torstai 28. helmikuuta 2019

Massiivinen muuttoliike

Postiljooni kantaa meille nykyisin hyvin sekalaista postia. Joka viikko saamme kirjeitä milloin milläkin nimellä ja joudumme hilaamaan mittavat määrät väärään osoitteeseen jaettua postia lähimpään postipömpeliin, joka muuten on yllättävän kaukana. Eilen sain postinjakajan kiinni itse teosta: hän tönötti hämmentyneenä ovemme edessä ja vertaili nimikylttiämme kädessään olevaan lärpykkään, joka oli osoitettu alakerran vaatekauppiaalle. Neuvoin reitin oikeaan osoitteeseen ja pyysin, ettei meidän luukustamme livauteltaisi enää lähetyksiä, joissa on eri nimi kuin ovessamme. Mutta arvatkaapa, mitä tapahtui myöhemmin illalla? Minulle soitti haastemies, joka kysyi, asuuko henkilö Pöllö Pönttöpää (*nimi muutettu*) meidän osoitteessamme, koska hän on tehnyt muuttoilmoituksen asuntoomme jo vuonna 2016!
 
Hääh? Nuppu olisi kyllä huomannut ylimääräisen ruokkijan,
jos sellainen olisi pesiytynyt Hupsuttamoon. 

Olemme raahanneet lukemattomia Pöllö Pönttöpään posteja takaisin kiertoon ja raapustaneet kuoriin, ettei kyseinen ihminen asu täällä, mutta pienessä mielessämmekään ei käynyt, että ikävä salamatkustaja oli ”muuttanut” meille noin virallisesti. Sain ohjeen ilmoittaa maistraatille haamuasukkaasta, ja nyt homman pitäisi olla hoidossa. 



Varastopunkkeja, haamuasukkaita… Mitä seuraavaksi? 

Jotta tästä ei tulisi täysin antipostinen postaus, minun on myös kerrottava postipoikien tuomista kivoista lähetyksistä. Ensin miehelle tuotiin lenkkeilykengät, jotka olivat juuri oikeanlaiset niin kooltaan kuin malliltaankin. Seuraavaksi makkarimme eteen ilmestyi lähetys minulle. Ja miten sykähdyttävää postia sainkaan!
Täydellisen suloinen pikkukissa! Se oli miehenkin mielestä
sen verran kivan oloinen, että sain ottaa sen meille asumaan.
 
Seuraavana aamuna postiluukustamme oli pudotettu toinen lähes samanmoinen kissi.

Sekin oli hyvin pieni ja soma ja tahtoi tulla meille asumaan.

Ensimmäistä kissaa nauratti, kun se sai itselleen identtisen kinuskikaksosen.

Iltapäivällä vastaanotimme paketin, jossa oli kolmas
toffeekisu. Se erosi aiemmista vain itseriittoisella hymyllään.
 
Originaalikissaa alkoi huolettaa, riittäisikö niille kaikille ruokaa...
 
...varsinkin, kun laatikosta pilkisti jo neljäs mätsäävä kissapallero!
Vähän vakavampi mutta silti yhtä ihana.
 
Lupasin katraalle, että ruokaa ja rakkautta riittää ihan jokaiselle kattimatille,
jonka postinjakaja luoksemme kantaa. Haamuasukkaita meille ei mahdu,
mutta uusien karvaturrien ei tarvitse edes käyttää Rexonaa...


Mitä luulette, onko kissa numero viisi jo matkalla lootaamme?

keskiviikko 20. helmikuuta 2019

Kakkaa catwalkilla

Meitä Hupsuja saatetaan pitää lällynä porukkana, eikä ole mikään salaisuus, että Nuppu ja Juju on tehty pupumateriaalista. Siitä syystä ne ovat yökkibyökkisöpöjä, ja täytyy myöntää, että niiden emokin on välillä oikea Nössölän kuningatar. Nämä kaikki tiedonmuruset eivät kuitenkaan sulje pois sitä tosiasiaa, että tarpeen tullen meiltä luonnistuvat niin murinat, ärähdykset kuin roisimpi huumorikin. Niitä aiomme demonstroida teille tänään, sillä ikuisuusprojektimme ”Kylpyhuoneen vesivahinko” on vihdoin edennyt seuraavaan vaiheeseen ja kirvoittanut meiltä vaikka minkälaisia mielenilmauksia.
 
Jujua esimerkiksi ärsytti niin, että siltä nitkahti pää irti.
Onneksi saimme ruuvattua sen takaisin paikoilleen.

Kylppärimme todettiin rutikuivaksi jo tammikuun ensimmäisellä viikolla, mutta sen jälkeen meidät unohdettiin. En ymmärrä, miten Nuppu ja Juju voivat livetä kenenkään mielestä hetkeksikään, mutta niin vain kävi. Onneksi aloin lopulta äkämystyneenä paimentaa isännöitsijää ja remonttifirmaa, ja tällä viikolla haalarihemmot vihdoin hilautuivat paikalle hitaasti eivätkä lainkaan varmasti. Eteinen paketoitiin, jyrskytys alkoi, ja katit joutuivat karanteeniin.

 
Normaalisti on kiva makoilla maman jalassa kiinni kasista neljään,
mutta annas olla, jos reitit suljetaan. Silloin on päästävä vapauteen!

Tässä Juju jyskyttää karvaisella nyrkillään pohjoista uloskäyntiä.

Rouske, rahina ja vieraat ihmisäänet ovat saaneet molemmat Hupsut uteliaiksi, ja muutaman kerran ne ovat onnistuneet karkaamaan, kun olen luikahtanut ovesta sisään tai ulos. Yllättävää kyllä niitä ei juurikaan pelota, vaan molemmat karvatorpedot sinkoavat suorinta tietä kylpyhuoneen ovelle. Valitettavasti niiden matka päättyy aina siihen, ja kiikutan ne äkkiä takaisin remonttipölyjen ulottumattomiin.
 
Kannan huolta varsinkin tämän kissan töppösistä, joihin ei saa tulla kutinaa!

Eilen olin saada slaagin, kun remppaäijät lompsivat kesken päivän toiselle työmaalle ja jättivät eteisemme kamalan sotkun valtaan. Nostelin äkäisenä sata kiloa painavia tonkkia, litkuja, säkkejä ja härveleitä kylppäriin, imuroin eteisen ainakin kolme kertaa ja pyyhin vielä pahvit kostealla rätillä ennen kuin uskalsin päästää pikkuiset taas vapauteen. Työ palkitsi onneksi tekijänsä, ja sain pian seurata puffelikissojen hupaisaa pinkomista pahvibaanalla.

 
Tältä pahviparatiisi näyttää putsattuna ja puunattuna.

Nössölän kuningatar soitti kuitenkin harvinaisen napakkasävyisen puhelun remonttifirmaan, ja tänään meille saavuttiin ajoissa ja pahoiteltiin kovasti eilistä hyrskynmyrskyä. Nyt imuri laulaa lupaavasti eteisessä, ja uskallan ehkä pikkuisen toivoa, että remontti saataisiin valmiiksi tämän viikon aikana. Ja mitä Nuppuun ja Jujuun tulee, niiden kohdalla epänössöys on näyttäytynyt intohimoisen tangon ja catwalkille pudonneen kakkakikkareen muodossa. Kaiken tämän ja paljon muuta saimme toki videolle, joten olkaapa hyvät – Hupsuttamo Films ylpeänä esittää upouuden remonttileffamme nimeltä ”Tango ja pökäle”:

 
Intohimoisia helmikuun päiviä 
ja vähäkakkelisia catwalkeja teille kaikille!

torstai 14. helmikuuta 2019

Ystävänpäivän tolloralli

Tänään on ystävänpäivä, ja olemme viettäneet sitä niin kuin vietämme nykyisin lähes kaikkia päiviä: kirjoitan koneella näppis sauhuten, ja Juju juurtuu jalkoihini yhä tiukemmaksi söpömöntiksi. Me viihdymme tällä lailla, mutta elämässä täytyy olla muutakin. Edes silloin, kun Cupido ammuskelee nuoliaan, abit rellestävät rekkalavoilla ja aurinko haahuilee taivaankannella. Niinpä otin Nupusta ja Jujusta pari söpöä ystävänpäiväpotrettia, ja lupasin palkita pönötyksen tämän hetken trendileikillä.
 
Yritin hassutella, mutta Juju otti tilanteen turhan vakavasti.
Onneksi sain edes Nupun hymyilemään!

Sommittelin kuvataideteoksen nimeltä ”Kahden kerroksen katteja”,
mutta se ei naurattanut kumpaakaan. Niinpä siirryimme leikkimään.
Kuten moni teistä muistaa, Hupsuttamon leikit ovat usein sen sorttisia, että juoksen yksin ympäri asuntoa jotain vempelettä raahaten ja innosta hihkuen, mutta tänään kannustuksia ei tarvittu. Tuunasin nimittäin Nupun ja Jujun kaksiosaista mutta pahasti väljähtänyttä lempilelua uuteen uskoon Mimmin ja Alfredin DIY-ohjeen avulla:

Pohjana tässä superlelussa on takistani irronnut kuminauha, jonka toisessa päässä on
Tigerista hankittu euron luirumato ja toiseen solmin... pu-pum, pu-pum... palan leivinpaperia!

Molemmat kissat menivät villeiksi ihanasti rapisevasta uutuudesta, ja kerrankin karautimme kaikki kolme raprap-baanaa pitkin kynnet rapisten ja korvat formuloina. Rikoimme nopeusennätyksiä, vaanimme pyykkikorin takana, heilutimme peppua ja hyökkäilimme varvaskarvat harittaen leivinpaperitollon kimppuun.

 
Kurkimme rahisevaa lärpäkettä sängyn kulmalta...
Matkimme vähän oravaa...
 
...tanssitimme välillä myös vanhaa matoa, johon tarttui
leivinpaperista uutuudenhohdetta...
 
...ja lopuksi olimme ihan katollaan!
 
Kiitos Mimmille ja Alfredille jälleen kerran loistavasta leikkivinkkistä, ja ihanaa ystävänpäivää teille kaikille!

 
Juju lähettää Mimmi-kullalleen pehmoisia leuankiehnäisyjä...

...ja Nuppu pirauttelee kissapuheluja rakkaalle Rufukselle pilvien päälle! <3

tiistai 5. helmikuuta 2019

Paganuppu viuluviikarina

Alkuvuosi on ollut erikoista aikaa Pullervolle ja Pikku-Luikkuselle. Isikissi lehahti heti tammikuun alussa uusiin töihin, kun taas emo jäi kotiin homehtumaan. Se on ollut oikein miellyttävä käänne varsinkin eräälle mammanpojalle, joka on kiinnittynyt tiukaksi pahkaksi emon jalkaan. Vaikka tönin ja hytkytän, Juju ei suostu siirtymään. Se tutisee korvan kärkiä myöten mutta kääntyy vain katsomaan minua hellän unisesti, jotta lämmintä symbioosia jatkuisi vielä vähän aikaa tai vaikka ikuisesti. Siellä missä minä olen, siellä on aina myös Juju. Keitämme kahvia yhdessä, kokkaamme yhdessä, syömme yhdessä, kirjoitamme yhdessä... vain yksi harrastukseni irrottaa Jujun yhtä tehokkaasti kuin Cillit Bang lian:

”Mamaaa, buu-buu-buuuu!”

Nyt kun minulla kerrankin on aikaa, päätin elvyttää pitkäaikaisimman harrastukseni ja palasin soittamaan viulua sinfoniaorkesteriin. Se taas velvoittaa minua tsemppaamaan musiikin saralla myös kotona.

Jujusta on kiva katsella nuotteja.

Me jopa järjestelemme niitä yhdessä.
 
Mutta kun nuotit nostetaan ”telineeseen” ja viulu olalle, niin olen omillani!


Parilla ensimmäisellä treenikerralla sain vinguttaa ylhäisessä yksinäisyydessäni, sillä molemmat kissat murjottivat sängyn alla. Juju tietysti siksi, että terrorisoin sitä melusaasteella, ja Nuppu luultavasti siksi, että olin valjastanut MS Nuppu of the Seasin aivan vääränlaisiin tehtäviin. Tämän tajusin eilen, kun löysin vihdoin ja viimein oikean nuottitelineen ja sain tuntea jotakin, mitä en ole koskaan viulua soittaessani tuntenut: kesken Faustin valssin jokin pehmoinen otus pönkkäsi pohjettani ja alkoi hyöriä jaloissani niin, että puuhkahäntä kietoutui niiden ympärille!

 
Aivan niin! Pumpa Pumpernikkeli eläytyi musiikkiin!
 
Se ehdotti, että voisin vähän nostaa tempoa ja keventää spiccattoa.

Miten ilahduinkaan, kun sain oman kotiopettajan – vai onko se kapellimestari?

Nuppu nautti myös Vivaldin viulukonsertosta, Corellin sonaateista ja jopa Wieniawskin masurkasta. Se pyöri jaloissani ja liversi välillä mukana niin somasti, että jouduimme pitämään pari eväspaussia. Viulu ei enää pelottanut Nuppua lainkaan, joten täydensimme harjoitusten lopuksi sen mallikansiota muutamilla musikaalisilla kuvilla.

 
Tässä Nuppu virittää viulua, jotta kuvista tulisi harmonisia.
 
Kaikukoppa näyttää pätevältä...
 
Mutta onkos tämä viulu vai sello, kun Nuppu ihan katoaa sen taakse?

Puff! Nuppuu? Huhuu? Söikö se sut?
 
Ehkä Juju oli oikeassa, ja laitetta kannattaa pelätä. Nupusta näkyy vain pala töppöstä!
 
Hihii! Nuppuhan vain hassutteli. Kaikki hyvin pikku viuluviikarilla!
 
Lopuksi vielä yksi vakava virtuoosipönötys Paganupulta,
Paganinin taitavalta kissavariantilta.

Kun ehdotin Jujulle viulutuntia, se sanoi olevansa matkalla hammashuoltoon...

...vaikka oikeasti sillä oli kiire pujottamaan pehmoiset tassulonkeronsa
emon koipien ympärille ja vaipumaan taas suloiseen yhteisnirvanaan...

Mitä luulette, tuleeko Jujuninistäkin vielä joskus viuluvirtuoosi?