keskiviikko 28. huhtikuuta 2021

Älyvapaa tekoäly

Oletteko kuulleet villejä huhuja tekoälystä, joka kehittyy niin hurjaa vauhtia, että kohta robotit hoitavat niin lääkärien, lakimiesten kuin kirjailijoidenkin työt? Masiinat pläräävät sekunnin sadasosassa läpi valtavat määrät dataa ja plumpsauttavat sisuksistaan saman tien aukottomat analyysinsa. Hienoa ja hiukan ehkä pelottavaakin, mutta me Hupsut olemme varmoja yhdestä asiasta: tekoälyllä on vielä piirun verran opittavaa maailman jaloimmista eläimistä. Sen osoitti kaveriemme Roopen ja Ilmon uusin postaus, joka inspiroi meidätkin uppoutumaan tekoälyn ihmeelliseen maailmaan.

 
Nupun naamalle jähmettyi vaivaantunut valokuvailme, kun kerroin lataavani
AppStoresta Google-appin, jolla ottaisin Nupusta kuvia analyysia varten.

Kun sain appin ladattua, Nuppu oli tehnyt vekkulin katoamistempun. Niinpä aloin zoomailla Google-linssillä pikkuista Jujua, ja tällaisia tuloksia saimme suuresta eläinlajianalyysista:


Tekoälyn mielestä Jujulla on 80-luvun tukkatyyli eli käkkäräinen permanentti!
Kieltämättä poitsun kauluri oli vähän säkkärällä unien jäljiltä,
mutta ei sillä sentään permistä ole!

 
Seuraavaksi robo mokoma veikkasi, että kyseessä saattaakin olla 
Egeanmeren kissa. Jujun silmät ovat kyllä siniset kuin Kreikan ulappa, 
mutta faktat eivät ihan menneet vieläkään kohdilleen.


 

Juitsi otti hatkat, ja lamppu välähti tekoälyappin yllä: 
siinähän on selvästi pieni, pörröinen koira!


Tässä vaiheessa Nuppu oli tikahtua nauruun tötterönsä päällä, joten suuntasin kameran
neitosta kohti. Se viiletti taas sängyn alle, mutta tekoälyä ei niin vain karisteta kannoilta:
 
Kun kysyin Googlelta, mikä pyllerö sänkymme alla pyllöttää, sain
tällaisia ehdotuksia. Veikkaan, että virginianopossumi meni melkein oikein!


Houkuttelin opossumin esiin ruoan avulla, ja kun Google näki otuksen tassut,
se osasi päätellä lajin heti aavistuksen paremmin. Kuin kolme marjaa!


Lajien kirjo tosin laajeni hieman, kun ”angorakanioletettu” raahautui ruokakupin ääreen.


Hetken vaikutti siltä, että kyseessä voisi ehkä olla kissakin, kunnes saimme vihdoin
 lajityypillisen kuvan ruokailijan naamasta, ja selvisi, että sehän on tietenkin...

SILKKIKANA! Meillä asuu SILKKIKANA! :-D


Nuppukaan ei voinut kuin nauraa, sillä niin hölmöjä veikkauksia nuo olivat!


Mutta jos nyt ihan vakavia ollaan, niin oikeasti Google tunnisti
suurimmasta osasta kuvia Nupun ja Jujun rodun. Katsokaapa vaikka:

 

Jep, jep. Juju on ragdoll!


Ja niin on muuten Pikku Kananenkin! :-D

sunnuntai 11. huhtikuuta 2021

Katseista kaunein

Jujulla on ollut viime aikoina kova vauhti päällä. Se on nuuskutellut kissanminttua, kiemurrellut matolla, jahdannut Nöppistä ja kaapinut ovia riehakkaasti moukuen. Jokapäiväisissä treeneissä se koheltaa ja esittelee kaikki temput, ennen kuin olen edes ehtinyt pyytää niistä ensimmäistäkään. Niinpä palasimme tänään ihan perustasolle. Otin naksuttimen ja nameja ja pyysin Jujua katsomaan minua silmiin. Pieni touhukas poika ei kuunnellut, vaan istui, antoi tassua, meni maahan, teki piruetteja, narisi ja nyykötti. Eikä vahingossakaan siirtänyt katsettaan kädestäni, jonka sisällä tunamuruset majailivat.
 
Harvoin sitä on kateellinen tonnikalalle, mutta joskus sitäkin tapahtuu.

Kun Juju vähän rauhoittui, se alkoi selvästi miettiä, mikä ihme minua vaivasi, ja katsoi minua sitten suoraan silmiin. Naksautin, palkitsin ja kehuin sitä hienosta tempusta. Namista innostuneena Juju jatkoi hääräämistään ja tarjoili taas monenlaisia taidonnäytteitä, mutta tällä kertaa show päättyi paljon nopeammin silmiin katsomiseen. Taas tuli naksu, nami ja kehut – ja melkein näin, miten Jujun pienen karvaisen pään päällä syttyi lamppu: emo haluaakin, että Juitsi tekee hurmaustempun sinisillä silmillään! Eikä kolmannella kerralla mamman enää tarvinnut todistaa pitkää temppukimaraa, vaan Juju väläytti heti katseen, joka vei jalat alta ja sulatti sydämen.
 
Nämä silmät katsovat ihan sielun perukoille asti!

Juju teki tempun heti neljännenkin kerran ja oikein hihkui innostuksesta tajuttuaan jutun jujun. Tiedän sen, koska naksuttimen ja silmien lumo kuljetti meidät hetkeksi maagiselle tasolle, jolla puhumme yhteistä kieltä. Sen sanastoon eivät kuulu ”miu”, ”mau” tai ”mamman oma kuutamuttu” vaan luemme tietenkin toistemme ajatuksia. Päivän koulutussessio muistutti minua myös siitä, miten näinkin pieni temppu voi olla iso ilo, joka vahvistaa emon ja pienen kissapoitsun symbioosia entisestään.
 
Aktivointia ja rakkautta samassa, karvaisessa paketissa! Sehän sopii! <3

sunnuntai 4. huhtikuuta 2021

Pupuja liikkeellä

Pääsiäinen on todellista tipujen, pupujen, mämmin ja suklaayllätysten supersesonkia, mutta yhtä noista neljästä ei ole tänä vuonna Hupsuttamossa näkynyt. Arvaatteko, mitä?

Joo-o, pupuja on vilahdellut takavasemmalla.

 

Ja sitten on tämä sirkuttava tipu etuoikealla...

 
Ja JONKUN lahkeesta oli hypännyt eilen suklaarusina kiipeilypuun korin päälle....

 
Sovitaan, että se oli taustalla häilyvän pupun yllätyspapana.
Ei siis Nupun!

    

Oikea vastaus on siis: MÄMMI puuttuu! Ja oikein hyvä niin.


Ehdin hetken kuvitella, että yksinäinen suklaarusina jäisi pääsiäisen ainoaksi nyrpistelyä aiheuttavaksi yllätykseksi, mutta olin väärässä. Ekstrayllätyksestä voin silti syyttää vain itseäni: jätin leffaillan päätteeksi rakkaan Muumi-collegeni sohvan viereen lattialle myttyyn, ja aamuyön pimeinä tunteina sen päälle oli yökkibyökätty suikulainen karvapötikkä...


Eikä se kai ole ihme: kun isoja pupuja on paljon liikkeellä, pestävääkin kertyy.
Karvaa karttuu karhealle kielelle, joten Muumien ei kannattaisi retjata lattialla.

Sen Hupsujen emo oppi kantapään kautta tänä vuonna
- ja tulipahan Furminatorkin kaivettua taas esiin kaapin kätköistä...

Suloista ja karvaputkulatonta pääsiäistä teille kamuille! <3