Mitäs me hauvat!

Tänään meillä kävi aivan erityinen vieras. Pohjustin visiittiä heti aamusta Nupulle ja Jujulle ja kyselin niiltä, muistavatko ne pentuajoiltaan sellaisia hauskoja kullanruskeita kuonokkaita, joilla on huiskuhäntä ja jotka sanovat ”vuh vuh”. Nuppu haukotteli, mutta jos en aivan väärin nähnyt, Jujun silmiin syttyi innostunut pilke. Niinpä paljastin sille, että sellainen iki-ihana tiibetinspanieli olisi tulossa pian niitä tervehtimään, eikä tarvitsisi jännittää yhtään, sillä kyseessä olisi niiden ikioma serkku Siiri, joka ei takuulla hätyyttäisi niitä.

  

”Tiedetään, mama! On meillä ennenkin kiltti hauva kyläillyt.”

Juju on ihan oikeassa, sillä niiden bordercollieserkku Batman on käynyt meillä jo kahdesti. Vaikka Juju on aina luikkinut yläkertaan, visiitit ovat sujuneet leppoisasti, ja Jujun on nähty kurkkivan portaikosta serkun perään.

Ei ihme, että Bättis ihastuttaa! Onhan se komea
ja osaa kaikenlaisia bordercollie-temppuja.

Kissat olivat yläkerrassa päivätorkuilla, kun Siiri tassutteli Itäisen Hupsuttamon kynnyksen yli. Se tulla tupsahti sisälle hyvillä mielin häntää huiskuttaen ja nuuskutteli kiinnostuneena paikkoja. Eikä mennyt kuin hetki, kun Jujua alkoi poltella. Sen oli kerrassaan pakko tyynnyttää uteliaisuuttaan ja laskeutua alakertaan tilannetta tarkkailemaan.

 

”Moi! Juitsi täällä, kuka siellä?”

Siiriä tietenkin kiinnosti kynnyksellä nököttävä toffeelaikukas miumau-serkku, mutta koska se ei suinkaan ollut ensimmäistä kertaa ”kattia kyydissä”, se osasi ottaa iisisti. Siiri ei haukkunut kertaakaan vaan meni ystävällisesti vähän lähemmäs Jujua. Sitten se pysähtyi, katsoi hetken kissakamua ja palasi luoksemme.

 

Hieno hieno hauva! Ja hieno hieno kisu!

Kun Juju ei paennut yläkertaan, Siiri teki uuden kierroksen ja meni nyt pari askelta lähemmäs. Sitten se taas kääntyi ja lähti pois. Tällä tavalla Juju rohkaistui lopulta niin, että se hiippaili luoksemme olohuoneeseen. Siiri pääsi jo vähän nuuskuttelemaan Jujua, mutta silloin Juju köyristi aavistuksen selkäänsä ja ilmoitti, ettei ollut vielä valmis niin läheiseen kontaktiin. Siiri ymmärsi yskän ja antoi Jujun mennä rauhassa eri huoneeseen. Sydämeni oli pakahtua hellyydestä, kun tutustuminen sujui niin hienosti ja kaksi eri lajin eläintä osasi tulkita ja kunnioittaa toisiaan valtavan hyvin. Siitä meidän ihmistenkin olisi syytä ottaa mallia!

 

Siiri ansaitsisi korkeimman tason kissakuiskausmitalin!

Juju kävi portaikossa hengittelemässä hetken, ja vaikka se olisi voinut kipittää yläkertaan, se palasi aina vain rohkeasti olohuoneeseen. Se naukaisi pari kertaa, ja Siiri vastasi söpöllä narinalla. Mietimme, että ehkä sekin kokeili naukaista, kun kissakodissa kerran oltiin. Suloisinta oli, kun Siiri istui rennosti sohvalla oman emonsa vieressä vain parin metrin päässä meistä ja Juju tuli minua puskemaan kuin olisi kiittänyt uudesta kaverista.

 

Juju olisi ehdottomasti kultaisen hauvakamupystin väärti.

Siirin lähdettyä Juju malttoi vihdoin palata yläkertaan. Se köllähti kiepille nukkumaan, kehräsi hyväntuulisena ja pumppaili tassuillaan. Luulen, että tänään syttyi aivan erityinen ystävyys pienen rohkean kissan ja pienen lempeän koiran välille. Jotta tärkeä hetki ei unohtuisi, teimme siitä pienen videon:

 

”Entä missä oli Nuppu?” kuulen teidän kysyvän. No, Nuppu kävi kyllä tekemässä pienen tilannekatsauksen portaikon ylätasanteelta, mutta sitten se töpsötti buduaarin puolelle kauneusuniaan jatkamaan. Sattumaa vai ei? Vain Nöppö tietää sen...

”Zzzzz... Hihii...”

Nupun kokoista elämää

Talvi tekee tuloaan, ja eilen Itäisen Hupsuttamon ylle tuiskutti ensilumi. Me emme valitettavasti olleet sitä todistamassa, sillä pakkasimme pari viikkoa sitten katit bokseihin ja hurautimme ihmettelemään pääkaupunkiseudun vilinää. Vaikka autoilu harmitti Nuppua aluksi, se alkoi matkan edetessä selvästi miettiä, mahtaisiko se ehkä sittenkin päästä paikkaan, joka on sille niin kovin tuttu, turvallinen ja rakas.
 

Kyllä vain, Nuppuseni! Kotona ollaan!

Kun kissat pääsivät bokseista, ne lähtivät häntä pystyssä hiipparoimaan ympäri asuntoa. Kaikki oli paikoillaan, ja yhtäkkiä meistä kaikista tuntui kuin emme olisi koskaan poissa olleetkaan!
 

Nähtiinkö me vain unta, että Hupsuja käytettiin yhtä aikaa pihalla?

 

Se uni oli aika hassu, koska siinä Juitsi söi pöydän ääressä niin kuin ihmiset!

Ja Nuppu pelasi jalkapalloa!

Me palvelijat olemme toki rampanneet Helsingissä tuon tuostakin, mutta yleensä vuorotellen. Silloin kaupunkikoti ei kuitenkaan ole tuntunut lainkaan kodilta, koska koti ei ole kiinni paikasta vaan siitä, kenen kanssa sen jakaa. Läheisyyttä täällä riittääkin, sillä neliöitä on sen verran naftisti, että koko ajan lähellä on joku. Eikä Nuppu voisi kuvitella mitään ihanampaa!
 

Nuppu saa osallistua koko ajan kaikkeen
korvakorujen valitsemisesta sängyn petaamiseen.

On ollut hellyttävää seurata, miten pieni koti sopii pienen Nupun pieneen elämään. Se tuntee olonsa selvästi äärimmäisen rennoksi, kun olemme kaikki koko ajan kylki kyljessä. Se hurisee, köllöttelee selällään, tarpoo tassuillaan ja siristelee silmiään niin onnellisena, ettei kenellekään jää epäselväksi, onko Nuppu onnellinen kissa.
 

On se! Bite-size koti on parasta ikinä!

Jujulla sen sijaan on ollut vähän toisenlaiset ajatukset. Vaikka vanha koti on tuttu ja kiva, se on vähän liiankin tuttu. Leikit eivät maistu täällä läheskään yhtä hyvältä kuin maalla. Missä portaat? Missä palloiluhalli? Missä jännittävä kellarikerros, jota pääsee välillä tutkimaan? Entäs sitten piha ja ikkunanäkymät tipuineen ja oravineen?

  

Natisevassa puutalossa halloweenkin tuntui jännemmältä!

Onneksi kaupunkikodissakin on silti emon lämpimät jalat, joiden päälle voi käpertyä nukkumaan ja odottamaan ensi viikkoa, jolloin Juitsi pääsee taas vipeltämään kartanonherrana.

    

”Sitä odotellessa, mama...”

Ja Nupulle olemme luvanneet viettää maallakin enemmän aikaa samassa huoneessa yhtä aikaa ihan lähellä toisiamme.

 

”Tai sitten jäädään tänne ihan lähekkäin. Miltäs kuulostais?”

Ihanaa alkavaa talvea kaikille. Pysykäähän lämpiminä! <3

Justus juhlavana

Miten voi olla jo elokuu? Vastahan lumet sulivat ja paljastivat Itäisen Hupsuttamon pihalta pienen sammakkolammen – ja ihanhan siitä on vain hetki, kun Juju ihaili kevään ensimmäisiä perhosia vienosti ikkunan takaa. Sitten piha pöhähtikin reheväksi ja kutsui pienen Jujun suuriin viidakkoseikkailuihin. Meillä kävi paljon kivoja vieraita, välillä satoi mutta useimmiten paistoi – ja kerran pihan vierestä pyyhälsi trombikin. Heinäkuun lopulla Nuppukin imaistiin ulkoilun makuun, ja palveluskunta on löytänyt itsestään ihan uusia tasoja pihaa tonkiessaan. Vaikka emme olekaan blogia ehtineet juuri kirjoitella ja päivät, viikot ja kuukaudet ovat vierineet vauhdilla, yhtä asiaa ei silti tänäkään vuonna unohdettu: Juitsin syntymäpäiviä, joita vietettiin elokuun yhdeksäntenä.

 

Okei, tunnustetaan: ihan aamusta en sitä vielä muistanut,
mutta Juju oli niin riemukkaalla päällä, että yhtäkkiä kesken
aamupalan tajusin että pieni poikahan oli synttärisankari!

Laulu raikasi täyden kympin kissavaaville, ja se hurisi iloisena huomiomylläkän keskellä. Kävin jopa poimimassa sille omalta mehiläisniityltämme kimpun luonnonkukkasia.

 

”Onneksi näille ei käynyt samalla tavalla kuin sille daalialle,
jota unohdit ihan kokonaan kastella, mama!”

 

”Ja miten hyvä, ettei näitä rehuja kohdannut sama kohtalo
kuin niitä viiden euron samettikukkia, joita et niin ikään...”

 

Kiitti Juitsi! Eiköhän se jo riitä meidän pihanhoitoprojekteista. :)

Parvekkeettomassa kerrostaloasunnossa majailleelle kissaemolle on ollut aavistuksen haasteellista muistaa, miten paljon hoivaa kukkaset, yritit ja marjapensaat kaipaavat, mutta onneksi kissojen kanssa on toisin. Pikku mussukoita on paapottu tuttuun tapaan, ja Juju pääsi synttäreinään jahtaamaan kissanminttukalaa, napostelemaan raksuja (Kyllä! Mutta älkää kertoko Nupulle) ja sporttailemaan.

 

Esteet löytyvät nykyisin täältä idempää,
ja tilaakin on paremmin niiden hyppelyyn!

 

Juhlissa oli iloinen tunnelma ja vieraillakin kuono hymyssä.

 

”Lisää tällaisia päiviä, pliis!” Juitsi pyysi,
ja emo lupasi niitä tietenkin sylin täydeltä. 

 

 Onnea vielä kerran meidän sanoin
kuvaamattoman söpölle omalle, rakkaalle Jujulle!💝

Täyden kympin typykkä

Tänä aamuna ostin kymmenen hempeää ruusua, koska tasan kymmenen vuotta sitten maailmasta tuli Nupun verran parempi paikka. Ja kaikki Nupun tuntevat tietävät, ettei nyt puhuta mistään pienistä mitoista. Ei teelusikallisista, desilitroista, gigagalloneista tai edes multimahtibiljoonista vaan jostain äärettömästä, joka saa sydämen pursuamaan rakkautta. Sellainen tunne meillä on aina Nuppua kohtaan, joten tämä päivä on ollut hyvin samanlainen kuin kaikki muutkin: Nupulle on laulettu, sitä on paijattu ja leikitetty ja se on saanut napostella lempiruokiaan emon kainalossa. Lisäksi se on ottanut parit hempeät prinsessapäikkärit, joiden jälkeen nappasimme virallisen syntymäpäiväpotretin.

 

Näin hienosti osaa poseerata vain kympin pupu!

 

Mahtaisko vieraita vielä olla tulollaan? Vettä voi latkia hienosta kupista,
ja pakastimessa on possunsydäntä!

 

Onnea rakas kullannuppu, meidän iki-ihana pikku palleromme!💝

Avarassa luonnossa

Juhannusaamussa oli tänä vuonna erityistä taikaa. Linnut liversivät, aurinko paistoi, naapurit olivat mökillä ja Hupsujen kotitalon sininen ovi avautui vihdoin myös kateille. Aamukahvin kulautettuani kysyin, kuka olisi se rohkea karvapallero, joka lähtisi nuuhkimaan kesän tuoksuja vehreälle pihamaalle. Nuppu kipitti kiireesti korituolin alle piiloon, mutta Jujua poltteli päästä tsekkaamaan, mikä on se outo paikka, jonne emo ja isikissi aina vähän väliä häippäävät. Niinpä se antoi pukea valjaat ylleen ja tassutteli suorinta tietä kuistille.

 

Nyt ei nähty mitään pelokasta kiikkaamista,
vaan Juju lähti heti laskeutumaan rappusia.

    

Se puski määrätietoisesti terassille ja kohti näköalatasannetta.

  

Laakealta kalliolta oli hyvä katsella pihaa. Emo selitti,
että kaikki, mihin aurinko osuu, on Jujun valtakuntaa.

”Koko viidakkoko?” Juitsi kysyi, ja niin juuri, koko viidakko!

    

”Okke, okke”, Juju tuumasi ja mietti hetken.

Ei siinä sitten muu auttanut kuin lähteä tarkastamaan tiluksia.

Juju harppoi pitkällä askeleella pitkin valtakuntansa reunoja.

Jos hännästä voi jotain päätellä, pikku kisulla oli tosi kivaa.

 

”Onpas täällä ihanan pehmeät ja hyväntuoksuiset matot!”

Juju ulkoili pitkän aikaa, ja sisälle päästyään se rojahti ihan väsyneenä eteiseen lepäämään. Ehdin jo säikähtää, että olimme reuhtoneet kerralla liikaa, mutta pienen huilihetken jälkeen Juju palasi ovelle pyytämään uutta viidakkoviipotusta!

 

Ja totta kai me viipotetaan, kulta!

Kun Juju nauttii elämästä, emokin kehrää täysillä!

Juju kävi ulkona juhannuspäivänä kokonaista neljä kertaa, mutta seuraavana aamuna olin ihmeissäni, kun se ei halunnutkaan pukea valjaita tai lähteä ulos. En halunnut tietenkään painostaa mihinkään, koska ulkoilun pitää olla vapaaehtoista ja kivaa. Salaa minua silti vähän harmitti, koska olisin niin mielelläni taas seikkaillut pienen kissanpoikaseni kanssa. Illan suussa odotti onneksi ihana yllätys: ovelta kuului Jujun naukaisu, ja kun menin eteiseen, pieni poitsu katsoi minuun vetoavasti ja antoi tassua. Kun otin valjaat ja kysyin, haluaako Juitsi ulos, se  puski valjaita niin, että pää melkein sujahti itsestään lenkin läpi. Valjaat olivatkin päällä hetkessä ja Juitsi taas tutkimusmatkalla!

 

Illalla viidakossa olikin ihan uudet äänet ja tuoksut!

Seikkailimme ainakin puoli tuntia ja bongasimme jopa sammakon. Myös pihamme ”Mösjöö Mössöksi” nimetty vesimyyrä oli vauhdissa, mutta herrasmiesmäinen Juju vain katseli valppaasti valtakunnassaan ahertavien kansalaisten puuhia eikä puuttunut niihin. Kaikkein onnellisin olin, kun istuimme Jujun kanssa yhdessä kuistin rappusilla ja lempeä iltatuuli leyhytti turkkiamme. Vaihdoimme halipönkyn ja sovimme, että tämä on meidän uusi ihana kesäjuttu. Maman ja Justuksen laatuaikaa!

Toistaiseksi Nupun kanssa laatuaikaa on vietetty sisätiloissa,
mutta nyt silläkin on uudet valjaat, joten kuka tietää, vaikka
Nöpiskäinenkin saataisiin vielä viriteltyä viidakkomoodiin!

 

Ja jos ei, niin tämä katti ulkoilee kahdenkin edestä!

 

Ihania kesäpäiviä ja lomasesonkeja, kamut!💖

Johan tuikkasi!

Kesäkuun toinen päivä oli tänä vuonna torstai, ja vettä tuli kuin aisaa. Taivaalta hyökyvä kaatosade mätsäsi täydellisesti huoleen, jota tunsin päivän aikana pienistä kissanrutaleistani, joita molempia käytettiin eläinklinikalla. Taustaksi kerrottakoon, että talvella Nuppu ja Juju kävivät hammaskiven poistossa, ja molemmilta löytyi suusta myös muuta harmia: Nupulta kaksi poistoa vaativaa hammasta ja Jujulta yksi. Pääkaupungin eläinlääkäriltä ei löytynyt aikoja kuin monen kuukauden päähän, joten päädyimme käyttämään maaliskuussa Nuppua hampaanpoistossa täällä uusilla kotikulmilla. Kaikki sujui esimerkillisesti, joten varasimme operaation myös Jujulle, ja sen aika koitti siis torstaina. Nupulle taas oli varattu samaan syssyyn rabies-rokotus, koska haaveenamme on päästä kesän aikana valjastelemaan.

 

Hurjalla supikissa Nupullahan on todettu raapies,
mutta rabiesta emme tietenkään halua! Roaar!

 

Juitsi sai oman rabies-rokotteensa kuukausi sitten flunssapiikin yhteydessä.

Aluksi klinikalla Juju vaivutettiin unten maille, ja sitten Nuppu sai oman piikkinsä. Keskustelimme jälleen lepakoista ja siitä, ettei meillä olisi rokotuksesta huolimatta aikomusta lähteä öiselle lammelle niitä tähystämään. Sitten olikin aika pakata Nöpiskä boksiin ja lähteä kotiin Jujun operaation ajaksi.

Köröti-köröti ja miau miau!

Huristelimme jo hyvää vauhtia poispäin, kun aloin silmäillä Nupun rokotepassia. Silloin sydämeni heitti voltin: jos tarraan oli uskominen, Nuppu oli saanut rabies-rokotuksen sijaan kolmoisflunssapiikin! Sen saman, jonka se oli saanut seitsemän kuukautta sitten Helsingissä! Harkitsin jo paniikkipuhelua klinikalle, mutta päätimmekin tehdä tyylikkään U-käännöksen. Pian viipotin sadetakkeineni kaatosateen halki henkihieverissä kysymään hoitajilta, olinko nyt ymmärtänyt oikein, että Nupulle oli annettu väärä rokotus. Ja niin oli tosiaan päässyt käymään, vaikka olin tullessani oikein erikseen ilmoittanut, että Nuppu tuli rabies-rokotukseen. Asiaa pahoiteltiin kovasti, ja minulle vakuutettiin, ettei ylimääräisestä rokotuksesta ollut mitään haittaa eikä sitä tietenkään veloitettaisi. Nuppu oli kuitenkin haettava autosta uudestaan tökittäväksi, ja tällä kertaa se sai kankkuunsa oikean tuikkauksen.

Tai ainakin toivon niin! Emme aio silti
edelleenkään moikata lepakoita.

Olin kotiin päästyämme melkoisen stressaantunut, ja keskittyminen töihin oli vaikeaa, varsinkin kun mietin koko ajan, miten Juju pärjäisi. Kun menimme sitä hakemaan, kävi ilmi, että yhden sijaan siltä olikin jouduttu poistamaan kaksi hammasta, joissa oli vieläpä ollut juuret kahteen suuntaan. Niinpä Jujulla oli edessään isompi toipuminen kuin Nupulla kevättalvella. Sydämeni tulvi huolta ja sääliä, kun pieni kissanreppana tuotiin minulle kotiin vietäväksi.

Reipas Juju kuitenkin vakuutti heti mamalle,
että on ihan turha murehtia tai stressailla.

Juju oli aluksi hivenen hoiperteleva mutta iltapäivällä sille maistui jo ruoka, ja vaikka se teki vähän omituisia asioita, kuten nökötti juomakupin vieressä kauluriaan liottamassa, se näytti pärjäilevän melko hyvin. Pidimme siitä miehen kanssa vuorotellen huolta, mutta arvatkaapa, kuka osoittautui ylivoimaisesti parhaaksi hoitajaksi?

 

No sisar hento beige tietenkin!

Kullannuppu oli selvästi huolissaan pikkuveljestään ja piti siitä lempeästi huolta. Olin ajatellut nukkua työhuoneessa kahdestaan Jujun kanssa, mutta totta kai päivitin suunnitelmaa ja otin myös Nuppu-hoitsun mukaan. Sillä kun oli rentouttava vaikutus sekä minuun että Jujuun.

 

Kun aamulla lähdin alakertaan, sain seurakseni kaksi
hyväntuulista kattia, ja vihdoin olo tuntui kevyemmältä!

Jujun toipuminen on alkanut onneksi hyvin, ja se on selvästi mielissään saadessaan jääkaappiviileitä patee-mössöjä ja monenlaista erityishuomiota.

 

Jujulla on uusi lentokone, ja totta kai pikku potilasta
lennätetään aina, kun se pyytää meitä piloteiksi.

Ikkunasta on ihana katsella lintuja, pupuja
ja pienen kirsikkapuun kukintaa.

    

Ja kun omistaa vielä siskoista parhaan, niin ei ole hullummin asiat! <3

 

Ihania kesäpäiviä teille kavereille! Me kerrotaan pian taas lisää kuulumisia!