Kun nyhjää saman porukan kanssa riittävän kauan neljän seinän sisällä, perspektiivit saattavat muuttua radikaalisti. Vaikka voisi kuvitella, että oman jenginsä tuntee läpikotaisin, se ei välttämättä pidäkään paikkaansa. Sen olen saanut huomata elettyäni Nupun ja Jujun kanssa kylki kyljessä viimeiset kolme viikkoa. Kattini ovat ihania, hassuja ja maailman rakkaimpia otuksia, mutta minusta on alkanut tuntua, että olen tehnyt niiden suhteen yhden megalomaanisen virheen: aikoja sitten kissanpentuhuumassa tulkitsin palleroitani aivan nurinkurisesti ja nimesin ne väärinpäin. Onneksi mokan voi vielä korjata:
Tämän kiltin pikku prinsessan nimi on vastedes Nuppu! Näkeehän sen jo pinkistä nenännypykästäkin.
Perheen räyhäkkä keppostelija sen sijaan ristittiin juuri Jujuksi.
Meidän mielestämme kaikki loksahti nyt paikoilleen, vaikka aluksi tuntuu takuulla erikoiselta huudella Nuppua agilityradalle ja puffata Jujun valtavaa muhkuturkkia. Miltä Hupsuttamon uusi nimipolitiikka teistä lukijoista kuulostaa? Teimmekö vihdoin oikean siirron, vai olisiko ollut parempi jättää nimet väärinpäin?
Kolmas eristysviikko maailmasta on alkamaisillaan, ja vaikka Nuppu ei ole vieläkään oppinut aivastamaan kainaloonsa, se hallitsee onneksi erään toisen ajankohtaisen taidon:
Aivan, Nuppu on yksi niistä tuhansista ikkunassa pönöttävistä nalleista, joiden on määrä ilahduttaa ulkona liikkuvia lapsia ja lapsenmielisiä.
Nalleiluun saattaa upota pitkiäkin aikoja...
...joten on parasta ottaa rento asento.
Luin viime viikolla uutisartikkelin, jossa varoiteltiin eläinten stressistä, kun isäntäväki on yhtäkkiä kotona vuorokaudet läpeensä. Sellaistakin varmasti esiintyy, mutta onneksi Nuppu ja Juju eivät ole hiippailleet sängyn alle piiloon. Niiden kehon kielestä voisi melkein päätellä niiden elävän oikein makoisia kissanpäiviä.
Kun Nupun ohi kävelee, se alkaa venytellä ja vanutella tähän tapaan.
Sitten se sanoo ”här här” ja haluaa, että sen masua rapsutetaan.
Pitkien hali-pusi-rapsu-hupsutusten päätteeksi Nubbabubba uinahtaa takatassu pystyssä.
Jujukin on löllöytynyt ihanaksi hellyyspötköksi, jota pitää pusuttaa leuan alta vähän väliä.
Ragdollit siis osaavat ottaa rennosti tällaisinakin aikoina, ja lisää hyvää mieltä meille on tuonut tämä minialbumi, joka tupsahti postista jo jokin aika sitten ja jota olemme ehtineet lukea nyt entistä ahkerammin:
Se on kummitytöltäni, ja sisältää toinen toistaan hauskempia Nuppu-sarjiksia. Olemme myös ihastuneet vierailevaan tähteen, Jujuun.
Tämä on meistä ajankohtaan erittäin sopiva sarjis. Tällaista on Hupsujenkin elämä juuri nyt!
Koska tilauksen mukana tuli lupalappu blogijulkaisuihin, aiomme jakaa nyt eristyksen aikana teille enemmänkin uusia Nuppu-minialbumin helmiä!
Mutta nyt Nupun on taas aika palata akkunan taakse söpöilemään.
Onneksi se saa seurakseen pari muutakin joutilasta pehmoa!
Tsemppiä kaikille etäilyyn, ja pysykää terveinä! <3
Maailma on nitkahtanut raiteiltaan sitten viime postauksemme. Se, mikä ennen oli ihan tavallista arkea, tuntuu nyt todella kaukaiselta unelta. Aamuisin sentään heräämme aina tuttuihin ääniin: kissantassujen jymistykseen ja Jujun nälkämouruun. Mutta kun kissat saavat ruokakupit kuononsa eteen, me kaksijalkaiset selaamme päivän dystooppisia uutisotsikoita, ja poikkeustila iskee taas tajuntaan. Emme hyppää bussiin tai ratikkaan, vaan jäämme omaan kotikoloomme paitsi suojautuaksemme taudilta myös suojellaksemme kaikkia muita.
Nuppu ihmettelee, mitä muuta emokissistä muka tarttuisi kuin se jokin Juitsin muotoinen jäkäläläntti, joka on juuttunut sitkeästi jalkaan kiinni.
Juju joutui miettimään hetken, että ei kai emolla ole jokin häijy ihottuma...
...mutta sitten se tajusi, että Nuppuhan murjaisi vitsin. Vaikka ajat ovat kovat, niin huumoria ei saa unohtaa.
Olen ollut etätöissä jo yli viikon, ja onneksi sekä minun että mieheni työt hoituvat hienosti kotitoimistoltakin käsin. Vaikka Nuppu ja Juju ovat pääosin mallikelpoisia kollegoja, jotka eivät pommita vaikeilla kysymyksillä tai pälpätä puhelimeen, kohtaamme toisinaan tiukkoja tilanteita. Tässä yksi sellainen:
Olen intensiivisen keskittynyt kiireiseen työtehtävään, mutta koneen vierestä kuuluu hiljainen ”puuu”. En reagoi siihen, vaan esitän, että korvillani on vastanaukukuulokkeet.
Jujun ääni kovenee, ja näen sivusilmälläni, että se aikoo ottaa käyttöön kovemmat otteet.
Juju vilkaisee minuun velmusti olkansa yli, ja sitten kuuluu rips.
Haitari venyy ainakin viisimetriseksi eli paljon pidemmäksi kuin minun hermoni.
Joskus lähipäivinä Juju varmasti ylettää jo sytyttämään tämänkin lampun. Olohuoneen valot se välkäyttää päälle helposti kiipeilypuuhun rymistellessään.
Kerran pomoni onnistui soittamaan kriittiseen aikaan: olin juuri ottanut Jujun Canagan-purkin kaapista, mutta en ollut vielä ehtinyt avata sitä. Niinpä koko puhelun ajan jouduin työntelemään varpaillani karvaista kinuskipiraijaa loitommas laturinjohdosta, jota se yritti sinnikkäästi näkertää. En voi silti syyttää Juitsia: se on fiksu kissa, jolla on tärkeää asiaa, ja se tietää, miten viestin saa parhaiten perille. Olenkin siis jo oppinut muutaman tärkeän asian etätyöskentelystä: kun Juitsi iltapäivällä herää, sen on parasta saada HETI kanaa ja kania, oli flow päällä tai ei. Viimeistään viiden maissa on aika pitää hurjapäinen leikkisessio, jossa jahdataan kengännauhaan solmittua rapinahiirtä.
Sen jälkeen voi taas viritellä päälle flow'ta tai Netflixiä.
Tämä pallero on maltillisempi etäkaveri, vaikka sekin osaa olla päättäväinen, jos se haluaa viltin alle peittelyä tai turkin puunausta. Silloin se komentaa.
Mutta verhoissa näin hieno neiti ei koskaan kiipeile!
Toivottavasti teillä muillakin on turvallista ja mukavaa kotoilua! Pysytellään eläinten ihanassa seurassa ja pois turuilta ja toreilta, ja toivotaan, että saamme yhdessä tilanteen hallintaan.
Nuppu muistuttaa eläinkollegoitaan vahtimaan, että emot ja iskät pysyvät kotona!
Ennen kuin lopetamme postauksen, haluan vielä sanoa pari sanaa helmikuussa poismenneestä ystävästämme ja blogikollegastamme Annasta. Löysimme toistemme blogit useita vuosia sitten, ja bittikaveruus muuttui ihan oikeaksi ystävyydeksi, kun törmäsimme kolme vuotta sitten lemmikkimessuilla ja Anna kutsui minut Ilonaa ja Zetoria leikittämään. Vaikka olimme Annan kanssa melko erilaisia - minä ragdollmaisen hempeä ja vähän nössö ja Anna virkistävän suorasukainen ja nokkelan sarkastinen - meillä oli mutkaton yhteys. Annan kanssa oli helppo jutella niin kissoista, kirjoista kuin muustakin elämänmenosta, eikä hiljaisuuskaan ollut välillämme koskaan vaivaantunutta. Ihailin Annan asennetta, ja kun tapasimme Terhokodissa viimeisen kerran, pelasimme Aliasta ja nauroimme yhdessä pöhköille mutta erittäin päteville selostuksillemme. Kyyneleet tulivat vasta, kun olin matkalla kotiin. Annaa jää iso ikävä. Odotan yhä, että häneltä tulisi postauksia, viestejä tai kommentteja Hupsuille, mutta se aika on nyt valitettavasti ohi. Emme unohda Annaa ikinä, ja olen valtavan kiitollinen, että sain olla hänen ystävänsä.
Zetor ja Ilona pitivät Annasta hyvää huolta, ja Anna niistä. Nyt ihana kissakaksikko on onnellisesti uudessa kodissa.
Tästä Ilonan kuvasta Anna piti erityisen paljon, sillä siinä näkyy Ilonan lempeys. Sen myötä me Hupsut lähetämme vielä kerran Annalle halaukset sinne rajan taa! <3
Juju on rehti ja reipas sporttipoika, mutta kukapa olisi uskonut, että se on myös erittäin lahjakas musikaalisesti? En minä ainakaan, sillä aina kun kaivan viuluni kotelosta, Huipasta ei näy hännänhuiskaustakaan. Mieskään ei luottanut Pikkukissin taitoihin, vaan hänen mielestään Juju hoilaa aamuisin ovemme takana aivan ammuvainaan nuotilla. Rima oli siis harvinaisen matalalla, kun Juju saapui ensimmäiselle soittotunnilleen...
...ja oppitunti aloitettiin huoltamalla heitteille jätetty instrumentti.
Kun pölypallot oli häädetty, karvapallo pääsi näppäilemään sulosäveliä. Hämmästyksekseni Jujua ei pelottanut ollenkaan!
Homma näytti sujuvan helposti, kun tassuissa on plektrat omasta takaa!
Juju koputteli välillä kaikukoppaa ja ihaili ukulelen kauniita vehnänoraskuvioita.
Ja sitten se soitti taas pienen sydämensä kyllyydestä.
Minun sydämeni sen sijaan meni myttyyn hellyydestä ja ylpeydestä!
Koska nyt on ystävänpäivä, halusimme tulla ilahduttamaan teitä Hupsujen ystäviä Jujun serenadilla. Se on omistettu teille kaikille, ja erityisesti Jujun mielitietylle, brittikissaneiti Mimmille:
Erityiskiitos myös Jujun maalaisserkulle, Misulle, joka inspiroi meitäkin musikatteilemaan!
Ennen uudenvuodenaaton ilotulituksia sain kokea paljon ekologisempaa ja ihanampaa poksetta ja ritinää, sillä sydämeeni pirskahteli piristävää kissanpenturiemua! Siitä saan kiittää Kiskatit-blogin henkilökuntaa, joka kutsui minutkin juhlimaan kahden suloisen kissapoitsun ristiäisiä. En ole yleensä kovin innokas bilehile, mutta kun tarjolla on kissanpentuterapiaa, kattiteemaisia tarjoiluja ja kivoja kissabloggaajakamuja, niin villit jaguaaritkaan eivät pitelisi minua loitolla.
Niin kovasti nämä pikkutiikerit vetävät minua puoleensa!
Onko söpömpää kuunaan nähty?!
Pienokaisten unta tarkkaili myös kaunis Rudi-täti...
...ja varpaitaan tuulettava Eppu!
Patea puolestaan kiinnosti enemmän tipu-tv:n tuijotus - ja emokissa Eddiellä olivat uudet hurmurikollit mielessä niin vahvasti, että poseeraukset unohtuivat.
Toisaalla pienet kissapedot heräilivät ja lähtivät liikkeelle, mutta vähän eri suuntaan kuin olin kuvitellut!
Kukkuu! Kuka siellä?
Vaikka kissanpentuja oli vain kaksi, ehdin mennä niissä ihan sekaisin. Pentuja tuntui hyppelehtivän nallen päällä...
...nallen takana...
...ja nallen sylissä!
Kun pikkukisut menivät taas latautumaan, me vieraat maltoimme siirtyä tarjoilujen pariin.
Olin otettu, kun minulle oli varattu taas Aristokattien Marie-kahvikuppi, ja tarjoilut olivat suussasulavia jopa siinä määrin, että unohdin kuvata niitä ja vain santsasin lisää. Kun kaikilla oli masu täynnä, vuorossa oli juhlien odotetuin hetki: ristiäiset. Hopeanhehkuinen ”kastemekko” oli levitetty sohvalle, paparazzit asettuivat aitiopaikoille ja ensimmäinen pikkukisu noudettiin paikalle kuulemaan ensi kertaa oman nimensä.
Hänestä tuli Vinha Vauh... Mikä mikä mikä?
Vinha Vauhko? Höh, malttaisitko siirtyä ihan hippusen vasemmalle?
Kiitti, nyt näkyy hyvin! Satu-pojasta tuli siis virallisesti Vinhaviiksen Vauhtiveikko!
Pikkuinen näytti hyväksyvän uuden nimensä, ja onhan se nyt huomattavasti edellistä machompi. Ihan puolueeton mielipiteeni siis. :)
”Hei, veikka! Sun vuoro saada rokimpi nimi!” ex-Satu hihkaisi veljelleen Aulille.
Ja niin lauteille kammettiin toinen pikkurokkari. Viiksen elä? Ei kai vain vetelä?!
Vielä mitä! Vinhaviiksen Veli Vikkelähän se siinä poseeraa kuin kokeneempikin blogikatti!
Se kallisteli päätään ja testasi erilaisia asentoja...
Kummitätirivistö hihkui innosta ja laulatti kameroitaan!
”Nyt riittää!” ex-Auli sitten tuumasi ja alkoi nimensä mukaan leikkiä varsin vikkelin tassuin.
Koska minulla ei ollut salamaa mukana, en saanut pienistä Vinhaviiksistä kummoisia vauhtikuvia. Mutta pienen pienellä videollani pennut leikkiä vipeltävät ja jopa pomppivat kuuluisilla blogikoivillani, jotka ovat aina pienten kissanpentujen (ja isompien katinrötkäleidenkin) käytettävissä:
Kiitoksena leikityksestä Veli Vikkelä eli Auli arpoi minulle rasiallisen Wiener Nougat'a, ja se kainalossani ja hymy huulillani palasin illansuussa omien Hupsujeni luo. Kiitos Naukulan Mammalle turvallisesta kyydistä – ja kaikille paikalla olleille mukavasta seurasta! Erityissuitsutus tietenkin Kiskateille ihanien juhlien järjestämisestä. Toivotamme pikkuisille ihanaa elämää uusissa kodeissa, kun se aika koittaa!
Sitä ennen vinhat veljekset saavat vedellä yhdessä vielä monet pehmoiset päikkärit!
PS. Älkää ihmetelkö, että Hupsut loistavat nyt hetken aikaa poissaolollaan somen puolella: jostain syystä tämä blogi on blokattu sekä Facebookista että Instagramista. Toivomme, että vika korjataan tauon aikana ja pystymme pian taas linkittämään Hupsujen juttuihin.
”No niin, äiskä! Mitäs oot hassutellut otsikoimalla meidän spa-seikkailuja vaikka millä nimillä ja muutenkin vitsaillut hyvin, hyvin kyseenalaisilla jutuilla!”
”Niin että kannattiko kirjoittaa ihan oikeilla nimillä niistä ruskeista jutuista, joita joskus tosi harvoin matkustaa mun taaemman osan matkassa? Senkin sanan oot sanonut täällä monta kertaa, niin ei oo äiskä ihme, jos meidät yritetään kaapia piiloon!”
Onko meillä ketään kohtalotovereita? Vinkit otetaan ilomielin vastaan!
