Onko kukaan muu törmännyt ilmiöön, jossa pienet vastoinkäymiset seuraavat toisiaan kuin dominoletka, jonka ensimmäinen palikka horjahtaa (kenties fuksiflunssan heikentämänä) toista päin niin, että se kaataa kolmannen palikan, joka vuorostaan kumoaa neljännen ja sata muuta? Minusta tuntuu, että olen joutunut syksyn kunniaksi tällaiseen luuppiin, ja toivon hartaasti, että pääsisin pian nostelemaan horisontaalisia dominoitani vertikaalimpaan asentoon.
 |
Nuppu demonstroi tässä paitsi dominoefektiä
myös sen parissa sinnittelevän emon tunnetilaa. |
Viimeiset kaksi viikkoa olen luiminut eteenpäin matalilla virroilla, sillä kröhästä toipuminen on yllättävän hidasta puuhaa. En uskaltanut aloittaa heti pyöräilyä, vaan turvauduin aluksi joukkoliikenteeseen. Se sujui muuten hyvin, mutta raitiovaunut eivät kulkeneet ja täpötäydestä suolasillibussista puhkesi kesken kotimatkan rengas. Vielä sumpummassa bussissa ovea vasten liiskautuneena päätin, että tekisin pikaisen paluun pyörän satulaan. Mutta arvaatteko, mitä seuraavaksi kävi?
 |
| ”Mä kerron: emo joutui piikille ja tarttee nyt Juitsi-terapiaa!" |
Sitkutin vapaudestani nauttien kohti työpaikkaa, kun rannalta minua kohti laukkasi töpöjalkainen pikku paimenkoira aivan irrallaan ilman omistajaa. Otus esitteli hammaskalustoaan, joten hidastin vauhtini minimiin. Kuvittelin, että minulle vain äristäisiin, mutta hauvapa päätti naksauttaa nilkkaani! Siinä vaiheessa krokokoiran emäntäkin saapui kauhistelemaan tilannetta, ja hauvakaverin kaulapantaan naksautettiin flexi, jonka olisi tietysti suonut olleen siinä kiinni jo aiemmin. Vasta töissä tajusin, että paimennuksen jäljiltä ihooni oli nirhautunut pikkuruinen hampaankuva, ja niin naurettava kuin tilanne olikin, päätin uskoa kollegoita ja käydä työterveydenhoitajan vastaanotolla. Siellä olkaani tuikattiin jäykkäkouristusrokotus, joka kirveli ja jomotti paljon enemmän kuin alkuperäinen raatelujälki.
 |
”Isikissi kysyi, oliko emon jalkaa hiertänyt sukka.
Niin hurja se reikä oli! Mä en sitä tosin edes huomannut.” |
Kaikista suurin harmi minulle kuitenkin aiheutui siitä, että hukkasin piikitysreissulla rakkaan Buff-kaulurini. Voi olla, että se lojuu nyt työterveyshuollon löytötavaralaatikossa, mutta en ole jaksanut palata sitä etsimään, sillä minulla on ollut mietittävänäni muitakin dominopalikoita. Niistä suurin kellahti nurin toissailtana, kun kylpyhuoneessamme riehui kissageist.
 |
Vai oliko se SE? Kissa se ei ainakaan ollut, sillä Nuppu ja Juju
kehräsivät emon kyljessä, kun kuului pahaenteinen PLONK. |
Tuuletushormin kansi oli pudonnut lattialle, ja yläkerrasta tip-tip-tippui vettä! Hälytimme paikalle talonmiehen, ja pian niin Hupsuttamosta kuin parista muustakin asunnosta stopattiin vedentulo. Naapuriemme kylpyhuoneremontissa oli mennyt jotakin mönkään, ja niinpä meidänkin pesuhuonettamme odottaa nyt jonkinmoinen tuunaus.
 |
”Emo ja iskä ovat halunneet tehdä kylppäriremppaa jo pitkän aikaa,
mutta ei kuulemma tällä lailla ex tempore ja pyytämättä...” |
Kun talkkari, putkimies ja ties kuka olivat tulossa maanantaiaamuna tilannetta analysoimaan, minä pakenin paikalta ja aloittelin uutta työviikkoa puhtaalta pöydältä. Mutta ennen kuin ehdin hypätä edes pyöräni kyytiin, pinnojen välistä putosi asfaltille heijastin. Niinpä tietenkin!
 |
| ”Joo, irti on, äiskä! Munko tämä nyt sitten pitää korjata?” |
 |
| ”Ookkei, tökkään sen nyt paikoilleen...” |
 |
| ”...ja sun menopeli on kuin uusi!” |
Olin jo varma, että ärsyttävästi lakoavien pikku palikoiden letka oli asettumaan päin, mutta sählääminen tuntuu vain jatkuvan. Olin tänään lähdössä toimistolta elokuvaa katsomaan, kun tajusin, ettei hommasta tule mitään, sillä olin kadottanut avainnippuni! Tyhjensin repun ehkä kolme kertaa ja käänsin kaikki taskut ympäri. Tutkin takkini läpikotaisin, kurkistin pyöräilykypärään ja lapasten sisään. Siivosin hullunmylläkäksi muuttuneen työpöydän ja tajusin, että elokuviin en ehdi enää mitenkään. Lopulta satuin heilauttamaan reppua juuri oikealla tavalla, ja sen sisältä kuului maaginen kilahdus. Hoksasin, että avaimeni olivat päätyneet vuorin sisään, vaikka yhdessäkään taskussa ei ollut reikää. Korvistani nousi savua, ja mieleni teki ottaa sakset käyttöön, mutta pitkän pyörittelyn päätteeksi selvitin henkilökohtaisen älypelini: reppuni ulkopuolella oli tasku, jonka olemassaolosta en tiennyt ennen tätä päivää. Älkää edes kysykö, miten olen siis voinut sujauttaa avaimeni sinne.
 |
”Meidän äiskä hukkaa hevosetkin... Onneksi Choco löytyi
eikä joutunut samaan harhaan kuin Buff-kauluri!” |
 |
| ”Teitä saattaa nyt huolettaa, miten tuo meidän emo tokenee tästä kaikesta...” |
 |
”...mutta ei hätää! Niin kuin tämän postauksen kuvista voi huomata,
niin Hupsut ovat aina valmiina silityksiin, pusuihin ja haleihin!” |
Onnekkaampia syyspäiviä teille lukijoille!♥
