maanantai 18. huhtikuuta 2022

Pehmot pehmossa

Kerroimme viime postauksessa Nupun ja Jujun ikiomasta palloiluhallista: tyhjänä kumisevasta olohuoneesta, jossa on nyt pääsiäisenkin aikana kiidetty häntä viidentenä tassuna. Totaalisen autio Hupsujen jumppasali ei kuitenkaan ole, vaan sen nurkassa nököttää iki-ihana Läntisestä Mummolasta tuotu lököpehmounelma. Sen oli tarkoitus tarjota henkilökunnalle tilaisuuksia levätä ja nauttia kissojen tarjoamista show-elämyksistä, mutta heti asennuksen jälkeen kävi ilmi, että pehmotuolista tulikin kissojen uusi valtaistuin ja nukkumalandia.

Ensimmäisenä tuolin pehmoiseen huomaan humpsahti Nuppu.

Ja vain hetkeä myöhemmin seurasi vallanvaihto. Tuoli lisättiin
virallisesti Hupsujen lepopaikkojen top ykköseksi.


Jos pehmopedin sattuu joskus näkemään tyhjänä,
on parasta kiiruhtaa sen syleilyyn tuhatta ja sataa.

 
Mutta turha luulo, että paikan voisi pitää ihan vain itsellään.


Jonoa alkaa muodostua välittömästi, ja kun lopulta joudut siirtymään toisaalle...

 
...vaihtopenkillä uinuu jo seuraava onnellinen nautiskelija.

perjantai 15. huhtikuuta 2022

Tassut sutimaan!

Viimeiset pari postausta olemme puhuneet paljon haamuista, joten ei ole ihme, että sain hieman huolestuneen tiedustelun erään taideteoksen mahdollisesta osallisuudesta säpsyilyyni. Kysyjä oli kummityttöni, joka myös Nupun ja Jujun sarjakuvan kustantajanakin tunnetaan. Hän oli nimittäin yksi ensimmäisistä vieraista Itäisessä Hupsuttamossa ja toi mukanaan mielikuvitustani kovasti kutkuttaneen piirroksen talostamme ja ihanista jutuista, joita se toisi meidän Hupsujen elämään:
 
Juuri tältä Itäinen Hupsuttamo ja sinne pesiytyneet kaksi kattia näyttävät.
Luvassa on esimerkiksi leivontaa, pupuja, puutarhaelämää ja yksisarvinen,
mutta puheeksi nousivat myös haamu sekä pieni vihreä avaruusolio.

Kummitus ja alien olivat kuitenkin niin söpöjä, etteivät ne aiheuttaneet sydämentykytyksiä vaan pikemminkin toivat lisää turvallisuuden tunnetta. Ja mitä tutummaksi talo tulee, sitä helpompi on keskittyä sen ihaniin puoliin. Yksi niistä on ehdottomasti tila: miten auvoisaa onkaan vihdoin venyttäytyä ja vanuttautua useampaan kerrokseen, ja Nuppu ja Jujukin ovat olleet alusta asti innoissaan läänistä, jota riittää joka suuntaan. Hauskin paikka niiden mielestä on alakerran palloiluhalli eli yhdistetty ruokasali ja olohuone, jossa ei vieläkään ole huonekaluja. Aluksi tila täytyi pitää tyhjänä, koska alakerran lattiat hiottiin ja lakattiin, mutta nyt se taitaa kumista autiona vain siksi, ettemme raaski pilata kattien rakasta jumppasalia. Nuppu ja Juju ovat kuin pieniä rasavillejä kissanpentuja sutiessaan toistensa ja lelujensa perässä pitkin alakertaa. Olenkin ottanut paljon videopätkiä niiden tutkimuksista ja leikeistä uudessa kodissa, ja nyt on aika näyttää niitä teillekin:
 


”Ollaan me melkoisia kiito-oravia, vai mitä?”

  
Ja mitä yksisarvisiin tulee, pihalla on jo nähty ainakin yksi poni!

perjantai 8. huhtikuuta 2022

Ihan pimeää!

Tiedätte varmaan, että kerran vuodessa vietetään niin sanottua Earth Houria. Se on maailmanlaajuinen tapahtuma ilmaston ja luonnon puolesta, ja sitä vietetään sammuttamalla valot tunnin ajaksi. Miten ollakaan, Earth Hour osui tänä vuonna tuohon samaiseen myrskyviikonloppuun, jonka vietimme Nupun ja Jujun kanssa kolmestaan uudessa kodissa. Olimme selvinneet jo yhdestä jännittävästä yöstä, joten ajattelin, ettei pimeässä kököttely tunnin ajan tuntuisi yhtään missään. Valothan sammutettaisiin sitä paitsi puoli yhdeksältä, jolloin ainutkaan haamu ei olisi vielä hereillä.

  
Jänniä varjoja vilahteli siellä täällä, mutta niillä oli niin
pörröinen häntä ja söpö kauluri, ettei niitä voinut pelätä.


Sammutimme kattien kanssa valot kiltisti oikeaan aikaan ja kuikimme makuuhuoneen ikkunasta naapurustoa ja mietimme, kuinka monessa talossa mahdettiin osallistua tempaukseen. Kaikki sujui muuten hyvin, mutta tunti on pitkä aika ihan vain nököttää paikoillaan ilman sen kummempaa tekemistä. Niinpä Nuppu päätti vetäytyä makuuhuoneen kiipeilytelineelle nukkumaan ja Juju tuli kanssani sängyn päälle. Nostin ruokakupin viereemme, ja Juju alkoi nassuttaa tyytyväisenä iltamuonaansa. Meillä oli hyvin ekologista, kotoisaa ja turvallista.

Näin soman värikäs huone ei voi olla pelottava edes pimeässä.

Juju ruokaili yhä vieressäni, kun yhtäkkiä portaikosta kajahti omituinen rääkäisy! Hiukseni nousivat pystyyn, mutta pystyin vakuuttamaan itselleni, että myrskytuuli se vain ujelsi vanhan talon nurkissa. Juju ei ilmeisesti ollut edes kuullut mitään, koska se jatkoi kaikessa rauhassa syömistään. Mutta sitten hyytävä ääni kuului uudestaan! Se oli vähän kuin selkäpiitä riipivä kissan naukaisu, mutta Juju oli vieressäni ja Nuppu kiipeilypuussa. Hyökkäsin sytyttämään valot, oli Earth Hour tai ei, ja minua odottikin melkoinen yllätys!
 
”Olikohan eka haamu sittenkin jo herännyt?”

Sängyn päällä ruokaa nassuttikin Nuppu, jonka ruokahalua eivät mitkään omituiset äänet tunnetusti hetkauta. Käytävässä taas totaalista tylsistymistään purki meidän ikioma moukuherra Juju Juippanamme. En voi käsittää, miten kissat olivat onnistuneet vaihtamaan paikkaa täysin huomaamattomasti, mutta tällaiseenkin hupsu ja tosi höpsö näköjään taipuvat.

”Että sellainen Earth Hour tänä vuonna. Mutta me luvataan
sammutella paljon valoja aina, kun ulkona ei ole myrskyä
tai mamalla kummituskammoa!”

lauantai 2. huhtikuuta 2022

Hus pois, möröt!

Oli synkkä ja myrskyinen viikonloppu, kun koko ikänsä kerrostalossa asunut kissaemo jätettiin ensimmäistä kertaa vanhaan puutaloon seuranaan vain vilkas mielikuvitus ja kaksi palleroista pehmokattia. Tuuli rämisytti peltikattoa ja puhalsi niin vimmaisesti, että seinät tutisivat ja ovet klonkkasivat. Kissaemo näki sielunsa silmin katolla poukkoilevat luurangot (puukengät kylmissä koivissaan), ja Jujukin kuuli kummajaisten kaihoisan valituksen. Nupun mielessä sen sijaan pyörivät varsin arkiset asiat.

Nuppu tietää, että maukas muona pitää möröt loitolla.

Tilanne pysyi aika lailla lapasessa, kunnes juuri ennen nukkumaanmenoa katit alkoivat tuijottaa yhtä aikaa silmät suurina katonrajaa. Vaikka emo kuinka siristi silmiään, siellä ei näkynyt mitään. Lähempi tarkastelu toi kuitenkin huojennuksen: kevään ensimmäinen kärpänenhän se vain taapersi Itäisen Hupsuttamon katossa! Helpotus muuttui kuitenkin ärsytykseksi, kun surisija eksyi paperilampun sisälle ja kuului niin kovaa pörinää ja mätkähtelyä, että se melkein peitti alleen katolta kantautuvan rellestyksen. Lisäksi kärpänen suostui vetäytymään yöpuulle vain sillä ehdolla, että valot vihdoin ja viimein sammutettaisiin.
 
Viimeinen tuikku. Viimeinen turva...

”Ei hätää, äiskä! Ota vähän ZiwiPeakia!”

Pimeässä kaikki äänet vääristyivät entistä vinkeämmiksi kuten myös lattiaan lankeavat varjot. Turvanalleiksi palkatut pehmoeläimet eivät tulleetkaan emon kainaloon toisin kuin olin suunnitellut. Ne haahuilivat sinne tänne levottomina, mikä ei ollut omiaan tuudittamaan emoa uneen. Kello raksutti eteenpäin, ja noin puolenyön kinttailla emo kuuli toistaiseksi karmeimman äänen: Jujun karhea kieli raaputti tyhjää ruokakuppia. Se merkitsi, että emon olisi pakko irrottautua peiton alta, hiippailla narisevat portaat alakertaan ja käydä kissojen ruokakaapilla. Hammasta purren reissu onnistui, ja kun kissat olivat syöneet pienet masut pullolleen, ne palkitsivat emon tulemalla vihdoin uninalleiksi. Säikky mama onnistui silti näkemään aluksi painajaisia ja säpsähtämään täysin hereille, mutta lopulta Hupsujen tuhina ja lämpö tepsivät ja urhea konkkaronkka nukkui loppuyön ihanan turvallisessa symbioosissa.

Aamun tullen yön seikkailut tuntuivat ihan pöhköiltä.

Olimme varmoja, että tulikoe oli ohi ja tästä eteenpäin Itäisessä Hupsuttamossa yöpyminen olisi meille pientä lientä. Mutta yksi jännittävä juttu vielä sattui… ja siitä kerrommekin seuraavassa postauksessa!

”Kuka haluaa kuulla lisää maman noloista kommelluksista?”

keskiviikko 23. maaliskuuta 2022

Itäinen Hupsuttamo avautui!

Täällä blogissamme on puhuttu moneen kertaan itäisestä mummilasta ja esitelty kuvia monenlaisista maalaisserkuista. Viimeisen vuoden aikana Nuppu ja Juju ovat vierailleet emon itäisillä kotiseuduilla yhä tiheämpään tahtiin, mutta monelle saattaa silti tulla yllätyksenä, että helmikuun lopulla katit karistivat pääkaupungin pölyt tassuistaan ja köröttivät kimpsujensa ja kampsujensa kera ihanaan paikkaan, joka esiteltiin niille Itäisenä Hupsuttamona – kakkoskotina, jossa pienet räggärit pääsisivät nauttimaan ihan uudenlaisesta elämästä.
 
Muutos oli suuri, mutta meistä kaikista tuntui, että jotain loksahti heti kohdilleen!

Me kissojen palvelijat olimme jo pitkään miettineet, mitä tehdä asumisen suhteen, sillä sattuneesta syystä parin viime vuoden aikana kaupunkikaksio on alkanut tuntua aika pieneltä. Kun tuli tilanne, että olimme molemmat melko vakituisesti etätöissä, tajusimme yhtäkkiä, ettei Hupsuttamon ole pakko juurtua vain yhteen paikkaan, vaan meillä olisi mahdollisuus kokeilla myös toisenlaista elämää. Kun suloinen, siniovinen talo löytyi järvien ja metsien ääreltä, tiesimme melko nopeasti, että siitä tulisi meidän ja kattien oma retriitti kaukana kaupungin vilinästä.

Pienellä paikkakunnalla ehtii ottaa iisisti ja nauttia keväästä.

Nupullekin maistuu verkkaisempi elämänmeno.


Oikeastaan arkemme on ollut nyt vauhdikkaampaa kuin moneen vuoteen. Uudessa kodissa riittää remontoitavaa, pihaa on pitänyt kolata, meillä on piipahdellut ihania vieraita – ja uusia kotikulmia on ollut jännittävää tutkia. Hupsuillakin on ollut vauhti päällä: ne ovat pelanneet palloa kuin pienet kissanpennut konsanaan ja nuohonneet läpi talon joka nurkan. Ne ovat pinkoneet portaissa, pomppineet pöydillä, ihmetelleet pönttöuunin lämmitystä ja silittäneet tassuilla jännän tuntuisia tapetteja. Sisustaminen on ollut muutenkin niiden sydäntä lähellä:
 
Juju on pohtinut, sopisiko senkki tunanaksujen säilytykseen...

...ja Nuppu on koekököttänyt sohvalla. Kerrankin oikean kokoinen mööpeli!


Toistaiseksi olemme viihtyneet erinomaisesti täällä uudessa kodissa, ja varsinkin näinä epävarmoina aikoina tuntuu hyvältä olla lähellä omaa perhettä ja ihanaa luontoa. Vaikka me palvelijat pyrähtelemme vuorotellen työasioissa Helsingissä, pikku karvakuonojen ei ole vielä tarvinnut reissata mihinkään...

...koska mihinpä sitä kissa kotoaan lähtisi?

lauantai 29. tammikuuta 2022

Jujusta tuli bokseri!

Juju on supertaitava poitsu, joka osaa (ainakin melkein) heittää pyynnöstä kolmoisvoltin tiukasti kehräten, mutta yksi perustemppu on puuttunut tähän asti sen repertuaarista: Jujua ei ole koskaan opetettu menemään kunnolla kuljetuslaatikkoon. Syy on vain ja ainoastaan emon laiskuudessa ja pessimistisissä ennakkoluuloissa: vaikka Huippanan saisi marssimaan boksiin tavallisena arkena, tosipaikan tullen temppu ei kuuna päivänä onnistuisi.
 
”Sama asia, mama, kuin jos sä laulaisit sen sun joka-aamuisen
Pikkukissin harjauslaulun yhtäkkiä suorassa tv-lähetyksessä.”

Koska kissat ovat viimeisen vuoden aikana päässeet reissaamaan tavallista enemmän ja toiveissa on ottaa ne jatkossakin lomille mukaan, päätin hylätä vanhat ennakkoluuloni ja lähestyä asiaa uudesta vinkkelistä: on ihan sama, onnistuuko temppu h-hetkellä vai ei. Tärkeintä on, että loota tulee kissoille tutuksi ja siihen yhdistyy kivoja kokemuksia. Niinpä olemme ottaneet kuljetuslaatikot osaksi pohjoismaisen trendikästä sisustustamme, ja Jujun jokapäiväisissä agility-treeneissä on nykyisin vakiotemppu nimeltä ”Boksi”.
 
Me luultiin, että Juju on bordercollie, mutta se onkin bokseri.

Boksi voi tarkoittaa oikeastaan mitä tahansa pömpeliä, jonka uumeniin Juju voi pujahtaa. Kun kopautan laatikon reunaa ja sanon ”boksi”, Juju tietää, että haluan sen tassuttavan sisälle. Boksissa se saa namin ja kovasti kehuja. Jossain vaiheessa lisäsin temppuun kuljetuslaatikon oven sulkemisen, minkä jälkeen Juju saa vielä toisenkin herkun. Leikkihetken jälkeen pikku ahmatti käy aina kaikissa bokseissa vielä tsekkaamassa, olisiko niiden perukoille pudonnut murusia, ja hassua kyllä, Juju on alkanut pyytää, että se saisi syödä kanaa ja kania milloin missäkin laatikossa.

 
Juju naukaisee ja menee laatikon eteen istumaan. Kun ruoan
sitten laittaa boksiin, se ryhtyy heti syömään tyytyväisenä.

Suloisinta on, että sivutuotteena myös kaikenlaista boksi- ja kassialmailua vihaava Nuppu on alkanut viihtyä kuljetuslaatikoissa. Kokeilin kerran huvin vuoksi, menisikö Nuppu boksiin, jos pyytäisin kauniisti niin kuin Jujuakin. Koputin laatikon seinää ja sanoin ”Boksi!” ja sydämeni oli sulaa taas velliksi, kun pikkuinen Kullannuppu teki ihan saman tempun, jonka se oli nähnyt veljen tekevän! Kehuin sitä ihan kamalasti, ja Nuppu sai syödä herkullisen hirvipulla-aterian kuljetuslaatikon uumenissa.

Aika hienosti Nupultakin, eikö vain?

Nauhoitimme teille myös videon Juju-bokserista vauhdissa. Kuvauksia varten siirtelin laatikoita ja kääntelin niitä eri päin, mikä hämmensi vähän pientä poikaa ja aiheutti mamissa hillittömän hepulin. Ajattelin ensin editoida pöhköt hekottelut pois mutta jätinkin ne sitten, koska sellaista hömpöttelyä meillä hupsuilla ja totaalisen höperöillä useimmiten on.




Ihanaa talven jatkoa teille kamuille! Ja paljon kivoja treenejä!

lauantai 22. tammikuuta 2022

Hyvin lahjotut lellikit

Lupasimme kertoa vielä yhden jutun Nupun ja Jujun joulusta, nimittäin sen, mitä kaksi näin suloista, kilttiä, hyväntuoksuista, huumorintajuista, filmaattista, pehmoista, reipasta ja nokkelaa pikkukissaa sai joululahjaksi. Ihanien ominaisuuksien pitkän listan mukaisesti lahjojakin tuli paljon, mutta koska suurin osa niistä oli aineettomia (suukkoja, haleja, leikitystä, rapsutuksia, nuuskutuksia, kainalossa nukkumista ja yleistä seikkailua ja hauskanpitoa lomakodissa), konkreettista näytettävää ei kertynyt kovin paljon. Mummi Poppanen oli kuitenkin jemmannut kisuille myös pari uutta ihanaa lelua, jotka nousivat heti palleroiden suosikkilistalle. Ne oli kiva pakata lomalta mukaan ja jatkaa hurvittelua kotosalla.

Mummi tietää, miten Nupun saa ilahtumaan!

Vaikka purulelut ovat perinteisesti hauvojen juttuja,
näin söpö kapistus inspiroi Nuppua vaanimaan...

...ja kun lelun saa kiinni, sitä on hurjan kiva näkertää pienillä näkerryshampailla!

Tällaisen pötikkähäntäkamunkin pikkuiset saivat, ja sen perässä
pingottiin lomalla niin kovaa, että tanner vavahteli tassujen alla.

Viuhtooko Nupunkin takaosastossa vähän samanmoinen pötkylä?

Hyvien leikkien päälle maittaa uni tai Jujun tapauksessa....
 
”Yks kaks, kuuluuko?” *kronk kronk töps*
 
No nyt kuuluu, näkyy... ja ilmeisesti tuoksuukin?

Jeah! Juju sai Nuppu- ja Juju-sarjisten toimitukselta näin mieluisat lahjat!

Jujun lempimakuja vieläpä! White fish ja tuna!

Sitten kun emo vielä ymmärtäisi lopettaa kuvaamisen ja auttaisi avaamaan korkit...

Hetkeä myöhemmin Juju saikin parit kalapalat 
kuvauspalkkioksi. Näillä nameilla on harjoiteltu 
yhtä uutta temppuakin. Tassu pystyyn, jos haluatte 
kuulla lisää tai nähdä jopa videon? :-D