun Hollanti-lenksuista ei ole näkynyt ainuttakaan sitten heinäkuun, joten voimme vain olettaa, että niitä kannattaa kaivella Dyson-duden ruoansulatuskanavasta. Parempi silti liian huolellinen imutus kuin haalea huokailu.

Minusta tyyppi on söpö: ihan kuin
leppäkerttu, jolla on sininen uimamyssy.

Kun Dyson murahtaa käyntiin, Nuppu karahtaa karkuun. Koska mieheni on usein (= aina) Dysonin puikoissa, Nupusta tulee yhtäkkiä minun paras ystäväni, vaikka kuuraan imuroinnin aikana niinkin alhaiset paikat kuin wc:n ja kylpyhuoneen. Nuppu ei tietenkään vedä hanskoja tassuihinsa ja tartu hienoille leideille sopimattomiin töihin, vaan jää kököttämään vessan kynnykselle. Se katsoo minua vetoavasti ja sanoo  toistuvasti "i-i-iih!" kunnes lopetan desinfiointipuuhat ja nostan sen syliini. Silloin Nuppu kellauttaa itsensä selälleen käsivarsillani ja hurisee jopa kovempaa kuin Dyson. Onhan se pelastunut jälleen kerran painajaismaiselta kissaimulta...

Juju on oikea pikku kovis ja pelaa chickeniä
Dysonin kanssa. Kumpihan mahtaa väistyä?

Pyysimme Dysonia pidättämään hetken hengitystään, jotta Nuppu
saisi rauhassa etsiä todistusaineistoa sen ilkeämielisistä suunnitelmista.

Nupusta on epäilyttävää, ettei uudesta tyypistä leviä samanlaista hajua kuin vanhasta pörisijästä.
Juuri tuollaisilla pienillä, läpinäkyvillä liehittelykeinoilla Dyson on luikerrellut emon suosioon.

No ei tietenkään se nyt käy Nupun kimppuun, kun kaikki
katsovat  ja otetaan kuvaa! Eihän se nyt tyhmä ole!

Mutta TÄSSÄ kaikille todistusaineistoa:
Dysonin vatsalaukussa ON räggäri
jos toinenkin! Apua ja i-i-iih!

Diagnoosina kissanirvana

Viimeinen viikko ennen kesälomaa oli Nupulle ja Jujulle poikkeuksellisen rankka, sillä "emo" oli liesussa aamusta iltaan: ensin töissä ja sitten monenlaisissa viulunsoittoriennoissa. Ehdimme vaihdella aamulla poskisuukot, pöykkäillä toisiamme viiden kinttailla ruokakupin tuntumassa – ja halailla kympin jälkeen hyvänyöntoivotukset, joiden yhteydessä sain todistaa muutamia kaikkien aikojen raveja. Vaikka mieheni vietti illat tiiviisti kissojen seurana, hän ei selvästikään pystynyt korvaamaan minua täysin, sillä Juju ilostui aina silmin nähden kotiintulostani. Kun olin poissa, poitsua ei huvittanut säntäillä edes hiuslenksujen perään, mutta kun saavuin paikalle, Juju alkoi hypellä ja reuhata kuin ragdollin muotoinen minihurrikaani.

Nyt on emo taas kotona, ja uusi hiirikin ilahduttaa!

Kiireistäni johtuen emme onnistuneet naukutreenissäkään aivan toivotunlaisesti. Jujun oli vaikea ymmärtää, että oikeasti halusin sen naukaisevan käskystä. Se kyllä oppi kakaisemaan ilmoille hämillisen pikku narinan, kun odotin kyllin pitkään, mutta silloinkin äännähdyksen perässä oli selvästi ujo kysymysmerkki. Perjantaiaamuna tosin sain aivan spontaanisti reippaan vastauksen, kun kysyin unisena sängystä "Joko loma alkaa?". Juju huikkasi oven alta kärttyisesti "Noooo!" Onneksi happaman kissapojan väite oli silkkaa palturia, ja tänään pääsimme jo nauttimaan yhteisestä aamuvetkuttelusta. Kissat tulivat sänkyyn ja käpertyivät niin onnellisiksi pikku hurinakeriksi, että niiden on ollut pakko tajuta, ettei kyse ole ihan tavallisesta viikonlopusta. Onhan edessä sentään neljän viikon täysmittainen kissasymbioosi!

Loma-aamu alkaa aina hyvin, kun näkee heti
silmänsä avattuaan pieniä ragdolleja siellä täällä.

Mitä olisi rantalekottelukaan ilman näitä höpönassuja?