Juju on sielultaan pieni, hentonukkainen kissanpentu, joka kaipaa ympärilleen lämpöä ja läjässä nukkumista. Nuppu taas on kuohkea kuin markkinoiden pulskin untuvapeitto, joten voitte kuvitella, mitä tapahtuu, kun vilusta värisevä Juitsi kiipeää Nupun kanssa samaan petiin, tekee pari arvioivaa piruettia ja läjäyttää itsensä ilmatiiviisti siskon päälle.
Niinpä, Karvapatteri lähtee vikkelästi lipettiin...
...ja pieni poika jää hampaita kalistelemaan.
Onneksi Jujulla on silti seuranaan toinenkin vilukissa: päivät pääksytysten kotona lorvaileva emo, joka ei pahastu ollenkaan yhteisistä lämpötalkoista. Elämme Jujun kanssa nykyisin lähes yhteen liimattuina – niin viltin päällä kuin sen allakin. Yritin myös värvätä jengiimme lisää väkeä viikko sitten Naukulasta, ja olin muuten vähällä onnistua!
Pärähdin paikalle (luvan kanssa) etuajassa ja aloin heti lirkutella Sulolle, Namulle, Noomille ja Noomin ihanalle pentupoppoolle!
Leikitin P-pentueen pienokaisia minkä kerkisin!
Sekä raidallisia että kilppareita...
...ja tuplahäntäisiäkin!
Annoin niiden lainata kameraani...
...ja kehotin niitä piiloutumaan laatikkoon, jonka voisin napata lähtiessä mukaani!
Suunnitelmani pikku kissapatterien kidnappauksesta alkoi kuitenkin selvitä muille kissabloggareille, kun jossain vaiheessa Juitsin huippuunsa virittämien kissaemokoipien päällä pötkötti useampi pentu yhtä aikaa. En voinut tietenkään liikkua, mutta onneksi Naukulassa sai nautiskella virvokkeita myös lattiatasossa.
Niin ihania kuin kaikki pienet ja isot kissat olivatkin, sydämestäni haukkasi suurimman palasen sylissäni kaikkein pisimpään uinaillut Pihla.
Kun bloggari toisensa perään lähti kohteliaasti kotiin, minä vain paijailin Pihlaa. Ymmärrätte varmaan, miksi. Se oli syötävän suloinen ja juuri sopivan lämmin liittyäkseen minun, Jujun ja fleecen lutuiseen seuraan.
Kuin pisteenä iin päälle seurasin hyvilläni, miten rennosti Pihla suhtautui päällensä pötkähtävään siskoon. Tässä on kissanpentu juuri meille! Oikeastaan ottaisin mieluiten nämä molemmat plus muut peet, kaksi ännää ja yhden komean ja söpösti murisevan ässän.
Lopulta suuri kidnappausoperaationi päättyi niin kuin ne aina päättyvät. Suuresta hingusta ja hellyysaalloista huolimatta jätin kaikki kisut Naukulaan, mutta mukaani sain onneksi hirmuisesti lämpöä ja hyvää oloa. Kiitos siis Naukulan kisut, Mamma ja kaikki paikalla olleet bloggaajaystävät! Oli kiva tavata teitä ja päästä Naukulassa käymään ennen kuin pikkuiset lähtivät omiin koteihinsa.
Siellä ne boksit taustalla jo odottelivat. Kaikkea hyvää pennuille ja heidän uusille palvelijoilleen!
Onneksi me saadaan Jujun ja fleecen kanssa hyvät lämmöt päälle ihan kolmestaankin!
Huomasin aamulla, että jos blogissamme julkaistaisiin tänään vielä yksi juttu, saisimme täyteen maagiset 55 postausta – aivan kuten edellisenäkin vuonna. Kerrottavaa olisikin vaikka millä mitalla, mutta koska nyt on uudenvuodenaatto, haluamme aluksi poksauttaa kissablogitaivaalle Jujun säihkyvän ja ritisevän juhlatervehdyksen:
”Rits, räts! Riemukasta uutta vuotta teille kaikille! Toivottavasti oikeat raketit eivät poksu kovin pahasti!”
”Menikö hyvin, mama? Joko saan vetää kanaöverit?”
Nuppua oli turha edes maanitella höpsöttelylaatikon läheisyyteen, joten vaihdoimme hieman kuvausten tyylilajia. Siihen tarjoutui oiva tilaisuus, kun Ilonan ja Zetorin ihminen kehitteli iloksemme hauskan nimileikin. Ajatuksena on pohtia, mitkä olisivat kissojemme nimet, jos ne olisi annettu lempibändin tai -artistin, lempijuomien, lempikarkkien, lempisäveltäjien, lempisatuhahmojen ja lempivärien mukaan. Vaihtoehtoja olisi tietysti monia, mutta tällaisia uusia nimiä Hupsuille herahteli, kun kiskaisin mietintämyssyn päästäni:
Valovoimainen artistimme on tietenkin Mr. Mercury! Ready, Freddie?
”Didodidodee!!!” Mr. Mercuryllä ei ole aikaa epämääräisiin mankibisneksiin.
Moni teistä ehkä muistaa, että pikku Mercurymme laulaa aina Bohemian Rhapsodya, jos emo sattuu katoamaan...
Nuppu ei missään nimessä halua mitään brutaalia rokkikukkonimeä, joten päädyin pläräämään mielessäni suosikkinaisartistejani. Olen aina fanittanut Madonnaa, mutta niin diiva kuin Nuppu onkin, se on aivan liian pehmoinen, viaton ja epäsporttinen Madonnaksi.
Tosin... ”True blue, baby, I love you!”
Ristisin silti kultapupuseni Jennieksi ruotsalaispoppari Jennie Abrahamsonin mukaan.
Jos nimeämisessä käytettäisiin lempijuomiani, jompikumpi kissoista joutuisi tottelemaan jotakin kahvimerkkiä. Koska Juju on innokkaampi osallistumaan aamukahvin keittoon ja kiekuu häirikkömäisesti kukonlaulun aikaan, se saisi nimekseen Kaffa Rooster. Otin valtuudet hieman säätää nimen kirjoitusasua hassutusta maksimoidakseni. Juju veti leikin vieläkin pidemmälle ja päätti imitoida mamaa ennen ja jälkeen aamukahvin:
”Saako painaa torkun päälle?”
”Tsädäm och go'morron allihuuppa!”
Olisi hienoa, jos Nupun juomanimeksi tulisi Champagne, Cava tai edes Prosecco, mutta valitettavasti en ole kovin innokas ryystämään hienoimpiakaan kuplajuomia. Vettä sen sijaan lipitän siinä määrin, että sain juuri joululahjaksi uuden juomapullon, josta ei pitäisi liueta kummallisuuksia juomista jaloimpaan.
Tässä uuden, ihanan vesipullon kanssa poseeraa tyttökisuni HooKaksOo.
Nuppu raivostui nörtistä robottinimestä! Se haluaa olla Salmiakkikossu tai Jägermeister.
Muistutin Nuppua, että tämä on ihmisten leikki, eikä emo voi huijata. Sitä paitsi: vesi on KAUNEIN voitehista, joten H2O it is.
Lempikarkkeja jouduin miettimään ihan tosissaan, sillä herkkujen suhteen en ole lainkaan nirso. Kaapistamme kuitenkin löytyy lähes aina yksi suosikkipötkö, joka olisi ilman muuta sopivin inspiraatio Jujun nimeksi.
Bisbis bus bussissa?
Nuppu olisi ehdottomasti jotakin suklaata. Tekisi mieli sanoa Suklaarusina (monessakin mielessä), mutta ehkä kuitenkin Geisha, ettei nöpösöpöläiselle tule paha mieli.
Lempisäveltäjieni perusteella meillä tassuttelisivat Haydn ja Dvořák. Tai jos olisi sallittua, niin haluaisin muuttaa Haydnin feminiinisempään kirjoitusasuunsa ”Haydniina”, sillä iloisten melodioiden mestarin nimi menisi toki ensipupullemme Nupulle. Monisyisempi ja syvällisempi Dvořák taas kuvastaisi Pikkukissin arvoituksellista sielua.
”Dvořák-kulta, Dvořák-kulta, herää jo, herää jo...!”
Mysteeriksi jää, kuinka helppoa tai vaikeaa olisi huudella herkkukaapilla ”Dvořák, Dvořák, Dvořák!” - ja samanlaisia haasteita saattaisivat tuoda myös ranskankieliset satuhahmonimet. Suosikkipiirrettynihän on tietenkin Aristokatit, joten niiden inspiroimina Jujusta tulisi O'Malley ja Nupusta Marie.
O'Malleyn mielestä tarinassa on parasta svengaava musa, Mariesta taide ja pariisilaisromantiikka.
Jos katit olisivat saaneet nimensä lempivärieni mukaan, liikuttaisiin ehdottomasti lämpimissä sävyissä - vaikka Nupun ja Jujun silmät edustavatkin maailman lumoavinta sinisyyttä. Yksinkertaisuudessaan Nupun ja Jujun nimet olisivat Pinkki ja Beige, mutta en malttanut olla tutkimatta Tikkurilan maalivärikarttaa, joista näiden sävyjen suosikeiksi nousivat Karamelli ja Toffee.
Pinkki Karamelli tuumii, että maman taitaa tehdä taas mieli nameja.
Ihan ensimmäiseksi aion hotkaista tämän Beige Toffeen. Nam, nam, maiskis ja slurps!
Kiitos kaikille teille lukijoille jälleen yhdestä yhteisestä vuodesta!
Nähdään taas tammikuun puolella - ja oikein ihanaa ja onnellista vuotta 2019!
Koska tämä vuosi ei ole ollut mikään tavallinen vuosi, Hupsut eivät tassutelleet jouluun ihan perinteiseen tapaan. Emo hävisi maisemista hyvissä ennen aattoa, ja Nuppu ja Juju joutuivat jännittämään, kumpi ehtisi kotiin aiemmin – äiskä vai joulukolli. Kyllähän kateilla olisi aattopäivä sujunut iskänkin kanssa, mutta ne olivat silti yhtä hurinaa ja ripsurapsua, kun koko perhe saatiin ajoissa koolle. Aattopuuron jälkeen joulukolli saapui tosin paikalle naukaisemaan, että Hupsujen lahjarahat menivät tänä vuonna Animaliaan ja PSEY:lle. Siitä olisi saattanut syntyä melkoinen poru, mutta kaikeksi onneksi joulukollin reestä putosi ovellemme yksi erittäin pehmoinen paketti…
Voi miten suloista joulun lämpöä koko lootan täydeltä!
Kun joulupehmo huomasi, että sitä tarkkailtiin, se ryhtyi velmuilemaan.
”Hou hou!” Tämä joulukolli-imitaatio kirvoitti naurun lähes kaikilta!
Vain Nupun suupielet nytkähtivät alaspäin ja korvat painuivat luimuun.
Se saattoi johtua siitä, että neitiä kiellettiin syömästä varpusta jouluaamuna...
...mutta veikkaan oikeaksi syyksi lahjalaatikkoa. Nuppua yritettiin houkutella hilpeään poseeraukseen, mutta se juoksi raketin lailla sängyn alle.
Ehkä se luuli, että se napattaisiin laatikkoon ja kiidätettäisiin hammashuoltoon...
...mutta luultavasti laatikkoleikit eivät vain ole sen arvolle sopivia.
Nuppu-raukan hienoa aristokattimaisuutta koeteltiin myös palvelusväen kamalilla joulujollotuksilla. Sesongin suosikkibiisiksi valikoitui Juice Leskisen ”Sika” aivan uusilla sanoituksilla.
”NNNUPPU! Voi, kuinka Nuppu syö!”
”NNNUPPU! Nupulta loppuu vyö!”
Ei saa suuttua, Nuppu! Vaikka Juitsillekin maistuvat mössöt poikkeuksellisen hyvin, niin kyllä sä, Nuppu, olet ollut tämän joulun suursyömäri.
Keittiössä ei ole pyhien aikaan tarvinnut käydä yksin, vaan jääkaapille on saanut aina kaveriksi huuliaan lipovan ja vienosti vikisevän pöhköfantin. Silloin on ollut pakko hoilata ”...ja Nuppu mihhaa mih mih ähh äh nauuu, mih mih määyyh!” Neppo Nenänen ei ole missään nimessä nähnyt nälkää, vaan olemme avanneet aina uuden tölkin ja pitäneet loppasuulle seuraa kupin äärellä. Liekö kylmä pakkassää kiihdyttänyt kissojen aineenvaihduntaa, vai ovatkohan ne vain oppineet, että jouluna kuuluu vähän herkutella?
Mässäilyyn tuli tauko, kun paikalle pölähti yhtäkkiä ihmisten joulupukki!
Lahjapaperit alkoivat rapista olohuoneessa, ja Nuppu hiihteli hiljaa sängyn alle. Meille palvelijoille putkahteli mukavia paketteja niin idästä kuin lännestäkin, ja tonttu nimeltä Juju yritti osallistua innokkaasti varsinkin narujen ja teippien availuun. Sama pieni pojannassikka pelasi kanssamme lautapelejä ja kävi viemässä hyvänjouluntoivotukset myös naapureille:
”Lokoisia pyhäpäiviä, Hannu ja Kerttu! Ei enempää vesivahinkoja, pliis!”
Kaikkein hellyttävimpiä juhlahetkiä kuitenkin koimme, kun vetäydyimme kaikki yhdessä joulunokosille – ei vellovin – vaan höllyvin vatsoin. Vaikka ulkona paukkui pakkanen, oli Hupsujen viekussa lämmintä ja ihanaa!
Hurmaavasti hurisevia pyhänjatkoja teille lukijoille! Toivomme, että kaikilla oli mukava ja mahdollisimman kissamainen joulu!
Jos Nupun varpaat olisivat tulevia veronmaksajia, Suomen hallitus saisi nukkua yönsä levollisesti. Varpaiden syntyvyys tuntuisi nimittäin olevan jyrkässä nousussa, ja niitä plumpsahtelee lisää kuin sieniä monsuunin jälkeen! Tai niin ainakin luulin vielä pari viikkoa sitten. Bongasin nimittäin Nupun tutussa asennossa: se kyömyili selkä meihin päin ja nassutti toista etutassuaan. Nappasin kissan haukkana syliini ja olin saada slaagin, kun tutun punoituksen sijaan kohtasinkin lisävarvasvyöryn!
Päällisin puolin kaikki oli melko okei...
…mutta miten monta varvasta Nupulla oikein on?! Eka pieni possu meni torille, toinen kouluun – mutta entäs ne seitsemän muuta?!
Pahimmasta järkytyksestä toettuani tajusin, että kyse oli jonkinlaisesta turvotuksesta eikä suinkaan ylimääräisistä varpaista. Pitkäksi venähtänyt kynsikin trimmattiin siistiksi kuvan oton jälkeen!
Punoitusta ei onneksi ollut eikä iho ollut rikki, ja kun Nuppu oli saanut iltaruokansa, tassun näpertely ei enää edes kiinnostanut sitä. Niinpä uskalsimme jättää neitosen ilman tötteröä, mutta pirautin silti aamulla ensimmäiseksi eläinlääkärille. Olin muutenkin jo valmistautunut viemään Nupun rokotuksille ja syöttänyt kissoille reilua viikkoa aiemmin matokuurin. Se olikin Nupulle yhtä juhlaa, sillä sen tabletit piilotettiin herkulliseen EasyPill-tahnaan. Tähän väliin voisimmekin näyttää tyylinäytteen Nupun lääkkeiden napostelusta:
Mies oli sitä mieltä, että Nuppu oli selkämme takana tuikannut tassuunsa botoxia, mutta eläintenhoitaja jakoi minun teoriani: hänkin aavisteli, että kyse oli allergisesta reaktiosta joko EasyPill-tahnaan tai joihinkin remonttipölyihin. Mitään hätää ei kuulemma ollut, eikä tassulle tarvinnut tehdä muuta kuin tarkkailla sitä, joten varasimme rokotusajan kolmen päivän päähän. Sinä aikana tassun tilanne ei muuttunut mihinkään, joten kaappasin kuljetuslootaan vapautensa perään inahtelevan turbokynsikkään.
Salaa Nuppu oli kuitenkin onnellinen, kun se pääsi seikkailuun!
Terveystarkastus sujui niin suloisesti kuin tämän pehmopalleron kanssa aina. Nuppu pyrähti pörheänä tutkimuspöydälle, kurkisteli ympärilleen ja kehräsi, puski ja touhotti niin, että sen sydänääniä piti jälleen kerran kuunnella valuvan vesihanan äärellä. Nupun tiedoissa on jopa merkintä ylenpalttisesta hurinasta!
Minkä Nuppu sille voi, että vastaanotolla on niin kivaa?
Ainoa tyhmä hetki oli, kun kannikkaan töpättiin piikki!
Eläinlääkäri totesi, ettei Nupulla ole vikaa kynsivalleissa tai mitään muutakaan tulehdusta. Hän vahvisti epäilyt allergisesta reaktiosta, joka todennäköisesti laskee itsestään. Mitään lääkettä siihen ei määrätty, koska voitelu saattaisi vain innostaa Nuppua hoitamispuuhiin, ja sitähän emme missään nimessä toivo. Kaiken kaikkiaan neiti Nöpönenä sai terveen paperit, mutta harmikseni päivittäinen hammasten harjaus ei ole pelastanut meitä hammaskiveltä, vaan Nupulle täytyisi varata hampaidenrapsutteluaika.
Jee! Lisää seikkailuja tulossa!
Eläinlääkärireissusta on kulunut nyt pari viikkoa, ja näyttää siltä, ettei varvassyntyvyys ole onneksi enää kasvussa. Pari pientä possua on yhä tavallista pulskemmassa kunnossa, mutta jouluhan on jo ovella, joten tämäkin asia ratkennee ihan itsestään...
