Serkkujen terkkuja

Vaikka ragdollit ovat geeniperimältään periamerikkalaisia rutaleita, Nupulla ja Jujulla on paljon sukulaisia myös Savon sydämessä. Niinpä niiden joululomaohjelmaan kuului söpöä sosialisointia sukulaisten kanssa. Mummi Poppanen kävi murusia paijaamassa, samoin Nupun ihana kummisetä sekä molempien kattien eno. Juitsia alkoi vähän jännittää, kun mama teki lähtöä Tallin tarinoiden kotitilalle: miten sujuisi tapaaminen kissojen ihka uuden serkun, bordercollie Batmanin kanssa?

”Äiskä hei, kantsii harjata hiukset ja pestä hampaat, jotta olet 
edustavana, jos se Batman vaikka sattuisi antamaan sulle pusun!”

 

”Hammastikkua ei saa unohtaa! Jos sulla on raksu
hampaan välissä, niin johan sulle hepatkin hihittää.”

Noudatin Hupsujen ohjeita, ja hyvä niin, sillä häntää iloisesti heiluttava uusi sukulaishauva tosiaan moiskautti minulle heti suukon jos toisenkin. Ilma oli sakeana rakkautta ja lumihiutaleita!

 

Isot korvat, älykäs katse, hieno häntä, komea kuono, tomerat tassut,
lempeä luonne... Aivan täydellinen serkku Jujulle ja Nupulle!

Seuraavaksi rapsuttelujonossa oli kisujen
nallekarhumaisen pörheä shettisserkku Prinssi...

    

...ja suloinen suomenheppaserkku Eemeli.

 

Lähetin myös lämpöiset ajatukset Sónatalle,
joka on laukannut vehreämmille laidunmaille
mutta asustaa ikuisesti sydämessämme. <3

 

Nelsonille ja muulle vuohijengille kuului hyvää,
samoin pupuserkuille, kanaserkuille, kukko-
serkku Elmerille....

...sekä emosta aina yhtä pikkuisilta näyttäville Pipsalle ja Misselle. <3

Illalla Hupsut saivat lomahuoneistoonsa hurjasti terveisiä ja nuuhkuja sukulaisilta, ja Juitsista oli hauska kuunnella jännittäviä bordercollietarinoita. Olihan emo päässyt livenä näkemään, miten taitavasti Batman osasi tehdä temppuja ja hakea pyynnöstä eri leluja, kuten letkeän pikku laiskiaisen, jonka se oli saanut juuri joululahjaksi. Ei ihme, että Jujunkin tempputassuja alkoi poltella...

      

”Miten ois pienet agilitytreenit, mama?”

Hetken aikaa olin harmistunut, sillä jujucollien esteet eivät olleet mahtuneet takakonttiin, mutta sitten puskimme Jujun kanssa pienet aivomme hellästi yhteen ja saimmekin loistoidean. Palaset loksahtelivat kirjaimellisesti kohdilleen, ja tuossa tuokiossa olimme rakentaneet omin tassuin Kaikkien Aikojen Lomaesteen!

     

Zädäm! Hieno, vai mitä? Valitettavasti puhelimella ei saanut yhtään
loikkakuvaa, mutta Juju liiteli rakennelman yli varpaat suloisesti harallaan.

 

Nuppu jätti agilitypuuhat suosiolla bordercollietyypeille
ja keskittyi itse olennaiseen: pusuihin ja söpöstelyyn.

Lomakuvat on nyt plärätty läpi mutta Joulukollin tuomat lahjat
ovat yhä esittelemättä - ja niillä on ollut kiva leikkiä täällä
kotosallakin. Palataan siis niihin tuota pikaa!
Leppoisaa loppiaista, kamut!

Ilon naukaisuja

Vuosi on taas vaihtunut, ja Hupsuttamossa siirtymä kakskakkoseen tapahtui erittäin rauhallisesti, sillä kaikilla perheenjäsenillämme tuntuu olevan täysimmuniteetti räiskettä, suhahtelua ja ritinää vastaan. Nuppu ja Juippa vetäytyivät unosille jo yhdentoista maissa, emmekä me kaksitassuisetkaan jaksaneet sinnitellä kovin montaa minuuttia yli puolenyön.

Tässä demonstroidaan Hupsujen loistavia unenlahjoja.

 
Tai ehkäpä meillä on riittänyt unta siksi, että palautuminen joulureissusta on vieläkin käynnissä? Teoria pitää takuulla paikkansa ainakin Jujun kohdalla, sillä pikku kissanretaleella oli hurja vauhti päällä koko loman ajan. Se liikkui huoneistossamme lähinnä juoksemalla, ja aina kun avasimme laatikon tai oven, Juju työnsi päänsä innokkaasti uuteen paikkaan. Mikä hellyttävintä, se naukaisi ilosta löytäessään jotakin jännää tai kivaa!

 

Juju tutki sisätilat heti läpikotaisin
ja piti silmällä myös ympäristöä.

Se tarkasti, että lämpötila pysyi riittävän korkealla...

...ja huolehti, ettei pöytäliinalle jäänyt leivänmurusia.

Yöt Juipsi horrosti emon tassuihin liimattuna...

...ja aamulla se osallistui tietenkin kiinnostuneena aamupalalle.

 

Nähtiinpä aamupalapöydässä myös tällainen pöffeli.

Nuppu ja Juju kotiutuivat ennätysnopeasti hotellihuoneistoomme, mikä ei ole ihme, sillä ne olivat olleet siellä jo aiemminkin, joskin eri huoneessa. Nyt meillä oli vielä edellistäkin isompi tila, jotta kateilla olisi kunnolla tilaa temmeltää. Puulattia vain tömisi samettisten tassujen alla, kun Hupsut vetivät rallia huoneesta toiseen kuin villit gepardinpennut. Välillä ne myös asettuivat tutkimaan perhesviitin erikoisuuksia:

 

Jujusta oli hassua, että ison talon sisällä oli pieni talo!
Tästä pitää ehkä kysyä lisää Pepsiltä ja Maxilta.

Huoneistossa asusti lisäksemme myös hieman erikoisia tyyppejä.
Muistaako Juipsi, mitä isikissi sanoi tästä kyseisestä nukesta?

 

”Joo, se kuulemma näyttää ihan sulta, mama,
kun asiat ei mene just niin kuin haluat!”

Jep jep. No mitähän tästä nukesta voisi vastineeksi lohkaista?

 

”Ainakin se on isikissiä tyylikkäämpi ja
juoksee maratoninkin ehkä kovempaa?” 

Meillä oli hupaisia hetkiä nukkejen kanssa, mutta illan pimetessä mietin, lähtisivätkö ne vaappumaan sänkyämme kohti ja tukistaisivat hiuksiani pulleilla pikku nyrkeillään kostoksi hihittelystä, mutta niin ei onneksi käynyt, vaan nukuimme yömme jälleen niin levollisesti kuin me Hupsut suinkin osaamme. 

Kroohheli pyyhheli!

Seuraavassa postauksessa kerromme vielä, mitä kivaa joulukolli toi pienille matkailukateille ja millainen on Jujun uusi serkku, mutta nyt toivotamme teille kaikille oikein ihanaa alkanutta vuotta...

...ja paljon uusia seikkailuja, jotka saavat naukaisemaan ihastuksesta!

Jarru pohjassa!

Tuttu sanonta kuuluu ”Parempi räggäri pöntössä kuin kymmenen pipossa”, mutta joulun alla totesimme tuon vanhan kansan viisauden aivan huuhaaksi. Miten helppoa olisikaan kiikuttaa räggäri pipossa boksiin tai vaikka autoon asti, mutta pöntössä se jumittaa pahemmin kuin viiksikarva kontaktimuovissa.

 

Siinä on ja pysyy!

Olimme suunnitelleet kissojen joulupaketoinnin mielestämme tosi fiksusti, mutta kuten yllä olevasta kuvasta voitte huomata, ihan kaikkea emme olleet ajatelleet. Kenellekään ei ollut juolahtanut mieleen, että Nuppu pyrähtäisi pyydystyshetkellä pönttöön ja jäisi sinne pesimään. Maanittelimme sitä ulos herkkujen, lelujen ja kaikenlaisten lomalupausten avulla, mutta se vain kurkisteli kiinnostuneena puuhiamme ja vetäytyi aina takaisin pieneen, turvalliseen tupaansa.

Pläräsimme lintukirjoja ja yritimme selvittää,
kauanko tämän sortin tiput keskimäärin munivat.

Hiivimme lopulta kokonaan eri huoneeseen ja toivoimme, että uteliaisuus ajaisi porsaan kotiin, mutta se oli turha luulo. Kello tikitti jo ties mitä, ja tunnin houkuttelun ja kikkailun jälkeen isikissillä meni hermo viimein välähti. Hän viritti raapimispöntön viereen pehmoisen alustan, jota kohti pömpeliä alettiin varovasti kallistaa. Tuossa tuokiossa Pömppä hömppäsikin ulos ja kaapattiin salamana boksiin.

 

Ei voi Nuppua syyttää siitä, että se olisi
mieluummin skipannut tämän lystin!

Nuppulaattorin kuonosta kuului parit närkästyneet mähhäykset, mutta muuten ajomatka sujui oikein hyvin. Lomakohteessa molemmat katit olivat heti kuin kotonaan, ja yhtäkkiä iltapäivän jarrut ja jumit tuntuivat ihan turhilta.

 

Miksi kukaan kieltäytyisi tällaisesta luksuslomasviitistä?

Kun kysyin Nupulta, kannattiko lähteä reissuun, sain vastaukseksi iloista hurinaa. Juitsi oli jos mahdollista vieläkin riemukkaampi: se heittäytyi matolle kyljelleen ja ihan selvästi hymyili autuaan näköisenä. Loma taitaa siis olla kissan parasta aikaa!

    

”Täällä on ih-ih-ihanaa, mama! Viisi tähteä ja jujukaijamerkki!”

Ehkäpä seuraavan kerran reissuun lähtiessä
kaikki räggärit ovat heti alusta asti pipossa...

Nautimme kaikki ihanasta joulusta talvimaisemissa, ja
seuraavissa postauksissa kerromme vielä lisää reissustamme!

Töllöttimen äärellä

Hupsuttamo on siitä erikoinen paikka, että vaikka täällä asustaa leppoisia sohvaperunoita, television katsominen ei juurikaan kuulu harrastuksiimme. Sokeripalan kokoinen tv-vastaanotin kyllä löytyy olkkarin nurkasta, mutta kun se kerran kahdessa vuodessa väännetään päälle, ohjelma ehtii mennä ohi sillä välin, kun etsimme kuumeisesti netistä ohjeita kanavien virittämiseen. Teknisen räpellyksen aikakausi päättyi kuitenkin tänään, kun mies hankki kauppareissullaan meille kunnon telkkarin, joka ei sirise eikä sekoile.

 

Töllötin oli tosi helppo asentaa, eikä Jujun tarvinnut edes väännellä antennia.

Vaikka telkasta ei näkynyt aluksi edes lumisadetta,
jaksoin tuijottaa sitä pää kallellaan pitkän aikaa.

Juju ei ollut yhtä kärsivällinen, vaan meni herättelemään esiintyjät.

 

Ja pian telkusta alkoi näkyä kiva luontodokumentti! Todellista 4D-tekniikkaa.

 

Kuva oli niin kirkas, että luulin ohjelman karvaturrin
taapertaneen kuvaputkea pitkin meidän olkkariin!

  

Ei pöllömpi tämä uusi viihdekeskus. Mitäs katsotaan seuraavaksi?

 

Vai opiskeltaisiinko sittenkin englantia? Viihdettä on onneksi riittänyt,
vaikka me Hupsut olemme olleet vähän kaamoshorteessa. Lupaamme
kuitenkin tarjota teille pian lisää raportteja alkutalven touhuistamme.

Tässä vielä marraskuun murinahurinoita Nupulta...

 

...ja Jujulta virkeitä viiksivipatuksia! Voikaa hyvin, kamut! <3

Hupsuttelua jo vuodesta 2013!

Tasan kahdeksan vuotta sitten tapahtui merkittävä juttu: tähän blogiin ilmestyi uudenkarhea postaus, jossa tutustuttiin karvapalleroihin nimeltä Nuppu ja Juju. Kutsuin silloin itseäni myös ensimmäisen kerran julkisesti kissaemoksi (tosin kainosti heittomerkkien kera, etten saisi heti kättelyssä höperön mainetta) ja julistin innosta puhkuen, että kullanmurujeni puuhista riittäisi kerrottavaa ainakin sadaksi vuodeksi. Ja niin riittääkin, sillä vaikka kirjoitustahtini onkin vähän etanaistunut, Nuppu ja Juju tarjoavat onneksi ihan yhtä paljon hellyyttä ja hupia kuin aina ennenkin. Siksi tulimme tänään naukaisemaan teille uskollisille lukijoillemme juhla-miaun, joka pitää sisällään lupauksen, että Hupsujen blogi on ja pysyy!

 

Juhlimme tänään kera kukkien ja ihanan taideteoksen!

  

Varmaan arvaattekin, että maalauksen on tehnyt suosikkitaiteilijamme,
emon lahjakas kummityttö! <3

 

Juitsi ja Nuppu ihailivat taulun yksityiskohtia, ja emoa hellytti,
miten molempien mussukoiden luonne näkyy siinä niin hyvin.

 

Nupun mielestä mietelause oli niin osuva...

 

...että iso halipönkkäys oli enemmän kuin paikallaan!

Kiitos jälleen kerran kummitytölleni - ja kaikille teille ihanille lukijoille, jotka seuraatte yhä blogiamme! <3 Enpä silloin kahdeksan vuotta sitten arvannut, miten paljon blogin kautta voisi saada hyviä ystäviä.

 

Tekin olette kullankalliita! <3

Jujucollien juhlapäivä

Jujun synttärit ovat tehneet tuloaan jo hyvän aikaa ja niitä on odotettu hurjan innokkaasti. Viimeksi eilen illalla mietin, mitä kivaa keksisin pienen pojan päänmenoksi, kun se täyttäisi aamulla yhdeksän vuotta. Aamuun mennessä olin kuitenkin autuaasti unohtanut, millä planeetalla asuin ja mitä päivää elettiin. Juju yritti vinkata minulle juhlapäivästään istumalla vienosti kahvinkeittimen ääressä, mutta olin niin silmät sikkurassa ja pää unenpöpperössä, että pusuttelin sitä vain tuttuun tapaan ja nostin sen sitten arkipuunaukseen Hipsun hiusstudiolle. Vasta kello 9:04 puhelimeeni kilahti viesti, joka säpsäytti minut todellisuuteen: 

Miten upean kortin kummityttöni olikaan piirtänyt Jujulle! <3

Hiippailin keittiöön hiljaa kuin ninja, muilutin tonnikalanamiputkilon mukaani ja palasin takaisin makkariin. Sitten polvistuin sängyn päätyyn, nostin vähän päiväpeittoa ja kajautin ilmoille ”Paljon onnea vaan”. Juju alkoi hurista ja kiemurrella, ja olisittepa nähneet, miten kiire sille tuli kääntyä selkäkiehnäysasennosta takaisin tassuilleen, kun se huomasi tonnikalanamit. Se nassutti onnellisena yllätysherkkuja, ihasteli vasta saapunutta korttia ja pönkkäili sekä minua että puhelinta kovin kiitollisena. Sovimme, että juhlat jatkuisivat mukavissa merkeissä työpäivän jälkeen, ja sen aikana päässäni muotoutuikin teema tämän vuoden juhliin. Arvaatteko alla olevasta kuvasta, mikä se on?

Täysimittainen agilityrata, johon kuuluu jopa musisointipiste...
Eiväthän tällaisesta tykityksestä selviä kuin...

 

...oman elämänsä bordercolliet!

Kun Juju oli taituroinut agilityradan monta kertaa läpi niin vauhdikkaasti, ettei kameraan tallentunut ainuttakaan tärähtämätöntä kuvaa, oli sopiva hetki ottaa puheeksi eräs iki-ihana söpönöpöjuttu, joka sai emon päätymään bordercollie-teemasynttäreihin. Syy ei ole nimittäin vain se, että Juju on aina fanittanut niitä ja luultavasti omaa ainakin jonkin verran kyseisen rodun geeniperimää. Pyysin Juitsia katsomaan puhelimesta, mitä hellyttävääkin hellyttävämpää se oli saanut synttärilahjaksi.

Onnea, Juitsi! Sait tänään uuden maalaisserkun, ja se on pieni ihana bordercollievaavi!

Sen nimi on Batman, ja me varmasti saadaan siltä lisää bordercollievinkkejä,
kunhan se tuosta vähän vielä kasvaa! Te ootte sitten kuin kaksi marjaa!

Ihastelimme Batmanin kuvia pitkään, mutta sitten oli aika siirtyä aineellisten lahjojen maailmaan. Juju tiesi kertoa, että bordercolliet voivat oppia erottamaan nimeltä jopa 90 lelua, eivätkä jujucollietkaan jää kovin paljon jälkeen. Juitsi sai lahjaksi kaksi uutta lelua ja oppi heti niiden nimet.

 

Flamu Flamingo ja Rontti Rottanen. Flamu Flamingo ja Rontti Rottanen...

Romu... Flanelli? Ja Flätti Ronttinen...?

No ei vaiskaan, vitsi, vitsi! Jujucolliet ovat aikamoisia humoristeja!

Jujulla oli niin hervottomat jutut, että Nuppukin ryömi sängyn alta niitä kuuntelemaan. Se kuitenkin kääntyi kannoillaan huomatessaan, että emolla oli kamera tassuissaan. Koska halusin Nupunkin juhliin mukaan, vein kameran kiltisti piiloon – ja silloin tietenkin näimme synttärien pöhköimmän ohjelmanumeron: Nuppu heitteli Ronttia ilmaan kerta toisensa jälkeen ja viiletti sitten häntä sojossa ympäri Hupsuttamoa kuin mikäkin vinttikissa. Voisiko ensi kesälle tilata perhepiiriin myös whippetin, jotta Nuppetkin saisi oman sielunsiskon?

 

Päätämme juhlalähetyksemme nyt näihin tunnelmiin. Onnea vielä kerran
meidän oma rakas Pikkukissi Juju! Olet niin fiksu, kaunis ja hieno! <3

PS. Jos haluatte tutustua lisää Jujun bordercollieserkkuun, 

pikkuiselle on avautunut juuri oma Insta-tili nimellä ”bordercolliebatman”.