Yksitoista kautta kymmenen!

Tänään oli taas yksi kesän ihanimmista päivistä, sillä heinäkuun ensimmäisenä vietetään aina iki-ihanan Nuppu-palleron synttäreitä. Halusimme antaa Nupulle ekstrahuomiota heti aamusta, mutta laulua, paijausta ja ylitsepursuavia kehuja sisältänyt onnittelukimara taisi olla tällä kertaa vähän liikaa. Kattineitonen nimittäin katsoi meitä epäluuloisesti, inahti ja töpsytteli kiireisin askelin pöydän alle. Pahoittelin kovasti sekaannusta: Ei ole monta viikkoa siitä, kun Nuppu kävi terveystarkastuksessa, ja se varmasti ajatteli, että poikkeava käytöksemme enteili jotain ihan muuta kuin suurta synttärihulabaloota. Vakuutin kuitenkin Nupulle, että päivästä tulisi ihana ja viettäisimme sitä ihan vain iisisti kotosalla.

”Paree ois”, Nuppu sanoi ja loi minuun sen verran tiukan

katseen, että päätin ojentaa sille ensimmäisen lahjan.

 

Hihittelin, että Nuppu sai peilin, mutta päivänsankari

ei selvästikään ollut vielä humoristisella tuulella.

Niinpä jätimme sen päiväunille uuden tyynyn kanssa

ja lupasimme, että illalla olisi vuorossa ihanat bileet!

Nupuski vetelikin makeat unet ja heräsi iloisena ja valmiina juhlimaan!

”Oi, kiitos emo! Oonkin aina halunnut matkustaa 

kuumailmapallolla maailman ympäri!”

”No ei vaiskaan! Nuohan on niitä sun vessapaperikukkia,

jotka kukkivat kaksi päivää nätisti, lerppuvat sitten viikon,

ja loppukesä meneekin mukavasti terälehtiä keräillessä...”

”Mutta hei! Mikäs kiva höyhenpallero siihen lehahti?

Paljon hauskempi kuin ne pihalla riekkuvat varikset,

jotka nykivät kylttejä ja kellivät kukkapurkissa.”

”Tämän tipun kanssa kelpaa vetää vaikka

cha cha chata. It's crazy, it's party!”

Kun Nuppu oli tanssinut pöydällä kuin kissanpentu konsanaan, oli aika siirtyä viralliseen synttärikuvaukseen.

 

”Tuutko, Nuppu, ihan pikkusen lähemmäs sun synttärikukkia? Näyttäisi kivemmalta.”

”Parempi näin, mutta mites, Nuppu, jos katsoisit vielä kameraan?”

”Ei hännällä katsota, vaan kuonopuoli nyt mamaa kohti!”

”Näyttääkö Juju mallia?”

 

”Just noin! Asettelusta 5/5 ja papukaijamerkki siitä hyvästä,

että nenukin on nätisti sävy sävyyn kukkasten kanssa.”

”Hyvä, Nuppuuuuu!!! Tästä 6/5, koska hymy on niin säteilevä!” :-D

Onnea meidän ihana, hassu, lempeä, empaattinen ja tomera kullanmuru! <3

Yksitoista vuotta jo, mutta hupsutusta ja touhua riittää entiseen malliin.

Jos huomenna paistaa aurinko, niin lähdetään taas pörröhäntäseikkailuun!

PS. Pahoittelut kuvatekstien fonttivälistä. Niitä oli ihan mahdoton saada kohdilleen, mutta palaamme fiksailemaan niitä pian. Onko teillä muilla ollut ongelmia Bloggerin kanssa?

Kevättä tassuissa!

Aika on hassu juttu, sillä toisaalta se rientää kuin huippuunsa viritetty gepardi, mutta toisaalta talvikuukaudet ovat mataneet kaulaa myöten lumessa jo ikuisuuden. Nuppua ja Jujua se ei ole niin haitannut, sillä ne ovat voineet nautiskella lämmöstä niin pönttöuunin äärellä kuin henkilökunnan välittömässä läheisyydessä. Jujusta varsinkin on tullut todella taitava asettelemaan emoa oikeaan paikkaan ja oikeaan asentoon: ei jää epäselväksi, mitä Juju haluaa, kun se alkaa hyöriä ympärilläni määrätietoisen näköisenä ja kaapii sohvaa ja vilttiä. Sitten se lähestulkoon taivuttaa jalkani koukkuasentoon, heittää viltin niiden päälle ja mönkii autuaana telttamajoitukseen päiväunille. Ei ole kerta tai kaksi, kun olen osallistunut työpalavereihin erittäin epäergonomisessa mutta sitäkin lämpöisemmässä asennossa, varsinkin kun välillä teltassa on loikoillut toinenkin karvapatteri. Ja jos se ei ole teltassa, se on iilimatona kylkeäni vasten.

 

Saanko esitellä: Lämmin...

  

...ja Tosi Lämmin!

 

Kevään saavuttua työpiste on näyttänyt välillä tältä.

Katit ovat toki tehneet talven aikana paljon muutakin kuin köllötelleet. Meillä on tullut nyt täyteen reilusti yli vuosi täällä Itäsen Hupsuttamon maalaismaisemissa, eivätkä suuret tilat ole menettäneet viehätystään: Kissat juoksevat päivittäin häntä putkella kerroksesta toiseen niin, että töminä vain kuuluu. Vaikka Nuppu laskeutui portaat pitkän aikaa pienillä rauhallisilla pupuhypyillä, sekin osaa nykyään lönköttää ne alas vauhdikkaasti ravaten, vaikka henkilökuntaa vähän kauhistuttaa.

 

Nuppu on todellinen yläkerran typykkä, kun taas Jujun valtakuntaa on ihan koko talo.

Kaikkein hauskinta kissoista on lähteä tutkimusmatkalla kellariin, jossa on koettu muutamia ikimuistoisia seikkailuja. Itäisen Hupsuttamon alkuaikoina Juju onnistui luikahtamaan sinne omin päin, ja olin aivan kauhuissani, kun en löytänyt sitä mistään. Lopulta tajusin mennä etsimään sitä kellarista, ja saunan oven alta minua puikahti vastaan iloisen näköinen Juippi, joka ei yhtään ymmärtänyt, miksi jälleennäkemisemme oli niin riemukas. Toisella keralla meni aivan toisinpäin: minä olin tietämättäni hävinnyt Jujulta, ja suihkussa vähän säpsähdin, kun näin silmäkulmassani vilauksen jostain karvaisesta toffeelaikukkaasta otuksesta, joka tuli minua etsimään. Samassa tajusin toisen ei-niin-hauskan asian: olin unohtanut pyyhkeeni yläkertaan. Yritin neuvoa Jujua hakemaan minulle pyyhkeen tai hälyttämään edes apua, mutta se vain katsoi minua ovensuusta veijarimaisen näköisenä ja töpötteli korrektisti toisaalle, kun kääriydyin läpimärkänä collegepaitaani.

”Ja arvatkaapa oliko se viimeinen kerta, kun mama teki saman mokan?
No eipä tietenkään, joten nyt sillä on aina varapyyhe siellä kellarissa.”

Kellariakin kivempi paikka Jujusta on kuitenkin yläkerran
sivu-ullakko. Harmi vain, että isikissiltä on vähän väliä ”avain hukassa”,
eikä sinne pääse läheskään joka päivä.

Justus-marakatti on harrastanut myös puiden latvoissa kiikkumista...

...remontointia...

 

...petaamista...

 

...ja ulkoilua! Eikä tämän kissan ulkoiluttaminen ole paikallaan seisoskelua,
vaan emokin saa laittaa kunnolla töppöstä toisen eteen pysyäkseen vauhdissa.

 

Kevään superiloinen asia on, että Jujulle on kertynyt niin hyvin
painoa, että valjaiden masuhihnaa täytyi höllentää!

 

Myös Nufnuf on käynyt tekemässä lumeen söpöjä tassunpainanteita.

 

Lentomatkailukin on ollut taas keväällä in, sillä emo tilasi netistä jotain epäoleellista, jonka mukana tuli kuitenkin Jujulle jotain erittäin oleellista eli hieno lentokone:

 

Stuertteina on nähty niin iskä kuin emokin mutta myös Mummi Poppanen!

 

Kävi nimittäin niin, että emo (kuvassa) lähti työmatkalle
 Bolognaan ja tassutteli sieltä vielä (luotijunalla)
Roomaan isikissin kera lomalle. Ihan ilman kisuja!

Nupulla ja Jujulla oli onneksi kivaa mummin ja kummisedänkin seurassa, ja nyt pääsiäislomalla olemme sitten paikkailleet yhteisen ajan aukkoja olemalla entistäkin tiiviimmin yhdessä.

Toivottavasti teillä kavereillakin on ollut
ihanan untuvainen ja aurinkoinen pääsiäinen! <3

Loppuun vielä pahoittelut siitä, että bloggaaminen on jäänyt niin vähäiseksi. Yksi syy on ollut se, että Hupsuttamossa on taas kirjoitettu kirjaa. Olemme aina perinteisesti raportoineet, kun Nuppu ja Juju ovat onnistuneet muusailemaan uuden käsikirjoituksen, ja nyt sellainen on taas putkessa. Sonja-hevoskirjasarjan näillä näkymin viimeiseksi jäävä osa ilmestyy elokuussa, ja tässä siitä vähän jo esimakua Kustannus-Mäkelän katalogista:

Nuppu ja Juju ovat jälleen kerran pitäneet emon lämpöisenä ja tyytyväisenä kirjoitusprosessin ajan, ja niiden vaikutuksesta tähänkin tarinaan ilmestyi sivuhenkilöiksi mitäpä muita kuin kissoja! Kerromme sitten elokuussa kirjasta lisää ja järjestämme arvonnankin, jos sarjan ystäviä yhä löytyy! :)

Ripsuvaa pääsiäistä vielä kaikille ja onnellisia kevätpäivä! <3

Mitäs me hauvat!

Tänään meillä kävi aivan erityinen vieras. Pohjustin visiittiä heti aamusta Nupulle ja Jujulle ja kyselin niiltä, muistavatko ne pentuajoiltaan sellaisia hauskoja kullanruskeita kuonokkaita, joilla on huiskuhäntä ja jotka sanovat ”vuh vuh”. Nuppu haukotteli, mutta jos en aivan väärin nähnyt, Jujun silmiin syttyi innostunut pilke. Niinpä paljastin sille, että sellainen iki-ihana tiibetinspanieli olisi tulossa pian niitä tervehtimään, eikä tarvitsisi jännittää yhtään, sillä kyseessä olisi niiden ikioma serkku Siiri, joka ei takuulla hätyyttäisi niitä.

  

”Tiedetään, mama! On meillä ennenkin kiltti hauva kyläillyt.”

Juju on ihan oikeassa, sillä niiden bordercollieserkku Batman on käynyt meillä jo kahdesti. Vaikka Juju on aina luikkinut yläkertaan, visiitit ovat sujuneet leppoisasti, ja Jujun on nähty kurkkivan portaikosta serkun perään.

Ei ihme, että Bättis ihastuttaa! Onhan se komea
ja osaa kaikenlaisia bordercollie-temppuja.

Kissat olivat yläkerrassa päivätorkuilla, kun Siiri tassutteli Itäisen Hupsuttamon kynnyksen yli. Se tulla tupsahti sisälle hyvillä mielin häntää huiskuttaen ja nuuskutteli kiinnostuneena paikkoja. Eikä mennyt kuin hetki, kun Jujua alkoi poltella. Sen oli kerrassaan pakko tyynnyttää uteliaisuuttaan ja laskeutua alakertaan tilannetta tarkkailemaan.

 

”Moi! Juitsi täällä, kuka siellä?”

Siiriä tietenkin kiinnosti kynnyksellä nököttävä toffeelaikukas miumau-serkku, mutta koska se ei suinkaan ollut ensimmäistä kertaa ”kattia kyydissä”, se osasi ottaa iisisti. Siiri ei haukkunut kertaakaan vaan meni ystävällisesti vähän lähemmäs Jujua. Sitten se pysähtyi, katsoi hetken kissakamua ja palasi luoksemme.

 

Hieno hieno hauva! Ja hieno hieno kisu!

Kun Juju ei paennut yläkertaan, Siiri teki uuden kierroksen ja meni nyt pari askelta lähemmäs. Sitten se taas kääntyi ja lähti pois. Tällä tavalla Juju rohkaistui lopulta niin, että se hiippaili luoksemme olohuoneeseen. Siiri pääsi jo vähän nuuskuttelemaan Jujua, mutta silloin Juju köyristi aavistuksen selkäänsä ja ilmoitti, ettei ollut vielä valmis niin läheiseen kontaktiin. Siiri ymmärsi yskän ja antoi Jujun mennä rauhassa eri huoneeseen. Sydämeni oli pakahtua hellyydestä, kun tutustuminen sujui niin hienosti ja kaksi eri lajin eläintä osasi tulkita ja kunnioittaa toisiaan valtavan hyvin. Siitä meidän ihmistenkin olisi syytä ottaa mallia!

 

Siiri ansaitsisi korkeimman tason kissakuiskausmitalin!

Juju kävi portaikossa hengittelemässä hetken, ja vaikka se olisi voinut kipittää yläkertaan, se palasi aina vain rohkeasti olohuoneeseen. Se naukaisi pari kertaa, ja Siiri vastasi söpöllä narinalla. Mietimme, että ehkä sekin kokeili naukaista, kun kissakodissa kerran oltiin. Suloisinta oli, kun Siiri istui rennosti sohvalla oman emonsa vieressä vain parin metrin päässä meistä ja Juju tuli minua puskemaan kuin olisi kiittänyt uudesta kaverista.

 

Juju olisi ehdottomasti kultaisen hauvakamupystin väärti.

Siirin lähdettyä Juju malttoi vihdoin palata yläkertaan. Se köllähti kiepille nukkumaan, kehräsi hyväntuulisena ja pumppaili tassuillaan. Luulen, että tänään syttyi aivan erityinen ystävyys pienen rohkean kissan ja pienen lempeän koiran välille. Jotta tärkeä hetki ei unohtuisi, teimme siitä pienen videon:

 

”Entä missä oli Nuppu?” kuulen teidän kysyvän. No, Nuppu kävi kyllä tekemässä pienen tilannekatsauksen portaikon ylätasanteelta, mutta sitten se töpsötti buduaarin puolelle kauneusuniaan jatkamaan. Sattumaa vai ei? Vain Nöppö tietää sen...

”Zzzzz... Hihii...”

Nupun kokoista elämää

Talvi tekee tuloaan, ja eilen Itäisen Hupsuttamon ylle tuiskutti ensilumi. Me emme valitettavasti olleet sitä todistamassa, sillä pakkasimme pari viikkoa sitten katit bokseihin ja hurautimme ihmettelemään pääkaupunkiseudun vilinää. Vaikka autoilu harmitti Nuppua aluksi, se alkoi matkan edetessä selvästi miettiä, mahtaisiko se ehkä sittenkin päästä paikkaan, joka on sille niin kovin tuttu, turvallinen ja rakas.
 

Kyllä vain, Nuppuseni! Kotona ollaan!

Kun kissat pääsivät bokseista, ne lähtivät häntä pystyssä hiipparoimaan ympäri asuntoa. Kaikki oli paikoillaan, ja yhtäkkiä meistä kaikista tuntui kuin emme olisi koskaan poissa olleetkaan!
 

Nähtiinkö me vain unta, että Hupsuja käytettiin yhtä aikaa pihalla?

 

Se uni oli aika hassu, koska siinä Juitsi söi pöydän ääressä niin kuin ihmiset!

Ja Nuppu pelasi jalkapalloa!

Me palvelijat olemme toki rampanneet Helsingissä tuon tuostakin, mutta yleensä vuorotellen. Silloin kaupunkikoti ei kuitenkaan ole tuntunut lainkaan kodilta, koska koti ei ole kiinni paikasta vaan siitä, kenen kanssa sen jakaa. Läheisyyttä täällä riittääkin, sillä neliöitä on sen verran naftisti, että koko ajan lähellä on joku. Eikä Nuppu voisi kuvitella mitään ihanampaa!
 

Nuppu saa osallistua koko ajan kaikkeen
korvakorujen valitsemisesta sängyn petaamiseen.

On ollut hellyttävää seurata, miten pieni koti sopii pienen Nupun pieneen elämään. Se tuntee olonsa selvästi äärimmäisen rennoksi, kun olemme kaikki koko ajan kylki kyljessä. Se hurisee, köllöttelee selällään, tarpoo tassuillaan ja siristelee silmiään niin onnellisena, ettei kenellekään jää epäselväksi, onko Nuppu onnellinen kissa.
 

On se! Bite-size koti on parasta ikinä!

Jujulla sen sijaan on ollut vähän toisenlaiset ajatukset. Vaikka vanha koti on tuttu ja kiva, se on vähän liiankin tuttu. Leikit eivät maistu täällä läheskään yhtä hyvältä kuin maalla. Missä portaat? Missä palloiluhalli? Missä jännittävä kellarikerros, jota pääsee välillä tutkimaan? Entäs sitten piha ja ikkunanäkymät tipuineen ja oravineen?

  

Natisevassa puutalossa halloweenkin tuntui jännemmältä!

Onneksi kaupunkikodissakin on silti emon lämpimät jalat, joiden päälle voi käpertyä nukkumaan ja odottamaan ensi viikkoa, jolloin Juitsi pääsee taas vipeltämään kartanonherrana.

    

”Sitä odotellessa, mama...”

Ja Nupulle olemme luvanneet viettää maallakin enemmän aikaa samassa huoneessa yhtä aikaa ihan lähellä toisiamme.

 

”Tai sitten jäädään tänne ihan lähekkäin. Miltäs kuulostais?”

Ihanaa alkavaa talvea kaikille. Pysykäähän lämpiminä! <3

Justus juhlavana

Miten voi olla jo elokuu? Vastahan lumet sulivat ja paljastivat Itäisen Hupsuttamon pihalta pienen sammakkolammen – ja ihanhan siitä on vain hetki, kun Juju ihaili kevään ensimmäisiä perhosia vienosti ikkunan takaa. Sitten piha pöhähtikin reheväksi ja kutsui pienen Jujun suuriin viidakkoseikkailuihin. Meillä kävi paljon kivoja vieraita, välillä satoi mutta useimmiten paistoi – ja kerran pihan vierestä pyyhälsi trombikin. Heinäkuun lopulla Nuppukin imaistiin ulkoilun makuun, ja palveluskunta on löytänyt itsestään ihan uusia tasoja pihaa tonkiessaan. Vaikka emme olekaan blogia ehtineet juuri kirjoitella ja päivät, viikot ja kuukaudet ovat vierineet vauhdilla, yhtä asiaa ei silti tänäkään vuonna unohdettu: Juitsin syntymäpäiviä, joita vietettiin elokuun yhdeksäntenä.

 

Okei, tunnustetaan: ihan aamusta en sitä vielä muistanut,
mutta Juju oli niin riemukkaalla päällä, että yhtäkkiä kesken
aamupalan tajusin että pieni poikahan oli synttärisankari!

Laulu raikasi täyden kympin kissavaaville, ja se hurisi iloisena huomiomylläkän keskellä. Kävin jopa poimimassa sille omalta mehiläisniityltämme kimpun luonnonkukkasia.

 

”Onneksi näille ei käynyt samalla tavalla kuin sille daalialle,
jota unohdit ihan kokonaan kastella, mama!”

 

”Ja miten hyvä, ettei näitä rehuja kohdannut sama kohtalo
kuin niitä viiden euron samettikukkia, joita et niin ikään...”

 

Kiitti Juitsi! Eiköhän se jo riitä meidän pihanhoitoprojekteista. :)

Parvekkeettomassa kerrostaloasunnossa majailleelle kissaemolle on ollut aavistuksen haasteellista muistaa, miten paljon hoivaa kukkaset, yritit ja marjapensaat kaipaavat, mutta onneksi kissojen kanssa on toisin. Pikku mussukoita on paapottu tuttuun tapaan, ja Juju pääsi synttäreinään jahtaamaan kissanminttukalaa, napostelemaan raksuja (Kyllä! Mutta älkää kertoko Nupulle) ja sporttailemaan.

 

Esteet löytyvät nykyisin täältä idempää,
ja tilaakin on paremmin niiden hyppelyyn!

 

Juhlissa oli iloinen tunnelma ja vieraillakin kuono hymyssä.

 

”Lisää tällaisia päiviä, pliis!” Juitsi pyysi,
ja emo lupasi niitä tietenkin sylin täydeltä. 

 

 Onnea vielä kerran meidän sanoin
kuvaamattoman söpölle omalle, rakkaalle Jujulle!💝