perjantai 1. heinäkuuta 2022

Täyden kympin typykkä

Tänä aamuna ostin kymmenen hempeää ruusua, koska tasan kymmenen vuotta sitten maailmasta tuli Nupun verran parempi paikka. Ja kaikki Nupun tuntevat tietävät, ettei nyt puhuta mistään pienistä mitoista. Ei teelusikallisista, desilitroista, gigagalloneista tai edes multimahtibiljoonista vaan jostain äärettömästä, joka saa sydämen pursuamaan rakkautta. Sellainen tunne meillä on aina Nuppua kohtaan, joten tämä päivä on ollut hyvin samanlainen kuin kaikki muutkin: Nupulle on laulettu, sitä on paijattu ja leikitetty ja se on saanut napostella lempiruokiaan emon kainalossa. Lisäksi se on ottanut parit hempeät prinsessapäikkärit, joiden jälkeen nappasimme virallisen syntymäpäiväpotretin.

 
Näin hienosti osaa poseerata vain kympin pupu!

 
Mahtaisko vieraita vielä olla tulollaan? Vettä voi latkia hienosta kupista,
ja pakastimessa on possunsydäntä!
 
Onnea rakas kullannuppu, meidän iki-ihana pikku palleromme!💝

keskiviikko 29. kesäkuuta 2022

Avarassa luonnossa

Juhannusaamussa oli tänä vuonna erityistä taikaa. Linnut liversivät, aurinko paistoi, naapurit olivat mökillä ja Hupsujen kotitalon sininen ovi avautui vihdoin myös kateille. Aamukahvin kulautettuani kysyin, kuka olisi se rohkea karvapallero, joka lähtisi nuuhkimaan kesän tuoksuja vehreälle pihamaalle. Nuppu kipitti kiireesti korituolin alle piiloon, mutta Jujua poltteli päästä tsekkaamaan, mikä on se outo paikka, jonne emo ja isikissi aina vähän väliä häippäävät. Niinpä se antoi pukea valjaat ylleen ja tassutteli suorinta tietä kuistille.
 
Nyt ei nähty mitään pelokasta kiikkaamista,
vaan Juju lähti heti laskeutumaan rappusia.
    
Se puski määrätietoisesti terassille ja kohti näköalatasannetta.

  
Laakealta kalliolta oli hyvä katsella pihaa. Emo selitti,
että kaikki, mihin aurinko osuu, on Jujun valtakuntaa.


”Koko viidakkoko?” Juitsi kysyi, ja niin juuri, koko viidakko!

    
”Okke, okke”, Juju tuumasi ja mietti hetken.

Ei siinä sitten muu auttanut kuin lähteä tarkastamaan tiluksia.


Juju harppoi pitkällä askeleella pitkin valtakuntansa reunoja.


Jos hännästä voi jotain päätellä, pikku kisulla oli tosi kivaa.

 
”Onpas täällä ihanan pehmeät ja hyväntuoksuiset matot!”


Juju ulkoili pitkän aikaa, ja sisälle päästyään se rojahti ihan väsyneenä eteiseen lepäämään. Ehdin jo säikähtää, että olimme reuhtoneet kerralla liikaa, mutta pienen huilihetken jälkeen Juju palasi ovelle pyytämään uutta viidakkoviipotusta!

 
Ja totta kai me viipotetaan, kulta!

Kun Juju nauttii elämästä, emokin kehrää täysillä!

Juju kävi ulkona juhannuspäivänä kokonaista neljä kertaa, mutta seuraavana aamuna olin ihmeissäni, kun se ei halunnutkaan pukea valjaita tai lähteä ulos. En halunnut tietenkään painostaa mihinkään, koska ulkoilun pitää olla vapaaehtoista ja kivaa. Salaa minua silti vähän harmitti, koska olisin niin mielelläni taas seikkaillut pienen kissanpoikaseni kanssa. Illan suussa odotti onneksi ihana yllätys: ovelta kuului Jujun naukaisu, ja kun menin eteiseen, pieni poitsu katsoi minuun vetoavasti ja antoi tassua. Kun otin valjaat ja kysyin, haluaako Juitsi ulos, se  puski valjaita niin, että pää melkein sujahti itsestään lenkin läpi. Valjaat olivatkin päällä hetkessä ja Juitsi taas tutkimusmatkalla!
 
Illalla viidakossa olikin ihan uudet äänet ja tuoksut!

Seikkailimme ainakin puoli tuntia ja bongasimme jopa sammakon. Myös pihamme ”Mösjöö Mössöksi” nimetty vesimyyrä oli vauhdissa, mutta herrasmiesmäinen Juju vain katseli valppaasti valtakunnassaan ahertavien kansalaisten puuhia eikä puuttunut niihin. Kaikkein onnellisin olin, kun istuimme Jujun kanssa yhdessä kuistin rappusilla ja lempeä iltatuuli leyhytti turkkiamme. Vaihdoimme halipönkyn ja sovimme, että tämä on meidän uusi ihana kesäjuttu. Maman ja Justuksen laatuaikaa!

Toistaiseksi Nupun kanssa laatuaikaa on vietetty sisätiloissa,
mutta nyt silläkin on uudet valjaat, joten kuka tietää, vaikka
Nöpiskäinenkin saataisiin vielä viriteltyä viidakkomoodiin!
 
Ja jos ei, niin tämä katti ulkoilee kahdenkin edestä!
 
Ihania kesäpäiviä ja lomasesonkeja, kamut!💖

lauantai 4. kesäkuuta 2022

Johan tuikkasi!

Kesäkuun toinen päivä oli tänä vuonna torstai, ja vettä tuli kuin aisaa. Taivaalta hyökyvä kaatosade mätsäsi täydellisesti huoleen, jota tunsin päivän aikana pienistä kissanrutaleistani, joita molempia käytettiin eläinklinikalla. Taustaksi kerrottakoon, että talvella Nuppu ja Juju kävivät hammaskiven poistossa, ja molemmilta löytyi suusta myös muuta harmia: Nupulta kaksi poistoa vaativaa hammasta ja Jujulta yksi. Pääkaupungin eläinlääkäriltä ei löytynyt aikoja kuin monen kuukauden päähän, joten päädyimme käyttämään maaliskuussa Nuppua hampaanpoistossa täällä uusilla kotikulmilla. Kaikki sujui esimerkillisesti, joten varasimme operaation myös Jujulle, ja sen aika koitti siis torstaina. Nupulle taas oli varattu samaan syssyyn rabies-rokotus, koska haaveenamme on päästä kesän aikana valjastelemaan.

 
Hurjalla supikissa Nupullahan on todettu raapies,
mutta rabiesta emme tietenkään halua! Roaar!


 
Juitsi sai oman rabies-rokotteensa kuukausi sitten flunssapiikin yhteydessä.

Aluksi klinikalla Juju vaivutettiin unten maille, ja sitten Nuppu sai oman piikkinsä. Keskustelimme jälleen lepakoista ja siitä, ettei meillä olisi rokotuksesta huolimatta aikomusta lähteä öiselle lammelle niitä tähystämään. Sitten olikin aika pakata Nöpiskä boksiin ja lähteä kotiin Jujun operaation ajaksi.


Köröti-köröti ja miau miau!


Huristelimme jo hyvää vauhtia poispäin, kun aloin silmäillä Nupun rokotepassia. Silloin sydämeni heitti voltin: jos tarraan oli uskominen, Nuppu oli saanut rabies-rokotuksen sijaan kolmoisflunssapiikin! Sen saman, jonka se oli saanut seitsemän kuukautta sitten Helsingissä! Harkitsin jo paniikkipuhelua klinikalle, mutta päätimmekin tehdä tyylikkään U-käännöksen. Pian viipotin sadetakkeineni kaatosateen halki henkihieverissä kysymään hoitajilta, olinko nyt ymmärtänyt oikein, että Nupulle oli annettu väärä rokotus. Ja niin oli tosiaan päässyt käymään, vaikka olin tullessani oikein erikseen ilmoittanut, että Nuppu tuli rabies-rokotukseen. Asiaa pahoiteltiin kovasti, ja minulle vakuutettiin, ettei ylimääräisestä rokotuksesta ollut mitään haittaa eikä sitä tietenkään veloitettaisi. Nuppu oli kuitenkin haettava autosta uudestaan tökittäväksi, ja tällä kertaa se sai kankkuunsa oikean tuikkauksen.

Tai ainakin toivon niin! Emme aio silti
edelleenkään moikata lepakoita.

Olin kotiin päästyämme melkoisen stressaantunut, ja keskittyminen töihin oli vaikeaa, varsinkin kun mietin koko ajan, miten Juju pärjäisi. Kun menimme sitä hakemaan, kävi ilmi, että yhden sijaan siltä olikin jouduttu poistamaan kaksi hammasta, joissa oli vieläpä ollut juuret kahteen suuntaan. Niinpä Jujulla oli edessään isompi toipuminen kuin Nupulla kevättalvella. Sydämeni tulvi huolta ja sääliä, kun pieni kissanreppana tuotiin minulle kotiin vietäväksi.


Reipas Juju kuitenkin vakuutti heti mamalle,
että on ihan turha murehtia tai stressailla.



Juju oli aluksi hivenen hoiperteleva mutta iltapäivällä sille maistui jo ruoka, ja vaikka se teki vähän omituisia asioita, kuten nökötti juomakupin vieressä kauluriaan liottamassa, se näytti pärjäilevän melko hyvin. Pidimme siitä miehen kanssa vuorotellen huolta, mutta arvatkaapa, kuka osoittautui ylivoimaisesti parhaaksi hoitajaksi?
 
No sisar hento beige tietenkin!

Kullannuppu oli selvästi huolissaan pikkuveljestään ja piti siitä lempeästi huolta. Olin ajatellut nukkua työhuoneessa kahdestaan Jujun kanssa, mutta totta kai päivitin suunnitelmaa ja otin myös Nuppu-hoitsun mukaan. Sillä kun oli rentouttava vaikutus sekä minuun että Jujuun.
 
Kun aamulla lähdin alakertaan, sain seurakseni kaksi
hyväntuulista kattia, ja vihdoin olo tuntui kevyemmältä!

Jujun toipuminen on alkanut onneksi hyvin, ja se on selvästi mielissään saadessaan jääkaappiviileitä patee-mössöjä ja monenlaista erityishuomiota.
 
Jujulla on uusi lentokone, ja totta kai pikku potilasta
lennätetään aina, kun se pyytää meitä piloteiksi.

Ikkunasta on ihana katsella lintuja, pupuja
ja pienen kirsikkapuun kukintaa.
    
Ja kun omistaa vielä siskoista parhaan, niin ei ole hullummin asiat! <3

 
Ihania kesäpäiviä teille kavereille! Me kerrotaan pian taas lisää kuulumisia!

maanantai 18. huhtikuuta 2022

Pehmot pehmossa

Kerroimme viime postauksessa Nupun ja Jujun ikiomasta palloiluhallista: tyhjänä kumisevasta olohuoneesta, jossa on nyt pääsiäisenkin aikana kiidetty häntä viidentenä tassuna. Totaalisen autio Hupsujen jumppasali ei kuitenkaan ole, vaan sen nurkassa nököttää iki-ihana Läntisestä Mummolasta tuotu lököpehmounelma. Sen oli tarkoitus tarjota henkilökunnalle tilaisuuksia levätä ja nauttia kissojen tarjoamista show-elämyksistä, mutta heti asennuksen jälkeen kävi ilmi, että pehmotuolista tulikin kissojen uusi valtaistuin ja nukkumalandia.

Ensimmäisenä tuolin pehmoiseen huomaan humpsahti Nuppu.

Ja vain hetkeä myöhemmin seurasi vallanvaihto. Tuoli lisättiin
virallisesti Hupsujen lepopaikkojen top ykköseksi.


Jos pehmopedin sattuu joskus näkemään tyhjänä,
on parasta kiiruhtaa sen syleilyyn tuhatta ja sataa.

 
Mutta turha luulo, että paikan voisi pitää ihan vain itsellään.


Jonoa alkaa muodostua välittömästi, ja kun lopulta joudut siirtymään toisaalle...

 
...vaihtopenkillä uinuu jo seuraava onnellinen nautiskelija.

perjantai 15. huhtikuuta 2022

Tassut sutimaan!

Viimeiset pari postausta olemme puhuneet paljon haamuista, joten ei ole ihme, että sain hieman huolestuneen tiedustelun erään taideteoksen mahdollisesta osallisuudesta säpsyilyyni. Kysyjä oli kummityttöni, joka myös Nupun ja Jujun sarjakuvan kustantajanakin tunnetaan. Hän oli nimittäin yksi ensimmäisistä vieraista Itäisessä Hupsuttamossa ja toi mukanaan mielikuvitustani kovasti kutkuttaneen piirroksen talostamme ja ihanista jutuista, joita se toisi meidän Hupsujen elämään:
 
Juuri tältä Itäinen Hupsuttamo ja sinne pesiytyneet kaksi kattia näyttävät.
Luvassa on esimerkiksi leivontaa, pupuja, puutarhaelämää ja yksisarvinen,
mutta puheeksi nousivat myös haamu sekä pieni vihreä avaruusolio.

Kummitus ja alien olivat kuitenkin niin söpöjä, etteivät ne aiheuttaneet sydämentykytyksiä vaan pikemminkin toivat lisää turvallisuuden tunnetta. Ja mitä tutummaksi talo tulee, sitä helpompi on keskittyä sen ihaniin puoliin. Yksi niistä on ehdottomasti tila: miten auvoisaa onkaan vihdoin venyttäytyä ja vanuttautua useampaan kerrokseen, ja Nuppu ja Jujukin ovat olleet alusta asti innoissaan läänistä, jota riittää joka suuntaan. Hauskin paikka niiden mielestä on alakerran palloiluhalli eli yhdistetty ruokasali ja olohuone, jossa ei vieläkään ole huonekaluja. Aluksi tila täytyi pitää tyhjänä, koska alakerran lattiat hiottiin ja lakattiin, mutta nyt se taitaa kumista autiona vain siksi, ettemme raaski pilata kattien rakasta jumppasalia. Nuppu ja Juju ovat kuin pieniä rasavillejä kissanpentuja sutiessaan toistensa ja lelujensa perässä pitkin alakertaa. Olenkin ottanut paljon videopätkiä niiden tutkimuksista ja leikeistä uudessa kodissa, ja nyt on aika näyttää niitä teillekin:
 


”Ollaan me melkoisia kiito-oravia, vai mitä?”

  
Ja mitä yksisarvisiin tulee, pihalla on jo nähty ainakin yksi poni!

perjantai 8. huhtikuuta 2022

Ihan pimeää!

Tiedätte varmaan, että kerran vuodessa vietetään niin sanottua Earth Houria. Se on maailmanlaajuinen tapahtuma ilmaston ja luonnon puolesta, ja sitä vietetään sammuttamalla valot tunnin ajaksi. Miten ollakaan, Earth Hour osui tänä vuonna tuohon samaiseen myrskyviikonloppuun, jonka vietimme Nupun ja Jujun kanssa kolmestaan uudessa kodissa. Olimme selvinneet jo yhdestä jännittävästä yöstä, joten ajattelin, ettei pimeässä kököttely tunnin ajan tuntuisi yhtään missään. Valothan sammutettaisiin sitä paitsi puoli yhdeksältä, jolloin ainutkaan haamu ei olisi vielä hereillä.

  
Jänniä varjoja vilahteli siellä täällä, mutta niillä oli niin
pörröinen häntä ja söpö kauluri, ettei niitä voinut pelätä.


Sammutimme kattien kanssa valot kiltisti oikeaan aikaan ja kuikimme makuuhuoneen ikkunasta naapurustoa ja mietimme, kuinka monessa talossa mahdettiin osallistua tempaukseen. Kaikki sujui muuten hyvin, mutta tunti on pitkä aika ihan vain nököttää paikoillaan ilman sen kummempaa tekemistä. Niinpä Nuppu päätti vetäytyä makuuhuoneen kiipeilytelineelle nukkumaan ja Juju tuli kanssani sängyn päälle. Nostin ruokakupin viereemme, ja Juju alkoi nassuttaa tyytyväisenä iltamuonaansa. Meillä oli hyvin ekologista, kotoisaa ja turvallista.

Näin soman värikäs huone ei voi olla pelottava edes pimeässä.

Juju ruokaili yhä vieressäni, kun yhtäkkiä portaikosta kajahti omituinen rääkäisy! Hiukseni nousivat pystyyn, mutta pystyin vakuuttamaan itselleni, että myrskytuuli se vain ujelsi vanhan talon nurkissa. Juju ei ilmeisesti ollut edes kuullut mitään, koska se jatkoi kaikessa rauhassa syömistään. Mutta sitten hyytävä ääni kuului uudestaan! Se oli vähän kuin selkäpiitä riipivä kissan naukaisu, mutta Juju oli vieressäni ja Nuppu kiipeilypuussa. Hyökkäsin sytyttämään valot, oli Earth Hour tai ei, ja minua odottikin melkoinen yllätys!
 
”Olikohan eka haamu sittenkin jo herännyt?”

Sängyn päällä ruokaa nassuttikin Nuppu, jonka ruokahalua eivät mitkään omituiset äänet tunnetusti hetkauta. Käytävässä taas totaalista tylsistymistään purki meidän ikioma moukuherra Juju Juippanamme. En voi käsittää, miten kissat olivat onnistuneet vaihtamaan paikkaa täysin huomaamattomasti, mutta tällaiseenkin hupsu ja tosi höpsö näköjään taipuvat.

”Että sellainen Earth Hour tänä vuonna. Mutta me luvataan
sammutella paljon valoja aina, kun ulkona ei ole myrskyä
tai mamalla kummituskammoa!”

lauantai 2. huhtikuuta 2022

Hus pois, möröt!

Oli synkkä ja myrskyinen viikonloppu, kun koko ikänsä kerrostalossa asunut kissaemo jätettiin ensimmäistä kertaa vanhaan puutaloon seuranaan vain vilkas mielikuvitus ja kaksi palleroista pehmokattia. Tuuli rämisytti peltikattoa ja puhalsi niin vimmaisesti, että seinät tutisivat ja ovet klonkkasivat. Kissaemo näki sielunsa silmin katolla poukkoilevat luurangot (puukengät kylmissä koivissaan), ja Jujukin kuuli kummajaisten kaihoisan valituksen. Nupun mielessä sen sijaan pyörivät varsin arkiset asiat.

Nuppu tietää, että maukas muona pitää möröt loitolla.

Tilanne pysyi aika lailla lapasessa, kunnes juuri ennen nukkumaanmenoa katit alkoivat tuijottaa yhtä aikaa silmät suurina katonrajaa. Vaikka emo kuinka siristi silmiään, siellä ei näkynyt mitään. Lähempi tarkastelu toi kuitenkin huojennuksen: kevään ensimmäinen kärpänenhän se vain taapersi Itäisen Hupsuttamon katossa! Helpotus muuttui kuitenkin ärsytykseksi, kun surisija eksyi paperilampun sisälle ja kuului niin kovaa pörinää ja mätkähtelyä, että se melkein peitti alleen katolta kantautuvan rellestyksen. Lisäksi kärpänen suostui vetäytymään yöpuulle vain sillä ehdolla, että valot vihdoin ja viimein sammutettaisiin.
 
Viimeinen tuikku. Viimeinen turva...

”Ei hätää, äiskä! Ota vähän ZiwiPeakia!”

Pimeässä kaikki äänet vääristyivät entistä vinkeämmiksi kuten myös lattiaan lankeavat varjot. Turvanalleiksi palkatut pehmoeläimet eivät tulleetkaan emon kainaloon toisin kuin olin suunnitellut. Ne haahuilivat sinne tänne levottomina, mikä ei ollut omiaan tuudittamaan emoa uneen. Kello raksutti eteenpäin, ja noin puolenyön kinttailla emo kuuli toistaiseksi karmeimman äänen: Jujun karhea kieli raaputti tyhjää ruokakuppia. Se merkitsi, että emon olisi pakko irrottautua peiton alta, hiippailla narisevat portaat alakertaan ja käydä kissojen ruokakaapilla. Hammasta purren reissu onnistui, ja kun kissat olivat syöneet pienet masut pullolleen, ne palkitsivat emon tulemalla vihdoin uninalleiksi. Säikky mama onnistui silti näkemään aluksi painajaisia ja säpsähtämään täysin hereille, mutta lopulta Hupsujen tuhina ja lämpö tepsivät ja urhea konkkaronkka nukkui loppuyön ihanan turvallisessa symbioosissa.

Aamun tullen yön seikkailut tuntuivat ihan pöhköiltä.

Olimme varmoja, että tulikoe oli ohi ja tästä eteenpäin Itäisessä Hupsuttamossa yöpyminen olisi meille pientä lientä. Mutta yksi jännittävä juttu vielä sattui… ja siitä kerrommekin seuraavassa postauksessa!

”Kuka haluaa kuulla lisää maman noloista kommelluksista?”