Heinäkuun karvaturrit, osa 3

Nupusta on kehittynyt vuosien saatossa aikamoinen höpöttelijä. Sillä riittää nykyisin niin paljon asiaa, että meillä pistäytyvät vieraatkin saavat usein kuulla hassunkurisen ääninäytteen. Nuppu on kuin karvainen pikku satakieli, sillä se osaa livertää, inahdella, ähhätä, piipata, mihhata, piristä, kurahdella ja tietenkin komentaa ärhäkästi sanomalla ”mörriuh!”

Kissa ei ole vienyt kieltä tältä kissalta!

Nupun suvusta löytyy eräs toinenkin kauniin äänen omaava söpöläinen. Sinfoniaa korvilleni tarjoili kesälomareissullamme myös Hupsujen upouusi serkku – maailman hellyttävin minishettis Prinssi!

 

Ponipoika on muistaakseni 88 cm korkea ja osaa hirnahtaa
niin söpösti ”iiiiiiiiiii-hhhihihi-hiii”, että sitä on
muisteltu monta kertaa jälkeenpäinkin.

Prinssissä ihastutti paitsi söpön kompakti koko
 myös valloittavan kiltti ja suloinen persoonallisuus.

Kukaan tuskin ihmettelee, miksi tätä unelmien Prinssiä oli
pakko kyykistyä nuuhkimaan, halaamaan ja pussaamaan...

”Saattoi toi meidän äiskäkin inistä useamman kerran iiiiiii-i-i-iiihana
ponipoikaa paijatessaan. Ja sama hihkuminen kaikuu täällä kotonakin...”

Mutta kuka sanoi ”vufff”? Ettei vain olisi jo meidän seuraava serkku...?

Heinäkuun karvaturrit, osa 2

Jos Juju olisi töissä sirkuksessa, se tuskin olisi mikään suurissa kengissä klompsotteleva klovni. En myöskään osaisi kuvitella sitä leijonia kesyttämään, koska pienellä poitsullamme on erittäin herkästi ilmaan pomppaava säikkypeppu. Koko kissa on oikeastaan sen verran kevyt ja ilmava, että siitä voisi helposti leipoa ketterän pikku akrobaatin!

 

Yleisö haukkoisi henkeään, kun Hui-Mikä-Huizi leijailisi palavan renkaan läpi!

Ei ole oikeastaan ihme, että Juju on niin taitava temppukissa, sillä sen suvussa on paljon muitakin sirkustaiteilijoita. Se tuli jälleen mieleeni kesälomamatkalla, kun pääsimme moikkaamaan Nupun ja Jujun vuohiserkkuja

 

Tässä on Vilkkaiden sorkkien uusin tähtioppilas Nelson! 

Pikku Nelson on iki-ihana temppukili, joka ei vielä puhu mutta pussaa sitäkin suloisemmin! Olin tuupertua onnesta, kun se kävi suikkaamassa poskelleni heinäntuoksuisen suukon, ja ihailin, miten hienosti se jo osasi nousta pyynnöstä takajaloilleen.

 

Hallitsipa Nelson myös Jujun lempitempun eli jalkapujottelun!

Jos sukulaisuutta ei aiemmin huomannut, niin nämä kuvat paljastavat sen!

Paikalla olivat toki myös muut vuohet, jotka verryttelivät jo seuraavalla viikolla alkavaa leiriä varten. Ne avasivat ääntään sanomalla do-re-min sijaan mä-ä-ää ja spurttasivat aitaukseensa tuhatta ja sataa.

 

Ne kertasivat tanssiaskelia...

...ja löivät viisaat päänsä yhteen pohtiessaan kivaa iltaohjelmaa leiriläisille.

Kuulin, että Vili ja kumppanit ovat hypänneet renkaankin läpi...

...joten mahtuisikohan vilkkaiden sorkkien seuraan parit lennokkaat tassutkin?

Entä minkälainen karvaturri seuraavaksi esitellään? Juju ei malta odottaa...

Heinäkuun karvaturrit, osa 1

Joka kesä koittaa se hetki, kun Nupun ja Jujun palvelusväki pakkaa laukkunsa ja lähtee idemmäs sukuloimaan. Niin kävi taas pari viikkoa sitten, mutta eivätpä pikku karvapörpäleet arvanneet, että niille oli tällä kertaa tilattu kokonaista kaksi lomahoitajaa: Hupsuttamon arkirutiinit suvereenisti hallitseva Mummi Poppanen sekä harvinainen mutta erittäin spesiaali vieras...

 

Katsokaa Pöpperströmin ihastunutta ilmettä!

Nuppu nukkui onnellisena kummisetänsä peiton alla, ja Juitsi valloitti öisin Mummi Poppasen jalat. Päivisin kateilla riitti leikkejä ja rapsutuksia, ja hymyilin raporteille, joita Hupsuttamosta sateli lomamme aikana. Eräässä viestissä kummisetä esimerkiksi kertoi, kuinka Mummi Poppanen jahtasi parhaillaan Nuppua hammasharjan kanssa. Kuulosti siltä, että neiti Nöpönenä esitteli hauskimpia kepposiaan ihan vain kummisetää viihdyttääkseen!

 

Nuppu hei, kummisetä arvostaisi varmasti raikkaita suukkoja!

Meillä lomalaisillakaan ei ollut valittamista, sillä vaikka heitimme talviturkkimme hampaat kalisten kylmään järviveteen, karvan määrä on aina on aina vakio. Kyläpaikoissa meitä odotti jos jonkinlaisia turrikoita, ja annoin kamerani laulaa. Koska kuvia kertyi niin paljon ja tutustuin jopa ihan uusiin eläinystäviin, ajattelimme julkaista pörröisistä sukulaisista pienen kesäpostaussarjan. Tällä ensimmäisellä kerralla blogiimme pääsee kurkistamaan Nupun ja Jujun ihana maalaisserkku Misu!

 

Missellä ja Pipsalla oli muita bisneksiä,
mutta Misu onneksi kipitti juoksujalkaa luokseni.

Puskimme, kehräsimme ja kiehnutimme, ja samalla Misu kuiskutti
parit mehukkaat rottatarinat kaupunkilaisserkuille kerrottavaksi.

 

Kuten arvasinkin, serkun seikkailut ja hauskat hiirenvirnat  saivat pienen Jujun
virnistämään autuaasti. Keneltähän ne saavat seuraavaksi terveisiä?
Palaamme asiaan tuota pikaa! :)

Akustiset synttärit

Tänään on taas se ihana kesäpäivä, jolloin juhlitaan maailman kauneimman, pehmoisimman ja suvereenisti suloisimman Nuppu Nöpönenän synttäreitä. Aloitin juuri sopivasti pariviikkoisen kesälomani, jotta voin vastata synttäritytön kaikkiin toiveisiin. Niistä ensimmäinen oli maittava juhlabrunssi, jonka aikana avasimme kokonaista kaksi Ziwi-tölkkiä, ja jukeboksissa pyöri jatkuvalla toistolla erilaisia synttärilauluja.

 

Hyvää syntymäpäivää, sinulle Nöppis, hyvää syntymäpäivää, emo toivottaa näin! 

Paljon onnea vaan, paljon onnea vaan, paljon onnea, Pööpö,
paljon onnea vaan! Plus kukkuroittain possunsydäntä!

Ja tässä vielä juhlatulppaani ikinuorelta pikkuveikalta.

Lahja oli selvästi melkein yhtä mieluinen kuin vanhat jäytötuolit!

 

Seuraavaksi Nuppu kietaisi uuden aristokattihuivin kaulaansa ja näytti odottavan jotakin lisää.

Kauhistuin hieman, koska synttäribeibi oli selvästi show'ta vailla, mutta räppäri Juju ei ollut varmistanut vielä keikkaansa. Se kyllä kuittasi saaneensa Olgan synttäreiltä voittamani jumbosijalahjan, ja levy-yhtiön somefeedin kuvavirrasta näin, että muistikirja oli otettu heti käyttöön:

Yo! Vaikka Juju ei ole esiintynyt pariin vuoteen, se rakastaa yhä musiikkia.

Biitit saavat kuulemma pepun edelleen sheikkaamaan...

...mutta lyriikoiden kanssa on ollut vähän ongelmia.

Ettei Jujulla vain olisi vuosien räppäriuran jälkeen uudistumistarpeita?
Se on harkinnut konemusiikkiin siirtymistä ja taiteilijanimeä DJ sMAUg.

Nuppu ei kuitenkaan halua mitään jumputusta vaan kunnollista musiikkia.

Onnistuin houkuttelemaan Jujun lopulta juhlapaikalle, kun lupasin stailata sen uudestaan. Ei enää Star Wars -lippiksiä ja lapsellisia kultakettinkejä vaan jotain, mikä uppoaisi aikuiseen makuun. Eihän Nuppukaan ole enää mikään ruotohäntäinen untuvassa kieritelty kissanpentu vaan seitsenvuotias oman arvonsa erittäin hyvin tunteva ragdoll-leidi. Ja tadaa, tällainen on Jujun kypsempi look:

 

Aikamoisen charmantti muusikonretale, vai mitä? Onkohan luvassa akustista settiä?

Nuppu kiipesi uteliaana aitioon ja kurkisti hupsuskoopin läpi lavalle.

 

Juju naukui reteästi mikrofoniin ”Nöppis, Nöppis, sä veit possunsydämen”.
Sitten se renkutti kappaleet ”Ankkurin Nuppu” ja ”Villejä räggärejä.”

Nupun huomio oli taattu, ja se kiisi heti kauppaan ostamaan J. Ujulaisen kokoomalevyn.

Suosittelemme albumia myös muun rotuisille huligaanikateille maatiaisvillikkoja unohtamatta.

Synttärit jatkuvat tästä eteenpäin leikkien, herkuttelun ja suukkomylläköiden merkeissä.
Onnea vielä kerran, oma rakas Nuppu – olet vuosi vuodelta vain ihanampi! <3

Tuoliterrorin loppu

Talvisin on kiva tutkia eläinten jälkiä hangella ja miettiä, onko pihamme poikki tepsutellut kettu, murmeli vai naapurin labradorinnoutaja. Kesäisin teen eläinhavaintoja toisenlaisten merkkien perusteella. Iltapäiväkävelyllä korviini esimerkiksi kantautui pusikoista niin outoa kahinaa, että odotin bongaavani harava kädessä heiluvan mäyrän. Vaikka rapistelijaksi paljastui pesäaineksia keräilevä räkättirastas, osun välillä oikeaankin – varsinkin erään kotonamme lyllertävän tuhoeläimen suhteen.

 

Jujukin tietää, millainen hirviö Ikean tuolin kanssa on mellastanut.
Sillä on teräksiset leuat, naskalihampaat ja purpelomainen vartalo.

Tutkimme yhdessä tuhon jälkiä, ja paljastin Jujulle, että tuolinraatojen oli aika lähteä.

Jujusta tuntui vähän pahalta, sillä näihin tuoleihin liittyy paljon hyviä muistoja,
kuten loputonta ruoan kerjäämistä, villapöksyjen pesua veskikäyntien jälkeen...

...ja helliä pusutuokioita systerin kanssa.

Nupunkin mielestä...  tai siis... nuuh... maisk...?

Jäysk, jäysk, jäysk! Tuoliterroristi iski aivan silmiemme edessä!

 

Annoimme tihulaisen raadella Ikean ihanuuksia vielä viimeisen kerran.
Sitten ne purettiin palasiksi ja lähetettiin tuolien tuonelaan.

Olisi varmasti ylellistä ruokailla Nupun tavoin sängyllä maaten, mutta päätimme silti hankkia keittiöön uudet tuolit. Tärkein kriteeri oli, että ne hylkisivät kotitermiittiämme. Niinpä valitsimme tuolit, joiden materiaali ei yllyttäisi Nuppua ripsuttamaan, nakertamaan tai pyyhkimään peppuaan. Toissijaisia toiveita tuoleille oli, että ne näyttäisivät kivoilta, tuntuisivat hyvältä takamuksen alla ja sujahtaisivat sirosti pikkuruisen keittiönpöytämme alle. Sellaiset istuimet me löysimmekin, ja voi sitä riemua, kun ne asennettiin paikoilleen!

 

 Juju iloitsi pahvilaatikoista ja me ihmiset tuoleista. Vain Nuppu näytti hapanta naamaa.

Sen elämä tuntui yhtäkkiä kovin tyhjältä ja tuhovoimattomalta.

Vaikka uudet tuolit ovat olleet meillä jo melkein viikon, Nuppu ei suostu kokeilemaan niitä. Se ei suinkaan ole luopunut pöydällä sähläämisestä, mutta tekee hurjapäisiä loikkia lattialta suoraan ruokalautasen viereen, jotteivät tassut vahingossakaan hipaisisi uusia, antijärsittäviä tuoleja. Onneksi Juju on jo hyväksynyt tuolitulokkaat osaksi reviiriään ja suostui esittelemään niitä teillekin.

 

Kunhan kanaa ja kania voi tilata vanhaan malliin, niin Juippa on tyytyväinen.

Santsiannos toiselle puolelle pöytää, kitossshhhh!

Jujun mielipide tuoleista on silti se pahin mahdollinen eli ”ihan kivat”.

Nuppu-raukalla ei sen sijaan ole enää yhtään kivaa.

 

Eiköhän tuhoojapehmo kuitenkin pian taas virkisty, kunhan se keksii,
mihin se voisi iskeä pikkuruiset majavantalttansa seuraavaksi.

”Hmm, yltäisinköhän mä noihin ylös solmittuihin kaihdinten naruihin...?”