Töllöttimen äärellä

Hupsuttamo on siitä erikoinen paikka, että vaikka täällä asustaa leppoisia sohvaperunoita, television katsominen ei juurikaan kuulu harrastuksiimme. Sokeripalan kokoinen tv-vastaanotin kyllä löytyy olkkarin nurkasta, mutta kun se kerran kahdessa vuodessa väännetään päälle, ohjelma ehtii mennä ohi sillä välin, kun etsimme kuumeisesti netistä ohjeita kanavien virittämiseen. Teknisen räpellyksen aikakausi päättyi kuitenkin tänään, kun mies hankki kauppareissullaan meille kunnon telkkarin, joka ei sirise eikä sekoile.

 

Töllötin oli tosi helppo asentaa, eikä Jujun tarvinnut edes väännellä antennia.

Vaikka telkasta ei näkynyt aluksi edes lumisadetta,
jaksoin tuijottaa sitä pää kallellaan pitkän aikaa.

Juju ei ollut yhtä kärsivällinen, vaan meni herättelemään esiintyjät.

 

Ja pian telkusta alkoi näkyä kiva luontodokumentti! Todellista 4D-tekniikkaa.

 

Kuva oli niin kirkas, että luulin ohjelman karvaturrin
taapertaneen kuvaputkea pitkin meidän olkkariin!

  

Ei pöllömpi tämä uusi viihdekeskus. Mitäs katsotaan seuraavaksi?

 

Vai opiskeltaisiinko sittenkin englantia? Viihdettä on onneksi riittänyt,
vaikka me Hupsut olemme olleet vähän kaamoshorteessa. Lupaamme
kuitenkin tarjota teille pian lisää raportteja alkutalven touhuistamme.

Tässä vielä marraskuun murinahurinoita Nupulta...

 

...ja Jujulta virkeitä viiksivipatuksia! Voikaa hyvin, kamut! <3

Hupsuttelua jo vuodesta 2013!

Tasan kahdeksan vuotta sitten tapahtui merkittävä juttu: tähän blogiin ilmestyi uudenkarhea postaus, jossa tutustuttiin karvapalleroihin nimeltä Nuppu ja Juju. Kutsuin silloin itseäni myös ensimmäisen kerran julkisesti kissaemoksi (tosin kainosti heittomerkkien kera, etten saisi heti kättelyssä höperön mainetta) ja julistin innosta puhkuen, että kullanmurujeni puuhista riittäisi kerrottavaa ainakin sadaksi vuodeksi. Ja niin riittääkin, sillä vaikka kirjoitustahtini onkin vähän etanaistunut, Nuppu ja Juju tarjoavat onneksi ihan yhtä paljon hellyyttä ja hupia kuin aina ennenkin. Siksi tulimme tänään naukaisemaan teille uskollisille lukijoillemme juhla-miaun, joka pitää sisällään lupauksen, että Hupsujen blogi on ja pysyy!

 

Juhlimme tänään kera kukkien ja ihanan taideteoksen!

  

Varmaan arvaattekin, että maalauksen on tehnyt suosikkitaiteilijamme,
emon lahjakas kummityttö! <3

 

Juitsi ja Nuppu ihailivat taulun yksityiskohtia, ja emoa hellytti,
miten molempien mussukoiden luonne näkyy siinä niin hyvin.

 

Nupun mielestä mietelause oli niin osuva...

 

...että iso halipönkkäys oli enemmän kuin paikallaan!

Kiitos jälleen kerran kummitytölleni - ja kaikille teille ihanille lukijoille, jotka seuraatte yhä blogiamme! <3 Enpä silloin kahdeksan vuotta sitten arvannut, miten paljon blogin kautta voisi saada hyviä ystäviä.

 

Tekin olette kullankalliita! <3

Jujucollien juhlapäivä

Jujun synttärit ovat tehneet tuloaan jo hyvän aikaa ja niitä on odotettu hurjan innokkaasti. Viimeksi eilen illalla mietin, mitä kivaa keksisin pienen pojan päänmenoksi, kun se täyttäisi aamulla yhdeksän vuotta. Aamuun mennessä olin kuitenkin autuaasti unohtanut, millä planeetalla asuin ja mitä päivää elettiin. Juju yritti vinkata minulle juhlapäivästään istumalla vienosti kahvinkeittimen ääressä, mutta olin niin silmät sikkurassa ja pää unenpöpperössä, että pusuttelin sitä vain tuttuun tapaan ja nostin sen sitten arkipuunaukseen Hipsun hiusstudiolle. Vasta kello 9:04 puhelimeeni kilahti viesti, joka säpsäytti minut todellisuuteen: 

Miten upean kortin kummityttöni olikaan piirtänyt Jujulle! <3

Hiippailin keittiöön hiljaa kuin ninja, muilutin tonnikalanamiputkilon mukaani ja palasin takaisin makkariin. Sitten polvistuin sängyn päätyyn, nostin vähän päiväpeittoa ja kajautin ilmoille ”Paljon onnea vaan”. Juju alkoi hurista ja kiemurrella, ja olisittepa nähneet, miten kiire sille tuli kääntyä selkäkiehnäysasennosta takaisin tassuilleen, kun se huomasi tonnikalanamit. Se nassutti onnellisena yllätysherkkuja, ihasteli vasta saapunutta korttia ja pönkkäili sekä minua että puhelinta kovin kiitollisena. Sovimme, että juhlat jatkuisivat mukavissa merkeissä työpäivän jälkeen, ja sen aikana päässäni muotoutuikin teema tämän vuoden juhliin. Arvaatteko alla olevasta kuvasta, mikä se on?

Täysimittainen agilityrata, johon kuuluu jopa musisointipiste...
Eiväthän tällaisesta tykityksestä selviä kuin...

 

...oman elämänsä bordercolliet!

Kun Juju oli taituroinut agilityradan monta kertaa läpi niin vauhdikkaasti, ettei kameraan tallentunut ainuttakaan tärähtämätöntä kuvaa, oli sopiva hetki ottaa puheeksi eräs iki-ihana söpönöpöjuttu, joka sai emon päätymään bordercollie-teemasynttäreihin. Syy ei ole nimittäin vain se, että Juju on aina fanittanut niitä ja luultavasti omaa ainakin jonkin verran kyseisen rodun geeniperimää. Pyysin Juitsia katsomaan puhelimesta, mitä hellyttävääkin hellyttävämpää se oli saanut synttärilahjaksi.

Onnea, Juitsi! Sait tänään uuden maalaisserkun, ja se on pieni ihana bordercollievaavi!

Sen nimi on Batman, ja me varmasti saadaan siltä lisää bordercollievinkkejä,
kunhan se tuosta vähän vielä kasvaa! Te ootte sitten kuin kaksi marjaa!

Ihastelimme Batmanin kuvia pitkään, mutta sitten oli aika siirtyä aineellisten lahjojen maailmaan. Juju tiesi kertoa, että bordercolliet voivat oppia erottamaan nimeltä jopa 90 lelua, eivätkä jujucollietkaan jää kovin paljon jälkeen. Juitsi sai lahjaksi kaksi uutta lelua ja oppi heti niiden nimet.

 

Flamu Flamingo ja Rontti Rottanen. Flamu Flamingo ja Rontti Rottanen...

Romu... Flanelli? Ja Flätti Ronttinen...?

No ei vaiskaan, vitsi, vitsi! Jujucolliet ovat aikamoisia humoristeja!

Jujulla oli niin hervottomat jutut, että Nuppukin ryömi sängyn alta niitä kuuntelemaan. Se kuitenkin kääntyi kannoillaan huomatessaan, että emolla oli kamera tassuissaan. Koska halusin Nupunkin juhliin mukaan, vein kameran kiltisti piiloon – ja silloin tietenkin näimme synttärien pöhköimmän ohjelmanumeron: Nuppu heitteli Ronttia ilmaan kerta toisensa jälkeen ja viiletti sitten häntä sojossa ympäri Hupsuttamoa kuin mikäkin vinttikissa. Voisiko ensi kesälle tilata perhepiiriin myös whippetin, jotta Nuppetkin saisi oman sielunsiskon?

 

Päätämme juhlalähetyksemme nyt näihin tunnelmiin. Onnea vielä kerran
meidän oma rakas Pikkukissi Juju! Olet niin fiksu, kaunis ja hieno! <3

PS. Jos haluatte tutustua lisää Jujun bordercollieserkkuun, 

pikkuiselle on avautunut juuri oma Insta-tili nimellä ”bordercolliebatman”.

Lemmikkien lemmikki

Olen ollut pienestä asti kova kinuamaan lemmikkejä. Yksi lapsuuden kestohaaveeni oli saada ikioma poni, joka asuisi parvekkeellamme. Kuvittelin, miten ratsastaisin sillä pururadalla, kahlailisin sen kanssa lähirannan kaislikossa ja antaisin sen laiduntaa leikkikentän kupeessa. Harmikseni kyseinen unelma jäi toteutumatta, joten ehkä siksi kuuntelin herkällä korvalla omia pikkuisiani, kun ne alkoivat aktiiviloman jälkeen kaivata uutta, ihanaa sisältöä elämäänsä.

”Äiskä hei! Meillä on tylsää. Me halutaan lemmikki!”

”Joku pieni ja söpö, jonka kanssa voi puuhastella kaikkea kivaa.”

Mietin pääni puhki, mistä tempaisisin kateille sopivan leikkikaverin, mutta joskus sentään elämässä käy niinkin, että asiat vain loksahtelevat itsestään kohdilleen. Ja nyt oli sellainen kerta. Pienten kissojen unelmasta tuli totta eräänä helteisenä heinäkuun iltapäivänä, kun kokkasin herkulliselta tuoksuvaa tofu limonelloa. Sitruksiset aromit nimittäin houkuttelivat paikalle erään, joka sai laiskannuupeat hikikatit havahtumaan uuteen kukoistukseensa.

 

Siinä se on! Nupun ja Jujun lemmikki:
vekkuli kärpänen nimeltä Rane.

Kuumuus ei enää kiskonut kylkeä lattiaan, vaan onnelliset pikku räggärit säntäsivät leikittämään Ranea ja hoivaamaan sitä. Riemua kesti yllättävän pitkään, kokonaista neljä päivää. Viidentenä päivänä siivekäs ystävämme kuitenkin loisti poissaolollaan. Tiesin, että jotain oli vinossa, kun se ei saapunut enää jelppimään minua ruoanlaitossa. Huoli oli suuri, mutta päätimme ajatella niin, että auringon ensi säteiden hellässä valossa Rane oli suikannut uinuvien kissojen otsalle suukot, sanonut ”adjöö mesamii” ja livahtanut ikkunanraosta uusiin seikkailuihin.

Ja kun yksi lemmikki lähti, toinen koputteli jo ikkunan takana! Virkeä talitintti
herätteli meidät hyppelemällä ikkunalaudalla ja kallistelemalla Jujulle päätään.

”Me ois kutsuttu se sisään mutta emo sanoi, että lemmikkien
lemmikkikiintiö oli tullut jo täyteen tämän kesän osalta. Höh.”

Onko teillä kavereilla käynyt kylässä surisevia pörhiläislemmikkejä?

Villa Hupsu

Nupun ja Jujun aristokattinen kerrostaloarki heitti räggärinpeppua ennen juhannusta. Suunnitelmissa oli vetäytyä heti loman aluksi hyväksi havaittuun huoneistohotelliin Savon sydämessä, mutta elohopean hilautuessa hellelukemiin meitä alkoi hirvittää: lomakodissa ei olisi lainkaan ilmastointia, joten koko reissu oli vaakalaudalla. Onneksi suunnitelmia pystyi vielä rukkaamaan, ja päädyimmekin vuokraamaan kaupunkiköörillemme Anttolanhovista ilmastoidun rinnetalon puolikkaan, jossa riitti tilaa ja näkymiä!

 

Automatkan mourut unohtuivat, kun pääsimme näihin maisemiin!
Löydätkö kuvasta toffeelaikukkaan turistin?

 

Juju olisi halunnut heti kiskoa speedot jalkaan ja painua biitsille.

 

Sen jälkeen voisi kuivatella turkkia saunassa tai takan äärellä.

 

Nuppu hoksasi, että terassin grillissä
kelpaisi käryttää possunsydäntä.

Tehtävä numero kaksi: löydätkö kuvasta Pullervon?

Tuntui suorastaan hämmentävältä, että me Hupsut saimme levittäytyä kahteen kerrokseen, ja lääniä oli paljon laajemmin kuin kotona. Kuljimme kaikki aluksi hämmentyneinä pötköinä (osa vaakapötköinä, osa pystypötköinä) ja mietimme, miten edes osaisimme olla niin hienossa paikassa. Peittelimme sohvat ja sängyt omilla tutuilla vilteillämme ja ripottelimme sinne tänne kotoa kärrättyjä tavaroita, kunnes aloimme kotiutua lomalukaaliimme.

 

Sängyt olivat pehmoisia ja riittävän suuria meille neljälle.

Seinillä oli jänskempää taidetta kuin kotona.

 

Ruokaa sai tilattua suoraan petiin... niin kuin kyllä kotonakin.

Maisemia pystyi ihastelemaan myös fiiniltä porrastasanteelta.

 

Nuppu tosin vetäytyi mieluummin turvallisesti pehmotyynyjen väliin.

Jälleen kerran kävi selväksi, kumpi kissoistamme on kiinnostuneempi seikkailuista ja kumpi rennosta lomalöllöttelystä...

Jujufer Kolumbus juoksi rappuja ylös ja alas välillä kolme porrasta kerrallaan
aiheuttaen henkilökunnalle kylmää hikeä ja sydämentykytyksiä...

 

Nuppu Naudashian sen sijaan nautti
hemmotteluhoidoista ja tyttöjen illoista.

Mälsintä oli, jos henkilökunta meni parvekkeelle
ja jätti seikkailunhimoisen Jujuferin tylysti sisälle!

Onneksi Mummi Poppanen tuli käymään ja toi ihanan rotan!
Se sai Nupunkin riehaantumaan köyryselkäjuoksuun!

Jujusta olisi ollut hauskaa treffata Milton-serkkua,
mutta henkilökunta väitti, että terkkujen lähettäminen oli
 parempi idea, koska serkkupoika on melkoisen iso.

Viivyimme Villa Hupsussa neljä yötä, ja kissat kotiutuivat koko ajan paremmin:

Kun olimme liesussa, mössykät vetelivät hirsiä
hellyttävänä karvakamutiiminä.

 

Mitä suurempi talo, sitä tiiviimmin nämä nahistelukaverit näemmä hengaavat.

Jännimmät seikkailut hoidettiin lopulta kylki kyljessä.

Ja Napoli-sarjaa luimme iltaisin söpösti koko porukalla.

 

Lopulta oli pakko kuitenkin katsoa totuutta silmiin:
loma oli lopussa ja Juju näytti virkeältä ja ihanalta!

Niinpä meidän oli pakattava haikein mielin ja
jätettävä Villa Hupsu odottamaan seuraavaa kertaa.

Lomamme oli silti kaikin puolin onnistunut, ja Nuppu ja Juju osoittivat taas olevansa ensiluokkaista matkaseuraa. Askartelimme reissustamme myös pienen YouTube-videon, josta pääsee aistimaan lomatunnelmiamme. Kumman lomanviettotyyliin samaistut enemmän, Nupun vai Juitsin?😺

 

 

Entä mitä teidän kaverien kesään kuuluu?