Näytetään tekstit, joissa on tunniste syntymäpäivä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste syntymäpäivä. Näytä kaikki tekstit

lauantai 1. heinäkuuta 2023

Yksitoista kautta kymmenen!

Tänään oli taas yksi kesän ihanimmista päivistä, sillä heinäkuun ensimmäisenä vietetään aina iki-ihanan Nuppu-palleron synttäreitä. Halusimme antaa Nupulle ekstrahuomiota heti aamusta, mutta laulua, paijausta ja ylitsepursuavia kehuja sisältänyt onnittelukimara taisi olla tällä kertaa vähän liikaa. Kattineitonen nimittäin katsoi meitä epäluuloisesti, inahti ja töpsytteli kiireisin askelin pöydän alle. Pahoittelin kovasti sekaannusta: Ei ole monta viikkoa siitä, kun Nuppu kävi terveystarkastuksessa, ja se varmasti ajatteli, että poikkeava käytöksemme enteili jotain ihan muuta kuin suurta synttärihulabaloota. Vakuutin kuitenkin Nupulle, että päivästä tulisi ihana ja viettäisimme sitä ihan vain iisisti kotosalla.

”Paree ois”, Nuppu sanoi ja loi minuun sen verran tiukan
katseen, että päätin ojentaa sille ensimmäisen lahjan.
 
Hihittelin, että Nuppu sai peilin, mutta päivänsankari
ei selvästikään ollut vielä humoristisella tuulella.

Niinpä jätimme sen päiväunille uuden tyynyn kanssa
ja lupasimme, että illalla olisi vuorossa ihanat bileet!

Nupuski vetelikin makeat unet ja heräsi iloisena ja valmiina juhlimaan!

”Oi, kiitos emo! Oonkin aina halunnut matkustaa 
kuumailmapallolla maailman ympäri!”

”No ei vaiskaan! Nuohan on niitä sun vessapaperikukkia,
jotka kukkivat kaksi päivää nätisti, lerppuvat sitten viikon,
ja loppukesä meneekin mukavasti terälehtiä keräillessä...”

”Mutta hei! Mikäs kiva höyhenpallero siihen lehahti?
Paljon hauskempi kuin ne pihalla riekkuvat varikset,
jotka nykivät kylttejä ja kellivät kukkapurkissa.”

”Tämän tipun kanssa kelpaa vetää vaikka
cha cha chata. It's crazy, it's party!”

Kun Nuppu oli tanssinut pöydällä kuin kissanpentu konsanaan, oli aika siirtyä viralliseen synttärikuvaukseen.

 
”Tuutko, Nuppu, ihan pikkusen lähemmäs sun synttärikukkia? Näyttäisi kivemmalta.”


”Parempi näin, mutta mites, Nuppu, jos katsoisit vielä kameraan?”

”Ei hännällä katsota, vaan kuonopuoli nyt mamaa kohti!”

”Näyttääkö Juju mallia?”
 
”Just noin! Asettelusta 5/5 ja papukaijamerkki siitä hyvästä,
että nenukin on nätisti sävy sävyyn kukkasten kanssa.”

”Hyvä, Nuppuuuuu!!! Tästä 6/5, koska hymy on niin säteilevä!” :-D

Onnea meidän ihana, hassu, lempeä, empaattinen ja tomera kullanmuru! <3
Yksitoista vuotta jo, mutta hupsutusta ja touhua riittää entiseen malliin.

Jos huomenna paistaa aurinko, niin lähdetään taas pörröhäntäseikkailuun!

PS. Pahoittelut kuvatekstien fonttivälistä. Niitä oli ihan mahdoton saada kohdilleen, mutta palaamme fiksailemaan niitä pian. Onko teillä muilla ollut ongelmia Bloggerin kanssa?

sunnuntai 14. elokuuta 2022

Justus juhlavana

Miten voi olla jo elokuu? Vastahan lumet sulivat ja paljastivat Itäisen Hupsuttamon pihalta pienen sammakkolammen – ja ihanhan siitä on vain hetki, kun Juju ihaili kevään ensimmäisiä perhosia vienosti ikkunan takaa. Sitten piha pöhähtikin reheväksi ja kutsui pienen Jujun suuriin viidakkoseikkailuihin. Meillä kävi paljon kivoja vieraita, välillä satoi mutta useimmiten paistoi – ja kerran pihan vierestä pyyhälsi trombikin. Heinäkuun lopulla Nuppukin imaistiin ulkoilun makuun, ja palveluskunta on löytänyt itsestään ihan uusia tasoja pihaa tonkiessaan. Vaikka emme olekaan blogia ehtineet juuri kirjoitella ja päivät, viikot ja kuukaudet ovat vierineet vauhdilla, yhtä asiaa ei silti tänäkään vuonna unohdettu: Juitsin syntymäpäiviä, joita vietettiin elokuun yhdeksäntenä.

 
Okei, tunnustetaan: ihan aamusta en sitä vielä muistanut,
mutta Juju oli niin riemukkaalla päällä, että yhtäkkiä kesken
aamupalan tajusin että pieni poikahan oli synttärisankari!


Laulu raikasi täyden kympin kissavaaville, ja se hurisi iloisena huomiomylläkän keskellä. Kävin jopa poimimassa sille omalta mehiläisniityltämme kimpun luonnonkukkasia.

 
”Onneksi näille ei käynyt samalla tavalla kuin sille daalialle,
jota unohdit ihan kokonaan kastella, mama!”
 
”Ja miten hyvä, ettei näitä rehuja kohdannut sama kohtalo
kuin niitä viiden euron samettikukkia, joita et niin ikään...”

 
Kiitti Juitsi! Eiköhän se jo riitä meidän pihanhoitoprojekteista. :)


Parvekkeettomassa kerrostaloasunnossa majailleelle kissaemolle on ollut aavistuksen haasteellista muistaa, miten paljon hoivaa kukkaset, yritit ja marjapensaat kaipaavat, mutta onneksi kissojen kanssa on toisin. Pikku mussukoita on paapottu tuttuun tapaan, ja Juju pääsi synttäreinään jahtaamaan kissanminttukalaa, napostelemaan raksuja (Kyllä! Mutta älkää kertoko Nupulle) ja sporttailemaan.
 
Esteet löytyvät nykyisin täältä idempää,
ja tilaakin on paremmin niiden hyppelyyn!
 
Juhlissa oli iloinen tunnelma ja vieraillakin kuono hymyssä.

 
”Lisää tällaisia päiviä, pliis!” Juitsi pyysi,
ja emo lupasi niitä tietenkin sylin täydeltä. 

 
 Onnea vielä kerran meidän sanoin
kuvaamattoman söpölle omalle, rakkaalle Jujulle!💝

perjantai 1. heinäkuuta 2022

Täyden kympin typykkä

Tänä aamuna ostin kymmenen hempeää ruusua, koska tasan kymmenen vuotta sitten maailmasta tuli Nupun verran parempi paikka. Ja kaikki Nupun tuntevat tietävät, ettei nyt puhuta mistään pienistä mitoista. Ei teelusikallisista, desilitroista, gigagalloneista tai edes multimahtibiljoonista vaan jostain äärettömästä, joka saa sydämen pursuamaan rakkautta. Sellainen tunne meillä on aina Nuppua kohtaan, joten tämä päivä on ollut hyvin samanlainen kuin kaikki muutkin: Nupulle on laulettu, sitä on paijattu ja leikitetty ja se on saanut napostella lempiruokiaan emon kainalossa. Lisäksi se on ottanut parit hempeät prinsessapäikkärit, joiden jälkeen nappasimme virallisen syntymäpäiväpotretin.

 
Näin hienosti osaa poseerata vain kympin pupu!

 
Mahtaisko vieraita vielä olla tulollaan? Vettä voi latkia hienosta kupista,
ja pakastimessa on possunsydäntä!
 
Onnea rakas kullannuppu, meidän iki-ihana pikku palleromme!💝

maanantai 9. elokuuta 2021

Jujucollien juhlapäivä

Jujun synttärit ovat tehneet tuloaan jo hyvän aikaa ja niitä on odotettu hurjan innokkaasti. Viimeksi eilen illalla mietin, mitä kivaa keksisin pienen pojan päänmenoksi, kun se täyttäisi aamulla yhdeksän vuotta. Aamuun mennessä olin kuitenkin autuaasti unohtanut, millä planeetalla asuin ja mitä päivää elettiin. Juju yritti vinkata minulle juhlapäivästään istumalla vienosti kahvinkeittimen ääressä, mutta olin niin silmät sikkurassa ja pää unenpöpperössä, että pusuttelin sitä vain tuttuun tapaan ja nostin sen sitten arkipuunaukseen Hipsun hiusstudiolle. Vasta kello 9:04 puhelimeeni kilahti viesti, joka säpsäytti minut todellisuuteen: 

Miten upean kortin kummityttöni olikaan piirtänyt Jujulle! <3

Hiippailin keittiöön hiljaa kuin ninja, muilutin tonnikalanamiputkilon mukaani ja palasin takaisin makkariin. Sitten polvistuin sängyn päätyyn, nostin vähän päiväpeittoa ja kajautin ilmoille ”Paljon onnea vaan”. Juju alkoi hurista ja kiemurrella, ja olisittepa nähneet, miten kiire sille tuli kääntyä selkäkiehnäysasennosta takaisin tassuilleen, kun se huomasi tonnikalanamit. Se nassutti onnellisena yllätysherkkuja, ihasteli vasta saapunutta korttia ja pönkkäili sekä minua että puhelinta kovin kiitollisena. Sovimme, että juhlat jatkuisivat mukavissa merkeissä työpäivän jälkeen, ja sen aikana päässäni muotoutuikin teema tämän vuoden juhliin. Arvaatteko alla olevasta kuvasta, mikä se on?

Täysimittainen agilityrata, johon kuuluu jopa musisointipiste...
Eiväthän tällaisesta tykityksestä selviä kuin...

 
...oman elämänsä bordercolliet!


Kun Juju oli taituroinut agilityradan monta kertaa läpi niin vauhdikkaasti, ettei kameraan tallentunut ainuttakaan tärähtämätöntä kuvaa, oli sopiva hetki ottaa puheeksi eräs iki-ihana söpönöpöjuttu, joka sai emon päätymään bordercollie-teemasynttäreihin. Syy ei ole nimittäin vain se, että Juju on aina fanittanut niitä ja luultavasti omaa ainakin jonkin verran kyseisen rodun geeniperimää. Pyysin Juitsia katsomaan puhelimesta, mitä hellyttävääkin hellyttävämpää se oli saanut synttärilahjaksi.


Onnea, Juitsi! Sait tänään uuden maalaisserkun, ja se on pieni ihana bordercollievaavi!

Sen nimi on Batman, ja me varmasti saadaan siltä lisää bordercollievinkkejä,
kunhan se tuosta vähän vielä kasvaa! Te ootte sitten kuin kaksi marjaa!

Ihastelimme Batmanin kuvia pitkään, mutta sitten oli aika siirtyä aineellisten lahjojen maailmaan. Juju tiesi kertoa, että bordercolliet voivat oppia erottamaan nimeltä jopa 90 lelua, eivätkä jujucollietkaan jää kovin paljon jälkeen. Juitsi sai lahjaksi kaksi uutta lelua ja oppi heti niiden nimet.
 
Flamu Flamingo ja Rontti Rottanen. Flamu Flamingo ja Rontti Rottanen...

Romu... Flanelli? Ja Flätti Ronttinen...?

No ei vaiskaan, vitsi, vitsi! Jujucolliet ovat aikamoisia humoristeja!

Jujulla oli niin hervottomat jutut, että Nuppukin ryömi sängyn alta niitä kuuntelemaan. Se kuitenkin kääntyi kannoillaan huomatessaan, että emolla oli kamera tassuissaan. Koska halusin Nupunkin juhliin mukaan, vein kameran kiltisti piiloon – ja silloin tietenkin näimme synttärien pöhköimmän ohjelmanumeron: Nuppu heitteli Ronttia ilmaan kerta toisensa jälkeen ja viiletti sitten häntä sojossa ympäri Hupsuttamoa kuin mikäkin vinttikissa. Voisiko ensi kesälle tilata perhepiiriin myös whippetin, jotta Nuppetkin saisi oman sielunsiskon?
 
Päätämme juhlalähetyksemme nyt näihin tunnelmiin. Onnea vielä kerran
meidän oma rakas Pikkukissi Juju! Olet niin fiksu, kaunis ja hieno! <3

PS. Jos haluatte tutustua lisää Jujun bordercollieserkkuun, 
pikkuiselle on avautunut juuri oma Insta-tili nimellä ”bordercolliebatman”.

torstai 1. heinäkuuta 2021

Prinsessan juhlapäivä

Luin uutisista, että Walesin prinsessa Diana olisi täyttänyt tänään 60 vuotta. On surullista, ettei hän ole enää juhlimassa merkkipäiväänsä, mutta onneksi eräs toinen kuninkaallinen on viettänyt virkeänä synttäreitään, täyttäähän se vasta yhdeksän. Aivan niin, muistitte oikein: tänään juhlitaan myös Hupsuttamon prinsessaa, Nuppu Nöpöstiina Kullannuppu ensimmäistä.
 
Se on lempeä, kaunis ja hyväsydäminen eikä mähhää alamaisilleen kuin... no, koko ajan.

Pörröiselle ragdoll-prinsessalle on sadellut aamusta asti huomiota: suukkoja, haleja, rapsutuksia, tekstareita, kortteja ja onnittelulauluja. Siniverinen pehmopupulainen tilasi synttäriaamiaiseensa santsiannoksen ja nassutti pienen pehmoisen masunsa niin täyteen, että iso osa juhlapäivästä kului herkkujen sulatteluun sängyn alla. Mutta kun Nepparinenä heräsi ja sai rassattua unihiekat simmuistaan, se joutuikin keskelle synttärikuvauksia.

Öh, tässä kohden unihiekkaa oli vielä vähän...

 
Mutta sitten palatsin edessä soivat kuninkaalliset tättärää-torvet, jotka
saivat prinsessan reipastumaan. Ensimmäinen vieras saapuisi tuossa tuokiossa.


Se oli naapurivaltakunnan prinssi Juitsi Mamssinpoika Suikulainen.

 
Suikulaprinssi oli komea gerberanenänsä kera, mutta hivenen turhamainen.
 

Tai aika paljonkin, sillä se syrjäytti myhäillen prinsessan ja paistatteli
sumeilematta valokeilassa, jotta siitä maalattaisiin kuninkaallinen potretti.


Prinssi joutui pian väistymään, sillä prinsessa houkuteltiin takaisin paraatipaikalle.
Vaikutti kuitenkin siltä, että Nöpöstiinan kuninkaallinen masu kurni taas kerran...

 
...ja neitokainen kiikutettiin pikimmiten juhla-aitioon ruokailemaan.

 
Sitten prinsessaa viihdytettiin ylhäisellä äyriäisleikillä.

 
Mutta otuksen sai lopulta kiinni se sama prinssinkutale,
joka ilmestyi koko ajan joka paikkaan.

 
Jopa prinsessan erittäin yksityiseen pinkkiin buduaariin!

 
Lopulta syykin selvisi: nuorukainen halusi vain soittaa
prinsessalle ”Paljon onnea vaan” ukulelella!


Se osasi laulaa myös räp-artisti Jujun hittibiisin ”Tassut ilmaan!” ja J. Ujulaisen
 ”Villejä räggärejä”, niin että Nöpöstiinakin innostui lopulta hoilaamaan mukana.
Ei siis lainkaan hullummat synttärit tänäkään vuonna!

 
Nuppu jatkaa vielä juhlimista kesäisissä kukkaisfiiliksissä ja
lähettää terkkuja teille lukijoille! Me tullaan pian taas kertomaan
kuulumisia, ollaan nimittäin oltu reissussakin...

 
Tässä yksi pehmoinen reissukuva jo näytille... Jatkoa seuraa pian!