Leppoisassa seurassa

Tänään on tuntunut poikkeuksellisen syksyiseltä, koska Aila-myrsky on yrittänyt parhaansa mukaan puhkua Hupsuttamoa nurin. Kun rasittavaan hönkimiseen lisätään päivien lyheneminen ja ikuinen etäkökkiminen, ei yhdistelmä ole mitenkään älyttömän inspiroiva. Hupsuilta tai höpsöiltä ei kuitenkaan ole vielä hymy hyytynyt, sillä Mummi Poppanen keksi ilahduttaa meitä aurinkoisella paketilla, josta paljastui erittäin veikeitä veikkosia:

Jujua vähän hirvitti, kun emon naamaa ei erottanut sukista.

 

Sukat kuitenkin tuoksuivat puhtailta ja villaisilta niin kuin Juju itsekin.

 

Niinpä pientä poikaakin alkoi hymyilyttää.

Virnuileva duo aktivoi meidät myös reippaiden syysharrastusten pariin. Sen sijaan että olisimme vain retalehtineet pehmoisina kerinä sohvalla, lähdimmekin porukalla lenkille:

Mikä parasta, treenien jälkeen hyvän mielen hemmot hymyilivät Jujulle rohkaisevasti ja ehdottivat yhteisiä päikkäreitä.

 

Iloa pirskahtelevat sukat pitävät möröt loitolla ja takaavat Juippanalle hassut unet!

Me olemme Jujun kanssa uusien tyyppien ykkösfaneja, mutta toistaiseksi
on vielä epäselvää, mitä perheen fashionista Nöpöstiina tulokkaista tuumii...

Iloista mieltä teille kaikille ja tsemppiä yleiseen kotoiluun ja syystuulten tuiverrukseen! Kyllä me Hupsut taas blogataan!

Jujun taikajuhlat

Meillä on vietetty vuosien varrella vaikka kuinka monet kissabileet, ja niihin on ehtinyt muovautua tietyt rutiinit: aamulla lauletaan synttäribiisi, juhlakissa pusutetaan lättänäksi ja sille luvataan, että ”ihan huippukiva päivä on tulossa, odotas vaan”. Mutta sitten lopulta mikään ei nyt ihan hirveästi poikkea perinteisestä: leluja kenties killutetaan kuonon edessä keskimääräistä kauemmin ja ruoka saattaa olla astetta parempaa, mutta lopuksi pönötetään aina kameran edessä rusetti kaulassa. Sellaiset odotukset Jujulla taisi olla tänäänkin kahdeksannen synttärinsä aamuna, kun se heräsi pyytämään vienosti murua rinnan alle. Vaan eipä se tiennyt, että tällä kertaa tapahtuisi oikeasti kummia, sillä sen synttäreille oli tilattu kaikkien aikojen Suurin ja Mahtavin taikashow!

Juju kutsuttiin olkkariin taikuripariskunnan luo,  ja sen
käskettiin miettiä jotain puuta. Ihan mitä tahansa!

Ja tätä Juju mietti. Ei mitään jykevää tammea tai eksoottista palmua,
vaan sen ikiomaa, rakasta pantteripuuta, joka on taas ihan mäsänä!

Jujulla ei ole mitään käryä, miten puu voi olla taas latvaan asti laho,
mutta uutta samanmoista ei kuulemma heru, koska se ei kerran kauempaa kestä.

Taikurit harmittelivat asiaa synttäripoitsun kanssa ja käskivät sitä sitten sulkemaan silmät,
heiluttamaan häntää ja toivomaan oikein kovasti puuhun uusia, ehjiä oksia.

Jujua vähän arvelutti, oliko mamma langennut kaikkien aikojen taikurivedätykseen, koska Juitsi on kuitenkin kahdeksan vuotta vanha ja tietää tässä iässä jo ainakin nämä kaksi juttua: joulukollia ei oikeasti ole olemassa ja kiipeilypuut tilataan zoo-jostakin, jolloin oksat tulevat isoissa möhkylaatikoissa sitten, kun tulevat. Usein eri aikaan kuin emo ja iskä kuvittelevat. Mutta synttärisankari suostui kuitenkin sulkemaan silmänsä - ja silloin kuului NAPS, RIPS, ÄÄH ja TOK TOK. Ja tadaa, Juju oli pudottaa pienet nätit sinisimmunsa avatessaan ne:

Titta ja Timo Taikuri eivät olleetkaan humpuukia,
vaan puussa oli tosiaan uutuuttaan hohtavia oksia! 

Raaputustuntuma oli heti hyvä...

...eikä puu ollut enää latvastakaan laho!

Juju ei ymmärrä, miten taikurit tämän tekivät, mutta se oli jänskin lahja ikinä!

Lisäksi Jujua tietenkin hemmoteltiin perinteiden mukaan sen uudella lempiruoalla: hokikalalla... 

...ja sille luettiin upouutta, ihanaa Juju-lehteä, joka on alkanut tulla sille kestotilauksena.

Mutta missä palleroinen ja poissaolollaan kenties joitakin jo hämmentänyt Nuppu Nöpönassu Nöpperöinen oli Jujun juhlien ajan?

No, ensin se nukkui pitkään eikä muistanut, mikä päivä edes on.

Sitten se heräsi ja kuuli, että tänään juhlitaan Huipsia. Nupun mielestä
olisi ollut kivempaa juhlia taas Nuppua, joten poruhan siitä syttyi. 

Nuppu saatiin rauhoittumaan, kun se kutsuttiin taikashow'n kulisseihin
katsomaan, miten järisyttävä synttäritaika ihan oikeasti tehtiin.

Voi miten Nuppua nauratti, kun se näki emon nyhrystämässä liian lyhyen
sisal-köyden kanssa ja isikissin hakkaamassa sinkilöitä vinoon!

Loppujen lopuksi Nupullakin oli tosi kiva päivä, ja sen oli pakko myöntää, että Jujunkin
oma lehti on tosi hyvä! Eikä se Juitsi itsekään ole oikeastaan hullumpi pikkuveli.

Onnea siis vielä kerran meidän perheen kuopukselle,
maailman parhaalle ja rakkaimmalle Pikkukissi Jujulle! <3

PS. Taikuutta oli selvästi ilmassa, sillä Blogger loihti tänään blogiimme vallan vinkeitä fontteja. Onko muille tapahtunut vastaavaa, ja miten pillastuneet fontit saa taas lassottua aitaukseen? :-D

PS2. Huh, toistaiseksi sain Tarun (kiitti!) vinkin avulla blogin ulkoasun hetkeksi kuntoon palaamalla vanhaan Bloggeriin. Kuukausi vielä armonaikaa! :-o

Synttäriherne kopterissa

Sanotaan, että viulut ja viinit paranevat vanhetessaan, ja sama pätee suloisiin kissaneiteihin. Pieninä vaaveina ne ovat ihanan villisti viipottavia minituholaisia, ja isoina vaaveina ne piipertävät aamulla kainaloon hurisemaan eivätkä pane pahakseen suukkomylläkkää tai synttärilauluja. Ovathan ne niihin jo vuosien saatossa tottuneet. Niin myös ikuinen kissanpentumme Nuppu, jota on juhlittu tänään hillityin mutta hellyttävin menoin.

 

Isikissi laskeskeli, että jokos meidän pikku Pullervo täyttää kuusi tai seitsemän...

...ja Mummi Poppanen veikkasi viittä vuotta!

 

Emo sentään oli pysynyt paremmin vuosissa mukana vaikka laskeekin yhä sormilla.

Kullannuppumme täyttää nimittäin tänään jo kokonaiset kahdeksan vuotta! 

”Ai siksikö mun pitää pönöttää tylsästi pölyisten kirjojen edessä
papparusetti kaulassa?! Actionia, äiskä! Nyt heti!”

”Just. Tää on sitä paitsi ihan vanhan hiiri...”

Jotta Nupulla ei menisi herne nenään pitkäveteisissä synttärikuvauksissa, ryhdyimme vastaanottamaan juhlavieraita.

 

Tämmöinen hurja resuturkki änkesi ekana sisään.
Eihän siihen uskaltanut koskea kuin pitkällä tikulla.

 

No ei vaiskaan! Nupun synttäreille päästetään vain ja ainoastaan kilttejä kisuja.

Tämä väitti olevansa sellainen, ja sen söpö nuhjunaama näytti luotettavalta.

 

Se myös väitti tuoneensa hyvän lahjan. Meistä paketti
näytti vähän tutulta, mutta uteliaisuus heräsi...

Höh! Paketista paljastui käytetyn näköinen lentolaite, johon oli kiinnitetty jo vakimatkustaja.
Samaan aikaan päivänsankari oli kadonnut, ja nukkavieru juhlarohmu piti ottaa puhutteluun.

Se antautui heti ja myönsi pienen jujutuksensa. Lupasimme olla nuhtelematta sitä,
jos se keksisi oikeasti jotain kivaa tekemistä Nöpperströmin puiseviin bileisiin.

Nuhjupoika kävi tutkimassa kaikki lelulaatikon helmet
mutta käski sitten emoa keksimään jotain ihan uutta!

 

Ja koska on Nupun tärkeä päivä, pinnistin aivosoluni äärimmilleen
ja loihdin ihan uuden, kesäisen hernejahtileikin!

 

Juitsi testasi ekolelun ja totesi sen kelvolliseksi!

Kun laitoin kameran syrjään, Nuppu putkahti paikalle ja pinkoi pöllyävänä karvamylläkkänä herneenpalon perässä ympäri asuntoa. Eikä tämä herne mennyt nenään vaan oli juuri sellainen loistava ohjelmanumero, jota kissanpentumme synttäreille kaivattiin!

 

Bileiden lopussa Nuppukin näytti jo vähän rähjäiseltä - mutta niin onnelliselta!
Hyvää synttäriä, meidän rakas pieni kullanmuru! <3

Velmua elmuilua

Tällä viikolla uutisissa on vilahdellut jänniä eläimiä: pullonokkadelfiinejä. Niitä on jostain syystä uiskennellut Saaristomerelle, ja tapahtuman välitön seuraamus on, että Nuppua on alettu kutsua pullakuonoksi. Se on meistä kuvaava nimi monessakin mielessä: delfiinit ovat söpöjä, ja niin on Nuppukin. Delfiinien nokka on pullomainen ja Nupun palleroinen kuin vasta pyöritelty kanelipulla. Olemme myös varmoja, että Nuppu vetää delfareille vertoja myös älykkyydessä, vaikkei sillä vielä olekaan tohtorintutkintoa takatassussa. Todistaaksemme Puffikissan (ja sen luikeromman) ÄO:n virittelin Hupsuille pienen aivopähkinän, jonka Roope ja Ilmo tässä taannoin jo hienosti selvittivät...

 

Puup, Pullakuono! Ootko valmis Mensa-testeihin?

Koe meni siis niin, että keittiön ja eteisen väliseen oviaukkoon viriteltiin elmukelmua Huppanoiden huomaamatta. Sitten katit kutsuttiin paikalle ja ihan vain tarkkailtiin, kuinka nopeasti varsinkin Pullakuono a) keksisi tulla eteiseen ja b) selvittäisi tiensä luokseni näkymättömän seinän toiselle puolelle.

 

Lähtötilanne oli siis tämä.

Enempiä paljastamatta on aika siirtyä videotallenteen pariin:

 

Kuten huomata saattaa, Hupsut eivät ole pelkkää söpöä ulkokuorta vaan karvaisissa pikku päänupeissa raksuttaa hyvinkin tehokkaat aivorattaat – toisilla vähän vauhdikkaammin kuin toisilla.

 

Tässä Nupun ilme, kun se kuuli oman aikansa. Ups.

 

Pullakuonolla on kuitenkin selitys, jonka emokin haluaa teille nyt kertoa:
sillä välin, kun Juippi suoritti tehtävää, Nuppu tankkasi toisella ruokakupilla.

Kuka sitä massu pullollaan mitään älypelejä jaksaisikaan rämpsyttää?!

 

Paitsi tämä pikku pinko! 

Tämän postauksen loppuun Nuppu toivoi myös kummityttöni taiteilemia Nuppu-lehden sarjiksia, joissa on hienosti todistettu myös neitosemme fiksua, filmaattista ja nokkelaa puolta:

Kovin moni katti ei osaa enkkua, mutta Nupulta se (melkein) sujuu!

 

Haaverin sattuessa tarvitaan välillä tämäntapaista älliä!

Ja ettei tässä vain höynäytettäisi perheen bordercollieta!

Nokkelaa viikonloppua teille lukijoillekin! :)

Miau, mamit!

Sanotaan, että ragdollit ovat kissoja, jotka pysyvät ikuisesti pentuina, ja sen olen itsekin saanut ilokseni huomata. Vaikka vuosia on jo vierinyt yksi jos toinenkin, Nuppu ja Juju eivät tunnu saavuttavan ikää, jolloin olisi noloa nenuttaa mamaa muiden nähden tai luopua söpöistä sylittelyistä. Se on minusta kissaemona tietysti ihaninta maailmassa, ja tänään Hupsuttamossa on vietetty äitienpäivää hyvin hempeissä halitunnelmissa.

 

Juju malttoi odottaa melkein aamukahdeksaan ennen kuin
luikautti serenadin makkarin oven alta ja toi äiskälle kukkasen.

Nupun mielestä Juitsin olisi pitänyt tuoda enemmän kukkia.
Yksi Mummi Poppaselle, toinen Läntiseen Mummulaan
ja kolmas Nupulle. Koska Nuppu vain on niin ihana.

Äitienpäivän lisäksi juhlimme tänään myös blogimme viidettäsadatta postausta. Alussa hupsutimme niin usein, että moisen rajapyykin olisi kuvitellut tulevan vastaan parissa kolmessa vuodessa, mutta aikaa myöten emon sormet ovat hakeutuneet näppiksen sijaan yhä useammin Nupun ja Jujun turkkia rapsuttamaan.

 

”Ja se on ainaskin mun mielestä ihanaa!”

Nupunkin näkemys on helppo päätellä, kun tutustuu uusimpaan hassutukseen, joka juolahti eilen mieleeni, kun katselin sängyn päällä nyyköttävää Nuppua.

Ilmiselvä karvapäärynä! Ei tippaakaan raaka
vaan täydellisen pehmoinen ja herkullinen!

Hoksasin, että keittiössä oli yksi Nupun sukulainen, ja esittelin sen ensin Jujulle.
”Ihan on samat mittasuhteet. Iiiiso peppu ja pieni pää”, Juju tokaisi.

 

Meitä huvitti Huipsin kanssa, mutta Nuppu otti hatkat. Onhan se
Miss Ragdoll World eikä mikään Miss Perfect Pear.

Seuraava kaverikuva ei onnistunut yhtään paremmin.

Niinpä sysäsin kameran käsistäni ja muistutin Nuppua, että päärynä on lempparihedelmäni ja Nuppu rakkainta ja kauneinta mitä on. Ja silloin Nuppukin suostui päärynäpotrettiin:

 

Kuin kaksi marjaa.

Ja leikkisiäkin molemmat!

Me Hupsut lupaamme jatkaa postailua edelleen – ties vaikka saisimme joskus tonninkin täyteen!

 

Puhuiko joku tunasta?

Mutta nyt: onnea kaikille äideille, isoäideille, kissaemoille ja emokissoille!
Erityisonnittelut Naukulaan pienokaisiaan hoivaavalle Hertalle
ja Just Kittying -blogin lempeälle Cinnalle!

Haluamme myös lähettää lohduttavat hurinat Frieden ja Neron emoille. <3
Meillä on ikävä rakkaita blogikamuja, ja Friede ja Nero ovat aina meidänkin sydämessämme.